Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Jännitys & toiminta Panssarin suojissa, osa 3
QR-Code dieser Seite

Panssarin suojissa, osa 3 Hot

Kallioleikkauksen jälkeen tie jatkui loivasti oikealle kaartaen. Mäen harjalta oli näkymä kaukana laakson pohjalla siintävään kylään, joka paikoin jäi metsiköiden taakse. Valtatie jatkui muutamia satoja metriä loivaa rinnettä alas, kadoten metsän varjoihin. Kartan mukaan tie kulki taajaman läpi asutuksen eteläpuolelta. Ensimmäiset kerrostalot näkyivät jonkin matkaa vasemmalla. Oikealla kallioleikkaus kohosi korkealle vaunun yläpuolelle. Hessu mietti, kuinka hienolta olisikaan näyttänyt, jos nyt joku olisi tulittanut heitä, ja ohimenneet iskisivät pieniä paloja irti kalliosta. Hannu oli suunnannut Leopardin tornin kylän suuntaan ja koetti erottaa liikettä aina, kun puidenlatvat väistyivät. Hajanaisia lämpökohteita näkyi siellä täällä, mutta niistä oli mahdotonta sanoa olivatko ne omia vai vieraita. Siviileitä, oli Hessu sanonut kiikaroituaan aikansa erään kumpareen laella.

-          Minne ajetaan? Petri katseli maailmaa prismoista, jotka tarjosivat suojaisat näyteikkunat ajajan tilasta ympäröivään maailmaan.

-          En minä tiedä, Hessu tuhahti. – Pidä vain huoli, ettet aja ojaan.

Hessu ei tiennyt, minne panssarijääkäri komppania oli siirtynyt, sillä pataljoonan huollolla oli kestänyt neljä päivää saapua korjaamaan heidän vaunuaan.

-          Tuolta tulee joku, Petri ilmoitti nähdessään mutkan takaa kurvaavan moottoripyörän.

-          Vaunu seis, Hessu sanoi miltei samanaikaisesti ja kapusi kannelle. – Johtaja verkosta.

Hessu horjahti, kun Petri pysäytti voimakkaasti jarruttamalla. Johtaja kompuroi tornin päällä, kun vakain sai tornin heilahtamaan ja putken niiaamaan, ennen kuin vaunu pysähtyi.

-          Saatanan vittu, Hannu kirosi, sillä ei ollut odottanut äkillisiä liikkeitä ja oli lyönyt naamansa ampujan tähtäimeen. – Aja nyt jumalauta ihmisiksi, ampuja äyski vaunun sisäverkkoon.

Petri hihitteli ajajantilassa, ja Mika nousi konekivääriin lataajantilasta. Maatilanpoika oli jo oppinut, että kun Hessu jalkautui, hänen tehtäväksi jäi kuunnella radiota ja tarkkailla maastoa.

-          Pitäisiköhän ajaa ilmasuojaan? Petri tuumi katsellessaan, kun Hessu juoksi käsiään heilutellen moottoripyörälähettiä vastaan.

-          No on tuossa tuollaisia puita, Mika katsoi valtatien ja kallioseinämän välissä olevaa kuusikkoa. – Aja sinne.

Mika ajatti miten sattui, ja Petri ohjasi murisevan teräspedon kuusikkoon. Hessu ja lähetti katselivat ihmeissään Leopardia, joka myllersi kuusikossa. Vaunu heilahteli voimakkaasti, ja telat näyttivät pyörivän hetken tyhjää.

-          Niin mitä kysyit? lähetti katsoi Hessua, kun vaunu lopulta pysähtyi.

-          Tiedätkö missä on ensimmäinen panssarijääkärikomppania?

-          Minkä pataljoonan?

-          Kakkospanssarin.

-          En ihan tarkkaan. Mä olen ykkösen komentajan lähetti. Mutta sen verran tiedän, että joku viestikomppania ja toinen panssaripataljoona on jossain tuolla tuon keskustan eteläpuolella. Te pääsette sinne, kun ajatte sellaista hiekkatietä, joka lähtee parisataa metriä tuon metsänrajan jälkeen. Joudutte ajamaan sellaisen tehdasalueen läpi. Siellä on niitä viestihemuleita. Ne tietää tarkemmin.

-          Kiitti, Hessu taputti lähettiä olalle ja palasi vaunuun. – Johtaja verkossa. Mitä helvettiä te oikein mouhusitte täällä ojassa?

-          Ajettiin ilmasuojaan, Mika ilmoitti ylpeänä.

Hessu katseli ympärilleen. Kuuset olivat joko vinossa tai tallautuneet telojen alle, eikä yksikään latva yltänyt enää kunnolla edes rungon tasalle.

-          Hyvin osasitte jätkät, hyvin tehty. Vaunu mars, uraa eteenpäin.

 

Jonkin matkaa ennen metsää alkoi taajama-alue, josta oli kertomassa kyltti, jonka toinen metallijalka oli ilmeisesti kansallistettu johonkin hyvään tarkoitukseen. Missään ei näkynyt liikettä, ja se oli Hessun mielestä omituista. Paikoin metsä oli tien reunassa harvempaa, ja kauempana tiestä näkyi pieniä teollisuusrakennuksia ja rivitaloja.

-          Tuosta uraa oikealle, Hessu käski saatuaan hiekkatien näkyviin. Maassa lojui kovia kokenut mustavalkoinen viitta, joka kertoi alueen olevan Kivisanta. – Kuka antaa paikan nimeksi Kivisanta?

-          Mä olen kuullut, että kuntien kiinteistölautakunnat tai jotkut sellaiset päättää nuo nimet, Mika katsoi Hessua nojaillen hitlerin viikatteeseen. – Siihen on ihan niin kuin virallinen menettely.

-          Just just, Hessu pidätti nauruaan ja katsoi toiseen suuntaan, kuin tähyilisi ilmauhkaa. Mika oli juuri niin yksinkertainen, kuin miltä näytti.

Vaunu rymisteli aukealle, jonka toisella reunalla tie jatkui ja molemmin puolin näkyi peltihalleja ja yksi puurunkoinen halli, jonka valkoiset seinät näyttivät irvokkailta syksyiseen ympäristöön verrattuna. Aukion toisella reunalla ura oli tukittu kakkosnelosista kyhätyllä puomilla. Vartiomies oli tullut talon nurkalle uteliaana katsomaan, ja kun Leopard pääsi lähemmäs, mies viittoi jotain ja näytti myös huutavan jotain.

-          Vaunu seis, Hessu komensi ja raotti vaunupäähinettä. – Mitä sanoit?

Mies vastasi jotain, mutta Hessu ei vieläkään saanut selvää.

-          Sammuta, Hessu painoi jälleen sisäverkon tangenttia. – Niin mitä sanoit? Hessu kysyi, kun moottori oli sammunut.

-          Tunnussana, mies katsoi tormakkaana Hessua. Rynnäkkökivääri roikkui poikittain miehen edessä, tukena käsille.

-          Ei aavistustakaan. Me etsimme ensimmäistä panssarijääkärikomppaniaa.

-          En mä voi kertoa teille mitään, jos te ette tiedä tunnussanaa. Te voitte olla vihollisia.

-          Voi jeesus, Hessu puuskahti. – Jos me oltaisiin vihollisia, niin sinä olisit jo kuollut. Mä puhunkin sun kieltä.

Mies katseli epävarmana ympärilleen, kuin apua etsien.

-          Onko sun esimiehesi tässä jossain? Hessu auttoi. – Tää vaunu oli korjattavana neljä päivää, enkä ole saanut mitään käskyjä, josta nuo tunnussanat selviäisi. Mutta jos mä olisin vihollinen, niin olisin tappanut sut ja ajanut tuon puomin paskaksi. Tehdään niin, että hae sun ryhmänjohtaja, ja mä ajan vaunun tuonne rakennusten väliin, kun tässä aukealla vihollisen heko voi nähdä.

-          Mä haen ryhmänjohtajan, mutta odota tässä. Älä liiku mihinkään.

Hessu katsoi epäuskoisena miestä, joka lähti löntystämään jonnekin puomin suuntaan. – Käynnistä. Vaunu mars. Aja noiden kahden peltihallin väliin.

Vartiomies katsoi hämillään, kun Leopard nytkähti liikkeelle. Hetken näytti, että mies olisi koettanut puuttua asiaan, mutta ilmeisesti tarkempi pohdiskelu sai luopumaan ajatuksesta haastaa viidenkymmenen tonnin jättiläinen. Eikä kulunut kuin hetki siitä, kun mies oli kadonnut metsikköön, kun toinen mies, alikersantti, juoksi vaunulle.

-          Terve! mies huikkasi, ja Hessu laskeutui maahan. – Kuulin, että tänne oli tunkeutunut tankki, joka ei tiennyt tunnussanaa.

-          Joo. Toi meidän tankki on vähän tyhmä, Hessu myönsi hymyillen.

-          Anteeksi vain Jampan puolesta. Se ei ole penaalin terävin kynä, mutta osaa vetää kaapelia ja seisoa puomeilla.

-          Kuulinkin ykköspanssaripataljoonan lähetiltä, että täällä olisi viestikomppania.

-          No ei täällä ole kuin joukkue, mutta eipä väliä. Miten voin auttaa?

-          Yritetään löytää ensimmäistä panssarijääkärikomppaniaa. Onkohan näkynyt?

-          Ne on tuota uraa pitkin kilometrin verran, ja sitten sellaisen tallikompleksin kohdalta vasempaan. Onko karttaa? Mä jätin omani teltalle.

Hessu kaivoi kartan vaunuhaalarinsa syövereistä ja levitti sen Leopardin kannelle. Alikersantti näytti paikan kartasta.

-          Kiitos tosi paljon. Ollaan vähän hukassa.

-          Ei mitään, mies hymyili. – Tuota hirviötä varmasti tarvitaan muuallakin kuin eksyksissä. Ai muuten voi olla, että panssarijääkärit on jo siirtynyt. Eilen ne vielä oli siellä, mutta ei ne kauas ole ehtineet. Toinen panssaripataljoona ryhmittyy tän pikkukylän keskustan eteläpuolelle. Eli kyllä ne sieltä löytyy.

-          Kiitos, Hessu kapusi kannelle ja näytti Petrille prisman edessä käsimerkin vaunun käynnistämiseksi. – Ne pitää niin kovaa meteliä, että löydetään ne varmasti.

Alikersantti heilautti kättään ja kiiruhti avaamaan puomin. Vartiomies katseli heitä vakavana.

 

He ohittivat joitain kuorma-autoja ja XA-203:n, eli tuttavallisemmin pasin, miehistönkuljetusajoneuvon viestiversion, jonka katolla oli pari suurta metallilaatikkoa ja antenneja. Hessu naureskeli majakalle pyöräajoneuvon etukannella ja mietti, että tuon kun lyötte vilkkumaan, niin alkaa tapahtua kummia.

Jonkin matkan päässä hiekkatie nousi risteävälle asfalttitielle, jota he jatkoivat vasempaan. Alikersantti ei ollut puhunut mitään asfalttitiestä, mutta Hessu ei välittänyt, vaan suuntasi kohti tämän osoittamaa paikkaa. Viestimiehet eivät nauttineet Hessun silmissä kaksistakaan kunnioitusta. Mutta kuten alikersantti oli kertonut, tuli pian hevosaitaus näkyviin. Hiekkatielle heidän ei tarvinnut kääntyä, sillä punaisen tallirakennuksen kyljessä näkyvästä traktorikatoksesta pilkisti CV – rynnäkkövaunun keula. Tarkempi silmäys paljasti kauempana metsikössä puolijoukkueteltan, ja metsään johtavat telanjäljet.

-          Ojaan vasempaan. Tuon männyn alle ilmasuojaan. Vaunu seis, Hessu ajatti. – Viktor, mike, sierra. Verkosta.

Leopardin V-12 moottori sammui tasaisesti yskähdellen, mutta vakaimen hyrrät pyörivät vielä, jotta tornin kääntäminen oli mahdollista ilman käsiveivejä. Hessu pudottautui maahan ja hölkötteli lähimmän panssarijääkärin luo. Mika katseli, kuinka alfa joukkueen Eskolainen jutteli jotain Hessun kanssa, ja viittoi tämän sitten tallien suuntaan. Vaunun johtaja katosi punaisen rakennuksen nurkan taakse, ja Eskolainen, huomattuaan Mikan, juoksi vaunulle.

-          Mitä sä siellä teet? Etkö olekaan enää bertassa?

-          No en ole ihan varma, mutta kun tän vaunun ajajalle kävi huonosti, niin Karhinen käski tänne lataajaksi. Nyt mä kuuntelen radiota ja tähystän.

-          Saanko tulla katsomaan? En ole ennen tällaista vehjettä nähnyt kuin kaukaa.

-          Tule vaan, Mika nousi kannelle. – Lataaja verkosta.

-          Täällähän on tilaa, kuin pakettiautossa, Sami Eskolainen hämmästeli lataajantilaa. Panssarijääkäri ihmetteli tykin peräkappaleen kokoa, ja Mika esitteli innoissaan lataajan käyttötaulua sekä punaista metallitattia, jolla ammussäiliön luukun sai liukumaan sivuun.

-          Me jäädään alfaan, Hessu kapusi kannelle ja kurkisti lataajan luukkuun, jossa panssarijääkärit ihmettelivät. – Jaaha. Tänne ollaankin jo kotiuduttu. Moottori käynnistä, Hessu kytkeytyi puhelulaitteeseen.

-          Hyppää tuohon tornin kannelle, Mika näytti paikkaa johtajan ja lataajan luukkujen takana, jossa oli neliökaupalla tilaa istuskella. – Käydään ajelulla.

Sami kapusi kannelle istumaan ja katsoi Hessua, joka ei vastannut, vaan antoi Petrille käskyn lähteä liikkeelle. Ajelua ei tosin kestänyt kauaa, sillä traktorikatoksesta ollut rynnäkkövaunu ajoi metsikköön, ja leopard jätettiin päivystäväksi vaunuksi sen tilalle. Alfajoukkueen johtaja, luutnantti Keskinen, näytti raskaanvaunun miehistölle makuupaikan tallin satulavarastosta, jossa oli mustunut kamiina, ja esitteli heille myös joukkueen varajohtajan, vänrikki Liimatan. Liimatta katseli hetken Hessun miehistöä, erityisesti Mikaa.

-          Voitte olla varmoja, että olette jatkuvasti kärjessä.

-          Tuttua hommaa, Hessu hillitsi itsensä ja vihasi vänrikkiä siitä hetkestä alkaen. – Me ei olla mitään paskahousuja.

Liimatta tuhahti ja lähti. Hessu nieli kiukkunsa vain vaivoin. Miten Liimatta saattoikin olla niin erilainen, kuin vänrikki Huovinen, joka oli asettanut kaikki bravon CV:t vaaraan pelastaakseen heidän nahkansa.

-          No johan oli munapää, Mika tuumi, mutta vilkaisi sitten nolona Keskistä, joka kuitenkin hymyili.

-          Koettakaa tulla toimeen. Liimatta on mies paikallaan, vaikka ei teistä tykkääkään.

-          Mene kertomaan Hannulle, että pataljoonan paskin jätkä on ykkösjääkärien alfassa, Petri tökkäsi Mikaa, ja tämä lähti hihitellen selittämään tapahtumia ampujanpaikalla päivystävälle Hannulle.

-          Mitä nyt tapahtuu? Hessu kiirehti luutnantin perään tavoittaen tämän karsinoiden välisellä käytävällä.

-          Me ollaan vielä aika kaukana keskustasta, jota vihollinen pitää hallussa. Ainakin niin tiedustelu väittää. Onko karttaa? Keskinen kysyi, ja Hessu kaivoi kartan ja levitti sen kottikärryjen päälle. – Nyt ollaan tässä. Prikaatin tehtävä on ottaa keskusta haltuun, ja meidän osalta se tarkoittaa sitä, että kun tykistö on valmis, niin etenemme näitä kolmea uraa kohti keskustaa vauhdilla kahden pataljoonan voimin. Kolmas tulee perässä ja putsaa talot. Prikaatille on alistettu jotain erikoisjääkäreitä, joiden tehtävä on tarvittaessa ottaa haltuun rakennuksia ja tärkeitä kohteita. Me lähdetään kärkeen tuota vasemmanpuoleista uraa, etkä edes usko, miten iloinen olen teistä.

Hessu katsoi luutnanttia hetken. – Tiedätkö miksi tuo meidän vaunu pystyy tuhoamaan toisen vaunun jopa neljään kilometriin? Hessu kysyi, mutta koska luutnantti ei vastannut, niin hän jatkoi. – Siksi, että sitä ei tarvitsisi tunkea johonkin saatanan ahtaalle kadulle ottamaan osumia kansipanssariin. En mä sano ettenkö vie tuota paskalaatikkoa kärkeen, mutta ymmärrätkö että yhtä hyvin voit ampua meidät tähän?

-          Jos mä lasken sut kylmäksi tähän, niin sulla ei ole edes mahdollisuutta. Haluatko mahdollisuuden?

-          No jos muotoilet asian noin, Hessu mutisi. – Niin kuin mä sanoin, niin kyllä mä menen kärkeen.

 

Vihollisen toiminta oli rauhallista. Jostain kuului yksittäisiä laukauksia, mutta pääasiallisesti oli hiljaista. Hessu istui Leopardin ampujanpaikalla ja tähysti maastoa lämpökameralla. Yö kului verkkaisesti. Hessu tuskastui ja ujuttautui johtajanpaikalle, eli metrin ampujan tuolilta taaksepäin. Pilvet lipuivat hitaasti puolikuun himmeästi valaisemalla taivaalla ja lämpötila oli lähellä nollaa. Hetken mielijohteesta Hessu piipahti ajajanpaikalla etsimässä Petrin tupakoita ja istahti tykin viereen etukannelle. Hän ei ollut polttanut vuosiin, ja rööki maistui pahalta. Silti oli miltei hypnoottista katsella, kuinka savu leijaili rauhallisesti, kuin etsien paikkaansa maailmassa. Hessu nautti jokaisesta henkosesta. Aitauksen ja tien toisella puolen maasto kohosi tasaisesti, ja hajanaiset puut koristivat rehottavaa heinikkoa. Tulisi jo lunta, Hessu huomasi miettivänsä, ei olisi niin pimeää. Jossain kaukana valoraketti kohosi taivaalle, ja sitä seurasi konekiväärin hajanaiset sarjat ja yksittäisiä laukauksia. Hessu tajusi käyvänsä yhä sotaa, neppasi natsan maahan ja kiipesi tornin kannelle ja pudottautui johtajan luukkuun. Samassa kaukaa mäenharjalta kajahti yksittäinen laukaus, ja luoti  kimmahti suristen johtajan periskoopista ja kilahti traktorivaraston peltiseinään.

-          Saatana! Tarkka-ampuja! Hessu karjui suojautuen torniin.

Nopeasti hän liukui ampujanpaikalle jaa suuntasi tornin sinne, mistä oletti laukauksen tulleen. Lämpökamera ei ensin paljastanut mitään, mutta sitten Hessu huomasi jotain liikkuvan yhden suuren männyn juuressa. Mies vaihtoi pääaseen konekivääriin ampujan käyttölaitteelta, mittasi etäisyyden ja puristi laukaisimen pohjaan. Pääaseensuuntainen MG-3 alkoi kylvää kuulaa harjanteen laelle. Valojuovat tekivät laakoja kaaria, ja puuhun sekä sen ympärille pölisi. Hessu ei enää nähnyt liikettä, mutta jatkoi tulitusta. Hän vaihtoi aseen tykkiin, mutta juuri ennen kuin painoi laukaisimesta, hän tuli toisiin aatoksiin. Konekiväärin piippu sauhusi viileässä aamuilmassa, ja ohitse kiitävän hetken oli hiljaista. Joku hyppäsi vaunun kannelle takaa, Hessu kuuli askelten tömähdykset.

-          Mitä siellä on? joku panssarijääkäri kysyi luukusta maaten matalana kannella.

-          Tarkka-ampuja. Laskin sinne vähän pitkää kiväärinpatruunaa, mutta en tiedä osuinko.

-          Okei. Mä kerron Keskiselle. Täytyy panna partio tarkastamaan, mies sanoi vetäytyen tornin taakse suojaan. – Tota sellainen juttu vielä, että voitko tukea partiota, kun nyt kerran siellä istut?

-          Totta kai, Hessu nyökkäsi tuntien itsensä todella mahtavaksi hallitessaan Leopardin aseistusta.

-          Kiitos, panssarijääkäri livahti ulos vajasta.

Samaan aikaan, kun neljän panssarijääkärin partio suuntasi kohti harjannetta, rynni loput vaunumiehistöstä paikalle. Petri sujahti ajajanluukusta, ja Mika pudottautui lataajantilaan. Hannu odotti hetken, että Hessu könysi kannelle, ja laskeutui sitten paikalleen ampujaksi. Hessu selitti hiljaa miehistölle tapahtumat. Hannu haravoi etusektoria lämpökameralla, ja hiljaa suristen torni liikkui oikealle ja vasempaan. Mitään ei kuitenkaan enää näkynyt. Partio löysi yhden kuolleen vihollisen, mutta partion johtaja epäili, että ainakin yksi vihollinen oli päässyt irtautumaan. Aurinko ei ollut vielä noussut, kun kapteeni Virta kävi tarkastamassa tilanteen ja lähti ilmoittamaan asiasta pataljoonaan.

-          Valmistautukaa hyökkäämään, kapteeni oli sanonut ennen lähtöään. – Kohta mennään niin, että sperma ja veri lentää.

 

Auringon noustessa toinen Leopardi ajoi alfa-joukkueen ryhmitykseen.

-          Se on meidän nelonen, Hessu moikkasi hymyillen alikersantti Lajusta, joka oli puoliksi ulkona toisen vaunun johtajan luukusta.

-          Mikä nelonen? Mika katsoi vaunun johtajaa.

-          Siis sen joukkueen, josta minut otettiin teidän matkaan, niin sen neljäs ryhmä.

-          Mikä ryhmä? En mä näe kuin yhden vaunun.

-          Kuules nyt, panssarijääkäri Mika, Hessu katsoi kärsivällisesti lataajaa. – Teillä on jääkärijoukkueessa kolme ryhmää ja kolme rynnäkkövaunua. Meidän tankkijoukkueessa on neljä ryhmää, eli neljä Leopardia. Meidän ryhmä on se tankki ja neljä äijää. Ja tuo, Hessu osoitti raskasta vaunua, jota joku panssarijääkäri ajatti metsään suojaan. – Se on minun ensimmäisen panssarivaunukomppanian toisen panssarivaunujoukkueen neljäs ryhmä. Ja sitä ryhmää johtaa tuo tornista näkyvä alikersantti Lajunen. Ymmärsitkö?

-          Joo mä luulisin, Mikä näytti mietteliäältä. – Mutta miksi se tuli?

-          En tiedä, mutta käyn ottamassa selvää. Johtaja verkosta.

Hessu juoksi tallin sisäpihan poikki metsikköön, ja kun Leopardin moottori sammui, hän kiipesi kannelle.

-          Terve Erno! Et usko, miten kiva on nähdä sinua.

-          Moi, alikersantti vastasi hymyillen, mutta vakavoitui nopeasti. – Me mennään kuulemma kärkeen. Paska homma.

-          No näitten nurmiporien kanssa siihen tottuu. Joko tapasit vänrikki Liimatan? Se on tämän alfan yksvitonen ja niin kateellinen raskaille, että siitä on tullut munapää, Hessu selitti, ja Lajunen hymyili vaisusti.

-          Vakavasti, Hessu, Erno sanoi samalla, kun loput miehistöstä tuli kannelle kuuntelemaan ja tervehtimään. – Nyt et saatana sooloile. Jos käy tuuri niin saadaan mennä kimpassa. Mä luotan enemmän suhun, kun noitten mainostamiin lähisuojamiehiin. Mutta viimeinen muistikuvan sun touhuista oli se, kun vihollinen koetti ampua meidät tykeillä tuhannen paskaksi.

-          En sooloile, Hessu nyökkäsi. – Pysytään lähekkäin. Ja voit olla varma, että päästään kimpassa. Nyt noilla on kaksin verroin kova kärki. Miten muuten? Oletteko päässeet ampumaan?

-          Vitut, Erno tuhahti.

-          Ollaan ajeltu rinkiä, nelosen ajaja, Mikko Puolakka, puuttui keskusteluun.

-          Nähtiin me yksi tuhoutunut jonkin aikaa sitten, ampuja Harri Koskeheimo säesti. – Se oli sellaisen mäenharjalla. Ihan kuin ei olisi osannut odottaa, että sitä ammutaan.

-          Ei se osannutkaan, Hessu muikisteli. – Meidän Hannu laski sen kylmäksi.

-          Ihan tosi? siihen saakka hiljaa ollut lataaja, Jari Hannuksela innostui. – Pääsitte ampumaan?

-          Ollaan ammuttu bemari kolmosia ja muutamaa teekasikymppistä. Ja otettiin muutama terävä itseenkin.

-          Kerro, Erno vaati. – Me ei todella olla muuta tehty, kuin ajeltu panssarijääkärien perässä ja odoteltu.

Samalla kun miehistö naamioi Leopardin metsään, Hessu kertoi, mitä oli tähän mennessä ehtinyt kokemaan. Toiset kuuntelivat kiinnostuneina, joskin varuillaan, taisteluhelikoptereista ja BMP-3:n tuhoamasta CV:stä sekä taistelusta valtatien kallioleikkauksessa. Hessu esitteli Mikan nelosen miehistölle, sillä muut olivat jo entuudestaan tuttuja. Samassa yhteydessä muisteltiin Anttia, Hessun vaunun edellistä ajajaa, joka oli astunut miinaan.

 

Hyökkäyskäsky tuli tunti toisen Leopardin saapumisen jälkeen. Kapteeni Virta ohjeisti joukkueenjohtajat, ja tulenjohtopäällikkö Jaskari, jota kaikki kutsuivat Raaka-Arskaksi, antoi omat ohjeensa tulenjohtajille ja joukkueiden kympeille. Hessu oli Ernon kanssa myös käskyllä, sillä kuten odotettua, he lähtisivät hyökkäämään komppanian kärkenä. Virta kertoi, että kaikki raskaat oli alistettu panssarijääkäreille, sillä panssarivaunukomppanialla asutuskeskukseen hyökkääminen ilman jalkaväen tukea, oli taktisesti idioottimaista. Hessu tosin oli sitä mieltä, että asutuskeskukseen hyökkääminen ylipäänsä oli idioottimaista, mutta piti mielipiteen itsellään.

-          Mälkiä ja Lajunen, kapteeni sanoi vielä Hessulle, jonka oikea nimi oli Heikki, sekä Ernolle, kun hyökkäyskäsky oli annettu ja valtaosa oli poistunut. – Mulla on vielä teille pari juttua.

-          Selvä juttu, kapteeni, Hessu otti polvelle kapteenin viereen.

-          Vaikka äsken oli kaikkea hienoa peitteistöön ja pioneeritoimintaan liittyvää höystettynä kaikenlaisella muodollisella, niin teidän rooli huomenna on saatanan tärkeä. Älkää leikkikö sankaria. Vihollinen ei varmasti ole ehtinyt linnoittautumaan kunnolla, sillä ne vetäytyi samoihin aikoihin tuonne keskustan alueelle, kun me tultiin siitä kallioleikkauksesta läpi.

-          Ei olla sankareita, Lajunen nyökkäsi.

-          CV:t tulee teidän perässä, mutta ne joutuu valvomaan myös sivustoja, eli te olette jotakuinkin oman tulenne varassa. Pyytäkää epäsuoraa tai savua jos siltä tuntuu, mutta en lupaa mitään. Kun saatte kosketuksen, niin älkää…, Virta katsoi molempia silmiin. – Tämä on tärkeä juttu. Älkää vaan koettako ajaa niiden päälle tai vallata niiden asemia. Säilytätte kosketuksen ja tuette, kun panssarijääkärit lähtee iskemään vihollista irti.

-          Selvä juttu, kapteeni. Me pidetään tasa ja ammutaan putket kieroiksi, Hessu myhäili. – Onko kuulaa mahdollista saada?

-          Kuuntelitko käskyn? Kerroin huollosta.

-          No saattaa olla, että jotain meni tuossa lopussa ohi.

-          Kerro Javanaiselle, eli tuolle meidän varapäällikölle mitä tarvitset ja kuinka paljon, niin hän välittää tiedon huoltokomppaniaan. Ne tulee aamulla 03.00.

-          Kiitos, ja anteeksi.

-          Ja muistakaa, että teillä on ihan helvetin iso rooli huomenna. Jos kaikki menee hyvin, niin tarjoan teille kaljat, Virta hymyili leveästi ja läimäytti molempia olalle.

Yliluutnantti Javanainen otti Hessun vaunun tarpeet muistiin ja harppoi jonnekin. Hessu katseli panssarijääkäreitä, joita näkyi siellä täällä touhuamassa valmisteluja.

-          Muista testata, että savuheitteiden putket toimii, Lajunen sanoi. – Voi olla, että niille on huomenna käyttöä.

Hessu nyökkäsi. He vaihtoivat vielä muutamia ajatuksia aamusta ja palasivat vaunuilleen.

-          No mitä kuulit? Hannu uteli.

-          Huomisaamuna meistä tulee komppanian tiedustelupartio nelosen kanssa.

-          Tiedustelu mikä? Petrin kulmat painuivat kurttuun.

-          Tiedustelupartio.

-          Miten tiedustellaan? Mennäänkö jalan? Mika kysyi ja muisteli, kuinka oli koulutuksessa osallistunut tiedusteluharjoitukseen. He olivat haahuilleet metsässä etsimässä keltaisen vihollisen asemia, ja kun ne viimein olivat löytyneet, he olivat koettaneet saada mahdollisimman tarkat tiedot ylös. Aamulla harjoitus oli päättynyt hyökkäykseen tiedusteltuja asemia vastaan. Mika myös tiesi, että jos he tiedustelisivat siten, lähtö tulisi hämärän laskeuduttua.

-          Me tiedustellaan aggressiivisesti, eli ajetaan niin kauan, että joku ampuu meitä. Sitten ammutaan takaisin.

-          Jos voidaan, Petri tokaisi.

-          Totta. Jos voidaan. Mutta yhtä kaikki. Jos meitä ammutaan, on tiedustelu onnistunut. Meillä on nyt päivä aikaa huoltaa vaunu. Panssarijääkärit hoitavat vartioinnin. Mika kuuntele radiota. Ilmoita ilmavaarat tai jos joku kutsuu.

Kokeneesti miehistö tarkasti vaunun. Telakoneisto tutkittiin silmämääräisesti, ammunnanhallinnan tarkastusohjelma ajettiin läpi ja prismat puhdistettiin. Moottorista tarkastettiin nesteet ja tornista sähkölaitteet. Ja kun kaikki alkoi olla valmista, alkoi aurinkokin painua mailleen. Pitkin päivää oli jostain kuulunut hajanaisia laukauksia, jolloin panssarijääkärit olivat rynnineet asemiin ja Hannu ampujanpaikalle. Illalla kaikki alkoi olla valmista, ja Hannu oli testannut myös savuheiteputkien toiminnan. Kaikki oli mallillaan, kunhan vielä huolto toisi ammustarvike täydennyksen.

 

Neljä kolmekymmentä aamuyöstä alfa joukkue kokoontui hyökkäyksen lähtöasemaan, vajaan kilometrin päähän keskustasta etelään. Joukkueenjohtaja, luutnantti Keskinen ohjeisti joukkueen, joka oli ryhmitetty pientaloalueen laitamille. Joukkueen tehtävä oli hyökätä valtatien alikulun kautta kohti keskustaa, lyödä kohtaamansa vihollinen ja ryhmittyä puolustukseen keskustan liikekeskusten maastoon. Varajohtaja Liimatta ohjeisti vaunuja, tosin leopardien ohjeet olivat vain ottaa kosketus ja sitoa vihollinen taisteluun. Hessu katseli varjojen täyttämää maisemaa miettien, tuliko pimeäajoprisma vaihtaa ennen lähtöä. Jossain kauempana valo vilahti paritalon ikkunassa.

-          Onko täällä siviilejä? Hessu keskeytti Liimatan ohjeistuksen.

-          Tietysti, Liimatta tuhahti, mutta näytti, että vänrikkikään ei ollut ajatellut asiaa. – Luulitko, että ne on lähteneet kodeistaan?

-          Tankkien ja vihollisen tieltä? No kävi se joo mielessä.

-          Älkää ampuko niitä, Liimatta kääntyi jälleen karttansa puoleen. – Oletan, että tuossa viimeistään on vihollisen puolustus.

Valoa ei ikkunassa enää näkynyt. Hessu kuunteli turhautuneena vänrikin ohjeistuksen ja palasi vaunulle. Matkalla he sopivat Ernon kanssa, että Hessu menisi keulilla.

-          No mitä ne käski? Petri uteli, kun Hessu kytkeytyi puhelulaitteeseen.

-          Kohta mennään. Vaihda prisma.

-          En mä näe mitään ilman valovahvistinta.

-          Minä ajatan tarvittaessa. Aurinko nousee jonkin ajan päästä. Usko nyt vaan kun sanon.

Petri murisi jotain, mutta alkoi tonkia tavallista prismaa ajajantilasta.

-          No mitä muuta ne puhui? Hannu nousi kannelle Hessun viereen.

-          Sitä tavallista. Me hyökätään, lyödään vihollinen ja ryhmitytään puolustukseen.

-          Entä jos ne laittaa kampoihin?

-          Mitä?

-          Jos me ei lyödäkään niitä? Mitä sitten tapahtuu?

Hessu katsoi Hannua ja ajatteli vääntää asian vitsiksi, mutta Hannun ilme ei vitsaillut.

-          No mä luulen, että pidetään tasa ja sidotaan ne taisteluun.

-          Vittu Hessu! Ei tää ole mikään videopeli. Nuo kertovat tuolla hienoilla lauseilla, kuinka mennään, tehdään, varmistetaan ja voitetaan. Mitä sitten, kun vihollinen ei väisty? Ja vaikka kuinka saatanasti ammutaan, ni ei vaan voida mitään. Mitä sitten tehdään?

-          Sitten me tehdään se, mitä voidaan, Hessu vastasi pohdittuaan hetken. – Vedetään luukut lukkoon ja vaikka kuollaan. Ainakin nyt musta tuntuu siltä. Mutta sun täytyy luvata jotain, Hannu.

-          Kerro, Hannu ei vaikuttanut täysin vakuuttuneelta vaunun johtajan vastaukseen.

-          Niin kauan, kun tuo maatilanpoika, tuo puhelinkopin kokoinen ituniska, jaksaa runnoa kuulaa tuohon reininmetallin pesään, niin sinä oksennat ne etumaastoon.

Hannu katsoi Hessua, ja hymy levisi likaisille kasvoille. – Sen mä voin luvata.

 

Metsiköiden ja rivitalojen reunustama tie kohosi mäenharjalle, josta saattoi ajoittain nähdä keskustan silhuetin tummansinistä taivasta vasten. Tankki eteni hitaasti, sillä Petri ei nähnyt kunnolla. Auringonnousu ei ollut kaukana, mutta liian kaukana. Hessu erotti valtatien mustanharmaana viivana ja koetti paikantaa mäkeä kartalta. Hessu painautui takaisin torniin. Heikko valaistus ja tärisevä vaunu eivät helpottaneet sijainnin löytymistä. Kohta pitäisi kääntyä vasempaan, mutta pimeässä kaikki risteykset näyttivät samalta. Hessu oli laskenut risteykset kartalla, mutta pihateiden risteyksiä oli enemmän, mitä kartalla näkyi. Ernon nelonen näkyi takana muutaman kymmenen metrin päässä, ja tuntui, että Erno tiesi heidän jo menneen ohi oikeasta risteyksestä. He olivat todella lähellä. Metsiköt ja laskenut maasto peittivät näkyvyyden valtatien suuntaan. Hessu tuskastui ja yritti lukea tiekylttejä, kunnes tajusi, että niitä ei hänen kartassaan näkynyt. Hän katsoi taakseen tihrustaen. Ihan kuin Erno olisi viittonut vasempaan.

-          Seuravasta vasempaan, Hessu ajatti.

-          Mistä? Petri tihrusti prismastaan, josta ei tuntunut näkyvän muuta kuin mustaa.

-          Ajatan, Petri huokaisi ja nousi puolittain ulos luukusta. Jossain kaukana auringon ensisäteet tavoittelivat tummaa taivasta. – Vasempaan…suoraan…vasempaan…jyrkemmin…suoraan…

-          Näen tien.

-          Aja itse, Hessu katseli ympärilleen.

Rivitalot ja muutama omakotitalo kurotti piha-aitojaan tien varteen. Hessu katsoi karttaa tornin kelmeässä sisävalossa ja tajusi ajaneensa harhaan. Parinsadan metrin päässä kohosi valtatien maavallin silhuetti ja sen harjalla näkyi äänivallin jylhä hahmo. Hessu laskeutui torniin ja tutki hätääntyneenä karttaa. Oikealle ei johtanut enää tieuraa. Hessu katsoi vaunun taakse, nelonen kääntyi juuri asutusalueen risteyksestä. Vaihtoehtoja ei ollut montaa. Jos nyt pysähtyisi, koko komppania joutuisi pysähtymään.

-          Talojen välistä oikealle, Hessu nousi jälleen tornista.

-          Siinä on pensasaitaa.

-          Ja sulla on viisikymmentä tonnia saksalaista panssariterästä. Talojen välistä oikealle.

Telat kirskahtivat leopardin kääntyessä miltei paikallaan. Oikea etukulma niiasi hieman ojan kohdalla, mutta kohosi pian uudestaan pihan puolella. Pensasaita taipui vaunun alle, ja telat runnoivat juurakot syvälle nurmeen. Postilaatikon tuki katkesi kuin hammastikku. Hessu huomasi oikealla taskulampun keilan, joka heilui villisti.

-          Vainu seis! Hessu koetti saada selvää hahmosta, joka viittilöi jotain. – Verkosta.

Taskulampun heiluttaja oli vanha mies, joka oli juossut pihaan verkkareissa ja aamutohveleissa. Hessu kapusi kannelta miehen viereen.

-          Huomenta. Voidaanko auttaa jotenkin?

-          Te olette keskustaan menossa, eikä vain? mies tarkasteli Hessua. – Siellä on vihollisia Citymarketin alueella ja Torimäen kerrostaloissa.

-          Voitko näyttää kartalta? En ole paikallisia, Hessu levitti kartan maahan.

-          Tuossa, mies kyyristyi, ja tutkittuaan karttaa jonkin aikaa, osoitti risteysaluetta. – En ole nyt varma, kun en ole oikein viime päivinä tuonne uskaltanut, mutta tuon teollisuusalueen ympäristössä on myös tapahtunut paljon.

-          Kiitos, Hessu tarjosi kättään. – Mistä tiesit, että ollaan omia?

-          Nuo ei ole kertaakaan liikehtineet öisin. Ja kyllähän minä leopardin tunnistan, mies hymyili. – Kävin kerran katsomassa sitä Turun messukeskuksessa, Turkumessuilla.

-          No kaikkea sitä, Hessu naurahti. – Eläköön Suomen Turku.

-          Mitä helvettiä, Meronen? Liimatta juoksi paikalle. – Miksi pysäytit koko komppanian? Sä olet ajanut harhaan.

-          Vitut olen. Älä opeta isääs naimaan, Hessu ärähti. – Jos tuot nuo pahvilaatikkosi tuon sillan alle johtavan tien päähän, niin ne merkkaa savulla paikat, johon vihollisen panssarintorjunta näkee. Mä hankin vähän paikallistuntemusta. Juokse, vänrikki, takas vaunulles, niin et joudu kävelemään, Hessu kapusi kannelle ja moikkasi vanhalle miehelle. – Vaunu mars.

 

Sillan tukevat betonirakenteet tulivat näkyviin. Pimeys oli väistymässä, mutta varjot olivat edelleen mustia ja syviä. Matalien talojen katot olivat leopardin tornin korkeudella, ja pihat näyttivät hylätyiltä pensasaitojen takana. Hessu leikitteli ajatuksella ajattaa vaunu valtatien meluvallista läpi. Silloin he ehkä voisivat yllättää vihollisen ajamalla toisen puolen valleista läpi. Tosin jos hän puolustaisi keskustaa, niin hän pyrkisi valvomaan valtatietä. Toisaalta hän valvoisi myös valtatien alitusta siten, että ensimmäinen raskasvaunu pysähtyisi alitukseen, eivätkä takana tulevat vaunut pääsisi ohi.

-          Vaunu seis, Hessu käski ennen alitusta. – Mika juokse pysäyttämään nelonen ja panssarijääkärit. Hannu radio. Tiedustelen jalan. Johtaja verkosta.

Hessu tunsi leopardin moottorin jyskytyksen asfaltilla. Hän mietti, olisiko moottori pitänyt sammuttaa, sillä nyt hän ei itse kuullut mitään. Hessu juoksi vaunun eteen ja näytti käsimerkin Petrille, moottori sammuta. Hetken päästä miltei neljäkymmentäseitsemän litrainen moottori yskähti laiskasti viimeisen kerran. Tuntui, kuin koko maailma olisi vaiennut. Hessu kiskoi vaunupäähinettä niskaansa ja mietti, miksi vihollinen ei pyrkinyt pysäyttämään heitä jo valtatien alituksen tällä puolen. Vaihtoehtoja oli Hessun mielestä vain kaksi; joko vihollisella oli liian vähän joukkoja tai sitten nämä olivat tyhmiä. Jälkimmäinen ei tuntunut kovin realistiselta. Jostain taaempaa kuului huudahduksia, mutta Hessu ei erottanut sanoja, hän hiipi lähemmäs alitusta. Hiekkarinne nousi loivana valtatielle, ja kävelytie kiemurteli nurmen poikki kadoten äänivallin taakse. Paksu betonivalu laski loivasti ja karkeana kävelytien reunaan. Hessu toivoi, että olisi ottanut rynnäkkökiväärin vaunusta. Yhdeksän millin pistooli tuntui jotenkin riittämättömältä hänen kädessään. Auringonsäteet valaisivat jo taivasta, mutta metsiköiden ja rakennusten varjot lankesivat yhä valtatien reunoille.

Alitukseen oli ajettu karkeaa soraa, ja se kiinnitti Hessun huomion. Hän muisti elävästi alokaskaudella näkemänsä Puolustusvoimien esittelyvideon, jossa pioneerit kippaavat kuorma-autosta soraa tielle, jotta miinat jäävät näkymättömiin. Hessu kurkisti keskustan suuntaan ja näki rakennuksia kauempana alituksen jälkeen. Osa oli korkeita kerrostaloja, osa teollisuushalleja ja kauimpana, noin neljänsadan metrin päässä näkyi kaksikerroksinen rakennus, jonka ”Citymarket” teksti tervehti valtatien alittajaa. Hessu paneutui makuulle ja ryömi kauhomaan hiekkaa. Hän mietti, laukeaisiko jalkaväkimiina jos hän tökkäisi sitä, mutta järkeili, että sen päälle piti astua. Vaikka olikin kaikkia hienoja Ottawan sopimuksia, joilla jalkaväkimiinat kiellettiin, oli Hessu iloinen, että vanhat jääräpää kouluttajat varuskunnissa olivat edelleen opettaneet niiden rakenteesta ja toiminnasta. Pian Hessu kuitenkin löysi etsimänsä, telamiina. Tähän jäisi heidän hyökkäyksensä kärki. Hessu myhäili tyytyväisenä ja nousi kontilleen. Silloin helvetti repesi.

Luodit eivät osuneet kauas, mutta Hessun kannalta riittävän kauas. Sora pöllähteli, ja kimmokkeet surivat betonista ja asfaltista. Hessu heittäytyi maahan ja ryömi takaisin. Hän huomasi muutamia suuliekkejä tien oikealta puolelta kerrostaloista ja kauempaa, aina Citymarketilta saakka. Tulitus jatkui, kunnes Hessu pääsi vetäytymään valtatien maavallin suojiin. Mika katsoi tornista tietämättä mitä tehdä. Hessu nousi ja juoksi vaunun taakse suojaan. Keskinen, Liimatta ja Erno odottelivat vaunun takana.

-          Alituksessa on panssarimiinoja, Hessu huohotti.

-          Tarvitaan pioneereja, joukkueenjohtaja Keskinen pohti. Pioneerien tulo kestäisi kauan, ja he jäisivät tähän tykistön harjoitusmaaleiksi.

-          Ei tarvita, Liimatta puuttui keskusteluun. – Vien tuonne kauemmas pari ceeveetä. Vedetään tuonne alitukseen kymmenisen sirpaletta per kaista, niin kyllä siitä sitten jo tarkenee.

Keskinen katsoi Hessua, joka nyökkäsi hyväksyvästi, vaikkei ollutkaan varmaa, että sirpaleet tuhoaisivat tai siirtäisivät kaikki miinat. Oli silti parempi päästä keskustan suojiin, kun nallottaa keskellä matalia rivitaloja ja odottaa, että tykistö alkaisi kylvää malmia heidän niskaansa.

-          Saatko epäsuoraa keskustaan? Hessu katsoi Keskistä ja tulenjohtajaa, joka oli myös saapunut paikalle.

-          Tuolla on siviilejä, kapteeni Jaskari, tulenjohtopäällikkö, osoitti keskustan suuntaan. – Ne on suomalaisia. En helvetissä ammu epäsuoraa niiden niskaan.

-          Entä savua? Saataisiinko sitä? Hessu intti.

-          Sitä saat, jos se sopii Keskiselle, Jaskari katsoi joukkueenjohtajaa, joka nyökkäsi. – Saat puolen minuutin kestolla, jotta jää iltaankin. Valmistautukaa.

 

Radio ilmoitti tasaisin välein heikkiin, eli H-hetkeen sidottuja aikoja. Ne alkoivat heikki miinus viidestä, jolloin oli viisi minuuttia savutuksen alkuun. Siinä vaiheessa, kun heikkiin oli viisitoista sekuntia, Hessu käski käynnistää moottorin. Ja hetki sen jälkeen, kun ensimmäiset kranaatit iskeytyivät tonttiin, alkoivat rynnäkkövaunujen konetykit piiskata alitusta sirpalelaukauksilla.

-          Ei kuulunut, että miinat olisivat räjähtäneet, Mika katseli alitukseen.

-          Ei ne räjähdä, Hessu opasti. – Ne on varmaan trinitrotolyeeniä. Ne vaan pirstoutuu. Ne räjähtää vain, jos sattuu osumaan sytyttimeen, ja tuskin silloinkaan.

-          Miten sä tiedät noin paljon? Mika ihmetteli.

-          Internet ja valot päällä koulutuksessa. Koeta joskus, Hessu naurahti.

-          Koeta mitä?

-          Valot päälle… Vaunu mars.

Hessu hivutti vaunun lähemmäs, ja kun Liimatta käski radiossa tuli seis, iski Petri kaasun pohjaan. Leopard kääntyi nykien ja katosi alitukseen. Hessu ei katsonut, oliko miinoja jäänyt, vaan painoi sormet korviinsa ja puhalsi ilmaa nenäänsä, kuin olisi ollut lentokoneessa. Hän arveli, että se vähentäisi painetta, eikä hänen sieraimensa alkaisi vuotaa verta, jos he ajaisivat miinaan. Miinaa ei kuitenkaan tullut, vaan leopardi tunkeutui alituksesta läpi harsomaiseen savuverhoon, joka tiheni edessäpäin. Oikealla näkyi rivitaloja ja vasemmalla huoltoasema, edessä näkyi ainoastaan paksu harmaa savu. Luodit kimmahtelivat vaunun keulaan, torniin ja alituksen betonirakenteisiin.

-          Alfa taistelukosketus, Hessu painautui tornin suojiin ja jatkoi sisäverkkoon. – Jyrkästi vasempaan, otetaan tuo huoltoaseman piha haltuun.

Petri käänsi jyrkästi, ja Hannu koetti paikantaa lämpötähtäimellä vihollista. Lämpökohteita näkyi paljon, ja Hannu tulitti konekiväärillä sellaisia, jotka välähtelivät. Puolustajia oli paljon, sillä heitä tulitettiin uran oikealta puolelta kerrostaloista sekä kauempaa liikekeskuksista, aivan kuten vanhus oli kertonut. Ernon leopardi ilmestyi alituksesta ja seurasi Hessua huoltoaseman taakse, jossa haki aseman läheltä vesi ja ilma – pistettä. Hessu mietti, kuinka huonosti leopardi sopikaan huoltoaseman pihaan noin ulkonäkönsä puolesta. Radiossa kantautui komentoja, eikä niissä Hessun mielestä ollut mitään järkeä. Hän ihmetteli, kuinka joku saattoi johtaa panssarijääkäreitä näkemättä mitään. Hessu kuvitteli, että rynnäkkövaunut olisivat seuranneet aivan toisen leopardin kannoilla, mutta niitä ei näkynyt missään. Aika kului, ja savun seasta alkoi erottua rakennusten ääriviivoja. Suoja oli häviämässä, ja jos jossain oli panssarintorjuntamiehiä asemissa, oli alituksesta paha tulla läpi ilman suojasavuja.

-          Tankki yksi, alfa kymppi, radio rasahti.

-          Tankki yksi, Hessu vastasi.

-          Tulemme valtatien yli jalan. Tue.

-          Tankki siirtyy asemaan. Kaksikymmentä sekuntia.

-          Alfa kymppi.

Hessu viittoi Ernolle, että tämä pitäisi silmällä teollisuusrakennusta huoltoaseman vasemmalla puolella. Erno heilautti nyrkkiin puristunutta kättään.

-          Petri tien yli teollisuushallin oikealle puolelle, vaunu mars, asemaan.

-          Asemaan, Petri kuittasi.

-          Hannu, suuntaa kymmenen kolmekymmentä. Pääuran suunta. Tuli vapaa.

-          Kymmenen kolmekymmentä. Vapaa.

Leopardin turbot vinkuivat, ja vaunu rymisi kanttarien yli kaataen liikennemerkin mennessään. Petri antoi vaunun rullata viimeiset metrit ja pysäytti laahaamalla jarrua. Pääaseen putki liikkui nykäyksittäin etsien maalia. Käsiaseiden luodit kimpoilivat vaunun keulasta. Vaunu oli viistosti vihollista kohden, joten sen panssarointi oli erittäin vaikea läpäistä. Kauempana tien päässä, jossa näkyi T-risteys sekä kaksikerroksinen liiketila suurine katutason ikkunoineen ja toisen kerroksen asuntoineen, jokin pöllähti toisen kerroksen ikkunassa. Vaunu tärähti, ja repivä, kimmahtava ääni tunkeutui panssarin sisään. Leopardin putki työntyi taaksepäin. Laukauksen peräkappale kolisi takalaatikkoon, ja putken suuliekit valaisivat aamuhämärässä kylpevän pikkukylän keskustaa. Paineaalto pirstoi lähitalojen ikkunat, ja liiketilan toisen kerroksen seinässä välähti. Jotain sinkoili ilmassa, mutta suupaineet nostattama pöly heikensi näkyvyyttä.

-          Vaunu taakse mars mars! Ontelo lataa!

 

Hessu ajatti vaunun takaisin huoltoaseman takakulmalle ja koetti nähdä, mihin heitä oli osunut. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.

-          Tankki yksi, alfa kymppi.

-          Tankki yksi, Hessu katsoi taakseen meluvallin suuntaan, josta panssarijääkärien piti olla tulossa.

-          Konekivääri valtatien suunnassa. Siirry harjanteelle tukemaan.

-          No voi vittu, Hessu tuhahti ja painoi jälleen tangentin pohjaan. – Tankki yksi. Nyt on jätkät sellainen homma, Hessu selitti sisäverkkoon. – Torni suuntaan kaksitoista ja valmistaudu suuntaamaan neljätoista. Suuntaat komennolla suuntaa. Karsitaan hieman tuota meluvallia ja autetaan jääkäritkin sotimaan. Vaunu taakse mars.

Viisikymmentonninen teräspeto nytkähti liikkeelle, ja kiivetessään perä edellä ylämäkeen kohti valtatien meluvallia, pääaseen yläkoro loppui. Hannu katseli asfalttia tähtäimen läpi ja toivoi, että kukaan ei laskisi singolla rungon tai tornin kanteen.

-          Syöttöä, Hessu käski, ja Petri painoa kaasupoljinta. Pakoaukoista purkautui sankka mustanharmaa savu, ja vaunu ampaisi voimalla päin teräsverkkohäkkiä, jonka sisällä ollut kumimatto painui metallirakenteen kanssa kasaan, kuin muovailuvaha. – Suuntaa!

Torni kääntyi nopeasti kohti itää, ja vaunun keulaan kilisi konekiväärin sarja. Hessu mietti, että mikä saatana sai jalkaväkimiehen ampumaan ritsalla vuorenseinää. Kenties paniikki, tai ehkä epätoivo. Hannu ampui hiekkasäkeistä ja maa-aineesta rakennettua poteroa ontelolla. Laukauksen ääni kaikui kahden meluvallin välissä, ja suupaine lennätti pieniä kiviä kaikkialle, aina vaunun sisälle saakka. Pöly peitti kohteen näkyvistä. Hessu pysyi piilossa tornin sisällä.

-          Ontelo lataa! Hannu meuhusi radioon samalla, kun tulitti bunkkeria konekiväärillä.

Yksittäinen panssarijääkäri ilmestyi jalankulkijoille suunniteltuun välikköön, josta saattoi kulkea linja-autopysäkille. Hessu koetti viittilöidä, että mies opastaisi joukkueen valtatien yli, mutta tämä heilutti sormiaan kaulallaan ja osoitti leopardin tykkiä. Hessu ymmärsi, että jalkaväki ei halunnut koettaa onneaan pääaseen suupaineen kanssa ja viittoi vaunusta taaksepäin, kohti toisen puolen meluvallia. Panssarijääkäri nosti käden nyrkissä pystyyn ja juoksi takaisin vallin taakse. Leopardin pääase laskeutui latauskorolta tähtäyslinjalle. Mika oli melkoisen tehokas lataaja.

-          Vaunu taakse, mars, Hessu komensi ja antoi perän työntää meluvallin nurin myös valtatien toiselta puolelta.

Panssarijääkärialikersantti viittoi villisti Hessulle, jolloin tämä nousi puolittain tornista ja kurottautui lähemmäs miestä. Hannu ampui uudestaan. Hessusta tuntui, kuin joku olisi lyönyt häntä puhelinluettelolla selkään. Hän koetti painaa sisäverkon tangenttia, mutta vaunupäähine ei enää ollut hänen päässään. Alikersantti yski ja sylki kiviä suustaan. Mies näytti siltä, kuin joku olisi lapioinut hänelle soraa naamaan ja mäjäyttänyt vielä lappeella perään. Kesti hetken, ennen kuin Hessu näki päähineensä. Se oli muutaman metrin vaunun takana valtatiellä. Hän viittoi alikersantille, joka myös huomasi päähineen, mutta pudisti päätään, sillä ei todella aikonut ottaa uutta lapiollista naamaansa. Hessu pudottautui torniin ja takoi Hannua olkapäähän. Ampuja kääntyi ja katsoi ihmeissään mitä Hessu mellasti.

-          Älä ammu! Hessu koetti huutaa vaunun metelin yli.

-          Mitä? Hannu raotti päähineensä kuulosuojainta.

-          Älä ammu pääaseella enää. Annan luvan sitte, kun saat taas ampua.

Hannu nyökkäsi. – Missä sun päähine on?

-          Se meni tuonne päin! Hessu viittoi jonnekin, mutta Hannu ei ymmärtänyt, joten tyytyi nyökkäämään ja työnsi jälleen naamansa tähtäimeen.

Hessu kurkisti luukusta ja osoitti aggressiivisesti sohien päähinettään. Alikersantti juoksi hakemaan sen ja heitti kannelle. Suojalaseja ei löytynyt enää koskaan.

-          Vaunu mars, Hessu käski saatuaan päähineen jälleen kytkettyä. – Jääkärit ylittää tien, älä ammu tykillä. Petri mä tarvitsen sun suojalasit, koska Hannun suupaine heitti mun omat lasit naapuripitäjään.

Leopardin pääaseen viereinen konekivääri tulitti hiekkasäkkiasemia, jonne Hannu hetkeä aikaisemmin oli ampunut ontelolaukauksia. Tankki ryömi hitaasti eteenpäin, ja panssarijääkärit lähtivät juoksemaan tien yli. Keskustan suunnasta, jossa Erno oli asemassa, kajahti laukaus, jonka Hessu tunsi kevyenä tärähdyksenä. Panssarijääkärit painautuivat maahan ja epäröivät, mutta nähdessään toisen raskaan peruuttamassa takaisin suojaan huoltoaseman nurkalle, nämä kömpivät pystyyn ja suojautuivat huoltoaseman lähettyville ja sen seinustoille. Hessu odotti jännittyneenä osumaa vaunuunsa, sillä he olivat nököttäneet valtatiellä jo liiankin kauan. Hän huomasi käsiensä tärisevän ja koetti viittoa jääkäreitä liikkumaan nopeammin, mutta näillä ei ollut kovin suurta intoa juosta varomattomasti tielle. Kauempana idässä, metsikön, jonne valtatie kaareutui, takana näkyi savuja ja liekkejä. Muutkin komppaniat etenivät.

-          Mika tähystä ja kuuntele radiota. Johtaja verkosta, Hessu kapusi kannelle ja hyppäsi maahan.

Panssarijääkäri katseli rynnäkkökiväärinsä piippulinjaa myöden valtatietä tankin tähystämään suuntaan, ja tämän vieressä oli toinen, joka korkeassa polviasennossa tihrusti vastakkaiseen suuntaan. Hessu juoksi kyyryssä heidän välistään ja kyseli vastaantulijoilta mistä alfan yksivitonen löytyisi. Viimeisenä tulevan ryhmän johtaja osasi neuvoa, ja joukkueen varajohtajan cv löytyikin jonkin matkan päästä, rivitaloalueen pihalta, jossa se oli suojautuneena pensasaidan taakse.

-          Tuosta harjanteen yli pääsee, Hessu viittilöi suuntaa Liimatalle. Talon katon harjan takaa saattoi erottaa murtuneen meluvallin. – Siellä on koko joukkue jo asemissa.

-          Ei näitä etulinjaan ajeta, Liimatta tokaisi ja vapautti raottamansa vaunupäähineen kuulosuojaimen korvalleen. – Me tuetaan täältä.

-          Vittuako te täältä tuette, kun ei täältä näe mitään, Hessu raivosi, mutta vänrikki katseli jonnekin muualle, kuin ei olisi kuullut mitään. – Vitun raukka, Hessu hypähti maahan cv:n kannelta ja juoksi takaisin tielle.

Vaunuhaalarit tuntuivat todella ohuilta, kun niitä ei ympäröinyt saksalainen panssariteräs. Hessu saattoi hyvin ymmärtää, kuinka turvattomalta panssarijääkäreistä tuntuikaan. Ei hänkään nauttinut siitä, että leopardia ammuttiin konekiväärillä, mutta ei enää pelännyt sitä kuten aikaisemmin. Jalkaväki taas joutui pelkäämään henkensä edestä.

Valtatie oli tyhjä, lukuun ottamatta leopardia, jonka tornissa Mika kurkisteli epätietoisen näköisenä. Hessu nosti kättään ja juoksi vaunun taakse ja edelleen sivulle, joka oli suojassa hiekkasäkkipesäkkeeltä. Häntä jännitti joka hetki, että Hannu ampuisi tykillä.

-          Taakse mars. Oikealle, Hessu komensi ja pudottautui torniin. – Vaunu seis ja mars. Mennään takaisin tuonne huoltoaseman luo.

Leopard rullasi niiaten hiekkapengertä huoltoaseman asfalttipihalle, jossa panssarijääkärit hakivat suojaa rakennusten takaa. Toinen leopardi oli ajanut asemaan keskustaan johtavan kadun päähän, ja konekivääri sylki valojuovia jonnekin rakennusten taakse. Tilanne näytti Hessun silmään jopa huvittavalta. Taistelu oli käynnissä, mutta panssarijääkärit eivät tienneet miten edetä, vaan pyörivät huoltoaseman takana selittäen kovasti toisilleen jotain.

-          Voitko suojata noiden teollisuushallien suuntaan, luutnantti Keskinen kysyi kavuttuaan kannelle ja osoitti huoltoaseman vasemmalta puolelta keskustan suuntaan. – Vien kaksi ryhmää tuonne vasemmalle teollisuushallin taakse. Koetamme päästä sieltä kosketukseen.

-          Onko siellä havaittu vielä ketään?

-          Konekiväärillä laskevat tänne, kun kulmalle menee kurkkimaan. Eiköhän siellä jokunen sinkokin ole. Tuo viimeinen ryhmä jää tähän teille lähisuojaksi. Valvovat tuolla toisella puolella olevia rivitaloja ja noita keskustan puoleisia teollisuushalleja.

-          Laita jannut valmiiksi ja anna merkki, niin menen kaivamaan verta nenästä, Hessu nyökkäsi, ja Keskinen hyppäsi maahan ja viittilöi kiivaasti kahdelle ryhmänjohtajalle. – Homma menee seuraavasti, Hessu ohjeisti sisäverkkoon. – Kun sanon mars, niin syöksyt Petri tuolta aseman vasemmalta kulmalta oikealle ja sellaiseen paikkaan, että Hannu pystyy ampumaan. Valmistautukaa siihen, että pari terävää osuu meihinkin. Hannu savut valmiiksi. Yhden putken pitäisi riittää, kun lasket sen tuohon teollisuushallien väliin. Ymmärsikö kaikki?

-          Homma roger, Petri kuittasi.

-          Selväähän tuo, Hannu totesi. – Mika ontelo syliin.

Keskinen nosti käden nyrkissä ilmaan valmiuden merkiksi ja näytti mars – merkin.

-          Mars, Hessu käski.

Vaunu murisi, Hannu käänsi tornia huoltoaseman kulman mukaan ja Hessu seurasi etumaastoa johtajan periskoopista. Tunnelma oli odottava, ja odotus palkittiin, kun jokin osui vaunun runkoon. Hannu vastasi tuleen välittömästi. Vaunu keinahti, putki perääntyi ja nousi latauskorolle. Savu tulvi putkesta ulos, kuin savupiipusta. Suupaineen nostama pöly peitti näkyvyyden tien toisella puolella oleviin teollisuushalleihin. Samalla, kun Petri painoi jarrua, Hannu laukaisi yhden fosforisavupanoksen vaunun eteen. Kirkkaana hohtavat sirpaleet lensivät korkeassa kaaressa ja laskeutuessaan levittivät suojaavan savuverhon, joka ei kuitenkaan ollut kovin tiheä, sillä vain yksi laukaus oli ammuttu. Savuverho ei myöskään suojannut lämpökameroilta. Hessu oli kiusallisen tietoinen asiasta ja toivoi, että vihollisen T-80 vaunuja ei ollut heitä vastassa. Hannu tähysti lämpökameralla ja tulitti konekiväärillä pieniäkin lämpökohteita. Hessu näki tornin takaprismasta, kuinka panssarijääkärit juoksivat tien huoltoaseman pihalta kohti teollisuushallia vaunun vasemmalla puolen. Jääkärit loikkivat puolittain kaatuneen alumiiniaidan päälle saaden sen kaatumaan maahan. Pääaseen putki laski tähtäyslinjalle.

-          Ontelo ladattu, Mika ilmoitti, ja ennen kuin Hessu ehti estää, vaunu niiasi jälleen.

Vaunun takaa juoksi samaan aikaan kaksi panssarijääkäriä, joista toinen pysähtyi, kuin joku olisi potkaissut tätä rintaan, ja toinen otti muutaman hallitsemattoman sivuaskeleen ja lensi turvalleen asfaltille. Miehen kypärä pyöri poukkoillen aidan viereen. Toinen miehistä kömpi pystyyn samalla, kuin toinen konttasi epävarman näköisesti kohti kypäräänsä hieroen samalla hiekkaa silmistään. Vaunun takana ollut panssarijääkäri syöksyi auttamaan toverinsa pystyyn. Hessu ei kuullut näiden puhetta, mutta huulilta saattoi lukea tarkkaan valittuja voimasanoja. Hessu hymyili ja tunsi hienoisen tärähdyksen, kun Mika runnoi seuraavan ontelon putkeen. Lukko kohosi raskaasti kolahtaen, ja putki laski jälleen tähtäyslinjalle.

-          Älä ammu tykillä, Hessu käski ja katsoi vaunun taakse. Panssarijääkäreitä ei näkynyt. – Asemasta!

 

Seuraavan tunnin aikana tilanne tuntui jotenkin epätodelliselta. Panssarijääkärit olivat vyöryttäneet osan viereisestä teollisuuskiinteistöstä, mutta kahden ryhmän kapasiteetti oli rajallinen, joten he saivat varmistettua ainoastaan pari hallilohkoa. Huoltoasemasta oikealle, sillanalitukseen johtavan tien toisella puolen olevalle rivitaloalueelle ilmestyi bravo joukkueen taistelijoita, joista yksi koetti huutaa jotain huoltoasemalle ryhmittyneelle alfan ryhmälle, mutta tuli liian lähelle tietä ja kaatui vihollisen konekiväärisarjaan. Erno syöksyi tulittamaan liikekeskusta ja Citymarketin kiinteistöä, mutta ikkunoita ja mahdollisia tuliasemia oli liikaa, jotta konekivääriasemaa olisi voinut paikantaa. Erno oli joutunut vaihtamaan yhden ajajan prismoista, sillä tarkka-ampuja oli osunut siihen edellisen asemassa käynnin aikana.

Radiosta Hessu kuuli, kuinka vähän kerrassaan pataljoonan osat ilmoittivat, että eivät pysty etenemään. Vihollinen oli kaivautunut syvälle teollisuusalueille ja liikekiinteistöihin. Hessu ei halunnut kokeilla turhaan onneaan, sillä vaikka singon osuma ei ollutkaan runkoa läpäissyt, niin vihollisella saattoi olla myös panssarintorjuntaohjuksia, jollaista ei vain vielä oltu ehditty laukaista heihin. Ja ohjus tulisi melko varmasti sisään leopardiin. Huoltoaseman pumppukatos tarjosi mainion ilmasuojan. Kahdella raskaalla vaunulla ja panssarijääkäriryhmällä aluetta oli helppo puolustaa. Hessu tajusi, että sota ei ollut sitä, että hyökätään, lyödään vihollinen, ryhmitytään puolustukseen ja valmistaudutaan torjumaan vastahyökkäys. Mitä jos hyökkäys ei purisi? Mentäisiinkö sitten väkisin? Hessu ei halunnut väkisin yrittää tunkeutua vihollisen syvyyteen, sillä vaikka leopardi olikin osoittanut, että sen panssariin saattoi luottaa, Hessu pelkäsi. Hän pelkäsi kuollakseen ajattaa tankin asemaan. Hessu arveli, ettei pelännyt niinkään kuolemaa, vaan läpäisevää osumaa. Miltä tuntuisi palaa vaunun sisälle, tai miltä lihaa ja luuta repivät sirpaleet tuntuisivat? Hessu ei halunnut tietää ja oli tyytyväinen, että hyökkäys seisoi, eivätkä johtajat uskaltaneet tehdä ratkaisuja. Niin kauan kuin näin oli, saattoi Hessu vain tähystää läheistä nurkkaa, ja joku muu joutuisi tulemaan heidän kimppuunsa jos halusi tapella.

 

 

 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Panssarin suojissa, osa 3 2015-03-21 19:06:21 Heksa
Arvosana 
 
4.0
Arvostellut: Heksa    March 21, 2015

Ei muuten näe Leon savuista läpi lämpökameralla, t: ampuja.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Panssarin suojissa, osa 3 2015-02-26 19:30:10 TarraLeguaani
Arvosana 
 
4.0
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    February 26, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Voin tähän laittaa kirjoitus- ja lyöntivirheet, niin sinun on helpompi korjata ne:
- puidenlatvat
- panssarijääkäri komppania
- (tormakkaana -> vai tarmokkaana?)
- CV – rynnäkkövaunun / mars – merkin -> välit pois väliviivan ympäriltä
- alfa joukkueen
- Mikä -> Mika
- muistikuvan -> n pois
- ammustarvike täydennyksen
- alfa joukkue
- neljäkymmentäseitsemän litrainen
- ”Citymarket” teksti
- jääräpää kouluttajat
- Pian Hessu kuitenkin löysi etsimänsä, telamiina -> telamiinan
- (kimmokkeet surivat betonista ja asfaltista -> vai surisivat?)
- vesi ja ilma – pistettä -> vesi ja ilma -pistettä
- suupaineet -> suupaineen
- katon harjan
- T-80 vaunuja
- bravo joukkueen
Ongelmana on siis enimmäkseen vain yhdyssanat, ei paha juttu siis :)

"mustavalkoinen viitta", laita tienviitta, minä niin kuvittelin maassa makaavan vaatteen.

"Joo. Toi meidän tankki on vähän tyhmä, Hessu myönsi hymyillen." :D

Tosi moni repliikki alkaa no-sanalla. Se tuppaa vähän ärsyttämään.

"Hän muisti elävästi alokaskaudella näkemänsä Puolustusvoimien esittelyvideon, jossa pioneerit kippaavat kuorma-autosta soraa tielle, jotta miinat jäävät näkymättömiin." -> Ehkä makuasia, mutta käyttäisin koko virkkeen mitalta imperfektiä.

On vaikea keskittyä näin moneen henkilöön, kun kukaan ei oikein ole selvässä pääosassa. Vaihtaisin sen yhteen henkilöön. Myöskin se, että kun alkaa tapahtua, tarvitsee selvittää mitä kukakin tekee sillä hetkellä, on raskasta ja pysäyttää tarinan etenemisen. Tulituksissa ja muissa tulee vähän niin kuin tauko. Jos keskittyisit yhteen ihmiseen, ei tarvisi joka kerta käydä koko porukkaa läpi, vaan välillä päähenkilön reaktio tai reagointi riittäisi. Jos hän sitten näkee jonkun muun tekevän jotain tai menevän jonnekin, voi sen kirjoittaa lisäksi. Hessu vaikuttaa olevan jotenkin eniten pääosassa, mutta sekin tulee ilmi vasta viimeisessä kappaleessa.

"Kauempana tien päässä, jossa näkyi T-risteys sekä kaksikerroksinen liiketila suurine katutason ikkunoineen ja toisen kerroksen asuntoineen, jokin pöllähti toisen kerroksen ikkunassa."
Kömpelö kaikkinensa.

"Suojalaseja ei löytynyt enää koskaan." Tämä ei sovi tyyliin. Jätä koskaan-sana pois, niin asia korjaantuu.

"Kauempana idässä, metsikön, jonne valtatie kaareutui, takana näkyi savuja ja liekkejä." Kömpelö.

"Hannu savut valmiiksi." Tämä huomio koskee muutamaa muutakin virkettä kirjoituksessa. Eli kannattaa katsoa milloin pilkku tulee nimeä ennen tai sen jälkeen. Tässäkin: "Hannu, savut valmiiksi."

Keskityin nyt aika paljon korjauksiin tekstissäsi, mutta keräsinkin kaikki nuhteet kasaan. Eli vain tämän verran minulta tulee huomioita, eikä se ole paljon näin pitkästä tekstistä. Quite good :) Sama tyyli jatkuu kuin edellisessä osassa; eksaktia tapahtumaa, varmaa tietoa ja selkeää kuvailua.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
74
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS