(Anteeksi kaikki kirjoitusvirheet ja sen sellasiset. Tiedän että voisin kuvailla enemmän jne. mutta se ei ole vahvin puoleni :D yritän ensi kerralla parhaani ^^)
ZOMBI METSÄLLÄ
Olimme jo nousseet autosta ja latasimme aseita. Rick päästi Rokin auton peräkontista, jotta se voisi se löytäisi Lauran, jota olimme tulleet etsimään. Kun kaikki olivat valmiina valmiita päästimme Rokin irti, joka pinkaisi tiheiden kuusikkojen läpi. Me kaikki juoksimme sen perässä, kunnes tulimme tuuhean kuusen juurelle. Olimme myöhässä... Laura oli päässyt jo parempaan paikkaan. Jonatan kumartui Lauran verisen ja kylmän ruumiin ylle. Hän katsoi siinä olevia puremajälkiä ja ymmärsi mikä ne oli tehnyt, kuten minäkin. Zombit. Kaikki muut paitsi Jonatan näyttivät olevan pakokauhun vallassa. Jonatan oli kokenut jo paljon eikä hän edes hätkähtänyt. Onneksi olin hänelle sukua. Muuten juoksisin metsään, kuin pikkulapsi, jossa minut olisi säälimättä revitty verisiksi riekaleiksi. Aivan kuten Laura. Minä ja Jonatan olemme luonteeltamme pitkäpinnaisia ja kylmähermoisia. Olen asunut melkein koko elämäni Jonatanin kanssa, matkustaen ympäri maapalloa, tappaen zombeja, mutta en silti oikein oppinut tuntemaan häntä. Havahduin siihen, kun yltämme lensi valtava lintuparvi, kirkuen ja huutaen. Zombit olivat varmasti lähellä. Jonatan neuvoi muita parhaansa mukaan, kuinka pysyisi hengissä.
1. Pidä kaveri mukana.
2. Pidä ase mukana ja aina ladattuna.
3. Etsi sopiva pakoreitti valmiiksi.
4. Älä pelkää.
5. Tähtää päähän.
Jonatan ei yleensä tehnyt suunnitelmaa, mutta nyt hänellä oli sellainen. Hän kai tunsi jotenkin syyllisyyttä siitä, että Frank, Ed, Jim ja Rick olivat sotkeutuneet tähän mukaan, vaikka olivat nähneet zombeja korkeintaan vain elokuvissa. Minäkin tunsin osakseni syyllisyyttä, sillä kaksi päivää sitten Laura oli kertonut minulle, että hän oli nähnyt täällä zombin, mutta en uskonut sillä hänellä ei ollut todisteita. Sitäpaitsi zombit eivät pärjäisi näissä olosuhteissa. Täällä on aivan liian kylmä, ja vihreät ruohot olivat jo alkaneet kellastua, mutta turhaan minä sitä enää itselleni selitin, sillä meidän täytyi hoitaa muut pois.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Me hapuilimme metsässä, kunnes löysimme autolle. Juoksime sen luo ja Ed koitti startata sitä, mutta auto ei edes hurahtanut. Jonatan lähti ulos autosta tarkistamaan, mikä oli pielessä. Hän nosti konepellin ja katsoi sinne kireä ilme kasvoillaan.
- Ne ovat repineet johdot kappaleiksi...
Kaikkien muidenu paitsi Jonatanin kasvoille levisi kauhun valtaama ilme. Ed kirosi jotain itsekseen ja löi päänsä rattiin. Samassa autosta kuului pitkä, kimeä ääni. Ed nosti päänsä ratista ja katsoi minua. Auton töötti oli lauennut. Me kaikki olimme hetken hiljaa paikoillamme kunnes auton takakontti aukesi. Jonatan oli avannut sen ja kaivoi kiivaasti jotain muovisten pressujen alta. Sitten hän käski kaikki pois autosta ja ojensi jokaiselle aseen, sillä aseet joita alunperin kannoimme eivät olleet parhaimmasta pästä zombi jahtiin. Jonatan otti jokaiselle pistoolin ja siihen patruunoita, sekä kaiken näköisiä muita varusteita millä pysyisimme hengissä. Toki suurimmat aseet otimme itsellemme, koska muilla ei ollut niistä kokemusta. Olisimme olleet varmasti mennyttä jos auto ei olisi ollut Jonatanin erikoisvarusteltu auto, jossa hänellä oli Kranaatteja, pistooleja, haulikkoja, rynnäkkökivääreitä, veitsiä, räjähteitä ja joitain Jonatanin lempi taisteluvälineitä, kuten samuraimiekat jotka hän otti itselleen, sekä kaikkea muuta hauskaa.
-Frank, Jonatan sanoi -Kumarru.
Frank ei ymmärtänyt miksi. Eikä sen takia tehnyt kuten Jonatan käski, mutta kun jonatan huitaisi Frankia miekallaan kaulan korkeudelta, ei Frank voinut tehdä muuta, kuin mennä salamannopeasti kyykkyyn. Siinä samassa vaimea tömähdys, ja Frankin takana olleen zombin pää lensi kauniissa kaaressa nurmen yli, mutta zombin vartalo ei pysähtynyt. Se jatkoi ja rupesi repimään avutonta Frankia, joka ei kyennyt ottamaan pistoolia vyöltään. Sen siaan minä kykenin. Repäisin sen irti omalta vyöltäni ja aloin ampumaan vimmatusti. Olin paniikissa, koska zombejen pitäisi kuolla kun niitä ampuu päähän. Varsinkin silloin, kun pää on leikattu irti ja lojuu kahden metrin päässä loppu kehosta! Ehdin laukaista aseeni vain kahdesti, kun zombi kuoli jo lopullisesti. Enää ei riittänyt enää pelkkä päähän ampuminen.
-Uusi sääntö... kuunnelkaa zombin metsästäjiä, Jonatan sanoi myös itse yllättyneenä, mutta tyynenä.
- Ja tähdätkää myös rintaan, minä jatkoin. Jonatan nyökkäili ja loi pienen hymyn suunpieleen. Meidän täytyisi lähteä tai olisimme pian zombien välipalaa...
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olimme jo kaukana autosta ja hiivimme metsässä jonossa. Ensimmäisenä Jonatan. Sitten Frank, Rick ja Roki, Jim, Ed ja viimeisenä minä. Metsä oli hyvin hiljainen. Ei lintujen laulua tai hyönteisten surinaa korvissa. Vain hiljainen tuulenvire, joka havisutti harvaksellan kasvavien koivujen kuivia lehtiä. Metsä olisi ollut oikeastaan aika ihana, mutta hiljaa mieleen hiipivä ajatus siitä että pian täytyisi taistella elämästä ja kuolemasta, pilasi kaiken.
Olimme juosseet metsässä jo jonkin aikaa, kun löysimme pienen polun, joka vei jollekkin kesämökille. Siinä oli kaksi kerrosta ja se oli jätetty maalaamattomaksi. Epäilimme hetken talon pihassa, mutta takaamme kuuluvat zombien huudot laittoivat meihin vauhtia. Ovi ei ollut lukossa, joten pääsimme suoraan sisään. Lukko oli selvästi tiirikoitu auki, joten siellä saattaisi olla joku sisällä. Tai mikä vielä pahempaa sisällä saattaisi olla zombeja. Jonatan ei erityisesti pidä siitä että kutsun infekterejä zombeiksi. Infekteri on kuulema ammattimaisempi kutsumanimi. Aivan kuten kaikissa elokuvissakin zombiksi tullaan, kun saadaan tartunta. Alkuperäistä lähdettä ei tiedetä, mutta nykyään tartunta saadaan, kun joku jolla on tartunta jo valmiiksi puree sinua. Koska tartunnan auheuttajasta (eli viruksesta tai vastaavasta) ei tiedetä mitään muuta, kuin se että virus ei selviä kylmässä, vastalääkettä ei ole voitu valmistaa. Sen takia zombi metsällä täytyy olla erityisen varovainen ja täytyy noudattaa sääntöjä, joita on muuten aika hirveästi. Minä ja Jonatan laitoimme muut tukkimaan kaikki mahdolliset sisäänkäynnit huonekaluilla ja lähdimme itse tarkistamaan mökkiä, joka oli sisältä kaameaassa kunnossa. Aivan kuin täällä olisi jo valmiiksi taisteltu zombeja vastaan. Ainut vain että veri roiskeet ja ruumiit puuttuivat. Olimme käyneet jo monessa huoneessa tukkimassa ikkunoita ja muita reittejä sisään, kun lähdimme nousemaan harmaita, narisevia portaita. Olin käynyt jo monilla zombi reissuilla, mutta siltikään en ollut päässyt vielä irti niistä pelottavista fantasioista, kuinka aseestani loppuu panokset ja lauma zombeja repii pääni irti ja nylkee minut, kuin vaivaisen kalan. Jonatan huomasi selvästi kuinka minua jännitti. Hän katsoi minua ja nosti hiukan leukaani.
- Voit jäädä alas jos tahdot, hän sanoi lempeästi.
Suljin silmäni ja vedin syvään henkeä. Sitten sanoin että tulisin hänen mukaansa.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olimme juuri tulleet portaiden yläpäähän, kun aloimme kuulla hiljaista kolinaa. Lävitseni kulki kylmät väreet. Aivan kuin joku olisi vetänyt minua veitsellä jalkapohjista niskaan. Jonatan laittoi käden eteeni metkiksi, että odottaisin paikallani ja pitäisin selustan. Hän käveli lyhyttä käytävää ja suunnisti kohti avointa ovea, josta nuo kyseiset äänet kuuluivat. Jonatan seisoi seinää vasten aivan oven vieressä ja tarkisti, että ase oli ladattuna. Yhtäkkiä hän hyökkäsi ovensuuhun tähdäten huoneeseen. Olin aivan hänen takanaan, joten näin kun huoneessa oleva olio säpsähti. Ikkunat olivat kiinni, eikä huoneessa ollut valoja, joten en nähnyt selvästi. Pian Jonatan laki aseensa. Huoneen keskellä olvan sängyn päällä istui noin 19 vuotias poika, joka katsoi meitä ihmeissään. Sitten minäkin laskin aseeni ja lähdin kävelemään häntä kohti. Istuin hänen viereensä sängylle ja katsoin häntä hiukan hämmästyneenä itsekkin.
-Kuka hemmetti sinä olet!? Jonatan tokaisi ja rikkoi hiljaisuuden.
Poika nosti sormensa ja oli sanomassa jotain, mutta hiljeni. Sitten hän avasi suunsa uudelleen ja kysyi keitä me olimme, ja mitä teimme täällä. Kului hetken hiljaisuus. Näin miten Jonatan mietti, miten ilmaisisi asian. Nousin sängystä ja siirryin suoraan poikaa vastapäätä. Otin hänen kädestään kiinni ja sanoin hänen olevan vaarassa aivan kuten me kaikki muutkin. Poika nosti toisen kulman ja katsoi minua epäuskoisesti.
-Onko tämä joku pöljä kavereideni keksimä läppä, vai oletteko poliiseja? Ette oikein näytä siltä. Tuo lause sai minut naurahtamaan.
-Ei ihan, sanoin hymyillen mutta vakavoiduin nopeasti - Jonatan. Voimmeko kertoa hänelle? Jonatan nyökkäsi, mutta hänestä näki selvästi pientä epävarmuutta. Irrotin otteeni pojan kädestä ja nousin sälekaihtimilla peitetynikkunan eteen
- Olemme I.I.P.n jäseniä... Tai toisin sanoen... Tapamme tartunnan saaneita niin, että muu maailma ei tiedä siitä. Poika katsoi minua entistä epäilevämmin. Sitten hän repesi nauruun. Se ei oikeastaan yllättänyt minua. Koko juttu kuulosti älyttömältä.
- Ei. Älkää naurattako! Hunter parehti puolikuolleena naurusta - Koko juttu kuulostaa siltä, että se on otettu jostain paskasta skifi leffasta! Hunter jatkoi nauruaan, mutta kalpeni heti, kun Jonatan pääsi ääneen
-Kuule poika. Minulla ei ole aikaa tälläiseen. Minulla on neljä viatonta siviiliä ja sinusta tulee viides, jotka minun pitäisi pitää hengissä! Joten tuki turpasi ja ota tämä pistooli, jotta voit pitää edes itsestäsi huolta! Jonkin ajan kuluttua myös minä ja huoneessa ollut poika, tulimme Jonatanin perässä alakertaan, jossa Frank, Rick, Jim ja Ed odottivat meitä. Kuka tuo on? Jim kysyi vielä kun olimme tulossa portaita alas. - Tässä on Hunter. Hän omistaa mökin. Heti sen sanottuani ja portaat alas päästyäni Hunter veti minut keittiöön. - Niin tuota... Kerta ette ole poliiseja voin varmaan kertoa etten omista tätä mökkiä, Hunter sanoi hiukan nolona kurkkien etteivät muut kuulleet. -Mitä!? Mitä sinä sitten täällä teet? Kysyin melkein vihaisena - Tai odota. En halua tietää. Minulla on vähän suurempiakin ongelmia. käänsin selkäni hitaasti Hunteriin päin, huokaisin ja kävelin olohuoneeseen, missä Jonatan oli. Kerroin hänelle saman kuin Hunter oli kertonut minulle. Jonatan halusi tietää aiheesta juuri yhtä paljon enemmän, kuin minäkin. Meillä oli nyt suurempiakin huolia...
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lösähdin olohuoneeseen jääneeseen sohvaan Frankin viereen. Hän ei näyttänyt edes huomaavan sitä. Katsoin häntä pitkään, kunnes sanoin: Frank? Oletko kunnossa? Frank käänsi hitaasti katseensa minuun- Clarissa... Miten tartunnan voi saada?
- Ömh... Hämmennyin mutta jatkoin -Tartunta tulee näiden "zombien" pureman kautta. (Yritin sanoa ammatti maisesti, kuten Jonatan aina käski) Eli se pääsee elimistöön vain haavojen ja sensellaisten kautta, mutta eihän sinua... lauseeni jäi kesken kun tajusin mitä aijemmin tänään oli käynyt.. aloitin uudestaan järkyttyneenä. -Eikai se tämän päivänen zombi, joka oli autolla, ehtinyt...
Vai pari pientä naarmua?! pari pientä naarmua? Frank katso sitä! Sanoin järkyttyneenä. Haava oli vajaan kymmenen sentin pituinen ja zombit tuntien ainakin sentin syvyinen viilto. Jonatan oli kuullut huutoni ja kun hän huomasi tilanteen ei hänkään ollut kovinkaan mielissään.Hän kääntyi takaisin keittiöön, missä Hunter oli yhä. Jonatan kiskaisi häneltä vain hiukan vajaan viski pullon, jota hän pyöritteli käsissään. I.I.P.n jäsenenä meillä oli määräys suojella siviilejä. Oma henki oli kuitenkin aina etusijalla. Siksi Jonatanilla oli aina pakkaus ensiapu tarvikkeita mukanaan. Hän oli kaivellut sieltä tarvikkeita joita tarvitsisi ja alkoi tikata Frankin haavaa umpeen. Emme olleet kaiken tämän kokemuksenkaan aikana joutuneet toiseen tälläiseen tilanteeseen. Toki siviilejen kanssa joutuu tekemisiin lähes joka kerta, mutta nyt olimme keskellä valtavaa metsää, jonkun idiootin mökissä, joka ei edes omista sitä, viiden siviilin kesken, joista yhdellä on varmasti tartunta. Tällä hetkellä minua ei pelottanut muu, kuin tuo olohuoneen lattialla seisova viskipullo. Jonatan oli menneisyydessään nimittäin aika paha alkoholisti ja pullo näytti tyhjentyvän aika tiuhaan tahtiin. Itse en kyllä tiennyt kuka siitä joi, mutta se on varmaa että sitä kaikkea ei todellakaan laitettu haavaan. Miehet, varsinkin Jonatanin tuntien. Itse istuin keittiössä Hunterin ja Rickin kanssa keittiössä ja mietin miten tästä jatkettaisiin. Hunter pyöritteli puhelintaan käsissään. Oliko asioiden pyörittely käsissä hänelle jokin pakkomielle?!
-Hetkinen... Puhelin! Ajattelin hiljaa mielessäni. Riuhtaisin sen Hunterin kädestä - Mikset sanonut mitään?
- Ai, mistä? Hunter sanoi kohauttaen tyhjiä käsiään.
- No kännykästä! Voimme soittaa apua, sanoin hiukan hymyillen. Pääsisimme täältä helpommin, kuin luulin.
Luulin ettei kukaan voi auttaa meitä, Hunter sanoi hiukan nolo hymy kasvoillaan ja hieroi niskaansa. Nousin keittiön pöydästä ja olin menossa kertomaan Jonatanille puhelimesta, mutten ollut oikein varma olisiko se hyvä idea. Pysähdyin kesken matkan ja käännyinkin olohuoneesta eteisen käytävälle. Nojauduin käytävän kulunutta seinää vasten ja näppäilin I.I.P:n hätänumeron puhelimen näytölle. Nostin puhelimen korvalleni. Ei voinut olla totta. Tämä oli taas sitä minun tuuriani. Yritin monta kertaa mutta puhelin valitti aina vain samaa: Ei linjaa... Menin lopulta takaisin olohuoneeseen. Jonatan oli paikannut jo Frankin käden. Yhtäkkiä valot alkoivat vilkkua. Huone vilkkui vuorotellen ruskeiden hirsiseinien ja mustan pimeyden välillä, kunnes valot antoivat lopulta periksi ja huoneen valtasi pimeys. Pian edessäni syttyi valojuova, joka halkaisi pimeyden kahtia. Jonatan oli sytyttänyt aseensa taskulampun. Minäkin sytytin sen heti, kun sain aseen käteeni.Hunterkin kaiveli oman aseensa esille.
Osaatko käyttää sitä? kysyin virnuillen.
- Hei. Kyllä kai mun nimikin kertoo sen, hän virnuili takaisin.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Olimme odotelleet jo jonkin aikaa, mutta zombeista ei kuulunut mitään. Oikeastaan mistään ei kuulunut mitään. Me kaikki istuimme hiljaa huoneeseen, ikkunoiden ja muiden sisäänpääsy reittien peittämisen jälkeen jääneillä huonekaluilla, kun pöydälle asetettu kynttilä toi huoneeseen himmeää valoa.
-Alan kyllä pikkuhiljaa epäilemään koko "zombi" juttua, Hunter sanoi tylsistyneenä.
-Se on totta. Me näimme sen tytön ruumiin revittynä metsässä, Jim katsoi Hunteria viiltävästi.
-Jokin peto? Hunter koitti keksiä järkevää selitystä.
- No miten selität Frankin käden, nämä aseet ja sen zombin, joka kävi Frankin päälle, Rick piti Jimin puolia.
- No tuommosen haavan voi saada esim. lasinsiruista, ja näistä aseista tai teistä nyt en lähde ylipäätään selvittämään mitään ja se teidän ”zombi” saattoi ihan hyvin olla vaan joku sekaisin oleva narkkari. Niitähän riehuu aina joka paikassa. Hunterin selitykset saivat Jonataninkin nauramaan itsekseen.
- Se "narkkari" jatkoi ilman päätä! Rickin ääni nousi taivaisiin hänen ja Hunterin väitellessä.
- En minä sitä nähnyt! Hunter jatkoi omalta kannaltaan.
En jaksanut tätä enää kaikki riitelivät keskenään, koska olivat peloissaan. Nousin sohvasta ja aivan kuin käskystäni sähköt räpsähtivät taas päälle.
Vihdoin, huokaisin syvään - Menen virkistävään suihkuun ja kun palaan niin todella toivon ettette ole murhanneet toisianne.
Hunter osoitti alistuneena käytävään.-Toinen ovi vasemmalta.
Suuntasin käytävälle ja avasin toisen oven vasemmalta. Hunterin ohjeiden mukaan. Siellähän se suihku olikin. Aivan kuten oletin. Löin oven lukkoon ja avasin suihkun valmiiksi, mutta sieltä ei tullut mitään. Oletin että vesijohto oli poikki. Olihan mökki aika vanha ja kaiken lisäksi metsässä oli zombeja. Että eihän se olisi mikään ihmekkään ettei vettä tullut. En nähnyt suihkun sulkemista tarpeelliseksi, joten lähdin suoraan takaisin olohuoneeseen. Ehdin avata oven, kun takaani kuului läsähdys. Eikä se todellakaan kuulostanut Siltä että suihkusta olisi tullut vettä. Käännyin hitaasti kaanoillani. Eikä näky ollut kovinkaan kaunis. Edessäni oli läja raa-an jauhelihan näköistä mönjää. Se oli tullut osittain suihkun reijistä, mutta ei ollut päässyt läpi ja lopulta suihkun kärki oli pudonnut ja mönjä oli tullut lattialle. Myöskään haju ei ollut mitenkään sanoinkuvailemattoman kaunis. Mädäntynyt liha ei voi haista kovinkaan hyvälle. Kyykistyin läjän viereen pitäen toista kättä nenäni edessä. Haju oli aivan kamala. Suihkusta putosi toinen läjä mätää lihaa ja se roiskahti kaakeliselta lattialta suoraan kasvoilleni. Olin oksentaa. nousin seisomaan ja peräännyin hiukan. Pyyhkäisin kasvoni puhtaaksi kädelläni ja käteni pyyhin housuihini ja kun katsoin seuraavan kerran suihkua... siitä valui kirkkaan punaista verta...
Pian me kaikki olimme kokoonetuneet suihkun ympärille, kaikki muut paitsi Frank joka oli pakotettu jäämään lepäämään. Jokainen meistä oli melko ällöttyneen oloine. Paitsi Jonatan.joka piti pokkansa hinnalla millä hyvänsä. Välillä minua suoraansanoen vitutti etten saanut Jonataniin minkään näköistä reaktiota. Ikinä. Huoneessa oli hiljaista, sillä kaikki muut paitsi minä tarkkailivat veri lätäkössä makaavaa liha kasaa, joten tyydyin tarkkailemaan muiden ilmeitä. Jimin kasvojen läpi loisti jonkin sortin voitonriemua. Kuin olisi voittanut lyönninvedossa satasen tai enemmän. Tämä johtui luultavasti hänen ja Hunterin aiemmin olleesta kiistatsta. Jonatan kyykistyi liha läjän viereen ja työnsi etu- ja keskisormensa siihen ja hieroi niitä sormiensa välissä. Eikö hänellä muka ollut hajuaistia. Huoneeseen oli tulvahtanut aivan oksettava haju lihan tippuessa lattialle ja nyt Jonatan työnsi kätensä siihen eikä ilmekkään värähtänyt. Hunter kysyi hieman nihkeänä Jonatanilta, tiesikö mistä liha oli peräisin. Jonatan pyyhkäisi kätensä housuihinsa ja nousi takaisin seisomaan
- Luultavasti jokin eläin. Ihmisistä ei tule tälläista jälkeä, aistin Jonatanista jonkinlaista epävarmuutta. Hän ei tainnut puhua totta. Tässä tilanteessa se toki oli ymmärrettävää, Seitsemän hengen läsnäollessa, joista vain kaksi osasi hommansa, ei parane lietsoa lisää paniikkia ylle.
- Miten suihkusta on edes mahdollista tulla jotain tuollaista? Rick inahti.
Jonatan ei sanonut enää muuta kuin, että Infekterit ovat lähellä. Huomasin että Hunter oli tiuskaista jotain Jonatania vastaan, mutta pysyi sittenkin hiljaa. Se taisi olla melko viisasta häneltä. Jonatan ei kaipaisi yhtään vittuilua kaiken tämän lisäksi. Otin pari juoksu askelta, jotta pääsisin huoneesta pois pyrkivän Jonatanin edelle. Vedin hänet hieman syrjemmälle, kun muut hivuttautuivat pikkuhiljaa pois vessasta, jonka yhteydessä suihkutilat olivat. Ennen kuin ehdin sanoa mitään Jonatan myönsi valehdelleensa – Ihmisen verta... Se ei voi olla Laurasta. Infekterit ovat saaneet jonkun muunkin kiinni. Nyökkäsin hälle vastaukseksi. Olin oikeastaan jo tiennyt vastauksen, mutta olin halunnut vain varmistaa asian.
- Missä Roki? Kuulin ohimennen Rickin kysyvän olohuoneesta. Minun täytyi myöntää itselleni etten ollut nähnyt sitä sitä toviin. En sen jälkeen kun tulimme sisälle. Näin
Menin Jonatanin mukana olohuoneeseen ja näin Edin kurkkaavan peitetyn ikkunan raosta. Hän ei kerennyt olla siinä kauaan kun kääntyi takaisin – Roki on pihalla. Hän sanoi kankeaala äänellä.
Jonatan komensi Edin pois ikkunasta ja meni siihen hänen tilalleen.
- Onko Roki siellä? Onko se kunnossa? Rick kysyi huolesta sairaana.
Toivoin ettei Rick olisi lausunut kysymystään ääneen sillä Jonatanin vastaus ei tyydyttänyt minua yhtään: Roki kylläkin. Meistä en olisi niin varma...
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yö oli kulunut hitaasti, kunnes olin lopulta nukahtanut vaikka olin luvannut valvoa Jonatanin kanssa vahdissa. En tiennyt aamulla oliko Jonatan nukkunut sinä yönä ollenkaan vai oliko vaihtanut jonkun kanssa vuoroa, mutta en viitsinyt vaivata sillä kenenkään päätä. Jonatan kyllä pärjäisi. Ainahan hän on.
Aamu oli melko hiljainen vaikka kaikki olivat hereillä. Paitsi Frank. Infektio vei häneltä kaikki voimat kun keho koitti taistella tuntematonta vaaraa vastaan. Olimme vankina tässä kirotussa mökissä. Eilinen ilta painoi kaikkien ajatuksia. Mökkiä oli piirittänyt noin kymmenen zombia kun olimme käyneet kurkkimassa muistakin ikkunoista illan myötä. Rokikin oli ollut pihalla, mutta siitä zombit eivät olleet välittäneet. Ne tiesivät meidän olevan sisällä, mutta eivät olleet tehneet vielä mitään. Näin ollen olimme saaneet myös Hunterin uskomaan meitä. Rick pyöritteli peukaloitaan avuttoman näköisenä ja näytti olevan melko syvällä omissa ajatuksissaan. Aluksi ajattelin hänen ajattelevan joko perhettään tai omaa henkeään, mutta yhtäkkiä tajusin ettei hänellä ollut muuta perhettä kuin Roki. Hänen isänsä vihasi häntä ja äitiä tai sisaria ei ollut. Eikä rakkauskaan ollut tullut vastaan. Näin olin kuullut aiemmin. Joten... eikai hän vain pelännyt Rokin elämän tähden? Jim istui kumarassa puisella penkillä kädet ristissä. Hän naputti hermostuneena oikealla jalallaan laminaattista lattiaa. Ed istui... Istui vain. Ei pyöriellyt sormiaan tai pitänyt käsiä ristissä eikä nukkunutnukkunut. Ei edes yrittänyt... Jonatan oli myös syvällä ajatuksissaan. Hän oli kirkonut jostain puupalikan ja veisteli sitä keihääsksi. Tunnistin hänen kädessään pyörivän veitsen samaksi millä olin itse pienenä leikkinyt hetken, mutta Jonatan oli kiskaissut sen heti minulta pois ja väitti ettei se sopinut pienten lasten leluksi. En ollut ikinä välittänyt kalliisa leluista tai peleistä. Minua kiinnostivat pikemminkin kaikki muu mahdollinen. Eniten tykkäsin retkeillä metsissä. Mutta tässä metsässä oleminen ei todellakaan vastannut lapsuuteni retkiä. Pian huomasin ettei Frank ollut ainut joka nukkui. Hunter koisi myös. Hän istui lattialla ja nojasi selkänsä takana olevaan seinään lippalakki silmillään tietekin. Olimme saaneet hänet uskomaan jo että puhuimme totta zombeista ja silti hän otti noin rennosti?Jonatan laski puupalikan lastujen sekaan ja lähti keittiöön, mutta tuli pian takaisin.
-Hunter! Jonatan karjaisi.
Hunter nosti ärtyneen lippalakkinsa lipan pois silmiltään ja katsoi Jonatania murhaavan näköisenä.
- Tule tänne, Jonatan komensi.
Hunter otti lakkinsa päästään ja kapusi seinään nojaten ylös. En voinut vastustaa kiusausta ja seurasin häntä pieneen keittiöön, jonne Jonatan oli jälleen perääntynyt.
- No?! Hunter tiuskaisi ja löi lippiksensä huoneen keskellä olevalle pöydälle.
- Näillä näkymin tulemme kuolemaan tänne nälkään elleivät infekterit pääse sisään... Jonatan sanoi nojaten tikipöytään.
- Ja...? Hunter koitti päästä nopeasti asiaan.
- Mitä ja? Jonatan tokaisi.
- Niin, että miksi sinä minulle sen kerrot? Hunter kysyi välinpitämättömästi.
- No onko täällä lisää ruokaa vaiko ei? Jonatan kysyi ärhäkkänä.
- Enhän minä voi tietää. En minä asu täällä! Hunter mutisi.
Jonatanilla alkoi selvästi keittää, mutta hän poistui vain kylmän viileästi paikalta ja kapusi yläkertaan. Minuakin vitutti. Hunter kiukutteli, Ed oli kauhun laumauttama (mikä ei tietenkään ollut mikään ihme tässä tilanteessa), Frankillä oli tartunta ja Jonatan oli ensimmäistä kertaa neuvoton. Tosin, niin minäkin. Istahdin keittiön pöytään ja aloin miettiä aivoni puhki miten me kaikki pääsisimme täältä pois. En keksinyt niin mitään. Kunne Hunter istui hymyillen viereeni – Arvaa mitä muistin? Hänen äänestään kuuli jonkinlaista intoa. Käänsin katseeni häneen.
- En kyllä tiedä onko siitä mitään hyötyä, mutta... Hunter jatkoi.
- Älä kakistele vaan kerro! Komensin häntä kuin joku opettaja.
- Näin eilen vilaukselta, että pihassa olevassa tallissa on auto. En kyllä tiedä toimiiko se mut... Hunterin selitys jäi kesken kun lähdin juoksu jalkaa etsimään Jonatania yläkerrasta...
