Tulosta
Novellit Romantiikka Kuin laulaisi kuuroille korville
QR-Code dieser Seite

Kuin laulaisi kuuroille korville Hot

Jäätyneet kyyneleet poskillasi saavat minunkin silmäni huurustumaan.
Poskiesi puna saa minut häkeltymään ja harmaiden silmiesi voimattomuus ihmettelemään.
Ja kun käännyt ja katsot minua, saat minut tuntemaan itseni syylliseksi, vaikka sitä en ole.

Näen ilman jota hengität, kuulen laulun joka sisälläsi soi.
Tunnen sydämesi sykkeen omassani, vaikkeivat ne enää ole yhtä.
Tunnen sielusi ensilennon rinnassasi - omani on jo pakomatkalla.
Haistan vapauden tahdon hattaraisissa hiuksissasi, aistin valavalheet värittömissä silmissäsi.

Pysähdyn ajattelemaan, kuinka päädyimme tähän hetkeen. Tähän verta vuotavaan auringonlaskuun, tähän kummalliseen vuorenkupeeseen, tähän väärään aikaan joka lensi jo pois.
Mutta me olemme yhdessä ja elossa, mikä saa minut vähintäänkin huumaantumaan.

Ruoho tuoksuu makealle, vesipisarat vihreässä kertovat toivosta.
Kun käteni koskettavat omaasi, sinä kysyt korskeasti, kuinka löysin sinut.
Enkä minä tiedä, en todella osaa vastata.
Eivätkä sanani kulje, vaikka rukoilisin niitä.

Meidän rakkautemme oli kuin aamukaste, hento ja heikko, katoava ja jälleen palaava, kevyt mutta voimakas.
Ja silti niin häilyväinen.

Omaksi yllätyksekseni minä tahdon suudella, vaikka vääryys kukoistaa huulissasi ja sieltä lipsahtavista sanoistasi.

Silti sisälläni polttaa, vaikka oletkin kirpeän pohjoisilman uhri: niin kylmä väreilevältä iholtasi, mutta myös niin kylmä sydämestäsi ja sisuksestasi.

Ja kun aamuaurinko jälleen itkee verta punaisen väreissä ja sinä revit jäiset kyyneleet irti poskiltasi, minä sanon viimeisen kerran rakastavani sinua.
Etkä sinä vastaa samoin, sillä et halua enää tehdä väärin. Valhe on rikos, tuomioon johtava virhe. Ja sinä et tee sitä toiste, kuten lupasit ikuisuuksia sitten.

Sinä jäät katselemaan lumenvalkeaa huntupukuani hämilläsi kauneudestani, vaikka tahtoisit sanoa minun rumuuteni estävän hengittämästä.

Ja kun käännän sinulle selkäni ja menen, sinä huudat. Ja jäädytät tuskasi voimin uudelleen poskillesi valuvat kyynelhelmet.
Huudat nimeäni, vaikka en kuule, sinä tiedät minun olevan kuuro puheillesi.

Ja sinä laulat minun kauneudestani, vaikka tahtoisitkin sanoa tukehtuvasi alastoman vartaloni epätäydellisyyksiin.
Mutta sinä laulat kuuroille korville, jotka työntävät pois suloisen melodiasi ja turmelevat sen käskystäni. Sillä luuletko minun sallivan sinun silmiesi seuran ja myöntyvän sinun pahojen kättesi himoille?

Ehei, rakkaani. Sinä laulat kuuroille korville, suutelet suljettuja huulia ja yrität liu'uttaa käsiäsi pitkin kiellettyä ihoa. Sinä yrität hoputtaa raajarikkoa juoksemaan ja sinä yrität kertoa sokealle, miten kaunis aurinko on laskiessaan.

Ja sinä et ymmärrä, että vaikka koko maailma lankeaisi polvilleen sinun edessäsi ja vaikka valtamerten hyiset jäät sulaisivat sinun kosketuksestasi, minä en tahtoisi koskaan enää olla sinun prinsessasi.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kuin laulaisi kuuroille korville 2016-07-26 11:51:13 NinnuHolm
Arvosana 
 
4.0
NinnuHolm Arvostellut: NinnuHolm    July 26, 2016
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Samaa mieltä Lorenzian kanssa.
Hieno kielikuvilla kuorrutettu kertomus.
Kuurouden toiston lisäksi, omaan silmääni osui: "Ja kun aamuaurinko jälleen itkee verta punaisen väreissä..." Verestä kun tulee heti ajatus punaisesta, niin miksi sitä toistamaan? Riittäisikö "Ja kun aamuaurinko jälleen itkee verta" tai "Ja kun aamuaurinko jälleen nousee punaisen väreissä" tms? Pidin myös tekstin asettelusta! :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Kuin laulaisi kuuroille korville 2016-07-25 10:03:21 Lorenzia
Arvosana 
 
4.0
Lorenzia Arvostellut: Lorenzia    July 25, 2016
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Kirjoituksesi oli helppolukuista. Siinä oli paljon kaunista kuvailua ja onnistuneita kielikuvia.

Yhtä kielikuvaa, miettisin kuitenkin vielä. Mutta se on vain minun mielipiteeni.

"Jäätyneet kyyneleet poskillasi saavat minunkin silmäni huurustumaan." Tuo verbi huurustua, jotenkin särähtää korvaan. Käyttäisin itse ehkä siinä tilalla verbiä kostua. Huurustumisesta tulee mieleen jotain muuta kuin kyyneleiset silmät.

Lopussa fraasia "kuuroille korville" toistetaan ehkä hieman liikaa. Toimisi ehkä paremmin, jos ne kappaleet yhdistäisi yhdeksi ja poistaisit kohdat, jotka toistavat itseään.

Joka tapauksessa todella kaunis kirjoitus rakkaudesta ja eroamisen vaikeudesta; ristiriitaisista tunteista toista ihmistä kohtaan.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews