Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Jännitys & toiminta Onnen Entropia Luku 1
QR-Code dieser Seite

Onnen Entropia Luku 1 Hot

Leo, punapäinen nuori mies, havahtui unestaan ja korjasi istuma-asentonsa Jinnin vierestä, jonka hartialle hän oli nukahtanut aavistamattaan.
Hän oli nähnyt sitä samaa unta, joka oli riivannut häntä taukoamatta. Unta joka perustui erääseen tapahtumaan, jota hän ei varmasti koskaan unohtaisi.

Painajaista jossa hänen äitinsä kaatui kylmäksi lattialle puukonpistosta rintaan.

"Huomenta unikeko," sanoi häntä vastapäätä istuva Jyri.

Leo vastasi tuohon lyhyellä hymähdyksellä ja korjaamalla päässään vinksottavia peilattuja pilot-auringkolaseja, jotka oli hänellä miltei aina.

Hän katsoi alas ikkunasta. Siellä näkyi maisema täynnä valoja ja kulkuneuvojen vilskettä. Valtava betoniviidakko joka jatkui joka suuntaan silmänkantamattomiin. Vuoden 1995 suuri ja mahtava Los Angeles.

"Jätkä nukkuu, kun on koko huuhaa edessä. Ei minulta ainakaan onnistuisi", Jyri ihmetteli.

"Mitä jännittämistä tässä on? Meidän homma on melko simppeli. Ei olla edes siellä, kun paska osuu tuulettimeen, " Jinni vastasi tylysti.

"Onhan tässä vaikka mitä..." Jyri vilkaisi helikopterin pilottia, joka oli tyystin tietämätön näiden kolmen nuoren puheesta, saati aikeista.

"Me voidaan kusta tämä niin moneen otteeseen," Jyri lopulta tokaisi.

"Siksipä meillä on hän," Jinni sanoi napauttaen Leota hartialle, jota ei näyttänyt kiinnostavan heidän keskustelunsa vähääkään.

"Tuoko? Heh, vitsailetko?"

"Älä aliarvioi kaikkea, mitä et tunne."

"Tuo.. ruipelo. Miten tuosta on mihinkään? En luota tuohon."

"Kuten jo sanoin, älä aliarvioi kaikkea, mitä et tunne."

Helikopterin valtasi taas hiljaisuus.

He alkoivat olla pikkuhiljaa määränpäässään.

Jyri silmäili karttaa, johon oli merkitty laskeutumispiste punaisella tussilla, ja katsoi ulos. "Tuossa se on! Pistäpä töpinäksi," Jyri sanoi Jinnille.

"Minäkö taas? Minä hommasin tämän pelin meille. Sinun vuoro toimia!"

Jyri vilkaisi Leota ja pudisti päätään. Hän piti edelleen vankan linjan siitä, että Leo oli kykenemätön tehtäväänsä. Lopulta hän huokaisi, "No, olkoon menneeksi". Hän nousi seisomaan ja kaivoi taskustaan käsiaseen, mutta turhaan.
Leo työnsi sen alas kävellessään Jyrin ohi pilotin luo. Jyri katsoi yllättyneen näköisenä Leota ja sitten Jinniä.

"Toivottavasti hän tietää, mitä tekee", Jyri tokaisi.

"Kyllä tietää, siitä ei ole epäilystäkään. Odota ovelaa ratkaisua."

"We need to land", Leo sanoi monotoniseen ääneen pilotille. Hänen englannin murteen ääntäminen oli miltei täydellinen.
(Meidän täytyy laskeutua)

"Uhm, I think that's out of question here. Wait till the tour ends-"
(Öh, uskonpa että se on mahdotonta täällä. Odota kunnes kierros on ohi-)

"Land now" Leo painoi revolverinsa pilotin ohimoa vasten.
(Laskeudu nyt)

"A-Alright, alright! I hear you!" Pilotille nousi hiki.
("Selvä, selvä! Kuulen sinua!)

Jinni katsoi Jyriä nauraen hysteerisesti. "Öh, jospa tuo on se ovela ratkaisu"

"Land at that patio."
(Laskeudu tuonne piha-alueelle.)

"Uhm.. it's gonna be hard to say the least"
(Öö.. se tulee olemaan vähintään vaikeaa")

"Or face the consequences when I pull this trigger" Jos uhkailua tuo olikin, Leo jatkoi samaan monotoniseen sävyyn.
(Tai koe ne seuraukset jotka seuraa siitä, kun painan tästä liipaisimesta)

"It's your funeral, man"
(Sinun hautajaisesi)

"No, it's is your funeral if this goes wrong"
(Ei vaan sinun jos tämä menee pieleen)

He laskeutuivat uinuvalle piha-alueella, joka oli kerrostalorakennusten ympäröimä ja jonne oli vain yksi ahdas sisäänkäynti. Helikopteri mahtui laskeutumaan sinne juuri ja juuri.

"Do you have a wife, a child?"
(Onko teillä vaimoa, lasta?)

"Y-Yes, two actually"
(K-Kyllä, kaksi itseasiassa)

"Two wives? Lucky man. Put this on. You'll need it. From now on, you're one of us" Leo
ojensi kommandopipon pilotille ja puki samanlaisen päähänsä samalla kun Jyri ja Jinni tekivät saman.
(Kaksi vaimoa. Onnekas mies. Laita tämä päähäsi. Tulet tarvitsemaan sitä. Vastedes, olet osa meitä)

"Uhm, what is this exactly?" Pilotti kysyi.
(Öö, mikä tämä on tarkkaan ottaen?)

"It's a commando hoodie"
(Se on kommandopipo)

"No, what is this... that you're intending to do?"
(Ei, mikä tämä juttu on, mitä ajoitte tehdä?)

"Something that gives you an opportunity to quit this job and live in luxury with your boys and two wives."
(Jotain mikä antaa sinulle mahdollisuuden lopettaa tämän työn ja elää luksuselämää kahden poikasi ja vaimojen kanssa.)

"No, they are both girls"
(Ei, he ovat molemmat tyttöjä)

"Well, I would be disappointed if weren’t"
(No, olisin pettynyt jos eivät olisi)

"No, the children. They are both girls"
(Ei kun ne lapset. He ovat molemmat tyttöjä)

"Sure"
(Selvä)

"Oh, fuck me" Pilotti huokaisi.

"I'd rather not" Leo laittoi aurinkolasinsa uudestaan silmilleen saatuaan kommandopipon kunnolla päähänsä ja palasi Jinnin viereen istumaan.

"Näetkös? Hän sai pilotin laskeutumaan oikeaan paikkaan ja myös hänet meidän puolelle. Voisiko tämän asian vielä paremmin hoitaakaan?"

Jyri hymähti vihaisesti ja sanoi "Ehkä, ehkä ei. En silti luota häneen pätkääkään - sano minun sanoneen".

"Sano minun sanoneen, että jos olisit vähänkin vähemmän jääräpäisempi, söisit sanasi."

"Miksi helvetissä olet niin varma?" Jyri siirtyi istumaan Leon nenän eteen ja ojentui niin, että heidän nenät kohtasivat, "Mikä helvetti sinussa on olevinaan niin erikoista, häh?!"

"Se että maltan juuri ja juuri olla vetämästä sinunlaista kateellista mulkvistiä suoraan naamaan", Leo vastasi tyynesti mutta varmasti.

Jyri tulistui ja tarttui Leota rinnasta lyödäkseen tätä, mutta Jinni keskeytti: "Lopettakaahan. Nyt ei ole aika välienselvittelyyn. On aika toimia!"

Kaukaa kuului sireenien ääntä. He olivat tulossa. Täyspakullinen voroja ja saalista poliisien piirittämänä.

"Olet niin kuollut mies kun tämä on ohi!"

"Ehkäpä jos aiot tappaa minut nauruun", Leo vastasi ja kaivoi penkin alta repun, jossa oli C-4-räjähteitä ja niitä varten olevat räjäytystarvikkeet.

"I hope you know what you're doing man", Pilotti hihkaisi, kun näki Leon astumassa ulos helikopterista.
(Toivottasti tiedät, mitä teet.)

Leo oli aika varma mitä hänen piti tehdä. Olihan hän ennekin käyttänyt C-4-räjähteitä... tai oli hän ainakin nähnyt niitä käytettävän... elokuvissa.

Hän otti räjähteen, viritti sen ja asensi sen keskelle piha-alueen sisäänkäyntiä. Sitten hän palasi helikopterille odottamaan. Nyt oli vain toivottava, että loput porukasta muistivat sen, minne ajaa.

"Toivon, etten laittanut räjähdysainetta liikaa. Muuten ei jää jäljelle kuin atomeita - tiedät mitä ajan tällä asialla takaa", Jinni sanoi.

"Ajat takaa sitä, että takaa-ajaja voi räjähtääkin tuhannen palasiksi ja kaikki ajautuisivatkin tänne, mitä me ei haluta", Leo vastasi

"Niin, se on se taka-ajatus, vaikkakin sen todennäköisyys on pieni", Jinni naurahti.

Jyri irvisti vihaisesti ja repäisi kytkimen Leon käsistä. "Pelkäänpä, että lapset ei saa leikkiä tällaisilla leluilla", hän ilkkui Leolle.

Leolla kävi jälleen mielessä lyödä Jyriä turpaan, mutta hän pysyi tyynenä. "No, näytäpä miten osaat painaa nappia," hän vastasi.

Jyri yllättäen osasi painaa nappia ja oikeaan aikaan. Kun paku saapui lähiöön, sitä takaa-ajavan poliisin matka tyssäsi kerralla sisäänkäynnille niin, että oikein pelti rymisi ja lasinsirut lentelivät.
Kun C-4- räjähti, auto heitti voltin ja laskeutui katolleen sisääntulolle poikittain. Se oli täydellinen ajoeste perässä kulkeville yksiköille. Voroilla oli nyt rutkasti aikaa lastata lasti helikopteriin ja jatkaa pakoa
ilmateitse. Ja niin he tekivätkin, tosin välillä taustatulen avulla.

"Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!", Hilda, tämän rikollisorganisaation pomo, istui Jinnin viereen oikealle puolelle.

"Onko tässä kaikki? Porukasta puuttuu puolet", Jinni ihmetteli.

"Nohevimmat selvisivät eli me."

"Tarkoitat siis että, jätit Terävän porukan jälkeen?"

"Paku oli liian täyteen tuupattu rahdin takia joten piti priorisoida."

"Ja-haa, niinpä tietenkin" Jinni nauroi taas hysteerisesti.

Kaikki helikopterissa tiesi, että tuosta ei seuraisi hyvää. Rikollisorganisaatio petti toista rikollisorganisaatiota. Eikä tuo ollut edes ensimmäinen kerta.

"Meidän perheeseemme on juuri saapunut uusi lisäys," Leo vaihtoi puheenaihetta.

"Oi, sepä mukava kuulla", Hilda vastasi, nousi ylös ja pujotteli sitten lastin läpi ohjaamoon, "Welcome! I hope our family takes you warmly in - provided that you do your job well", Hilda kätteli pilottia.
(Tervetuloa! Toivottavasti perheemme ottaa sinut vastaan lämpimästi – niin pitkään kuin teet työsi hyvin)

"S-Sure, nice to meet you too."
(S-Selvä, mukava tavata sinuakin)

"Now, get a move on, everything is set, we don't have much time! "
(Liikkeelle nyt, kaikki on valmista. Meillä ei ole aikaa hukattavana!)

Kaikki myös tiesivät, miten tälle uudelle tulokkaalle kävisi, kun keikka oli ohi. Hildan ei perustanut loppupeleissä paljoa uusista perheenjäsenistä eikä erityisesti näennäisen viattomista sellaisista. Se oliko tämä hänen mieleen oli vain pitkälti tuurikysymys.

Ja tältä yksilöltä tuuri todellakin uupui...

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Onnen Entropia Luku 1 2018-05-07 21:53:41 boxo
Arvosana 
 
2.5
boxo Arvostellut: boxo    May 07, 2018
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Jes voishan tässä olla ainesta..Mutta tuo kielen kääntäminen tuollalailla ei oikein pidemmän päälle toimi. Vaikka näin ekaa kertaa sitä olikin tavallaan hauska seurata.
Sitä tuli vaan vähän liikaa.. ja jos sitä tulee tarinassa enemmänkin niin...
Jatkossa ehkä vaan kannattaa mainita että hän meni juttelemaan ( jonkun) kanssa Englanniksi ? ja sitten vaan laittaa se puhe ihan suoraan Suomeksi niin kyllä lukija ymmärtää että englantia ne siinä puhuivat? Vähän hankala juttu joo..en ole itse vielä omissa jutuissani tuohon joutunut.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Onnen Entropia Luku 1 2018-05-05 09:02:56 iBOB
Arvosana 
 
3.5
iBOB Arvostellut: iBOB    May 05, 2018
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Juoni on mielenkiintoinen ja tässä on hyviä mahdollisuuksia vielä laajemmallekin tarinalle. Olisi kiva nähdä tapahtumien kulku myös Hildan ja hänen mukanaan olleiden rikollisten näkökulmasta ja näin päästä mukaan myös itse ryöstötilanteeseen.

Osalla hahmoista on havaittavissa selkeitä luonteenpiirteitä. Jyri vaikuttaa impulsiivisen kiivalta, Jinni taas kylmäpäisen analyyttiseltä. Pisteet tästä hahmojen eläväisyydestä. Englanninkielisten kohtien suomentamiseen suhtaudun hieman ristiriitaisesti. Toisaalta noin paljon suluissa olevaa tavaraa näyttää esteettisesti vähän kököltä, toisaalta on hyvä että sisältö ei jää kellekään epäselväksi, kun kerta mukana on myös juonen kannalta oleellisia seikkoja. Tykkäsin englanninkielisten repliikkien sisältämästä huumorista. Ovelasti luotua komiikkaa. Yksi tapa mitä voit käyttää mikäli satut kirjoittamaan tilanteen, missä repliikeissä ei ole samanlaista vieraan kielen rakenteeseen sidottua huumoria, on yksinkertaisesti todeta, että vaikka "hän sanoi englanniksi" ja sitten vain kirjoittaa replan sisältö suomeksi.

Repliikeistä vielä sen verran, että pilkku tulee lainausmerkkien ulkopuolelle, ei sisäpuolelle.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS