Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Jännitys & toiminta Panssarin suojissa osa 2
QR-Code dieser Seite

Panssarin suojissa osa 2 Hot

 

Ärsyyntyneesti päätään pudistellen panssarijääkäri nousi pystyyn. Pää nyki ja kirosanat karkailivat laiskasti kuran sotkemilta huulilta. Mies syljeskeli maahan ja koetti pudistella likaa maastopuvustaan, jonka läpi kuravesi oli tunkeutunut iholle saakka. Petri katseli miehen touhuja leveästi hymyillen. Raskaanvaunun moottorin jyskytys, jonka tärinä välittyi kannesta käsien kautta muualle kehoon, tuntui mukavalta eikä hän kadehtinut lainkaan ojaan kaatuneen panssarijääkärin osaa.

Syksy teki tuloaan ja puiden lehtiin hiipi punaisia ja keltaisia sävyjä. Sadetta ja viimaa pääsi kannen alle piiloon, mutta aamun koleus tavoitti myös tankkimiehet. Savi kulkeutui kuin varkain vaunun kannen kautta käsiin ja rahisi likaisena kuivissa kämmenissä.

-              Ei ole helppoa noillakaan, Hannu, vaunun ampuja kurkisti luukusta.

-              Joo ei, Petri myönsi, mutta ei kyennyt peittämään riemuaan toisten kärsimyksestä.

-              Mihin Hessu meni? Hannu vaihtoi puheenaihetta.

-              Jonnekin tuonne se hiihteli, lataaja osoitti etuoikealle kumpareen päälle, jossa vilkkui havuilla naamioituja panssarijääkäreitä. – Luulen että kohta mennään taas.

Hannu hymähti. Hän oli samaa mieltä, johan tässä olikin jo monta minuuttia seisty. Hän palasi takaisin paikalleen, johtajan penkin eteen, jonne tihkusade ei yltänyt. Viileys katosi nopeasti kasvoilta vaunun lämpöön. Hannu painoi kasvonsa tähtäimeen. Tähtäimen pyyhkimensulka oli lakannut toimimasta pari päivää aikaisemmin. Huolto oli ilmoittanut hoitavansa sen aikanaan, oli kuulemma tärkeämpääkin tekemistä. Hannu oli askarrellut pahvista ja muovipussista pienen sadelipan tähtäimen eteen, mutta se ei toiminut kovinkaan hyvin.

-              Meneekö vielä pitkään? Antti kysyi sisäverkossa.

-              Mistäs sen tiedät? Petri vastasi ajajalle. – Hessua ei näy vielä. Istu siellä vain.

-              Hieman olisi tarve pissata.

-              Eikö sulla ole pulloa siellä? Hannu kysyi huvittuneena.

-              On täällä yksi, mutta se on täynnä, ajaja mutisi. – Voiko joku tyhjentää sen?

-              Anna tänne, Petri myöntyi, sillä Hannulla ei selvästi ollut aikomustakaan tyhjentää Antin pissapulloa.

-              Kaataisit pohjaluukusta, Hannu murahti.

-              Sopii, jos tulet sitten vaunun alle nostamaan sitä takaisin, Antti kuittasi ja Petri hörähti.

Petri nousi lataajantilasta kannelle ja Hannu käänsi tornia jotta Antti saisi luukun auki. Tummankeltainen neste lorisi maahan vaunun viereen ja roiskui alatelapyöriin ja kannelle. Petri irvisti ja ojensi pullon takaisin ajajalle, joka nyökkäsi kiitollisena. Lataaja palasi paikalleen ja kytki puhelulaitteen johdon päähineeseensä.

-              Antti muna piiloon. Hessu tulee.

-              Ei se enää paremmin piilossa voi olla, kun täällä ajajan loosissa, Antti myhäili. – Nyt on kuitenkin pakko hoitaa pisnekset loppuun.

-              Mennään, Hessu totesi päästyään johtajan luukkuun. – Kerron matkalla tarkemmin. Vaunu mars.

 

Vaunu tärisi asfaltilla rajummin kuin hiekkateillä. Hannua se ei ampujanpaikalla haitannut. Hän vihasi pieniä, mutkaisia teitä, joissa tilanteet tulivat nopeasti ja piti varoa murjomasta putkea puihin. Nyt, leveämmällä, joskin vain kaksikaistaisella tiellä saattoi helposti pitää silmällä etumaastoa mutkasta mutkaan. Hän mittasi etäisyyksiä aika ajoin ja parhaimmillaan hän kykeni tähystämään kahteen ja puoleen kilometriin, eivätkä vaunun ominaisuudet loppuneet vielä siihen. Hannu oli nähnyt Leopardilla ammuttavan neljään kilometriin saakka.

-              Hei kessu. Eikö näin isolla tiellä ole vähän riskiä edetä? Petri tähysti ilmaan lataajan konekiväärin piippulinjaa myöden.

-              On, Hessu myönsi. – Nyt on kuitenkin kiire. Jatkamme tätä tietä kolme kilometriä, ja sitten pienempää uraa oikealle.

-              Tuntuu pahalta, Petri tarkkaili ympäristöä silmä kovana.

Radio rasahti, ja Antin vaimea ääni alkoi laulaa, I´m on a highway to hell.

-              Suu kiinni ja irti tangentista, Hessu naurahti ja vilkaisi taakseen, jossa panssarijääkärien CV9030 seurasi heitä, hädin tuskin näköetäisyydellä.

 

Telojen meteli kaikui vaunun sisällä yli viidenkymmenen tonnin teräshirviön jyristessä eteenpäin halkeillutta valtatietä. Kumitassut pehmensivät hieman kulkua, mutta osa niistä oli saanut ajan kuluessa pahasti siipeensä. Antti ajoi taitavasti. Kiihdytti kun näkyvyyttä oli paljon, ja antoi vaunun rullata rauhassa mutkiin ja mäkien harjanteille. Hannulla oli helppo työ tähystää maastoa.

Metsien reunustamat maisemat vaihtuivat paikoin peltoaukeiksi, joiden keskellä saattoi silloin tällöin näkyä pieniä metsäsaarekkeita. Hessu kiikaroi aukeiden reunoja vihollisen panssarintorjuntaosastojen varalta, mutta oli kiusallisen tietoinen, että saattoi parhaimmillaankin havaita ainoastaan lähtölaukauksen. Silloin olisi jo myöhäistä.

Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, kääntyi risteys kohti itää, Purolaan. He odottivat hetken risteyksessä ja varmistuttuaan, että takana tuleva kevytvaunu seurasi, Hessu käski vaunun liikkeelle. Pyörälähetit ottivat heidät kiinni ja jatkoivat näppärästi, ojan kautta suditellen kärkeen. Hessu tunsi hiljaista mielihyvää. Ainakin heillä oli mahdollisuus tietää vihollisesta ennen kuin jotain taas tärähtäisi Leopardin keulaan.

Radio räsähti. Bravo seis! Taistelukosketus!

Hessu mietti ohikiitävän hetken mitä tekisi, kun havahtui tajutessaan vaunun kallistuvan rajusti. Hän tarttui luukunreunaan ja tajusi Antin ajaneen ojaan. Vaunu murisi ja telat mursivat ojanpengermää, kunnes vaunu laskeutui ojanpohjalle torniasemaan.

-              Olisikos tässä hyvä? Antti kysyi. Miehen äänestä kuulsi itsetyytyväisyys ratkaisuunsa. Paikka oli täydellinen.

Hessu vilkaisi ympärilleen. He olivat loivassa rinteessä ja ojassa saattoi peruuttaa, jolloin vaunu katoasi kokonaan näkyvistä. Antti todella osasi hommansa. Ja jos vaunu ei olisi ojaan ajaessa pitänyt niin kovaa meteliä, he kenties olisivat kuulleet tussahduksen oikean telan alta.

-              Kaunista Antti, Hessu tuumi. – Anna koneen puksuttaa, johtaja verkosta.

Hessu kapusi matalana kannelle ja tähysti kiikareilla edessä siintävää peltoaukeaa. Hän huomasi yhden moottoripyöräläheteistä, joka makasi ojassa lähellä aukeaa pyöränsä kanssa ja koetti viittoa hänelle. Hessu heilautti nyrkkiään merkiksi viestin ymmärtämisestä ja katsoi kosteaa ojaa vaunun edessä. Hän päätti hypätä asfaltille ja juoksi matalana lähemmäs ja likasi haalarinsa ojassa vasta lähempänä lähettiä.

-              Kärkimies teki taistelukäännöksen keskellä aukeaa ja suojautui ojaan. Tuolla aukean toisella puolella on ainakin jalkaväkeä ja näkyi siellä jotain savujakin.

Hessu silmäili kateellisena lähetin maastopukua, josta vesi ja kura eivät näyttäneen pääsevän läpi. Suojalasit olivat vahvasti huurussa ja miehen endurokypärän sisältä höyry leijaili viileään syysilmaan. Bravo kymppi, vänrikki Karhinen, ryömi matalana paikalle tarkastelemaan tilannetta.

Ojassa, aukean keskellä näkyi liikettä. Lähetti oli edelleen hengissä.

-              Onko tankkeja? Karhinen kysyi arvioituaan tilannetta hetken.

-              En ole varma, lähetti vastasi. – Jotain savuttavaa siellä on.

-              Jalkaväkeä ja kevyitä vaunuja, kuului radiosta. – En nähnyt raskaita.

-              Se on Moilanen tuolta ojasta, lähetti huokaisi. Mies oli siis edelleen toimintakykyinen.

-              Bravo kymppi, Karhinen kuittasi ja viittoi Hessun mukaansa.

 

Komppanian päällikkö, kapteeni Virta juoksi tietä myöten Leopardin taakse ja arvioi Hessua katseellaan.

-              Tilanne? jämäkän oloinen mies kysyi pohjalaisella jykevyydellä.

-              Siellä on jalkaväkeä ja kevyitä tankkeja, Karhinen selitti. – Meidän lähetti on tuolla ojassa, keskellä aukeaa, jumissa.

-              Onko haavoittunut?

-              En usko, ei ainakaan sanonut mitään radioon.

-              Hyvä, Virta nyökkäsi ja viittoi radiomiehen luokseen. – Näytä karttaa.

Jääkäri kaivoi takkinsa sisältä ryppyisen, muoviin verhotun kartan, jonka Virta nappasi tämän kädestä. Tutkittuaan hetken Virta katsoi Hessua ja Karhista.

-              Nyt tehdään niin, että Bravo ryhmittyy tästä vasempaan tuonne taaemmas. Valmistaudut tukemaan Alfan ja Celsiuksen koukkausta oikealta. Älä paljasta missä temuatte, mutta niin, että CV:t on salamana tukemassa kun tarvitaan.

-              Ok, Karhinen nyökkäsi.

-              Ja sinä, tankkimies, Pysy tuossa ja kun käsken, otat tuosta aukean reunalta viholliselta luulot pois. Ja kun saat tulta itseesi, ilmoita viimeisimmät vihollistiedot.

-              Entä jos siellä on raskas? Eikö saada epäsuoraa?

-              Ei saada. Ja jos siellä on raskas, niin oletan että kerrot sen minulle. Oliko muuta?

-              Eiköhän tällä jo päästä, Hessu jäi katselemaan radioautolle kirmaavan kapteenin perään.

Hessu kapusi kannelle. Kura tarttui telapyöriin ja ruskeiksi laikuiksi kannelle. Hessu selvitti tilanteen vaunumiehistölle.

-              Suuntaahan putkea niin että pääsen kuselle täältä, Antti tuumi, kun Hessu oli saanut ohjeet annettua. – Pullo on täynnä, eikä tästä ihan hetkeen lähdetä.

Ajajanluukku pyörähti sivuun satakaksikymmentämillisen pääaseen alta, ja Antti kömpi ulos, oikoi hetken jäseniään ja avasi haalarien vetoketjun. Iltapäivä oli jo pitkällä ja hän pääsi ensimmäisen kerran ulos ahtaasta, joskin turvallisesta ja kotoisasta ajajantilasta. Parin suuren männyn välissä nökötti pieni kuusi, täydellinen paikka käydä kusella.

Antti hyppäsi ojan reunalle. Petri nojaili laiskasti MG-3 konekivääriin, jonka piippu sojotti ilmaan. Hessu istui johtajanpenkin selkänojan päällä, epämukavassa asennossa kiikaroiden aukean toiselle puolelle ja aikoi juuri laskeutua sanomaan Hannulle, että kun Antti saisi tarpeensa tehtyä, tämä voisi tähystää aukeaa lämpökameralla. Silloin räjähti.

 

Paine iski Hessun kasvoihin kuraa, ja maa pöllähti korkealle, yli vaunun tornin. Huuto alkoi. Antti kiemurteli maassa ja haroi epätoivoisena jalkaansa. Hessu ei tajunnut mitä oli tapahtunut, mutta Petri tajusi.

-              Bravo miinoja! lataaja huusi radioon. – Lääkintämies tankille!

Hessu havahtui Petin huutoon ja ymmärsi mitä oli tapahtunut. Hän käski Hannun pitämään vahtia, ja hyppäsi Petrin perässä maahan, telanjälkiin. Jalkoihinsa tuijottaen Hessu ja Petri syöksyivät repimään Anttia suojaan. Hannu nousi sulkemaan ajajanluukun, ja pujahti takaisin torniin. Vasta vaunun takana tilanne alkoi hieman rauhoittua, kunnes Hessu tajusi miten pahaa jälkeä miina oli tehnyt. Antin jalkapöytä oli repeytynyt irti ja roikkui kiinni jalassa enää nahalla. Varsikengän kärjestä ei ollut tietoakaan ja verta oli roiskahtanut ajajan kasvoille asti. Kaikki näytti Hessun silmiin mustalta ja likaiselta. Hän yritti epätoivoisesti, Antin estelyistä huolimatta, puhdistaa jalkaa, mutta rapa tuntui liimautuneen nukkaantuneeseen kankaaseen. Petri rauhoitteli Anttia ja esti tätä katsomasta jalkaansa. Hessu kadotti ajantajunsa. Hän tunsi tekevänsä koko ajan jotain, mutta ei saanut mitään aikaan. Näkökenttä supistui ja koko muu maailma, kaikki mikä ei ollut suoraan silmien edessä, katosi. Leopardin joutokäynti kuului tasaisena, aika jämähti paikalleen. Sydämenlyönnit kaikuivat ohimoilla. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, Hessu toisteli itselleen puristaessaan Antin pohjetta, jotta jalka ei vuotaisi. Hän ei kuullut, kuinka Petri huusi lääkintämiehelle ja viittoi tätä vaunulle. Joku tuuppasi hänet sivuun ja riisti jalan hänen kädestään, jolloin Hessu hapuili huterasti taaksepäin ja jäi nojaamaan leveään telaketjuun, josta välittyi moottorin tärinä. Metallin kylmyys tuntui selässä.

-              Missä se kävi? joku kysyi vaativasti. Hessu tarkensi katsettaan ja erotti kasvot. Tumma parta rehotti hoitamattomana ja silmänaluset olivat unenpuutteesta tummat. Mutta itse silmät, ne olivat valppaat ja vaativat.

-              Tuossa ihan lähellä, Hessu sopersi ja osoitti ylimalkaisesti metsään.

-              Nouse mies, kysyjä murahti ja tempaisi Hessun rinnuksista pystyyn ja ravisti. – Näytä.

Hessu alkoi päästä itsensä herraksi ja ohjasi miehen vaunun toiselle puolelle. – Noiden kahden männyn välissä. Tuossa missä on tuo pieni kuusi.

-              Se on varmasti sirote, mies tuumi raapien leukaansa. Parta rahisi. - Kun lääkintämies on valmis, tuo vaunu ja miehesi taaksepäin, merkkaamme tasan.

Hessu arvioi miestä ja yritti saada tolkkua tämän sanomisista.

-              Ymmärrätkö? mies toisti. – Tuo miehesi ja vaunu taakse kun lääkintämies on valmis.

-              Miehet ja vaunu taakse, Hessu toisti ja nyökkäsi. Hän tajusi vasta nyt, että mies oli pioneerivänrikki Heino. – Se lähetti on yhä tuolla aukealla.

-              No mikäs hätä sillä siellä on? Kaikki aikanaan.

-              Aijaa.

Heino tuijotti vaunukersanttia lyhyen tuokion ja koetti varmistua, että tämä oli varmasti ymmärtänyt. Hän taputti miestä vielä pari kertaa olalle ja lähti juosten asfalttitietä takaisin.

 

Kaksi panssarijääkäriä auttoi lääkintämiestä evakuoimaan Antin paareilla joukkueen kuorma-autolle, josta komppanian lääkintävaunu kävi tämän noutamassa. Petri, joka oli pysynyt rauhallisena koko tilanteen ajan, oli ottanut ajajan vaunupäähineen haltuunsa.

-              Kuka ajaa, Petri kysyi palattuaan paikalleen.

-              Sinä, Hessu totesi. Hän tajusi vain tulleensa luukkuunsa ja odotti, että kaikki olisivat vaunussa. Heillä ei ollut enää ajajaa. – Minä johdan ja lataan.

Lataaja kömpi ajajanpaikalle, ja raskas luukku kolahti kiinni. Hetken kuluttua hän kuittasi olevansa verkossa.

-              Vaunu taakse mars, Hessu käski. Kesti hetken ennen kuin tankki nytkähti liikkeelle, Petrillä kesti löytää vaihteet ja seisontajarrun vapautin. – Jyrkästi vasempaan.

Petri mietti suuntia hetken, käänsi mielestään vasempaan, mutta Hessun huudahdus toisesta vasemmasta sai hänet runnomaan ohjauksen toiseen ääriasentoon. Vaunu kallistui ja tuntui luisuvan ojan pohjalle. Petri säikähti ja laski jalan syöttöpolkimelta, jolloin vaunu nyki ja moottori tuntui tukehtuvan. Ensireaktio oli painaa syöttö pohjaan. Turboahdinten vinkuna halkoi ilmaa ja tankki ampui tielle. Telat saivat asfaltista pitoa voimakas nykäys saatteli panssaroidun pedon hetkessä toiseen ojaan.

-              Vaunu seis! Hessu huusi ja suojautui luukkuun. Vaikka Leopard ei peruuttanut kovin nopeasti, oli rykäisy telojen saadessa pitoa yllättänyt hänet täysin.

Ennen kuin Petri ehti kunnolla painaa jarrua pohjaan, tankki tömähti ojan pohjalle ja painui syvälle syksyiseen saveen ja pysähtyi lopulta suuren männyn tukeviin juuriin. Korkea puu heilahti voimakkaasti ja lahoja oksia tipahteli havutupsujen kanssa maahan ja vaunun päälle. Hannu huusi ampujan paikalla vittua ja koetti suojata naamaansa käsillään.

-              Onko kaikki vielä elossa? Hessu tiedusteli kun vaunu tuntui olevan jälleen ajajan hallussa.

-              Joo. Sori, Petri sanoi hiljaa. – Vaatii vähän muistelua. Ajoin joskus vuosia sitten viimeksi.

Hannu tyytyi kopauttamaan Hessua jalkaan ja näytti peukkua.

-              Vaunu mars, uraa oikealle, Hessu käski ja muristen Leopard kiipesi tielle.

 

-              No mitä tehdään? Karhinen kysyi kun Hessu pääsi komento CV:n viereen.

-              Tarvitaan ajaja.

-              Niitä on hyvin vähän saatavilla. Muita ehdotuksia?

Hessu mietti hetken. Vaunu sammui ja tärinä lakkasi. Tuli luonnottoman hiljaista.

-              Jos saan yhden vahvan miehen, teen siitä lataajan. Pete voi jatkaa ajamista.

-              Bravo kaksi kymppi, Karhinen kutsui radiolla ja hetken päästä kakkonen vastasi. – Lähetä toinen sinkomiehistäsi minulle. Se isompi, joukkueenjohtaja vielä lisäsi ja ryhmänjohtaja vahvisti, että viesti oli ymmärretty. – Kohta saat lataajan, oikein maatilanpoika, Karhinen hymyili, eikä Hessu tiennyt oliko tyytyväinen. – Kun mies saapuu, otat asemat pioneerien merkkaaman rajan vasemmalta puolen. Suuntana aukea.

Hessu nyökkäsi ja ajatti vaunun suojaan tien reunaan.

 

Panssarijääkäri Mika Pelto saapui vaunuryhmän luo ja jäi hieman hämillään seisomaan metallihirviön viereen ja katseli orpona, tietämättä mitä tehdä.

-              Kannelle vaan! Hessu huikkasi ja seurasi hieman huvittuneena kun iso ja kankea taistelija kampesi itsensä vaunun päälle. – Tuossa on sinun luukkusi, hän osoitti konekiväärin vieressä olevaa luukkua.

-              Aha, mies totesi ja silmäili epäillen ahdasta aukkoa.

-              Ota taisteluvyö pois. Pannaan se ja rynnäkkökivääri tuonne tornilaatikkoon. Pete tule kannelle.

Hessu avasi kannen ja mies survoi tavaransa laatikkoon naamioverkon kaveriksi.

-              Moi! Mä olen Petri. Sinusta tuli juuri lataaja.

-              Mika, mies vastasi ja myös Hannu kurkisti johtajanluukusta ja heilautti kättään.

-              Anna Pete miehelle pikakoulutus, meillä alkaa olla kiire.

Petri nyökkäsi ja viittasi Mikan luukkuun ja seurasi itse perässä.

-              Tätä nappia painamalla, ammusluukku aukeaa, Petri näytti punaista metallitattia ja kertoi, että kyynärpäällä sitä oli paras tökkiä. Hän myös kertoi, että kun peräkappale oli käynyt takana, oli tullut aika survoa uusi ammus pesään. – Hessu kertoo mitä ladataan, eli alikaliiperilaukaus on tuo, mihin olen raapustanut kirkkoveneen ja ontelolaukauksia ovat nuo puhtaat.

-              Ok, mies totesi.

-              Kun olet runnonut uuden kuulan pesään, painat tuosta napista, jolla saksalainen haluaa kertoa, että tulta.

Mies nyökkäsi ja tutki uteliaana laitteita.

-              Tuosta vielä lakki päähän ja töpseli paikoilleen. Kun haluat puhua, painat vaan tämän tangentin pohjaan ja me muut kuullaan.

Pari taputusta olalle ja Petri oli poissa, mutta tämän pää ilmestyi vielä luukun ylle.

-              Niin joo, kun vaunu liikkuu, se putki menee ylös alas. Pidä niistä kahvoista kiinni, tai toisesta ainakin. Kun valmistaudutaan ampumaan, voit ottaa jo valmiiksi yhden alikalin syliisi. Se nopeuttaa lataamista.

Panssarijääkärille jäi kysymyksiä, mutta ei aikaa vastauksille. Hän katseli ymmällään ympärilleen, epätietoisena. Ja kuultuaan, että Petri oli saanut puhelulaitteen johdon kiinni, vaunu nytkähti liikkeelle. Mies horjui lataajantilassa, kunnes muisti kahvat.

 

Hessu palasi vaunulle.

-              Nousemme tuonne aukealle. Kaksi muuta joukkuetta valmistautuvat iskemään vihollisen kimppuun. Maali suunnassa kolmetoista, kevyt tankki. Etäisyys aikalailla viisisataa.

-              Selvä, Hannu ilmoitti.

-              Vaunu mars, ja Pete kun maali on selvä, anna rullata hetki ja sitten taakse.

Pusikot antoivat periksi Leopardin vyöryessä pellon pehmeälle pinnalle. Pete jännitti ja puristi vaihteenvalitsinta rystyset valkoisina. Maali selvä, kuului päähineestä. Aika oli tullut. Petri survoi vaihteen pakille ja iski kaasun pohjaan. Hannu oli juuri ampumassa ja nojautui aavistuksen verran eteenpäin.

Satakaksikymmenmillinen pääase huokaisi ja maa metsänreunassa pöllähti. Laukaus oli jäänyt alle. Kohteena ollut BMP-3 rynnäkkövaunu valpastui ja ennen kuin Leopard oli päässyt metsän suojiin, alkoi kolmekymmenmillinen konetykki piiskata tankin keulapanssaria. Hannu laski tähtäimen suojuksen nopeasti alas, Hessu käski ladata ontelon ja Petri painoi silmät kiinni kaasua tuntien jokaisen osuman voimakkaana helinänä vaunun keulassa ja oli varma, että hetkenä minä hyvänsä hänen elämä loppuisi. Ei ihme, että Antilla oli jatkuvasti kusihätä.

Ennen metsäisen rinteen tarjoamaa suojaa, rynnäkkövaunun satamillisen tykin panssarinläpäisevä ammus iskeytyi torniin. Se jäi vain karvan verran pääaseesta, mutta ammuksen teho ei riittänyt läpäisemään tornin keulaa. Osuman teho tosin riitti lamauttamaan Mikan.

Mies oli vaivoin onnistunut hamuamaan uuden ammuksen telineestä ja käpertyi se sylissään tornin lattialle. Laukaus oli raskas ja sen kanssa liikkuminen vaikeaa. Hetkeä aikaisemmin massiivinen peräkappale oli näyttänyt syöksyvän ulos tornin takaosasta, ja paineen mukana oli metallinen hylsy kolissut laatikkoon tykin takana.

-              Mika? Hessu kysyi. – Kuuletko? Ontelo lataa!

-              Mikä on ontelo? mies kysyi värisevällä äänellä, radiossa. Petri ei ollut tarkentanut kumpaa puhelulaitteen tangentti tuli käyttää.

-              Käytä sitä alempaa painiketta, Petri vastasi. Ontelo on se, jossa ei ole vitun kuvaa.

Hannu pärskähti ampujanpaikalla, vaikka ei tilanteessa varsinaisesti mitään hauskaa ollut. Mika katsoi laukauksen kantaan ja näki kirkkoveneen. Hän survoi alikalin takaisin tornin ammuskaappiin ja otti kirkaskantaisen, vielä äskeistäkin isomman ammuksen. Survottuaan sen väkivaltaisesti tykinpesään hän murjoi sen paikoilleen ja pelästyi lukkoa, joka nousi vauhdilla kiilaamaan ammuksen paikoilleen. Mika tutki epävarmana lataajan käyttötaulua, eikä kuollakseenkaan muistanut mitä nappia piti painaa. Hän mietti hetken, kumpaa tangenttia piti painaa, mutta päätti koettaa onneaan taulun kanssa. Helpotuksen tunne valtasi miehen, kun putki laskeutui alas latauskorolta.

-              Asemaan, maali sama, Hessu käski.

-              Selvä, Hannu kuittasi.

Rynnäkkövaunu oli vaihtanut paikkaa, mutta samalla se oli saanut vastaansa myös kaksi CV:tä, joten tankkimiehistön sekoilu ei ollut antanut sille liikaa aikaa. Hannu suuntasi nopeasti ja ampui. Hän oli varma, että tähtäin oli kohdalla, mutta laukaus jäi vielä edellistäkin lyhyemmäksi.

-              Asemasta!

-              Mitä helvettiä? Hannu mouhusi. – Kumman ammuksen valitsit, kekkuli?

Mika ei tiennyt mitä vastata. – Johtaja irti, Hessu luikahti lataajanluukusta sisään, kun vaunu pysähtyi. – Kirkkovene, ei kirkkovenettä, hän selvitti nopeasti Mikalle, joka ainakin vaikutti siltä, että ymmärsi. – Uusi ontelo. Ja jos painat väärän, sotket ammunnanhallinnan ja Hannun hommat menee vituilleen.

Panssarijääkäri kaivoi toisen kirkaskantaisen ammuksen syliinsä ja murjoi sen paikoilleen. Hessu joutui myöntämään, että taistelijassa oli potentiaalia. Hän varmisti, että taulusta valittiin oikea laukaustyyppi ja kiiruhti paikalleen.

-              Asemaan, hän käski ja kiikaroi aukealle vaunun lähestyessä mäen harjaa. – Maali siirtynyt oikealle.

-              Selvä, Hannu tuumi ja kevyt ahdistus kuulsi hänen äänessään.

Tankki kiipesi pellolle ja Hannu löysi maalin nopeasti. Kaksi muuta vaunua näkyi etäämpänä, ja läheisten CV:iden konetykit piiskasivat niiden asemia. Joitain osumia saattoi tulla, mutta ei mitään näkyvää vahinkoa. Hannu hengitti rauhallisesti ja puristi laukaisinta. Ontelolaukaus matkasi valojuovan saattelemana hetkessä pellon toiselle puolelle, ja savun verhoaman välähdyksen jälkeen rynnäkkövaunu räjähti palamaan. Hannu vaihtoi konekiväärille ja tulitti pieniä lämpökohteita, kunnes kumpare peitti näkyvyyden.

-              Lataa ontelo, Hessu käski ja yllättyi kuinka nopeasti putki laski. Maatilanpoika oli päässyt hommasta jyvälle. – Putki kaksitoista ja ajaja jyrkästi vasempaan, vaunu mars.

Hannu lukitsi tornin, jotta vakain ei kääntäisi pääasetta puuhun. Petri, vaikkakin murjaisten puunrunkoa, sai ohjattua vaunun Hessun haluamaan paikkaan, ja siitä uudestaan asemaan. He ehtivät hädin tuskin pellolle, kun kauempaa oikealta, aukean äärilaidalta ammuttiin panssarintorjuntaohjus, joka hujahti heidän edestään ja iskeytyi heidän vasemmalla puolella, hieman liian kauan asemassa seissyttä CV:tä viistosti kylkeen. Ohjus lävisti vaunun savun ja leimausten saattelemana ja tunkeutui takaovesta ulos. Metallinkappaleita lenteli ilmassa, ne iskeytyivät puihin ja lähin panssarijääkärikin sai pahan haavan jalkaansa. CV:n putki retkahti ja savu tuprusi sakeana takatilan ovesta.

Hannu ei tapahtumaa huomannut ja ennen kuin Hessu ehti vaihtaa maalia, oli ampuja jo laukaissut suurimpaan lämpökohteeseen, jonka sai tähtäimeen. Vihollisen kuorma-auto tuhoutui täysin ja vaunu vetäytyi jälleen harjanteen suojiin. Ja samaan aikaan, kun kuorma-auto roihusi aukean toisella reunalla, ryömi CV:n miehistö yskien vaunun kannelle. Hessu ajatti Leopardin rungon suojaamaan miehistöä konekivääritulelta.

-              Bravo tuli seis, kuului Karhisen käsky radiosta.

-              Johtaja irti, Hessu ilmoitti ja hyppäsi maahan. Kyyryssä hän juoksi lähelle pellon reunaa ja jäi kiikareilla seuraamaan kahden joukkueen hyökkäystä.

Räjähdykset ja välähdykset liikkuivat tasaisesti. Välillä aukean reunassa vilahti CV tai jalkaväen liikettä. Hessu seurasi tilannetta uteliaana, kunnes Mika huusi hänet vaunulle.

-              Kärki savuttaa violetilla etureunaa, mies selitti tohkeissaan. – Meidän pitäisi ampua kaikki siitä eteenpäin. Turvajuttu oli kaksi jotain piirua tai sellaista.

Hessu katsoi panssarijääkäriä epäuskoisena. Mies ei selvästi ollut penaalin terävin kynä.

-              Konekiväärillä Hannu. Tykillä vasta jos olet varma, että se ei ole rekka. Asemaan.

Satunnaisesti vyötetyt valojuovat katosivat metsikköön pellon toiselle puolelle. Hessu ajatti vaunua kahden aseman välillä, seurasi violetteja savuja, joita panssarijääkärit kävivät heittelemässä pellonreunaan ja ohjasi tulta niiden mukaan. Viimein he saivat käskyn lopettaa tukemisen ja vetäytyivät metsän suojiin. Panssarihuollon lava-auto oli ilmestynyt tuhotun CV:n taakse ja huoltomiehet tutkivat varovasti mustunutta rynnäkkövaunun ruhoa. Koettivat pelastaa kaiken mahdollisen.

 

Vaunumiehistö sai kaipaamansa tauon, jonka aikana he ehtivät opastaa Mikaa lisää. Panssarijääkärijoukkueet lähettivät taistelijapareja tiedustelemaan mahdollisen vastahyökkäyksen varalta ja rynnäkkövaunujen miehistöt latasivat konetykkeihin uudet vyöt. Osa miehistä tutki tuhottua CV:tä ja sen luona olivat myös komppanianpäällikkö Virta sekä yksikköupseeri Rantanen. Lääkintäryhmä teki parhaansa vaunumiesten auttamiseksi, ja panssarijääkärit auttoivat kantamaan paareja kauempana odottavan XA-180:sen luokse. Kuran tahraamat, tihkusadetta puiden lehvien alla piilottelevat panssarijääkärit nyhräsivät patruunoita lippaisiin.

-              Pärjäsit melko hyvin, Hessu taputti tornin kannella istuvaa Mikaa selkään. Panssarijääkäri katseli, kuinka muutama taistelija ähelsi kevyitä kranaatinheittimiä asemaan hieman kauempana.

-              Kiitos, mies vastasi vaitonaisena. – En ole eläissäni pelännyt noin paljon.

-              Pelännyt mitä? Ei nuo rupuvaunut Leopardia hajota.

-              Silti. Se kilinä ja meteli. Mitä sille CV:lle kävi?

-              Panssarintorjuntaohjus. Luulen että se bemari ampui sen.

-              Ai se rupuvaunu? Mika kysyi epäillen, sillä juurihan Hessu oli kehunut, että heihin ei voisi vaikuttaa. – Se satuttaa jopa tätä möhkälettä. Eikö?

Hessu vaikeni hetkeksi. – Voi olla. Pidä vain huoli, että Hannulla on ammuttavaa.

 

Seuraavana aamuna, kun aurinko alkoi epätoivoisesti tunkea säteitään tummien pilvien takaa, ryhmitykseen ajoi kolme maastoautoa, Defendereitä. Petri ja Hannu olivat murjomassa naamioverkkoa takalaatikkoon ja Hessu tarkasti vaunua maasta. Mika tutki lataajan tiloja ja painoi asioita mieleensä.

Autoista nousi suojamiehiä, jotka jäivät tärkeännäköisinä tarkkailemaan ympäristöä, sekä kolme vanhempaa miestä.

-              Jaa nyt tulikin melkoisia kekkuleita paikalle, Petri tuumi ja jäi katsomaan mitä seuraavaksi tapahtuisi.

-              Delegaatiosta päätelleen saattavat olla jopa keekoja, Hannu hymyili ja survoi takalaatikon kannen kiinni.

Karhinen juoksi miesten luo ja keskusteli hetken jotain näiden kanssa. Viimein, kun kaikki näytti olevan selvää, joukkueenjohtaja lähti opastamaan tulijoita kohti komppanian komentopaikkaa, joka oli aivan joukkueen ryhmityksen läheisyydessä.

-              Mitähän nyt tapahtuu? Mika, joka oli hetkeä aikaisemmin noussut vaunun sisältä katsomaan tapahtumia, pohti ääneen.

-              Tulee lähtö, luulisin, Hessu tuumi.

Alkoi arvailu suunnasta ja siitä, mitä mahtoi olla vastassa, moottoroitua jalkaväkeä vai raskaita vaunuja.

-              Tankit ei ole pahoja, Hessu rauhoitteli arvailuja. – Mutta pienet panssarintorjuntapartiot on. Niitä ei näe, ainakaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Mika näytti mietteliäältä. – Kuulin tuossa jonkin aikaa sitten, tai siis yksi ryhmänjäsen kertoi lukeneensa, että noiden T-vaunujen tykit on niin kovia, että ne ampuu leikiten läpi jopa tästä vehkeestä.

-              Tulehan, maatalonpoika, katsomaan, Hessu nousi kannelle ja viittoi Mikan mukaansa etukannelle. – Tuohon osui ensimmäinen, Hessu osoitti tykin vasemmalla puolella olevaa painaumaa, josta maali oli lohkeillut. – Ja seuraava tuohon, Hessu kumartui näyttämään etukantta koristavaa jälkeä.

-              Onko teihin osunut? Mika hämmästyi.

-              Kahdesti, Hessu taputti panssarijääkäriä olkapäähän ja pudottautui taas johtajanluukkuun. – Joten kun seuraavan kerran kuulet tornihuhuja, niin tule kysymään oikeilta tankkimiehiltä.

Mika tuijotti hetken vaunun saamia osumia. Luottamus teräshirviöön kasvoi aimo harppauksen. Mies ei voinut ymmärtää,miten mikään voisi kestää niin voimakkaat osumat.

-              Viihdytkö? vänrikki Karhinen keskeytti Mikan touhut.

-              Jo vain, vänrikki. Mikäs tässä ollessa.

-              Hyvä. Saat jäädä sinne toistaiseksi, sillä tuon tuhotun CV:n miehistöstä ei ajajaa saa. Katsotaan asiaa uudestaan tuonnempana. Hei kessu! joukkueenjohtaja huikkasi Hessulle, joka jutteli Hannun kanssa tähtäimen sadesuojasta.

Hessu nousi kannelle ja hypähti maahan vänrikin eteen.

-              Mitä nyt tapahtuu? Hessu katsoi uteliaana, kun Karhinen avasi kartan vasten vaunun kylkeä.

-              Me ollaan nyt tässä, likainen sormi osoitti kohtaa kartasta. – Ja meidän pitäisi päästä tunne, Karhinen näytti läheistä kylää. – Me mennään kärjessä, ja otamme näiltä main asemat, vänrikki sohi metsäistä kukkulaa kylän laitamilla.

-              Tuossa menee aika iso tie. Voidaanko etsiä reittiä metsässä?

-              Ei. Meidän komppanian homma on suojata tuolta mäeltä muun pataljoonan hyökkäys tuohon kylään. Meinasitko, että Virta antaa pataljoonan odottaa, kun sinä möngit suolla tuon vehkeen kanssa?

-              Entä pyörämiehet? Hessu hymähti vänrikin piruilulle.

-              Tulee teidän perässä. Liian aukeaa mennä edellä. Niin kun sanoitkin. Iso tie. Ajatte niin perkeleesti ja toivotaan parasta. Lähetti tulee antamaan lähtökäskyn.

Vänrikki lähti, ja Hessu kiipesi istumaan tornin päälle. Hän liitti itsensä vaunun verkkoon.

-              Me hyökätään mäelle sulka hatussa. Torni paraatiasentoon, ja kättä lippaan.

-              Mihin? Petri kysyi ajajantilasta.

-              Johonkin kylään. Ajetaan isoa tietä, toivotaan parasta ja suojataan pataljoonaa. Kai sieltä tulee koko vitun divisioona perästä.

-              Mikä on divisioona? Mika katsoi Hessua huuli pyöreänä.

-              Anna olla, vaununjohtaja tuhahti ja heilautti kättään.

-              Miksi se on niin vaarallista mennä isolla tiellä. Siellähän näkee kauas.

-              Myös ohjusmiehet näkee kauas. Helikopterit vielä kauemmas, ja parhaassa tapauksessa saamme hävittäjän niskaamme. Tiedätkös? Siitä kun suhahtaa SU-24 ohi ja oksentaa tuhansia kiloja pommeja meidän niskaan, niin on todella paha olla.

-              No ei tuo kuulosta niin pahalta tavalta lähteä, Mika hymyili ja laskeutui lataajantilaan. – Ainakin se käy äkkiä. Ei tarvi kitua, mies vielä huikkasi luukun raosta.

Hessu pudisti päätään, mutta jollain oudolla tavalla Mikan sanoissa oli tolkkua. Hän muisti, kuinka oli itse katsellut kasikymppistä, jonka ammustäyttö oli räjähtänyt. Se oli hyvä tapa lähteä. Tulipalo tai hukkuminen olivat varmasti pahimpia. Niin Hessu ainakin kuvitteli.

Pyörälähetti revitteli hiekkatietä vaunun viereen, osoitteli metsätietä korkean tukkipinon takana ja näytti kädellä mars – merkin. Telat kitisivät ja kirskuivat, kun leopard nytkähti liikkeelle.

 

Muutaman risteyksen kautta vaunu kääntyi valtatielle. Hessu olisi mieluummin ajanut moottoritietä, jonka penkat olisivat tarjonneet edes jonkinlaista suojaa. Valtatien ojat olivat jyrkät ja syvät ja näyttivät upottavilta. Heidän olisi pakko pysyä tiellä, ja jos jotain tapahtuisi, ainoa järkevä suunta oli eteenpäin. Petri painoi kaasua ja nautti vauhdista. Hän oppi vähän kerrassaan ohjaamaan pehmeästi, ja raskaanvaunun vauhti tuntui mahtavalta. Tosin vaikka kuusikymmentä kilometriä tunnissa ei mikään huippuvauhti ollutkaan, oli vaunussa vielä varaa kiihdyttää, ja matka sujui leppoisasti. Hessu ei tuntenut samanlaista nautintoa kuin Petri, vaan tähysti herkeämättä kiikareillaan etumaastoa. Paikoin metsät suojasivat heidän jompaakumpaa sivustaansa, mutta sitten he palasivat aukealle, joka tuntui jatkuvan loputtomasti joka suuntaan. Silloin Hessusta tuntui kuin he olisivat koukussa kiemurteleva mato, jonka kimppuun kala kävisi hetkenä minä hyvänsä. Jännitys oli piinaavaa, ja kun tie katosi aukealta metsään, Hessu tunsi että oli saanut taas hieman lisää elinaikaa. CV:t olivat niin kaukana takana, että toisinaan tuntui kuin muita ei olisi ollutkaan. Mika nojaili johtajan vieressä ilmatorjuntakonekivääriin ja tähysti taivaalle. Hessu ihmetteli tämän rauhallisuutta ja oli iloinen ettei ollut yksin.

 

Tie lähti nousemaan loivasti, ja ylämäki jatkui pitkälle leveään kallioleikkaukseen, joka oli räjäytetty pois valtatien alta. Tien vasemmalla puolella kallio ei ollut juuri leopardia korkeampi, mutta oikealla puolella leikkaus oli pystysuora, jyrkkä ja korkeimmillaan kuudessa metrissä. Hessu mietti lännenmiehiä, ratsuväkeä, joka jää väijytykseen solassa. Hannu tähysti tietä niin pitkälle kuin pystyi. Petri oli alkanut nuukahdella yksitoikkoiseen tärinään, ja vaunu heilahti rajusti, kun hän havahtui ja korjasi ajolinjaa. Ennen leikkausta Hessu näki kallion laella, tien oikealla puolella pöllähdyksen. Silmänräpäyksessä hän tajusi muistelevansa Black hawk down – elokuvaa, jossa singon kranaatin kykeni näkemään, ja ennen kuin kranaatti osui vaunuun, Hessu pudottautui torniin. Korviahuumaava pamaus kaikui vaunussa, ja sitä seurasi omituinen kolina.

-              Vaunu seis! Hessu huusi sisäverkkoon, eikä ollut tajunnut vaunu jo pysähtyneen. Hän huomasi johtajan periskoopista liikettä harjanteen laella, ja pakkosuuntasi tornin. – Tulta!

Alikaliiperilaukaus kimmahti kalliosta, mutta ääni ja paine olivat varmasti tuntuneet metrien säteellä osumakohdasta, sillä liikettä ei enää näkynyt.

-              Onteloa! Hannu meuhusi Mikalle, ja lakaisi konekiväärillä harjannetta.

-              Bravo seis! Taistelukosketus! Hessu ilmoitti radioon. – Jalkaväkeä harjanteella.

-              Tankki, bravo kymppi. Tankki irti. Bravo torjunta ryhmity.

-              Vaunu taakse mars.

Petri runttasi pakin päälle painoi syöttöä. Vaunu käyttäytyi omituisesti, ja kun Petri näki prismasta tiellä lojuvan telan, hän pysäytti.

-              Mikä tuli? Hessu tähysti taaksepäin.

-              Tela poikki, Petri panikoi.

Hannu ampui konekiväärillä mäkeen, jotain kilisi leopardin torniin, keulapanssariin ja kylkeen. Putki laskeutui ampumakorolle lukon kolahduksen jälkeen. – Ontelo ladattu, Mika ilmoitti.

-              Kulkee se ilman telaakin! Taakse mars!

Petri päästi jarrun ja painoi kaasun pohjaan, torni kääntyi hieman, ja toinen singon laukaus osui vaunuun. Kranaatti osui takakanteen, ja ontelopanos tunkeutui moottoritilaan. Räjähdyksen, metallin repeämisestä kertovan kirskunan ja humahduksen jälkeen sankka savu nousi takakannen repeämästä ja pakoaukoista. Hetken päästä ensimmäiset liekit näkyivät, ja niitä seurasi poksahtava ääni, kun halonsäiliöt tyhjenivät moottoritilaan.

-              Vaunu palaa! Hessu huusi sisäverkkoon tietämättä että vaunu ei palanut enää, sillä halonikaasu oli syönyt kaiken hapen moottoritilasta. Hessu painoi radion tangenttia. – Tankki liikuntakyvytön.

Hannu ei välittänyt vaikka vaunu olisikin ollut tulessa, vaan tulitti edelleen konekiväärillä rinnettä. Pienet lämpökohteet vilkkuivat juurakossa. Jollain ammuttiin takaisin, mutta paksu panssari ei edes naarmuuntunut käsiaseiden tulituksessa. Tykki huokaisi, ja ontelolaukaus räjähti kallioisessa rinteessä. Iso mänty repesi juuriltaan ja ryskyi nurin repien matkalla oksia puista. Vaunun panssariin kilisi konekiväärin sarja. Hannu vastasi siihen pääaseen suuntaisella vaunukonekiväärillä.

-              Ulos vaunusta, Hessu käski. – Tässä tulee noutaja.

-              Tankki, bravo yksviis, joukkueen varajohtaja kutsui radiossa, samalla kun Petri vapautti ajajantilan pohjaluukun, joka tippui voimakkaan kolahduksen saattelemana asfaltille.

-              Tankki.

-              Tulen oikealta ohi, nolla kolme tukee.

-              Tankki, Hessu kuittasi tietämättä mitä tehdä. Hän oli jo miltei kokonaan kannella ja tajusi viime hetkellä syöksyä takaisin johtajantilaan, suojaan jalkaväen tulelta.

Petri oli ahtautunut pohjaluukusta vaunun alle ja ryömittyään leopardin taakse, näki toisen ryhmän CV:n ajavan heidän rinnalleen. Kahdeksan sylinterinen v-moottori papatti kumisten, ja ampuja etsi kohteita rinteestä. Ja pian konetykin kolmenkymmenenmilliset hylsyt kolisivat CV:n etukannelle. Räjähtävien laukausten sarja pyyhki rinnettä. Samaan aikaan, kun sirpaleet repivät puista kappaleita, joukkueen varajohtajan vaunu möyrysi mäkeä ylös. Konekiväärit piiskasivat rinnettä, ja taaempaa metsästä kolmannen ryhmän vaunu alkoi möyhentää vihollisen asemia konetykillä. Puut katkeilivat, ja sirpaleet sinkoilivat kaikkialle. Sammal pöllysi räjähdysten saattelemana, ja panssarikauhu iski viholliseen. Mäkeen syöksyvä rynnäkkövaunu kaatoi puita, ja vaikka ei osunutkaan juuri mihinkään, ajoi vihollisen asemista. Kukaan ei halunnut jäädä telojen alle.

Hessu seurasi luukkunsa suojista joukkueen varajohtajan, vänrikki Huovisen, toimintaa. Mies oli ajattanut rynnäkkövaunun heidän takiaan mäkeen, silläkin uhalla että vihollinen olisi voinut ampua heitä singolla. Leopard 2 A 4 kesti hyvin kertasinkojen laukaukset, mutta CV ei kestänyt. Jalkaväki lähti kiertämään harjannetta oikean kautta, ja tankin viereen ajanut toinen panssarijääkäriryhmä jalkautui. Mika tulitti mäkeen lataajan konekiväärillä, jota he leikkisästi kutsuivat Hitlerin viikatteeksi. Vihollista ei enää näkynyt, mutta Mika tuntui nauttivan mg-3:sta.

-              Oliko sulla äijät kyydissä, kun ryntäsit tukemaan? Petri hämmästeli kakkosryhmän vaununjohtajalle.

Mies siirsi vaunupäähinettä hieman sivuun, jotta saattoi kuulla Petriä.

-              Oltiin niin kaukana, kun nähtiin että tarviitte apua. Ei ollu aikaa laskea noita ulos. Hyvin ne tuolla pärjäs, mies naureskeli.

Petri pysyi raskaanvaunun rungon takana suojissa. Luutnantti Huovinen ei ajattanut vaunuaan aivan mäen laelle välttääkseen joutumasta vetäytyvän vihollisen maalitauluksi. Panssarijääkärit sen sijaan syöksyivät harjanteelle, ja pian PKM - konekiväärin matala papatus alkoi. Siihen yhtyivät rynnäkkökivääreiden hieman kimeämmät yksittäiset laukaukset, jotka kuitenkin vähän kerrassaan hiipuivat.

-              Kuuntele radiota, Hessu viittasi Mikalle ja hyppäsi kannelta.

-              Selvä juttu, kessu, Mika tähysti edelleen harjannetta konekiväärin piippulinjaa myöden ja oli selvästi pettynyt, että ei voinut enää tulittaa. Taistelun huuma oli tempaissut lataajan mukaansa, ja kesti tovin että mies tajusi että putki oli edelleen latauskorolla.

Hessu juoksi vaunun ympäri tarkastaen nopeasti vauriot. Etummainen johtopyörä oikealta oli murtunut, ja tela oli katkennut samassa rytäkässä. Fiksu sinkomies, Hessu huomasi ajattelevansa. Hän ei välttämättä uskonut, että vihollinen oli tarkoituksella koettanut ampua telaan, vaan enemmänkin heikompaan kylkipanssariin telakoneiston taakse. Onneksi sinne oli todella vaikea osua, sillä jos ei tykistöllä ammuttu ämpäriin, niin ei ammuttu singollakaan. Hessu eteni kyyryssä ohi edessä tyhjäkäynnillä jyskyttävän CV:n ja laskeutui ojaan ennen kuin pääsi tien vieressä mäen harjalle. Jossain taustalla kuului, kuinka Huovinen ajatti vaunuaan pois kallioisesta rinteestä.

Tie laskeutui kaartaen loivasti oikealle, ja kauempana liikennemerkit kertoivat taajaman alkavan. Suuri ruokakauppa näkyi vasemmalla, tien metsättömällä puolella, ja muutamia kerrostaloja pilkotti siellä täällä.

-              Kalkkiviivoille jäätiin, Hessu selvitti päästyään vaunulle, jossa Petri ähelsi vaunun alla koettaen selittää Mikalle, kuinka tämän tuli vetää ja lukita pohjaluukku paikoilleen. – Kylä on tuon mäen toisella puolella.

-              No se on kiva se, Petri puuskutti. – Älä nyt jumalauta juntti vedä sitä vinoon!

-              Ite työnnät sitä ihan päin helvettiä! kuului Mikan vaimea vastalause vaunun uumenista.

Hannu nojasi kyynärpäillä tornin kanteen ja kiikaroi tietä. – Näkyikö siellä ketään?

-              En ainakaan mä nähnyt. Odottakaa tässä. Selvittelen vähän, että mitäs nyt tehdään.

-              No ei kai tämä tästä enää mihinkään, Hannu nyökkäsi moottoritilan suuntaan. Kannella lojui konehuoneeseen vielä varmuudeksi tyhjennetty jauhesammutin.

 

Hessu tarpoi metsän puolelle, ja löysi Huovisen ja muut vaununjohtaja keskustelemassa Karhisen kanssa. Hessu ei kuullut kaikkea, mutta keskustelun sävy ei ollut mairitteleva.

-              Ja se, että jos teitä jää tänne mäelle palamaan, ni juostenko nuo jätkät kulkee? Karhinen kysyi, ja Hessu arvasi mistä puhuttiin.

-              Tuo tankki tarvitsi apua, ja me autettiin, Huovinen vastasi viitaten muita olemaan vaiti.

-              Ja sinullakin äijät takakontissa, kun porhallat sinkotuleen, Karhinen osoitti kakkosen vaununjohtajaa.

-              Ei meitä ammuttu, mies puolustautui.

-              Ja vitustako sinä sen tiesit, kun rynnit sinne? Oletko joku saatanan selvännäkijä?

-              Rauhassa, Karhinen, Huovinen työnsi joukkueenjohtajaa kauemmas. – Me tajuttiin mitä tarkotat. Kaikki kunnossa. Poistukaa, varajohtaja jatkoi vaunujohtajille.

Karhinen tuijotti puuskuttaen Huovista, mutta ei sanonut mitään.

-              Me tarvittaisi vähän huoltoa, Hessu katsoi vänrikkejä.

-              Kai te saatte telan päälle itsekin? Karhinen murahti.

-              Saadaan joo, mutta se toinen laukaus meni suoraan moottoriin.

-              Voi vittu, Karhinen sylkäisi ja katsoi huovista. – Hoida sinä.

Hessu jäi Huovisen kanssa katsomaan joukkueenjohtajan perään, joka marssi lähetti perässään tielle.

-              Niin mitä teille kävi? Huovinen kysyi, kun tilanne rauhoittui.

-              Ne ampuivat singolla takakannesta sisään. Moottori on valmis.

-              Just. Palaa vaunulle niin hoidan vääpelin sinne. Katsotaan mitä voidaan tehdä.

-              Kiitos. Ja kiitos siitä mitä teit, Hessu jatkoi ennen kuin Huovinen ehti lähteä. – Me oltiin tosi kusessa.

-              Hyvä että tykkäsit, Huovinen hymyili ja viittoi pyörälähetin luokseen. – Menes nyt siitä. Alkaa punastuttaa.

 

Naamioverkkoja ei käytetty, mutta tankkimiehet heittelivät soraa kannelle, jotta se olisi edes hieman vaikeampi havaita ilmasta. Hessu istui mättäreelle toisten viereen, kun oli käynyt hakemassa Hannu pois ampujan tilasta. Ilmauhka oli tällä hetkellä liikuntakyvyttömän vaunun suurin uhka, ja Hessu järkeili että jos vaunu näyttää hylätyltä, siihen ei kenties haaskattaisi ohjuksia. Petri sytytti tupakan, eikä ehtinyt ottaa kun parit henkoset, kun yksikköupseeri, luutnantti Rantanen saapui.

-              Teillä oli joku ongelma? Rantanen raapi leukaansa.

-              Meillä on moottori paskana, Hessu näytti.

-              Mitä siihen tarvitaan että toimii?

-              Vaikea sanoa, kun ei olla katsottu.

Luutnantti katsoi Hessua ja nosti kypäränsä otsalle. – No koska meinasitte katsoa? Vai ajattelitko, että tilataan Saksasta ihan uusi vaunu?

Hessu ei vastannut, mutta viittasi Hannulle, joka loikki ampujantilaan, ja alkoi kääntää tornia kammilla. Ja kun torni oli kääntynyt yhdeksänkymmenenasteen kulmaan, alkoi Petri kiertää moottorin kansilevyä auki. Rantanen ei sanonut mitään. Seisoi vain katsellen miesten touhuja. Ja lopulta, kun kansi oli taittunut kaksinkerroin vasten tornia, mies kiipesi telapyörän päälle ja katsoi moottoritilaan.

-              No niin. Mitä tarvitaan?

Hessu arvioi vaurioita. Toinen ahtimista puuttui kokonaan, ja singon osuma oli tunkeutunut moottorin ja vaihteiston väliin.

-              Koko voimapaketti, Petri tuhahti. – Lisäksi uusi takakansi, jos mahdollista, mutta tälläkin pärjätään.

-              Sitten tarvitaan vielä johtopyörä täydellisenä, Hessu lisäsi, ja Rantanen kirjoitti vihkoonsa jotain.

-              Ja löytyisikö viihdykettä kun odotellaan? Nainen tai pari riittää, Petri pidätti hymyään.

Rantanen ei pidätellyt, saati vastannut. Väsyneet ruskeat silmät katsoivat Petriä halveksuen, ja mies lähti.

-              Siinä meni iltapala, Mika sanoi hiljaa. – Rantaselle ei kannata vittuilla.

-              Ei täällä paljon ole iltapaloja näkyny tähänkään saakka, Hannu tuhahti.

-              No seuraava ruoka kuitenkin. Niin kuin sanoin, niin Rantaselle ei kannata vittuilla. Sillä ei ole huumorintajua. Kauanko luulet että kestää ennen kuin tämä on korjattu, kessu?

-              No jos osia on, ja huolto tulee, niin ei tässä kauaa mene, mutta jos ei ole niin…

 

Samana iltana panssarijääkärijoukkue vaihtoi asemia. Komppania valtasi kylän reunalta matalia kerrostaloja, ja ryhmittyi puolustukseen neljän kerrostalon taloyhtiön alueelle. Hajanaisia laukauksia kuului pitkin yötä, ja komppanian tulitukiryhmä ampui heittimillä läheltä tankkia, ja lähtölaukaukset herättivät hyhmäisessä vaunussa nukkuvan miehistön tuon tuosta. Kylmä kosteus sai miehet tärisemään, eikä vaunussa ollut yhtään hyvää nukkumapaikkaa, alas laskettua ajajanpenkkiä lukuun ottamatta.

Seuraavana päivänä joku kersantti komppanian huoltojoukkueesta kävi kyselemässä tarkempia tietoja vaunun tilasta, ja kirjoitti tarkat tiedot ylös. Mies ei tiennyt aikataulusta, mutta kertoi että pataljoona ei todella aio hylätä yhtään leopardia, jotka vielä voidaan saada eloon.

-              Ihan kuin se olisi pataljoonasta kiinni, Hessu naureskeli, kun mies oli lähtenyt. – Jos pataljoonalla olisi näitä vehkeitä liikaa, tai varaosia niihin, niin huolto-osilla olisi puolet DHL:n kalustosta mukana.

Ja seuraavan kolmen päivän aikana tilanne näytti huonolta. Kukaan ei käynyt vaunulla, lukuun ottamatta Rantasta, joka toi kerran ruokaa ja kertoi että koska tankki ei liiku, ei miehistölläkään mene juuri energiaa. Eli yksi ateria kolmeen päivään oli siis aivan riittävästi. Hessu koetti puhua miehelle järkeä, mutta ilmeisesti kannen avauksen odottelu ja Petrin vitsikkyys olivat olleet liikaa. Petri, joka oli Antin ohella polttanut, alkoi manata tupakoiden vähyyttä.

Neljäntenä päivänä alkoi tapahtua. Vieras pyörälähetti ajoi paikalle ja kyseltyään hetken, löysi Hessun.

-              Teidän pitäisi valmistella vaunua huoltoa varten.

-              Mitähän se mahtaa tarkoittaa?

-              Jotain nesteitä ulos moottorista ja tela poikki.

Hessu katsoi vaunun oikeaa puolta, jossa ei ollut telaa, vaan se makasi muutaman metrin vaunun edessä pitkänä pötkönä.

-              Ai joo, lähetti naurahti. – Tehän oottekin jo katkaissut sen. Pärjäättekö?

Hessu nyökkäsi, ja lähetti starttasi pyörän. Takarengas suti ojanpenkalla, asfaltille päästyään mies keuli lyhyen matkaa kadoten lopulta mutkan taa.

-              Mitä se tarkoitti niillä nesteillä? Mika uteli.

-              Meidän täytyy laskea öljyt ja jäähdytysnesteet moottorista.

-              Miksi?

-              No ilmeisesti saamme uuden voimapaketin, niin tuo vanha painaa tyhjänä vähemmän.

-              Aijaa, Mika nyökytti. – Paljonko se painaa tyhjänä?

-              No ei se paljon viittä tonnia enempää varmaan, Hessu näytti jo kyllästyneeltä vastailemaan maatilanpojan kysymyksiin.

-              Oho. Sitä ei varmaan käsin nosteta.

-              No ei varmaan nosteta ei, Hessu ryömi kiintoavaimen kanssa vaunun alle avaamaan pohjaluukkuja.

Hannu seurasi Mikan touhuja hihitellen, ja alkoi irrottaa liittimiä moottoritilassa. Petri roikotti jalkojaan tornin reunalla ja katseli maahan. Tornin rungon ylitys, tornin ollessa yhdeksänkymmenen asteen kulmassa, oli yli metrin, ja Petristä oli hauska istua tyhjänpäällä, kuin leijuisi.

 

Iltapäivällä prikaatin panssarihuolto saapui. Mäkisen nostopalvelu Oy:n tarroilla varustetun Scanian takaosassa oli puominosturi ja lavalla pressuun kääritty möykky. Kuorma-auton edellä ajoi mattavihreä Toyota Hilux. Lava-auto pysähtyi, ja kyydistä noussut luutnantti näytti kuorma-autolle, että tämä ajaisi leopardin viereen.

-              Tuotiin teille uutta rojua, Toyotalla ajanut luutnantti ilmoitti, ja kyydissä istunut alikersantti heilautti kättään ja meni katsomaan johtopyörää. – Mitä teille kävi? luutnantti uteli samalla, kun kuorma-autonkuljettaja laski tukitassuja.

-              Otettiin pari terävää singosta, ja kävi huono tuuri, Hessu kertoi muutaman päivän takaisia tapahtumia.

-              Selvä homma. Vaihdetaan nopeasti tuo voimapaketti, niin saadaan rekka pois tieltä. Joku huomaa sen ennemmin tai myöhemmin. Katsotaan sitä johtopyörää sen jälkeen.

Luutnantti tarkasti, että voimapaketti oli oikein irrotettu, naureskeli jotain luontoon lasketusta öljystä ja jäähdytysnesteestä ja kiinnitti kettingit voimapaketin päällä oleviin lenkkeihin. Scanian kierrokset nousivat, ja ensin näytti että mitään ei tapahtuisi, mutta sitten automaattivaihteiston, hydrostaattisen ohjausvaihteiston ja 47,6-litraisen moottorin muodostama kokonaisuus kohosi hitaasti ilmaan. Taitavasti kuorma-auton kuljettaja ohjaili voimapaketin toisen lavalla olevan möykyn eteen.

-              No johan on jumalauta remontti, Mika huokaisi. – Ei lähteny coupe dexistä noin helpolla kone irti.

Huoltoluutnantti naurahti ja kiipesi lavalle irrottamaan kettingit. Hannu auttoi poistamaan pressun ja kiinnittämään kettingit uuteen voimapakettiin, jonka kuljettaja ohjaili tarkasti, luutnantin ja alikersantin avustamana paikoilleen. Kaikki, paitsi Mika, auttoivat kiinnittämään moottorin ja liittimet, ja tunti siitä kun huolto oli saapunut, kuljettaja käänsi Scanian leveällä tiellä ja lähti. Öljyt ja nesteet oli täytetty kuorma-auton lavan eteen liinoilla sidotuista tynnyreistä.

Alikersantti vaihtoi Mikan avustuksella johtopyörän akseleineen, ja sillä aikaa luutnantti vaihtoi ampujantähtäimen pyyhkijän. Lopuksi alikersantti hitsasi singonlaukauksen aiheuttaman reiän takakannessa, ja kaksi ja puolituntia sen jälkeen kun huolto oli saapunut, miehet pakkasivat tavaransa Hiluxiin.

-              Tarvitsetteko jotain muuta? luutnantti kysyi vielä autosta.

-              Tupakat alkaa loppua, Petri tuumi.

-              Tuosta ainakin vähän lisää, alikersantti kaiveli hansikaslokeroa ja ojensi muutaman askin Camelia.

-              Käskettiin vielä sanoa, että ensimmäinen panssaripataljoona on edennyt kylän kaakkoislaidalle, ja on tällä hetkellä näillä main, luutnantti näytti Hessulle karttaa. – Kiertäkää sinne tätä hiekkatietä. Älkää menkö asutulle alueelle ennen kuin teillä on kontakti omiin.

-              Kiitos, Hessu veti kättä lippaan ja astui etäämmälle lava-autosta.

-              Ei mitään, luutnantti hymyili. – Tästä meille maksetaan.

Hessu kuuli vielä kuinka alikersantti kommentoi jotain sellaista, että ei ollut nähnyt euronlatia sodan alettua, mutta sitten ikkuna sulkeutui. Hessu kuunteli hetken leopardia, joka kehräsi jälleen tyhjäkäynnillä tuhannen ja viidensadan hevosvoiman tehoilla. Konekiväärit oli vyötetty, ja polttoainetta riitti vielä.

-              Vaunu taakse mars, ja vasempaan.

Sota jatkui.

 

 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 5 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.5  (5)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Panssarin suojissa osa 2 2015-01-05 18:58:44 Nönnönnöö
Arvosana 
 
4.5
Arvostellut: Nönnönnöö    January 05, 2015

Loistavaa kamaa - yksityiskohdista paistaa asiantuntemus ja Leossa olemisen tunnelma välittyy hyvin tekstistä. Kuva SA-tilanteesta on myös todenmukainen ja juontakin seuraa mielellään. Muuten antaisin vitosen mutta kielioppi- ja kirjoitusvirheitä on valitettavasti päässyt mukaan. Pidin suuresti jo ensimmäisestä osasta ja haluan ehdottomasti lukea tätä lisää, ihan vaikka kirjan verran.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Panssarin suojissa osa 2 2014-10-12 15:21:30 Jästipää
Arvosana 
 
4.0
Jästipää Arvostellut: Jästipää    October 12, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Nyt on vahvasti äijämeininkiä kirjoitettu. Minäkään en ole ekaa osaa lukenut, mutta kuten jo toisten kommenteissa mainittu, tämä lienee osa suurempaa kokonaisuutta. Teksti on hyvin kirjoitettua. Tarina etenee mutkattomasti ja hyvin pääsee kärryille tunnelmasta ja henkilöistä. Yksi genre on, mistä en henkilökohtaisesti ole kiinnostunut, ja se on juuri sotaromaanit tai armeijaan liittyvät tarinat yleensä. Tästä syystä annoin vain nelosen.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Panssarin suojissa osa 2 2014-10-12 06:30:15 TarraLeguaani
Arvosana 
 
4.0
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    October 12, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

En ole lukenut ensimmäistä osaa vielä, mutta toivottavasti se ei vaikuta tämän lukemiseen. Oikeinkirjoitus on lähes kunnossa, ihan muutamaa yhdyssanaa vaille. Pilkkuja on muutama liikaa, mutta muutoin niitä on kerrankin käytetty tarpeeksi, suurin osa käyttää niitä aivan liian vähän :) Johdonmukaisuus on loistavaa, (mutta yksi turha valituksenaihe tulee mieleen: kirjoitat puolet tekstistä Leopard ja puolet leopard.)

Aihe on mielestäni tylsä, mutta se on vain naisen mielipide :) Hienoa sanojen käyttöä, hyvää kuvailua varsinkin aivan alussa. Muutoinhan teksti on hyvin tekniikkapainotteista, joka tekee siitä raskaan lukijalle, joka ei tunne alan sanastoa. Eli tällä tekstillä on selvä kohdeyleisö.

Teksti on selvä pätkä kirjasta, koska yksinään se ei johda mihinkään. Laajemmat yhteydet ja selvitykset tulevat esille varmasti kirjassa. Mutta ihan selvä kirjailija olet :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Panssarin suojissa osa 2 2014-10-10 12:47:14 jörcen patterson
Arvosana 
 
5.0
Arvostellut: jörcen patterson    October 10, 2014

Lisää näitä! Todella mielenkiintoista luettavaa.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Panssarin suojissa osa 2 2014-10-10 08:45:03 Igor
Arvosana 
 
5.0
Arvostellut: Igor    October 10, 2014

5/5

Maistuu panssaritaktiikat

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS