Luku 1 Joen rannassa
Joen rannassa sataa vettä. Sateen ja ukkosen keskellä ilmapiiri on aavemainen. Vesipisarat tippuvat ryöppynä veteen. Ne sekoittavat sen pinnan sohjoksi. Salamointia seuraa kova ukkosen jyrinä. Yhtäkkiä, maisemaan ilmestyy mies hahmo. Hahmo on pukeutunut mustaan. Hän on pastori, kuka tekee manauksia. Hänen nimensä on John Reeves.
John on tehnyt elämässään satoja manauksia ihmisille. He ovat olleet henkien kiusaamia. Johnin kasvot ovat osittain mustan lierihatun piilossa. John tähyää maisemaa edessään. Huoli paistaa hänen ilmeestään. Hänen katseensa on keskittynyt. Mikään ympäristön liikehdintä ei jää häneltä huomaamatta.
John ei näe ketään hahmoja joen päällä sumun seassa. Hän vaistoaa silti henkien läsnäolon. Hän tietää niiden nimet. Amemasu, Lotan, Naiades, Yami, Varuna, Dugne ovat täällä. Henget tuntevat pastorin. Ne herjaavat häntä. John kuulee niiden äänet hänen päänsä sisällä. Ne ilkkuvat ja haukkuvat häntä eri nimillä. Hän kuulee niiden äänet soivan korvissaan. Hölmö Pastori, mikä sinut tänne toi? Sinun tyttäresi on kuollut. Olet yksinäinen surkimus. Hän tunnistaa niiden äänet oitis.
Henget sylkevät aina Johnin kasvoille. Silloin varsinkin, kun hän lukee ääneen Raamattua. Tilanne ei huvita häntä lainkaan. Vähitellen John tuntee epämieluisimman tunteen, jonka hän tietää. Pelko valtaa hänet. Hän alkaa täristä. Hän kuvittelee jonkin olennon pian hyökkäävän hänen päällensä. Kenties useampikin demoni voi pian käydä häneen käsiksi. Hän tietää sen, että hirviöt voivat tappaa hänet halutessaan. Hän tuntee pakonomaista tarvetta karata. John ottaa jalat allensa. Silloin, hän antaa pelolleen vallan.
Piru vei aikoinaan hänen tyttärensä. Se sai Sallyn tekemään itsemurhan. Sally oli silloin vasta kuusitoista vuotias. Hän hyppäsi alas sillalta jokeen. Hänen ruumistaan ei ikinä löydetty. Pastori uskoo joen demoneiden vieneen hänen tyttärensä. Sally harrasti noituutta. Se ajoi hänet itsetuhoon.
John muistaa kyyneleensä ja surunsa. Hän on yhä katkera Sallyn mystisestä katoamisesta. Sally karkasi kodistaan kesken manauksen. Pastori yritti estää Sallya menemästä joen rantaan. Tytär ei piitannut isänsä varoituksesta.
John tietää tyttärensä kuoleman olevan henkien ansiota. Sallyn itsemurha oli joen henkien tapa halveerata Johnia. John vihasi ja pelkäsi vihollisiaan Sallyn mentyä pois. Hän ja hänen vaimonsa elivät surussa monta vuotta tapaturman jälkeen. Nyt John kokee saman vaaran uhkaavan omaa elämäänsä. Hän on mielestään kadottanut syyn elää. Hän voisi yhtä hyvin hypätä jokeen. Hän tahtoisi löytää Sallyn ja saada hänet takaisin henkiin.
Pastori tietää syyn siihen, miksi ihmiset kutsuvat joen henkiä avukseen. He tekevät niin koittaessaan herättää kuolleita eloon. Ajatus iljettää Johnia. Silti, hän toivoisi voivansa herättää Sallyn henkiin. Hän tekisi sen, mikäli se olisi mahdollista. Pastori saapuu kotiovelleen. Hän on hengästynyt juostuaan koko matkan. Hänen vaatteensa ja kenkänsä ovat likomärät. Hattu on ainut vaatekappale, joka on suojannut hänen hiuksiaan kastumasta.
John avaa kotioven. Sisällä, hänen vaimonsa istuu keittiössä. John kohtaa vaimon kotiin tultuaan. Sarahin kasvot ovat väsyneet. Ne ovat murheesta kärsineen keski-ikäisen naisen kasvot. John säälii vaimoaan. Hän ymmärtää Sarahin toivottomuuden. Hän osaa antaa Sarahille anteeksi hänen uupumuksensa. John istuu vaimoaan vastapäätä.
Hetken aikaa, he tuijottavat toisiaan. Sarah puhuu: ”Missä sinä olet ollut näin kauan?”
”Minä kävin joen rannassa.” John vastaa hitaasti.
”Minä odotin sinua kotiin, etkä sinä tullut kuitenkaan. Tein ruokaakin, jonka viskasin jo roskikseen. John minä olen niin väsynyt tähän leikkiin. Kertoisitko minulle sen. jos sinulla on joku toinen nainen minun lisäksi?”
”Ei minulla ole ketään toista naista. Voin vakuuttaa sen sinulle.”
”En minä tiedä. Voi minä en jaksa enää.”
Johnin käy yhä sääliksi hänen vaimoaan. Sarahin voimakas tunneilmaisu on hänelle silti helpotus. Se on merkki siitä, että vaimo välittää hänestä. John kohottautuu ylös tuolilta seisomaan. Hän menee Sallyn viereen. Hänen kätensä laskeutuu Sallyn olkapäälle. Sally sanoo hänelle silti toisin kuin John toivoi. Vaimo sanoo: ”Älä ole huolissasi minusta. Kyllä minä selviän.”
John ei vuodata kyyneleitä Sarahin takia. Hän itkee ainoastaan Sallyn vuoksi. Hän näkee unia tyttärestään, kuka tulee varoittamaan häntä joen hengistä. Sally neuvoo Johnia olemaan menemättä joen rantaan. Hän varoittaa Johnia hengistä, jotka voivat syöksyä ihmissieluun koska tahansa halutessaan. Johnilla on tapana ottaa Sallyn varoitukset vakavasti. Tänä iltana hän kuitenkin meni joenrantaan pelkäämättä.
Nyt hän katuu käyneensä joella. Hänen ei olisi pitänytkään mennä sinne. John sulkee silmänsä hetkeksi. Silloin hän näkee viikatemiehen edessään. Näky puistattaa häntä. Hän avaa silmänsä. Sarah katsoo häneen kysyvästi. Yhtäkkiä vaimon ilme on huvittunut. John ei tiedä syytä siihen. Hän raapii otsaansa.
Sarah kysyy: ”Näytät väsyneeltä. Pitäisikö sinun mennä lepäämään?”
”No mikä ettei. Olet oikeassa. Asetun pitkäkseni sohvalle.”
”Hyvä on. Minä luen vielä sanomalehteä ennen, kun itseänikin alkaa unettaa.”
John poistuu keittiöstä. Hän siirtyy makuuhuoneeseen. Hän asettuu sänkyyn makaamaan. Sitten hän alkaa nähdä unia joen hengistä. Painajaiset valtaavat hänen näkökenttänsä. Ne tuntuvat pelottavan tosilta. Niissä hän kuulee Sallyn huutavan apua. Sallyn karjunta tunkeutuu Johnin tajuntaa. John menettää itsehillintänsä. Hän alkaa itkeä rajusti.
Sally poistuu viimein hänen unensa päätyttyä. John avaa silmänsä. Silloin hän kokee helpotusta. Paluu arkitodellisuuteen tuntuu siunaukselta. Jokimaisema vaihtuu makuuhuoneen katoksi. John tuijottaa hetken katossa olevan valaisimen valkoista lasikupua. Kupu muistuttaa häntä hautausmaan kappelin sisällä olevista valaisimista. Niissä oli hänen muistaakseen samanlaiset kuvut.
John nousee vuoteesta. Hän menee parvekkeelle, mihin pääsee makuuhuoneesta suoraan. Parvekkeella, hän polttaa tupakan. Ulkona sataa yhä. Sademäärä on vähentynyt silti huomattavasti. Toivottavasti huomenna paistaa aurinko. Hän toivoo.
Luku 2 Riivattu pikkutyttö
Seuraavana aamuna John menee kirkkoon. Se on hänen työpaikkansa. Hän on valinnut pastorin ammatin sukunsa miesten jalanjälkiä seuraten. Valintaansa hän ei ole katunut päivääkään. Hänen vaimonsa kannusti häntä opiskeluaikoina saavuttamaan tutkinnon. Sarah tuki Johnia aina siihen asti, kunnes murtui. John pettyi vaimonsa masennukseen. Hän ei olisi uskonut Sarahin voivan vaipua epätoivoon. Sallyn kuolema teki sen heille kummallekin.
John jatkaa silti urheasti pastorin polkua pitkin. Hänellä on monen vuoden työkokemus henkien manauksesta. Hänen työnsä on kaikkea muuta kuin tylsää. Hän on saanut kokea monen ihmisen raivokohtaukset, ketkä ovat tulleet hakemaan häneltä apua. Hänen työnsä ansiosta, asiakkaat poistuvat silti tyytyväisinä hänen vastaanotoltaan. John on kokeneempi manaaja kuin monet häntä nuoremmat pastorit. Heillä saattaa olla enemmän voimaa kuin Johnilla. Johnilla on silti enemmän kokemusta kuin heillä.
Samana aamuna John saa työhuoneensa pöydälle kirjeen. Kirjekuori on tavallinen valkoinen ja pienikokoinen kirje. John lukee sen sisällä olevan lapun. Kirje on tehty kirjoituskoneella. Siinä häntä pyydetään tulemaan samana päivänä erään perheen kotiin. Perheen pikkutyttö on henkien riivaama. Kirjeen kirjoittaja on tytön äiti. John ottaa kutsun vakavasti. Luettuaan lapun, hän taittaa sen takaisin kirjekuoren sisään. Hän aikoo siirtyä seuraavaksi pikkutytön kotiin.
Aika käy vähiin. Johnia iljettää ajatus epäonnistumisesta. Hän ajaa autollaan asiakkaan talon pihaan. Hän parkkeeraa autonsa ja astuu ulos. Hän menee asiakkaan kotiin. Talon emäntä, tytön äiti, avaa ulko-oven. Nähdessään Johnin, naisen kasvoilla paistaa hymy. Nainen sanoo: ”Tervetuloa tänne pastori. Olemme odottaneet teitä kovasti. Mary-parka on yläkerrassa. Hän on lukittuna makuuhuoneeseen. Pelkäämme hänen voivan satuttaa itseään, jos laskemme hänet vapaaksi.”
”Minä ymmärrän hyvin teidän surunne rouva. On suuri ilo minulle voida auttaa tytärtänne. Voisitteko viedä minut tapamaan häntä?” John kysyy.
Nainen nyökkää. Hän johdattaa Johnin yläkertaan Maryn huoneen oven taakse. He kuuntelevat vähän aikaa huoneesta kuuluvia karjaisuja. Ne kuulostavat eläimen huudoilta. Aluksi Johnia naurattaa lapsen eläimellinen karjunta. Vähän ajan päästä häntä alkaa puistattaa. Hän tunnistaa paholaisen häijyyden. Se on vallannut pikkutytön ruumiin.
Äänet vaimenevat hetkeksi. Nainen kaivaa taskustaan avaimen. Hän päästää Johnin sisälle Maryn huoneeseen. Mary katsoo kumpaakin aikuista vuorotellen. Lapsen katseessa kiiluu demoninen loiste. Mary on kaukana poissa omasta ruumistaan. Häntä hallitsee nyt toinen olento. John tunnistaa pian lasta riivaavaan demonin. Maryn raivokohtauksista ja törkeydestä sitä ei ole vaikeaa erottaa.
John kuiskaa: ”Iisebel minä tunnistan sinut. Sinä olet vallannut tämän viattoman pikkutytön ruumiin. Astu nyt ulos hänestä! Minä en salli sinun asuvan hänessä enää sekuntiakaan kauempaa.”
”Ei minä en suostu poistumaan Marysta. Hän on nyt minun omani.” Karjuu paholainen.
”Poistu hänestä sinä liero demoni! Nyt minä manaan sinut Raamattua lausumalla.” John uhkaa.
Pastori vetää povitaskustaan esiin nahkakantisen Raamatun. Hän avaa sen tottuneesti tietystä kohdasta. Hän lukee manauksen säkeet uhmakkaasti. Iisebel perääntyy. Henki alkaa sähistä ja sättiä Johnia. Pastorin ääni on vihollista vahvempi. Iisebelin herjaus vaihtuu epätoivoksi. Henki poistuu Marysta voihkien tuskissaan. Lapsi kaatuu lattialla tajuttomana. John ottaa hänet vastaan käsivarsilleen. Hän kantaa Maryn yhdessä tytön äidin kanssa vuoteeseen.
Siellä, Mary virkoaa hetken kuluttua. John pyyhkii hikipisarat ohimoiltaan nenäliinaan. Sitten, Mary avaa silmänsä. Hän katsoo pastoria silmiin kiitollisena. John vastaa tytön hymyyn. Sillä hän luottaa siihen, että demoni on poistunut Marysta. Mary nousee ylös sängylle istumaan. Hänen äitinsä tuo tytölle täyden vesilasin. Mary ottaa sen vastaan. Hän tyhjentää lasin viidessä sekunnissa. John tutkii tytön kasvoja. Hän uskoo mananneensa Iisebelin Marysta pysyvästi.
Luku 3 Eloon kuolleista
Maryn manauksen jälkeen, John palaa kotiin. Sarah istuu jälleen keittiössä. On ilta. John ottaa jääkaapista kurkkuvoileivän ja majoneesipurkin. Hän latoo majoneesia leivälle paksun kerroksen. Hän istuu paikalleen vaimoa vastapäätä. Sarahin ja Johnin välissä on kahvipannu täynnä kuumaa kahvia. Sarah kysyy: ”otatko kahvia?”
”No otan tietysti.” John vastaa.
”Minä voin kaataa sinulle kupillisen.” Sarah sanoo.
John antaa vaimon täyttää hänen kahvikuppinsa. Sitten Sarah kaataa pannusta kahvia myös omaan kuppiinsa. He juovat kahvia äänettöminä. John hotkii voileivän nälissään. Syötyään, hän menee makuuhuoneeseen lepäämään. Hänelle on saapunut kirje. Se odottaa Johnin yöpöydän laatikossa. Sarah kantaa Johnin postit Johnin pyynnöstä sinne. John avaa laatikon muistaessaan, että hänen kuuluu tehdä niin.
Sen sisältä, hänen käteensä osuu kova kirjekuori. Hän avaa sen. Hän laittaa lukulampun päälle. John lukee kirjeen. Kirje on saapunut hänen uudelta asiakkaaltaan. Siinä Johnia pyydetään avuksi kuolleiden henkiin herättämisessä. Luettuaan kirjeen, Johnin ajatukset pätkivät. Kirjeen sisältö saa hänet häkeltymään. Ei hänellä ole kokemusta muusta kuin manauksesta. Se on eri asia kuin kuolleiden herättäminen.
John on liian väsynyt ajattelemaan. Hän nukahtaa laitettuaan kirjeen kuorineen takaisin yöpöydän laatikkoon. Hän aikoo perehtyä tapaukseen seuraavana aamuna.
Aamulla, hän herää. Kello on kahdeksan, kun hän on saanut itsensä aamiaispöytään. Hän juo kupin kahvia ennen lähtöään. Sitten, hän silittää paidan kylpyhuoneessa. Hän menee tapaamaan kirjeen lähettäjää toiseen kaupunginosaa.
John saapuu asiakkaan luokse tunnin ajomatkan jälkeen. Hän on kiitollinen siitä, että hänellä on oma auto käytössään. Se on palvellut häntä useita vuosia moitteettomasti. John parkkeeraa autonsa asiakkaan talon eteen. Sitten, hän astelee asiakkaan oven taakse. Hän soittaa ovikelloa.
Asiakas tulee avaamaan ulko-oven. Hän on aasialainen, kuusikymmentä vuotias mies. Hän aikoo herättää eloon kuolleen äitinsä. Aasialainen vie Johnin äitivainajansa makuuhuoneeseen. Nainen on kuollut vuorokausi sitten. Hän näyttää yhä elävältä ja nukkuvalta. John tuumaa.
Sitten, John katsoo kysyvästi aasialaista. Mies pyytää häntä englanniksi herättämään naisen henkiin kuolleista. John ei suostu ehdotukseen. Hänellä ei ole kokemusta sen kaltaisesta työstä. Hän osaa ainoastaan manata henkiä riivatuista ihmisistä. Tämän hän kertoo aasialaiselle. Mies käyttäytyy kuin hän ei ymmärtäisi Johnia lainkaan.
Sitten, John päättää silti yrittää auttaa asiakasta. Hän toivoo aasialaisen saavan rauhan. John kaivaa takin taskustaan Raamatun. Hän lukee sieltä sen kohdan, jossa Jeesus herättää Lasaruksen henkiin kuolleista. Aasialainen kuuntelee Johnin puhetta kummissaan. Hän ei ymmärrä, että miten Raamatun lukeminen voisi herättää hänen äitivainajansa eloon. Mies loukkaantuu. Hän kuvittelee Johnin pilailevan hänen kustannuksellaan.
John huomaa miehen suuttumuksen. Havainto säikyttää Johnin. Hän perääntyy. John sulkee Raamatun. Hän toteaa vaisusti: ”Minun on mentävä. Anteeksi, mutta en osaa auttaa teitä tämän kummemmin.”
”Olisitte heti sanoneet, ettei teillä ole siihen aikaa. Minä turhaannun valehteluun kaikista eniten.” Aasialainen vakuuttaa topakasti.
John nyökkää päätään. Sitten hän aikoo poistua. Ei hänestä ole kuolleiden henkiin herättäjäksi. Hän kääntyy ovea kohti. Hän poistuu huoneesta. Aasialainen jää seisomaan äitinsä ruumiin viereen. Hän ottaa vainajaa kädestä. Sitten, hän kuiskaa: ”Tule äiti minun luokseni. Palaa takaisin tähän ruumiiseen heti paikalla!”
Ruumis on eloton yhä silti. Mies laskee käden varoen takaisin sängylle. Silloin hän havaitsee toisen käden liikahtavan itsestään. Näky puistattaa miestä. Hän tulkitsee eleen jonkin hengen lähettämäksi viestiksi. Kenties hänen äitinsä ruumis elää, mutta sen sisällä saattaa asua jokin toinen olento. Ajatus saa miehen selkäpiin karmimaan. Hän tahtoo päästä vainajasta eroon äkkiä. Hän suunnittelee sen hautaamista itse.
Luku 4 Kuollut poika
John palaa kotiinsa aasialaisen asunnolta. Asunnon ilmapiiri on vaikuttanut hänen mielentilaansa kielteisesti. Hän tahtoo karistaa kaiken epämieluisan itsestään ja äkkiä. Hän menee talon kuistille ja sytyttää savukkeen. Sarah ja hän ovat kummatkin ketjupolttajia. Heidän tupakointinsa johtuu Sallyn kuolemasta. Hautajaisista asti, he ovat polttaneet ketjussa.
Johnia ei haittaa hänen keuhkojensa pilaantuminen. Sallyn kuolemasta asti, on hänen piittaamattomuutensa kasvanut. Hän polttaa ketjussa välinpitämättömästi. John tunkee tupakan tuhkakuppiin. Sitten, hän palaa takaisin makuuhuoneeseen. Hän käy sänkyyn makaamaan. Päivä on ollut sangen stressaava. Jostain syystä hän saa unen päästä kiinni. Hänen levoton olonsa on silti läsnä unessakin.
John nukkuu sikeästi aamuun asti. Herättyään, hän menee keittiöön. Siellä, hän tekee itsellensä aamupalan. Sarah nukkuu yhä heidän yhteisessä parivuoteessa. Johnista tuntuu aivan siltä kuin hän olisi kohdannut kuoleman edellisenä yönä. Ilmapiiri tuntuu yhä yhtä raskaalta kuin hänen painajaisessaan.
John siirtyy työpaikalleen. Toimisto on tyhjä hänen saapuessaan. John menee työpöytänsä ääreen. Hän laittaa virran tietokoneeseen. Sitten hän lukee sähköpostit. Hän huomaa saaneensa kirjeen uudelta asiakkaalta. Kirjeessä Johnia pyydetään tulemaan tapaamaan sairasta pikkupoikaa. Pojan isä on kirjeen lähettäjä. Hän pyytää Johnia tulemaan parantamaan hänen lapsensa henkisestä kärsimyksestä. Samassa kirjeessä mies lupaa Johnille kunnon palkkion.
John suostuu menemään asiakkaan luokse. Hän lähtee sinne melkein saman tien. Hän ajaa sinne vartissa. Perillä hän polttaa tupakan ennen, kun hän soittaa ovikelloa. Asunto on rivitaloasunto Teksasissa. John odottaa vähän aikaa. Sitten ovi avautuu. Sairaan pojan isä avaa oven. Mies katsoo Johnia silmiin vaisusti. Miehen kasvoilta paistaa epätoivo. John ei tuomitse isää hänen heikkoudestaan. Itseasiassa John tuntee myötätuntoa pojan vanhempia kohtaan. Mikään ei ole hirveämpää kuin pirun riivaama lapsi.
Mies kutsuu Johnin asuntoon. John kulkee miehen perässä. Hän seuraa isää pojan makuuhuoneeseen. Huoneen ovi on lukossa. Mies avaa sen avaimella. Oven kahvan kääntyy. Huoneessa vallitsee outo tunnelma. Sairas makaa sängyssä peiton alla piilossa. Pojan kasvotkin ovat peiton alla. John ei erota pojasta mitään piirteitä. Isä repäisee peiton pois pojan päältä. Silloin, poika hyökkää aivan kuin villieläin vuoteesta. Hän huomaa Johnin ja hyökkää hänen kimppuunsa. John koittaa hillitä riiviötä. Poika puree Johnin kättä.
John kadottaa itsehillintänsä. Hän lyö poikaa selkään, jotta hän lopettaisi Johnin pahoinpitelyn. Poika suuttuu entisestään. Isä auttaa Johnia. Mies lyö poikaa lampun varrella päähän muutaman kerran. Pojalta katoaa taju. Hänen otsastaan valuu verta vuolaasti.
John ja pojan isä arvaavat pojan olevan kuollut. Pastori ei voi käsittää, että miten isä pystyi tappamaan oman poikansa. Se tapahtui kädenkäänteessä. Surmatyö sujui mieheltä kuin tanssi. John ajattelee kauhuissaan. He ovat oikeassa sen suhteen, että poika on kuollut kuin kala.
Sitten, isä pyytää Johnilta jälleen apua. Hän kysyy Johnia viemään pojan ruumiin joelle. Siellä, pojan isä aikoo pyytää joen henkiä herättämään pojan kuolleista. Miehen naiivi ehdotus puistattaa Johnia. Aluksi, John päättää kieltäytyä pyynnöstä. Vasta kun mies lupaa hänelle mittavan palkkion, muuttuu Johnin mieli. Lopulta, hän suostuu ajamaan miehen joenrantaan autollaan.
Pastori ja pojan isä käärivät pojan ruumiin olohuoneen mattoon. He kantavat maton Johnin auton takakonttiin. Sen tehtyään, miehet menevät auton etupenkille istumaan. John ajaa heidät joen rantaan. Perillä, he ottavat ruumiin ulos takakontista. He kantavat sen joen rantaan. Mies ehdottaa, että he uhraavat pojan joen hengille. Hän käskee Johnia heittämään ruumiin jokeen yhdessä hänen kanssaan. John empii aluksi. Lopulta hän suostuu. Yhteisvoimin he kippaavat pojan ruumiin veteen. Se molskahtaa sinne ja nostattaa vesiryöpyn. Vettä lentää heidän kummankin kasvoihin. Vesipisaroista he maistavat kuolleen pojan maun.
”Nyt häivytään täältä äkkiä. Joku saattaa nähdä meidät täällä.” Pojan isä toteaa.
”Juu no lähdetään.” John vastaa tyynesti.
John ei koe syyllisyyttä pojan kuolemasta. Syy on pojan isässä. John kuulee taas joen henkien laulun. Hän tunnistaa niiden ilkeät demonin kasvot mielensä sopukoissa. Hänen on korkea aika poistua rannasta. Joen lähellä seisominen tuo huonoa onnea. Näin John uskoo.
Luku 5 Riivattu mies
John menee kotiinsa suoraan. Kuolleen pojan kasvot kummittelevat yhä Johnin mielessä. John koittaa pyyhkiä ne tietoisesti pois tajunnastaan. Hänen ajatuksiinsa soluttautuu pelko. Hän pelkää kiinnijäämistä. Hänet voidaan todeta syylliseksi pikkupojan surmaan, siinä missä pojan isäkin voidaan todeta. John on kauhusta lamaantunut sisimmässään.
Häntä kaduttaa se, kun hän ei estänyt isän raivokohtausta. Johnin olisi kuulunut tarttua lamppuun miehen kädessä ja repiä se pois. Miksei hän tehnyt niin? Ehkä hän oli yhtä sekaisin, kun pojan isä siinä tilanteessa. Nyt hänen on piileskeltävä poliiseilta loppu ikänsä. Tuskin hän uskaltaa katsoa heitä silmiin enää. Johnin katse voisi paljastaa hänen osallisuutensa pojan surmaan.
Olohuoneessa John kohtaa Sarahin. Vaimo istuu nojatuolissa selin häneen. Käsissään hän pitelee sanomalehteä. Nainen kuulee Johnin askelten lähestyvän takaa päin. Ääni saa Sarahin hätkähtämään. Hän painaa lehden reisiensä päälle käsillään. Sitten hän sanoo: ”John en tiennyt, että sinä seisot takanani. Mikset sanonut mitään?”
”Minä en halunnut häiritä lehden lukuasi.” John vastaa.
”Missä sinä olet ollut?”
”En minä voi kertoa. Se on liian rankka juttu.”
”No kerro nyt ihmeessä. En minä usko sitä, että siitä voisi mitään haittaa olla.”
”No minä olin joen rannassa. Siellä kummittelee.”
”Voi kamala sentään. Minä en ole ikinä käynyt siellä. Tuskin tulen menemäänkään.”
John rauhoittuu. Vaimon tyyneys saa hänet unohtamaan oman murheensa hetkeksi. Hän asettuu Sarahin viereiselle sohvalle istumaan. John kysyy: ”Saanko vilkaista tuota sanomalehteä äkkiä?”
”No saat, pidä hyvänäsi.” Sarah toivottaa.
John teeskentelee. Hän ottaa lehden vastaan vaimoltaan. Sitten, hän alkaa lukea sen etusivun otsikoita. Hänen keskittymiskykynsä hapuilee. Sarah kaivaa nenäliinan taskustaan. Hän aivastaa siihen. ”Ai kauhea, kun minua aivastuttaa!” Sarah toteaa.
”Et kai vain ole kipeäksi tullut?” John kysyy huolestuneena.
”Toivottavasti en ole. Vähän minulla on kyllä väsynyt olo ollut tänään.”
”No silloinhan sinun kannattaisi levätä.”
Sarah asettuu sohvalle selin makuulle. Hän sulkee silmänsä ja hengittää syvään. John koittaa parantaa keskittymistään. Hän tavaa otsikot hitaasti aivan kuin lukemaan opetteleva lapsi. Hänen ajatuksensa eivät pysy kurissa. Hän luovuttaa muutaman tuskallisen minuutin jälkeen. Hän laskee lehden käsistään. Hän laittaa sen pöydän päälle. Minun on mentävä tupakalle. John tuumaa.
Hän kohottautuu tuolista. Hän suuntaa kulkunsa parvekkeelle. Tupakka-aski törröttää ulos hänen housun takataskustaan. John seisoo parvekkeella ja polttaa savukkeen. Ilma tuntuu kolealta. Hänen paljaita varpaitaan palelee. Kylmä kivilattia tuntuu jäiseltä. Hän palaa mielellään takaisin sisälle. Olohuoneessa Sarah näyttää nukkuvan.
John ohittaa vaimon. Hän menee makuuhuoneeseen lepäämään. Hänen olonsa tuntuu riivatulta. Käynti joen rannassa vaikutti Johniin. Hän uskoo saaneensa sieltä huonoja vaikutteita. Joen henget ehtivät varmaan tunkeutua hänen aivoihinsa. Ne manipuloivat hänen ajatteluaan. Johnia pelottaa. Alitajuisesti häntä hirvittää. Hän sulkee silmänsä. Hän näkee demoneiden kiiluvat silmät ajatuksissaan. Ne ovat petollisia joen henkiä. Ne ovat peräisin helvetistä. John ei pelkää niitä. Hän inhoaa niitä.
Luku 6 Riivattu nainen
Seuraavana aamuna John menee taas töihin. Hän katsoo kelloaan autossa. Se näyttää varttia vaille kahdeksan. Liikenneruuhka aiheuttaa Johnin myöhästymisen. Onneksi kukaan ei ole vahtimassa hänen tuloaikojaan. Niistä John saa itse päättää. Hän seisoo liikenne valoissa, korttelin päässä toimistoltaan. Yhtäkkiä, hänen autonsa eteen hyökkää villi-ihminen. Nainen on pörrötukkainen ja puolialaston. Hänen kätensä ja jalkansa ovat likaiset. Hän näyttää siltä, kuin hän olisi pyörinyt ojan pohjalla.
Nainen katsoo Johnia auton tuulilasin läpi. Sitten, hän läimäyttää kämmenellään auton konepeltiä. John kiroaa. Hän aikoo jatkaa eteenpäin ajoa valon värin vaihduttua. Nainen ei siirry mihinkään Johnin puoleisen ikkunan vierestä. Hän irvistää ikkunan läpi Johnille. John sulkee silmänsä ja hengittää ulos. Valo vaihtuu vihreäksi. Hän jatkaa eteenpäin ajoaan. Nainen pomppaa sivuun. Nainen tajuaa väistää tarpeeksi ajoissa.
Johnin auto kaahaa kohti toimistoa. Hän aikoo ehtiä sinne ennen kello kahdeksaa. Riivattu nainen kummittelee hänen mielessään. Aivan kuin eilen jokeen heitetty poika. John kokee olevansa syypää kaikkeen epäonneen hänen kohdallaan. Hän aikoo silti taistella urheasti tiensä vapauteen. Kiinnijääminen on pahinta, mitä hän voi kuvitella.
Hän saapuu työpaikalle. Hän iloitsee työhuoneensa rauhasta. Se on tyhjä ja yksinomaan hänelle varattu tila. Hän aikoo istua toimistotuolissaan kahdeksan tuntia. Siihen hän on etukäteen varautunut. Sitten John aloittaa työt. John lopettaa työt kello neljältä iltapäivällä.
Työpäivä päättyy. Silloin, John palaa takaisin autotalliin. Hän asettuu auton kuljettajan paikalla. Hän käynnistää moottorin. Sitten hän kaahaa ulos autotallista. Hänellä on hyvä olo pitkästä aikaa. Hän kääntää radion päälle. John saapuu samaan risteykseen, missä hän tapasi riivatun naisen aamulla. Johnin yllätykseksi sama nainen ilmestyy hänen eteensä jälleen. Nainen seisoo kadulla alasti. Hänen päässään on oksista tehty seppele. Hän muistuttaa jotain muinaisaikojen shamaania. John hymähtää ilmestykselle.
Nainen irvistää taas. Hänen hampaansa ovat terävät. Aivan kuin ne olisi teroitettu. Naisen hymy muistuttaa seireenin hymyä. Hän kimpaantuu. Johnin vaitonaisuus saa naisen menemään pois tolaltaan. Hän hyökkää pian auton tuulilasin päällä mahalleen makaamaan. Naisen nyrkit takovat tuulilasia vimmatusti. John huitoo käsillään auton sisällä. Hän ei voi sallia naisen käytöstä. Tuo akka ei minun autoani tuhoa! Hän ajattelee.
John lähtee liikkumaan eteenpäin. Nainen putoaa maahan. John ajaa hänen ylitseen. Mies ei välitä. Nainen on kutsumaton vieras. John siirtyy kohti kotiaan.
Luku 7 Liigan paljastuminen
Illalla John lukee sanomalehden. Hänen mielenkiintonsa herättää varsinkin eräs artikkeli. Siinä paljastetaan tunnetun noitaliigan kiinnijääminen poliisien ratsiassa. Liigan jäsenet ovat kolmekymmentä ja neljäkymmentä vuotiaita miehiä ja naisia. He ovat jääneet kiinni nekromantian harjoittamisesta joen rannassa. Joidenkin liigan jäsenten uskotaan olleen joen henkien riivaamia. John lukee artikkelin loppuun huvittuneena.
Liigaan kuuluneet ovat koittaneet herättää eloon heidän kuolleita sukulaisiaan. He ovat myös penkoneet hautoja auki. He ovat varastaneet niissä olleita kuolleita. Artikkelin sairas sisältö ällöttää manaajaa. Hän ei ole koskaan ymmärtänyt nekromantikkojen sairautta. Miten joku voi tonkia kuolleita, syödä heidän lihaansa ja tehdä kaikkea sairasta? John toivoo sellaisten tyyppien pysyvän kaukana hänen haudastaan.
Lehden luettuaan, hän kääntää päälle television. John valikoi saippuaooppera kanavan. Hän aikoo seurata sarjaa. Ohjelma auttaa häntä unohtamaan äskeisen artikkelin sisällön.
Luku 8 Jokivarren kuningas
Jokivarren kuningas on maan pelätyin sarjamurhaaja. Kukaan ei tahdo joutua tekemisiin miehen kanssa. Iältään hän on neljäkymmentä vuotias, valkoihoinen amerikkalainen. Hänellä on narsistinen persoonallisuus häiriö. Jokivarren kuninkaalla on tapanaan tuoda uhrinsa joen rantaan. Siellä, hän heittää ruumiit joko veteen tai hautaa ne rannan mutaan. Ihmiset eivät tiedä mitään hänen taustansa karmivuudesta. Jokivarren kuningas ei ole vielä jäänyt kiinni rikoksistaan.
Hän katuu tekojaan jälkeenpäin. Hän potee syyllisyyttä uhrien ja heidän omaistensa surun puolesta. Silti, hän rakastaa kaikkia uhrejaan suunnattomasti. Hän jopa raiskaa heidän kuolleita ruumiitaan joen rannassa. Kuolleisiin kajoaminen ei pelota Jokivarren kuningasta.
Hän elää yksinään asunnollaan Manhattanilla. Sinne hän on säilönyt uhriensa ruumiin osia. Hän on paloitellut jo kymmeniä ihmisiä elämänsä aikana. Hänen ainut urapolkunsa on ihmisten tappaminen.
Pastori John on kuullut tarinoita Jokivarren kuninkaasta. Hän tietää sen, että Jokivarren kuningas käy usein joen rannassa. Siellä, hänestä on tehty havaintoja. Silminnäkijät ovat olleet joen rannassa käyneitä lenkkeilijöitä. Pastori ei ole oikeastaan pelännyt tapaavansa Jokivarren kuningasta. Ajatus on kyllä käynyt hänen mielessään. Vain silloin, kun John on eksynyt joen rantaan. Kenties paikan aavemaisuus vetää puoleensa murhamiehiä. Tämä on Johnin johtopäätös.
Luku 9 Kuolleista henkiin herännyt mies
John välttää tietoisesti joen rantaan menoa. Mitä enemmän hän pysyttelee ihmisten ilmoilla, sitä turvallisempi on hänen olonsa. Hänestä tuntuu aina siltä, että joella tapahtuu kaikkea kauheaa. Niistä asioista ei puhuta kenellekään ulkopuoliselle. Varsinkaan poliisi ei saa ikinä tietää paikan kauheuksista.
Joen rannassa huhutaan häärineen kuollut mies. Miehen on herättänyt henkiin hänen noita sisarensa. Sisar on magiaa harjoittanut wiccalainen. John kuuli tapahtumasta hänen työtoveriltaan. Työtoveri kantoi Johnille lehtiartikkelin. Siinä kerrottiin miehestä ja hänen siskostaan.
Samana iltana, kun John on lukenut artikkelin, hän näkee painajaisen. Kuolleista noussut mies ilmestyy hänen uneensa. Samalla Johnille selviää miehen kuolinsyy. Syy on itsemurha. Mies oli entinen levyseppähitsaaja ja huumenarkomaani. Hän otti yliannoksen fentanyyliä, joka tappoi hänet.
Mikä tekee Jonin ja miehen kohtaamisesta painajaisen, on uhrin heikkous. Mies valittaa Johnille kurjaa kohtaloaan. Miehen olemus muistuttaa haamua. Hän on väsynyt, harmaa ja hänen suupielestään valuu kuolaa. Huumeet tekivät hänestä zombin. John tietää. Hän on ennenkin kohdannut narkomaaneja, sekä eläviä ja kuolleita.
Miehen itsemurha masentaa Johnin. Hän yhdistää tapahtuman päässään muihin kurjiin tapahtumiin. John alkaa uskoa siihen, että jokin epäonnea tuova olento on kaiken pahan alku ja juuri. Hän uskoo Lusiferin hallitsevan koko keitosta oveluudellaan. Sitten Lusiferin alamaiset, haamut ja demonit, kiduttavat ihmisiä. Kunnes he päätyvät kuolemaan muiden toimesta tai ajautuvat tekemään itsemurhan.
Ei edes kuolleista nousseen miehen tapaus poista Johnin mielen ankeutta. Se vain lisää hänen piinaansa. Tuskin mies olisi ollut halukas palaamaan takaisin elävien pariin. Ainakin sitä miehen haamu koitti hänelle vakuuttaa.
Luku 10 Pirun kosto
John kohtaa joen rannalla haamun. Se lähestyy häntä aamuyön usvassa. Alussa hänen on vaikeaa erottaa haamun ääriviivoja sumusta. John näkee valkean usvan seassa pyörivän varjon. Hänen mielessään alkaa raksuttaa. Hän tunnistaa olennon pahaenteiseksi. Haamusta ei ole ihmiselle hyötyä, vaan pelkästään haittaa.
Baal oletko se sinä vai kuka henki sinä olet? John kysyy mielessään. Hänellä on tunne, että haamu lukee hänen ajatuksensa vaivatta. Se noista kiusankappaleista tekeekin niin pelottavia. Ne osaavat lukea minun mieltäni. Ne tietävät kuka olen ja mitä haluan. Ne tahtovat saada meistä vallan ja hallita meitä. Se on niiden taka-ajatus. Hän lisää ajatuksiinsa.
Haamu ei vastaa hänelle. Olennon epämääräinen hiljaisuus epäilyttää Johnia. Ei tuo lurjus edes kykene keskustelemaan minun kanssani. Olenko minä surkimus? John vastaa. Sitten John päättää lähteä. Jos ei henki suostu keskustelemaan. Haamu taktikoi selvästi. Se koittaa orjuuttaa Johnin pääkopan valhetta uskomaan. John ei aio uhrata enempää aikaansa. Poistuminen paikalta on paras ratkaisu.
John kääntyy ympäri. Hän lähtee kävelemään autolleen. Takanaan hän kuulee äänen sanovan: ”Minä olen Jokivarren kuningas.”
Johnia ei naurata. Hän ei tahdo kääntyä ja varmistaa haamun henkilöllisyyttä. Hän tahtoo paeta. Mitä todennäköisimmin haamu on Jokivarren kuningas. Koko maan pelätyin massamurhaaja. John muistaa Jokivarren kuninkaan saatanan palvonta rituaalit. John ottaa jalat alleen. Haamu voi jopa pystyä tappamaan hänet. Hänen on kiiruhdettava niin kauan kun hän pystyy siihen.
