Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Romantiikka Maailma muuttuu (osa pitempää kokonaisuutta)
QR-Code dieser Seite

Maailma muuttuu (osa pitempää kokonaisuutta)

Pahoitteluni, jos kappalejaoissa on jotain kummallista. Ei ole ihan sama asettelu tässä kuin word-tiedostossani. Joten katsotaan, kuinka käy. Kiva, jos jaksat lukea. Palautetta otan mieluusti vastaan.


*****


Ripsiväri tummensi ripsiäni jokaisella sipaisulla. Kumarruin lähemmäs kokovartalopeiliä ja huolellisesti pyyhin kostealla paperilla ripsivärin jäljet luomistani. Hermostus velloi vatsanpohjassani, Anna oli kutsunut minut ja Iiron luokseen lauantaisaunaan. Näkisin Annan alastomana ja mikä pahinta, hän näkisi minut ilman rihmankiertämää. Tunsin oloni varmemmaksi, kun ehostauduin hieman, vaikka Anna näki minut töissä päivittäin ihan tavallisena. Hän oli myös nähnyt minut silmänympärykset itkusta laikukkaina. En ollut kuitenkaan koskaan tavannut häntä työn ulkopuolella, puhumattakaan siitä, että hän olisi ilman vaatteita. Peilikuvani taakse seisahtui punavalkoruudulliseen kauluspaitaan pukeutunut mies, jonka farkut lojuivat vielä parisängyn päällä. Miehen kädet valuivat kylkiäni pitkin ja viipyilivät pakaroillani. Hänen sormensa painuivat omistushaluisesti vaatteiden peittämään ihooni. Tartuin hänen käsiinsä ja kierähdin ympäri. Himokas suudelma painui vasten huuliani, vaeltavat kädet etsivät reittiä vaatteideni alle. Parran karheus leukaani vasten sai minut kääntämään kasvoni pois hänen suudelmastaan.

- Mitä jos jäätäisiin kotiin, Iiro kuiskasi. Hän tempaisi minut aivan kiinni itseensä ja tunsin tutun kohouman vatsaani vasten. – Kaikki tietää, mitä lauantaisaunan jälkeen tehdään. Jätettäisiin vain se saunominen väliin.
- Lupasin jo Annalle, että me tullaan, sanoin ja irrottauduin Iiron himokkaan vartalon kosketuksesta. – Hän on tehnyt ruuat ja kaikki meitä ajatellen.
Iiro huokaisi syvään ja hitaasti liu’utti sormiaan alavatsallani ennen kuin hänen käsiensä paino haihtui vartaloltani. Hän puki housut jalkaan, heitti takin päälleen ja harppoi kohti parkkipaikkaa. Nappasin jääkaapista mukaani kuohuviinin ja seurasin häntä koleaan syysilmaan.

Siemailin kuohuviiniä Annan olohuoneen harmaalla sohvakalustolla istuskellen. Olohuoneen seinustalla oli takka, jonka loimu valaisi muutoin hämärää huonetta. Kivestä hohkasi pehmeä lämpö poskeni iholle. Vastakkaisella laidalla istuivat Iiro ja Annan mies, Jouko. Hän oli tummapiirteinen ja pitkä mies. Joukon ruskeissa silmissä oli hyväntahtoinen pilke, hän vaikutti hyvin lempeältä mieheltä. Miehet keskustelivat kiivaasti urheilusta ja joivat olutta. Anna hääri keittiössä ja oli järkähtämättä torjunut avuntarjoukseni, joita olin hänelle esittänyt. Ilmassa leijaili huumaava tuoksu, odotin ruokaa jo innolla. Tyhjään vatsaan juotu kuohuviini humahti päähän ja teki tunnelman utuisen leppoisaksi. Olin nälkäinen, mutta vielä enemmän halusin päästä lähelle Annaa.

Nojasin raukeana taaksepäin tuolissani, kun ympärilläni muut vielä söivät. Hieroskelin täyttä vatsaani, Anna oli valmistanut aivan upeaa ruokaa. Ulkona oli jo pilkkopimeää, katselin vaivihkaa ikkunan heijastuksesta Annaa. En voinut olla panematta merkille, että hänkin oli hieman tavallista huolitellumpi. Hän oli uskomattoman kaunis, kuten aina, mutta erityisesti juuri tänään. Hänen olemuksensa oli rennompi kuin yleensä. Levollisuus sai hänet näyttämään entistä viehättävämmältä. Hermostus kihelmöi kämmenissäni ja sai pienen pienet hikikarpalot nousemaan ihoni pintaan. Lautasten tyhjennyttyä olisi vuorossa saunomista. Kuten miehet asian olivat ilmaisseet: naiset ensin, vaikka heikoille jäille. Ja juuri sille minusta tuntui, oli vain ajan kysymys, milloin humpsahtaisin jääkylmään veteen.

Katseeni harhaili pukuhuoneen seinistä Annan hiljalleen paljastuvaan paljaaseen ihoon. Lapojen aistikas liike naulitsi katseeni, kun hänen sormensa juoksivat letityksestä kihartuneiden hiusten läpi. Kieleni liimautui kitalakeeni, kun hänen kaunis vartalonsa tarjoutui eteeni täysin uudella tavalla. Vapautin rintani liivien puristuksesta, tunsin itseni maahiseksi Annan täydellisten muotojen rinnalla. Kaunis naisen vartalo edessäni sai ihoni hohkamaan kuumana. Hänen kauniin pyöreät pakaransa houkuttelivat sormiani sivelemään taianomaisen silkkistä ihoa. Annan käännähtäessä ympäri näin, kuinka hänen hoikkaan vatsaansa oli piirtynyt jo ajan haalistamia arpia. Silti hän oli uskomattoman kaunis. Kauneinta, mitä olin koskaan nähnyt. Hänen lempeä hymynsä kutsui minua seuraamaan häntä saunan hämärään.

Piirtelin kuvioita hermostuneena vichy-pullon huurtuneeseen pintaan. Kipakka löyly puri hartioideni ihoa, kun kiuas raivosi veden iskeytyessä sen kiviin. Kehoni riutui puutteessa, kun en pystynyt haluamaan enää Iiroa. Ihoni janosi naista, joka istui alastomana ja hikisenä kosketusetäisyyden päässä. Silmäilin hänen kosteudesta kiiltelevää ihoaan, se teki hänestä entistä vastustamattomamman näköisen. Halusin pyöritellä sormin hänen ihoonsa kuvioita, kuten pulloon, jota puristin kädessäni. Halusin tarttua hänen käteensä ja sivellä hänen pehmyttä ihoaan. Painaa kasvoni hänen märkiin hiuksiinsa. Sydämeni kuitenkin vaati saada puhua, sieluni tarvitsi ystävää.

- Kuule, Anna. Saanko avautua yhdestä asiasta?
- Totta kai, kultaiseni, hän vastasi ja katsoi minua utelias ilme kasvoillaan. – Aina saa puhua.
Vedin syvään henkeä ja väänsin vichy-pullon korkin auki. Se aukesi terävästi paukahtaen. Otin kulauksen kostuttaakseni kuivahtanutta kurkkuani.
- Minun ei ole tehnyt mieli seksiä Iiron kanssa viime aikoina, sanoin ja kieritin korkin verkkaisesti kiinni. – Hänessä ei ole mitään vikaa, mutta en vain tunne halua. Onko minussa joku vikana?
- Ei ole, se on ihan täysin tavallista. Välillä sitä on itse kullakin tarjolla 40 vuoden vaellusta autiomaassa, Anna sanoi ja naurahti. – Mutta toimii se toisinkin päin. Toisina päivinä pasta vain on ylikypsää, vaikka al dente oli tilattu.
Annan miehen täytyi olla sokea. Kuinka niin kauniista ja haluttavasta naisesta kykeni olemaan kiihottumatta. Sukat olisivat pudonneet polvistani, jos Anna olisi edes vilkaissut minua himoiten.
- Luulen, että tässä on kyse jostain vähän pitempiaikaisesta ongelmasta, sanoin ja kohotin katseeni takaisin Annan kasvoihin. – Haluan erästä toista ihmistä.
- Sekin on ihan normaalin tavallista. Ei minunkaan mieheni ole ainoa mies tässä maailmassa, joka herättää eroottisia värinöitä. Ei siinä ole mitään pahaa, Anna sanoi ja heitti vettä kiukaalle.
- En halua miestäni, koska…, vaikenin ja vedin väristen henkeä. Kiukaan voimakas valitus hiljalleen vaimeni ja ylleni lankeava löyly poltti korvalehtiäni. Painuin kumaraan ja suljin silmäni. – Koska haluan naista.
Miesten nousuhumalainen mölinä kantautui yläkerrasta. Terävää mäiskettä seurasi äänekäs naurunremakka. Sydämeni pauke kaikui korvissani, mutta lauteilla oli hiirenhiljaista. Ehkä olin Annan mielestä inhottava ja vastenmielinen.
- Mutta eihän siinä ole mitään pahaa, Anna sanoi ja kurotti sivelemään hartiaani. – Ihan turhaan näytät siltä kuin olisit tappanut jonkun.
Katsoin Annaa epäuskoinen ilme kasvoillani. Sydämeni raskaat lyönnit muuttuivat kevyeksi läpätykseksi. Maailma ympärilläni keikkui hetken, kun olin unohtanut hengittää. Vedin kuumaa ilmaa syvinä henkäyksinä keuhkoihini.
- On tullut nuoruuden huumassa kokeiltua, on siinä puolensa. Nainen on sensuelli olento. Tai tyttönenhän sitä silloin on ollut, Anna hymähti huvittuneena ja katseli ikkunaruutua pitkin vieriviä pisaroita.
Hengitykseni tiheni, kun katseeni haravoi saunan hämärää seinää. Näin Annan rakastelemassa naisen kanssa. Kuulin hänen nautinnolliset huokaukset, kun kanssasisar antoi hänelle kaiken. Annan nautinnon punertamista poskista puna levisi peittämään minun rintakehääni.
- Kauniita muistoja, mutta miehet ovat minun pääasiallinen leiviskäni, hän jatkoi hymyn kare huulillaan.
Hänen reitensä hipaisi polveani, kun hän laskeutui lauteilta. Ovi sulkeutui kolahtaen ja vesi räiskyi lattiaan. Hän näytti uskomattoman kauniilta, kun vesi juoksi tasaisena virtana hänen ihollaan.

Olohuoneessa Iiro ja Jouko pelasivat korttia, heillä tuntui olevan hauskaa. Osa korteista oli lennellyt lattialle ja olutta oli läikkynyt pöydälle. Iiron kasvoilta kuvastui pitkästä aikaa aito nauru. Anna ilmaantui viereeni ovensuuhun ja kuivaili aavistuksen kihartuneita hiuksiaan.

- Mitä te pelaatte? Anna kysyi.
- Läpsyä. En ollutkaan pelannut vuosiin, Jouko vastasi hymyillen ja nojasi tuolissaan taaksepäin silmäkulmaansa pyyhkäisten. – Oliko hyvät löylyt?
- Ihanat, kuten aina, Anna vastasi ja suukotti Joukoa. Iiro katsoi minua toiveikkaana, hänkin kai odotti suudelmaa lupauksena Suomen perinteisimmästä seksistä.
Käänsin nopeasti katseeni seinällä olevaan kelloon, jonka viisarit osoittivat kahtakymmentä minuuttia vaille yhdeksää, ja pakotin itseni haukottelemaan. Ajatus seksistä puistatti, yritin olla kuin en olisi huomannut Iiron odottavaa katsetta.

Kun hellyydet Annan ja Joukon välillä oli vaihdettu, Anna liihotteli kevein askelin keittiöön. Jouko viittoi Iiron perässään saunaan, minä jäin istumaan olohuoneen sohvalle. Oloni oli lämmin ja kotoisa, kun takassa hohtava hiillos puski lämpöä kasvoilleni. Miesten matalat äänet kantautuivat alakerrasta, mutta puheesta oli mahdotonta saada selvää. Kiukaan sihahduksia säesti keittiöstä kuuluva napsahtelu, kun jääpalat irtosivat muoteistaan ja tipahtelivat laseihin. Pian Anna tuli luokseni juomalasit käsissään ja ojensi toista minulle.

- Olisi meillä ollut oluttakin, jos olisit halunnut.
- Vichy on oikein hyvä, kiitos, vastasin ja siemaisin kylmää juomaa lasistani. – Jonkun pitää vielä ajaa kotiin enkä muutenkaan oikeastaan käytä alkoholia.
- Minun tyttöni. Ei meille naisille tuo viina niin maistu, Anna nauroi. Hän siemaisi juomaa lasistaan ja laski sen sitten pöydälle. – Kuule, minun piti näyttää sinulle yksi ihana käsirasva, kun sinunkin kädet näyttävät kuivuvan kylmällä säällä, Anna jatkoi ja otti olohuoneen laatikosta käsirasvapurkin.

Katsoin hämilläni kämmentäni, jonka Anna sulki omiensa väliin. Liekin luoma valo leikitteli yhteen kietoutuneiden käsiemme pinnalla. Anna katse tutki kasvojani syysillan hämärässä. Hänen silkkinen ihonsa voiteli ahavoituneen ihoni, hänen käsiensä tuntu jäi iholleni asumaan. Sydämeni epätasaiseksi kiihtynyt rytmi vavisutti vartaloani, hänen kätensä hyväilivät sydämeni rosoista pintaa. Maailmaani täyttyi ääriään myöten Annan lämpimistä käsistä, ja hänen silmistään, joiden vihertävään ja syvään mereen olin hukkua. Kurkkuani kuristi, kun hänen kämmenensä liukuivat pitkin käsivarttani. Kyyneleet polttivat silmissäni, jokainen kosketus mursi jäätä sisälläni. Lopulta se suli kyyneliksi poskilleni ja hartiani nytkähtelivät syvältä kumpuavasta itkusta. Annan käsien liike pysähtyi äkisti.

- Tuntuuko tämä pahalta? Hän kysyi ja tunsin otteen höllentyvän käteni ympärillä.
- Ei, ei tunnu, kuiskasin ja laskin toisen käteni hänen kädelleen. – Minua ei… Minua ei ole ennen pidetty näin hyvänä.

Anna säpsähti ja hänen kätensä puristuivat lempeän lämpimäksi kehdoksi käsieni ympärille. Vapisin kuin horkassa, kun hänen koko olemuksensa lämpö vyöryi sieluni läpi. Se oli yhtä aikaa täysin riekaleina ja eheämpi kuin koskaan aikaisemmin.
Portaikosta kuului voimistuvia askelten ääniä. Miesten ilmaannuttua näkyviin Annan kädet katosivat iholtani. Miehisen shampoon tuoksu lehahti nenääni. Rohtuneet huulet hipoivat niskassani, kylmät väreet juoksivat pitkin selkääni. Kielenkärjen kevyt kosketus sai minut etomaan, kuuma hengitys tiheni niskassani. Värisin kylmästä, kaipasin Annan käsiä iholleni. Halusin lyödä Iiroa. Hän oli aina väärässä paikassa väärään aikaan.

Miehen ääriviivat keinuivat tasaisesti ylläni pimeässä makuuhuoneessa. Puristin käsiäni lujasti yhteen tyynyni alla, jottei Annan kosketus katoaisi minusta. Hymyilin, kun muistin hänen ihonsa lämmön. Hänen käsiensä tuntu ihollani lämmitti alastoman vartaloni, joka horroksessa otti vastaan rakkaudeksi tarkoitettuja kosketuksia. Troijalaisten puuhevonen tunkeutui valtakuntani lukitsemattomista porteista sisään ja toi sodan mukanaan. Miljoonat pienen pienet sotilaat nuijivat syyllisyyden raskaita railoja sydämeeni. Mietin Annaa ja Joukoa, rakkautta, jonka he yhdessä jakoivat. Onnen ja läheisyyden saavuttamattoman korkeita huippuja, jotka heittivät varjon minun onneni laakson ylle. Keinunta ylläni lakkasi terävästi ja tunsin Iiron kasvoista hohkavan lämmön kaulallani. Hänen lämmin vartalonsa kierähti pois päältäni, hänen rintakehänsä tiheä kohoilu kuului huohotuksena korvissani. Vedin viileän peiton päälleni ja rutistin sitä rintaani vasten. Se oli ontto ja höttöinen Annan napakkaan mutta naiselliseen vartaloon verrattuna. Annan kosketus oli luikerrellut kutinaksi ihoni sisään, jonka vain hänen kosketuksensa kykeni rauhoittamaan.



***



Sydämeni oli tipahtanut rinnastani lukemattomia kertoja lattiaan sen jälkeen, kun Anna oli saunaillan päätteeksi hieronut käsiäni pari viikkoa sitten. Aina, kun näin hänet, sydämeni syöksyi tuhatta ja sataa kohti vatsanpohjaani. Kun hän kevyesti kosketti minua ohi kävellessään, keräilin sydämeni sirpaleita jalkojeni juuresta. Hän niin hellän varmasti murskasi koko maailmani, mutta rakensi sen uudelleen entistä kauniimmaksi. Hän tuntui sädehtivän valoa, joka kutsui minua. Hän hehkui lämpöä, jota ei voinut olla seuraamatta. Hän oli kuin taivaasta laskeutunut enkeli, joka piti minua hyvänä. Hän rakasti minun muurini murskaksi.

Katujen jouluvalaistus tuikki utuisesti kyynelteni takaa lumihiutaleiden verkkaisesti leijaillessa kohti maata. Annan halauksen jälki asui edelleen vartalollani. Hänen vaatteidensa tuoksu oli tarttunut paitani rinnukseen. Talvisen kadun seesteinen tunnelma sekoittui iltapäivän viimeisten tuntien odottavaan tunnelmaan, illalla oli tiedossa työpaikan pikkujoulut perinteeksi muodostuneella vuokramökillä.

Auton valot loistivat kirkkaina makuuhuoneen verhojen raosta, kun hätäisesti sipaisin ripsiväriä muutoin meikittömiin silmiini. Jouko oli lupautunut viemään meidät pikkujouluihin. Hän oli jopa luvannut hakea meidät, jos ei menisi kauhean myöhään. Nappasin vessan kaapista mukaani kuukautissiteitä, koska alavatsaani jomotti ja kuukautiset olivat jo muutaman päivän myöhässä. Se ei ollut tavallista, mutta mikään minussa tai maailmassani ei ollut ollut ennallaan sen jälkeen, kun Anna oli hyväillyt minut hajalle. Kehoni oli todistetusti sekaisin hänen jäljiltään.

Sankaksi yltyneen lumipyryn takaa häämötti suurehkon mökin ääriviivat. Lunta oli lyhyeen aikaan satanut niin paljon, ettei tiessä näkynyt enää auton renkaiden uria. Mökin kirkkaasti valaistujen ikkunoiden takana näkyi kuitenkin useita naishahmoja kattamassa pöytää. Pimeän ja lämpimän auton aiheuttama raukeus painoi silmiäni. Muutenkin olin ollut viime päivinä tavallista väsyneempi, olin nukkunut päiväunet päivittäin töiden jälkeen. Lumituiskun riepoteltavaksi meneminen ei houkutellut lainkaan. Olisin vain voinut jäädä nukkumaan autoon, jossa leijaili Annan hennon hajuveden tuoksu.

Viileä ilma pureutui kasvojeni ihoon, kun Anna astui ulos autosta ja avasi minulle oven. Keräsin laukkuni penkiltä ja tarvoin rivakasti kohti mökkiä pakkaslumen narskuessa kenkieni alla. Ennen kuin olin edes ehtinyt riisua takkiani, käteeni oli ilmestynyt lasillinen samppanjaa. Vieressäni Annan hymyilevät huulet siemaisivat juomaa, jonka hajukin jostain syystä etoa minua. Cocktailtikkujen lävistämät juustot tarjottimella haisivat nenääni. Hälinä ympärilläni särki päätäni. Hymy Annan kasvoilla oli hyytynyt, kun hän tutkaili kasvojani.

- Onko joku huonosti? Hän kysyi pureskellessaan juustokuutiota. Hänen kätensä paino laskeutui lohduttavasti hartialleni.
- Olen varmaan tulossa kipeäksi, vastasin ja nieleksin kuvotustani. – On pari päivää ollut oudon vetämätön ja kipeä olo. Sen takia on varmaan menkatkin tulematta.

Annan arvioiva katse tutki minua päästä varpaisiin. Hänen kulmansa kurtistuivat ja hänen kätensä hakeutui samppanjalasilleni. Ennen kuin edes huomasin, lasi oli kadonnut kädestäni. Hän työnsi samalla juustotarjotinta kauemmas minusta. Kohottaessaan katseensa kasvoihini hän huomasi kysyvän katseeni.
- Ihan alkuraskaudessa olin varma, että on tulossa hirveä yrjötauti. Väsytti, vilutti ja yökötti. Kaikki haisi hirveälle. Kärsivällisesti odottelin menkkoja, joita ei millään tullut, Anna sanoi ja yhdellä kulauksella joi lasinsa tyhjäksi. – Jouko sitten toi apteekista raskaustestin, vaikka sanoin, että se on rahan tuhlausta. Kaksi viivaa siihen kuitenkin tuli.

Hapan maku nousi suuhuni. Raskaana. Ei, en missään nimessä halunnut olla. En voinut olla. Iiro käytti kumia. Suuni herahti täyteen sylkeä, kun hengittelin syvään ja yritin hillitä pakokauhuani. Juoksin Annan ohi kohti vessaa, kun oksennus teki hyvää vauhtia tuloaan.
Yökin tyhjää ja nojasin lamaantuneena pöntön muovirenkaaseen. Pahoinvointi oli kuin noiduttu sisääni, kehoni ei suostunut oksentamaan sekalaisia tunteitani ulos. Minua itketti, vaikka olisin vain halunnut nauraa tieni ulos minut vallanneesta pelosta. En kuitenkaan osannut itkeä, vaikka vetiset silmäni valuttivat kyyneleitä poskilleni. Pöntön pohjalla oleva vesi värähteli kohti valkoisia posliiniseinämiä, kun kuulin lähestyvät askeleet takaani.

- Täällähän ollaan jo hyvässä vauhdissa, vaikka saunakaan ei ole vielä edes lämmin, Helena sanoi ja saatoin tuntea hänen katseensa porautuvan selkääni.
- Joo, ehdottomasti alkoholiton tarjoilu ensi vuonna, säesti nuorempi naisääni takanani. Kurkistin taakseni ja huomasin äänen kuuluvan Miljalle, jolla oli kädessään lasillinen Pommacia. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi ja hieman naapurintyttömäinen, pyylevä nuori nainen. Rivien välistä saattoi päätellä hänen olevan uskovainen. Helena oli kerran kahvipöydässä kovaan ääneen arvellut, että kun Milja lastenteon makuun pääsee, häntä ei enää juuri töissä näy.

- Kuulkaahan naiset, Anna huokaisi turhautuneena. – Pisaraakaan viinaa ei ole tytön kurkusta alas mennyt. Alisa on kipeä ja meidän pikkujoulut loppuivat nyt tähän.
- Ei sinun minun takia tarvitse täältä lähteä! Huudahdin ja kompuroin vaivoin ylös vessan lattialta. Miljan ja Helenan korkokenkien kopse loittoni ja ruokasalin ovi kolahti vaimeasti. – Ihan totta, tilaan itselleni taksin, jatkoin hiljaisemmalla äänellä ja kaivelin puhelinta taskustani.
- Höpöhöpö. Laitoin jo tekstarin Joukolle, että tulee meitä hakemaan, Anna sanoi ja pudotti kännykän takaisin laukkuunsa. – Ja että käy mutkan apteekissa tullessaan.

Kylmä auton ikkuna tuntui otsaani vasten rauhoittavalta. Hikisillä käsilläni hypistelin muovipussia, jonka Jouko oli ojentanut ensimmäisenä oksennuksen varalle. Annan lämmin käsi lepäsi lohdullisesti polveni päällä. Yksinäinen kyynel vieriä poskeani pitkin, kun katuvalojen loiste aaltoili ikkunan laidoilla. Toivoin, ettei matka koskaan päättyisi. Silloin voisin sulkea itseni ikuiseen kieltämisen tilaan. Mitään pahaa ei ollut voinut tapahtua, jos vain tarpeeksi jääräpäisesti kieltäytyisin katsomasta sitä. En voinut olla raskaana miehelle, jota en enää rakastanut. En ollut ikuisesti jumissa suhteessani, kun Annan kosketus kutitteli sieluani. En voisi joutua tappamaan viatonta olentoa aikuisten vahinkojen vuoksi.

Auton liike muuttui epätasaisemmaksi ja kaupungin valot helottivat kirkkaina karheisiin silmiini. Jatkuva liikennevaloihin pysähtely ja kiihdyttely sai vatsani vellomaan. Kylmähiki liimasi paitani kiinni ihooni. Syvä hengitys sai oksennuksen purskahtamaan suustani. Kuvottava ropina kuului sylistäni, kun yökin muovipussin pohjalle. Annan sormet poimivat hiussuortuvat kasvoiltani samalla, kun viileä ilma ryöpytti kasvojani. Joukon askeleet narskuivat lumessa, kun hän meni avaamaan omakotitalon ulko-ovea minua ja Annaa varten. Jalat vapisten hoipertelin Annan käsikynkässä sisälle lämpimään.

Vapisevin käsin tähtäsin raskaustestin liuskaa kovalla työllä aikaansaamaani virtsasuihkuun. Oli kuin kehoni olisi kaiken nesteen varastoinut kyynelikseni. Kuivuin pöntölle kuin sokerikorppu ja hiljalleen murenin pölyksi lattialistojen väliin. Napsautin raskaustestin suojaksi tupen ja laskin testin lattialle, jotta pystyin pesemään käteni. Veden kohistessa lavuaariin Anna raotti vessan ovea.

- Miltä näyttää? Hän kysyi samalla ovenkarmiin nojaten.
- Paskana taitaa olla koko testi, totesin kuivasti. – Yhtä punaista sotkua molemmat ruudut.

Peilin kautta näin Annan ilmeen venähtävän. Hän vilkaisi sivusilmällä testiä lattialla ja hätkähti. Hänen reaktionsa sai sydämeni muljahtamaan rinnassani. Käsivarsissani kihelmöi ja jalkani painoivat tonnin, kun käännyin katsomaan takanani olevaa testiä. Kun näin lattialla kaksi punaista viivaa useamman silmänräpäytyksen jälkeen, jalkani muuttuivat hyytelöksi. Valuin lattialle vessankaappeja vasten enkä tiennyt, mitä voisin sanoa. Mitkään sanat eivät pelastaisi minua tästä liemestä.

- Tyttö kulta, Anna kuiskasi ja istahti viereeni lattialle.
Leukani värisi ja kyynel vierähti silmäkulmastani, kun Anna silitteli selkääni. Hänen kosketuksensa oli niin vakaa ja varma, että se hieman rauhoitti sisäistä kaaostani, vaikka ympäröivät olosuhteet olivat tuskallisen ennallaan. Näky positiivisesta raskaustestistä oli porautunut tajuntaani, enkä päässyt sitä pakoon edes sulkemalla silmäni.
- Tiedätkö, mitä aiot tehdä? Anna kysyi ja veti itkusta värisevän vartaloni itseään vasten. – Milloin kerrot Iirolle?
- En voi nyt tulla äidiksi, kaikki on niin levällään, sanoin särkyneellä äänellä ja pudistin päätäni. – Iiro haluaisi varmasti pitää lapsen, hän on aina halunnut perheen. Ja niin minäkin, mutten Iiron kanssa. En enää, jatkoin ja painoin otsani Annan olkapäätä vasten. – Kuinka tällaisen asian voi edes kertoa?

Anna pudisti hiljaa päätään ja rutisti minua tiukemmin sylissään. Keittiöstä kuului vaimeita poksahduksia ja paistinpannun kolinaa, Jouko kaiketi paistoi kananmunia. Annan hiusten tuoksu leijaili ilmassa, se löysi tiensä sydämeni syvimpiin sopukoihin saakka. Annan vartalon lämmössä kaikki tuntui selittämättömällä tavalla helpommalta. Kuin olisin löytänyt kotiin ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kiskoin pussilakanaa kohti nilkkojeni korkeudella odottavaa täkin reunaa, kun Anna varpaillaan seisoen piteli täkkiä suorin käsin päänsä yläpuolella. Jouko vilkuili meitä huvittuneena kananmunaleipien teon ohessa. Petivaatteiden laitto ei ollut helpoin mahdollinen tehtävä alle 160 senttisille naisille. Lopulta kuitenkin kaikki peiton kulmat olivat löytäneet pussilakanan sisään. Ihastelin patjalle levittyvää sinertävätaustaista metsätähdin kuvioitua kuosia. Peti tuntui niin kutsuvalta ja kotoisalta. Vielä paremmalta tuntui, kun yhdessä söimme olohuoneessa Joukon tekemiä leipiä ja katsoimme puolella silmällä televisiosta hömppäelokuvaa. Vapina ja huonovointisuus väistyivät hiljalleen, kun leipä hupeni käsistäni. Vasta nyt muistin, että olin viimeksi syönyt lähes puoli vuorokautta sitten töissä lounasta. Syötyäni käperryin untuvaisen peiton alle ja suljin silmäni. Luomieni takana vilkkuva television valo ja vaimea puhe rauhoittivat minua. Hiljalleen vaivuin niin rauhalliseen uneen, etten ensimmäistä kertaa vuosiin nähnyt unia sieluni kadonneesta naisesta.

Poisharjattu lumi jätti autonikkunaan vetisen kalvon, jonka takana epätarkkarajainen Anna putsasi lumia ajovalojen päältä. Ilma oli lauhtunut rajusti eilisestä, katolta sulava lumi tipahteli vesipisaroina talon kuistille. Aurinko kurkisteli pilvien lomasta, leuto sää nakersi tehokkaasti jouluntuntua. Anna heitti harjan takapenkin jalkatilaan ja istahti viereeni kuljettajan paikalle. Hänen silmänalusensa olivat tummat ja hänen silmänsä verestivät hieman. Hän ajoi vaitonaisena pihatietä eteenpäin. Annan keskittynyt katse haravoi lähestyvää risteysaluetta, lauhtuminen oli saanut tiet liukkaiksi. Risteyksen läpi ajoi autoja molemmista suunnista. Ohi hurahtavien autojen ääni täytti paikoillaan seisovan automme. Anna ei vieläkään katsonut minua kohti, vaan tuijotti tyhjin silmin risteyksen yli. Hän näytti entistä valvoneemmalta ja levottomammalta. Auton nytkähtäessä vaimeasti uudestaan liikkeelle, hiljaisuus rikkoutui:

- Tiedäthän, ettet jäisi yksin vauvan kanssa, vaikka eroaisit Iirosta, Anna sanoi hiljaisella äänellä ja piti katseensa tiukasti horisonttiin suunnattuna. – Voisit muuttaa minun ja Joukon luo. Pitäisimme teistä huolta ja saisit levätä, kun hoitaisimme vauvaa.

Tuntui kuin kivi olisi pudonnut vatsanpohjastani läpi. Sydämeni hakkasi rinnassani. Liikutus kirveli silmissäni ja nipisti nenässäni, vaikka kauhu jähmetti minut paikoilleen. En halunnut ajatella raskauttani. Anna sen sijaan oli miettinyt asiaa paljonkin, väsymyksestä päätellen koko viime yön. Anna ja Jouko olivat varmaan keskustelleet asiasta, he halusivat auttaa ja hoivata minua. Ajatus oli kaunis, mutta niin kaukana omastani. Itse halusin vain hoitaa epämieluisan virheen mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä. Palata normaaliin elämään, ja olla kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan.

Anna pysäytti auton kotioveni eteen, hiljaisuuden vallitessa keräsin tavarat syliini ja nousin ulos autosta. Yhtäkkiä Anna harppoi kohti minua kyyneleet silmissään. Puristin laukkuani lujasti käsissäni, kun hän rutisti minut tiukasti itseään vasten. Ihoni nousi kananlihalle, vaikka hikoilin toppatakkini alla.
- Mieti vielä, mitä sanoin, Anna pyysi hiljaa.
- Kiitos yösijasta ja kyydistä, vastasin ja tunsin Annan otteen irtaantuvan selästäni.
Anna ei katsonut minua, vaan kääntyi kannoillaan ja pian auton ovi paukahti kiinni. Liukastelin kohti ulko-ovea tavarat sylissäni. Kopistelin lumiset kenkäni niin rajusti mattoon, että jalkoihini särki. Ahdistus nousi paineeksi ylävatsalleni, kun kiipesin portaita ylös kohti kotiovea.

Astuin sisään pieneen, hämärään eteiseen ja riisuin kenkiäni, kun Iiro ilmestyi eteeni vihaisen näköisenä.

- Missä helvetissä sinä olet ollut?! Hän tivasi tiukalla äänellä. – Olen ollut aivan helvetin huolissani. Olen yrittänyt soittaa sata kertaa ja lähettänyt vähintään yhtä monta viestiä. Ei varmaan olisi liikaa pyydetty, että edes joskus katsoisit kännykkää.
- Anteeksi, sanoin hiljaa ja kaivoin puhelimen takintaskustani. Näytössä vilkutti merkkivalot saapuneiden puheluiden ja viestien merkiksi. – Menin Annan luo yöksi ja unohdin puhelimen takintaskuun.
- Että sillä tavalla, Iiro tuhahti. – Voisitko seuraavalla kerralla ilmoittaa niin ei tarvitsisi olla turhaan huolissaan?
- Totta kai, vastasin vaimeasti, kun ripustin takkiani naulakkoon. – Käyn pienillä päikkäreillä. Väsyttää ihan hirveästi.

Iiron kireästä ilmeestä välittämättä suljin makuuhuoneen oven perässäni. Käperryin päivävaatteet päällä peittoni alle ja huokaisin syvään. Unesta ei ollut tietoakaan, kun ajatukset ja tunteet sinkoilivat pitkin onnetonta päätäni. Näky eilisestä raskaustestistä häilyi mielenmaisemani taustana, kun kuulin Annan vetoavan äänen. Hänen pyytävien sanojensa päälle puhui oma kauhuni. En ollut valmis. Enkä halunnut lasta, en varsinkaan tällä tavalla. Mutta Anna halusi minut omakseen raskaana olevana, hän halusi hoivata minua ja sitä, mitä kohdussani oli. Kaipasin käpertyä Annan syliin pelokkaana ja hauraana. Hänen sormensa juoksemaan läpi takkuisen tukkani. Tarvitsin hänet tuudittamaan minua rintaansa vasten kuin vauvaa kohdussani. Vauvaa, joka hetki hetkeltä kasvoi minun ravinnostani ja muuttui kauniimmaksi kuin minä koskaan. Hän polkisi minut alleen Annan rakkaudessa. Hän veisi naisen, jota ilman en enää koskaan tahtonut olla. Hän ottaisi minun paikkani Annan sydämessä enkä mahtaisi asialle yhtään mitään.

Havahduin Iiron sormien piirtämiin kuvioihin lonkassani. Olin torkahtanut itkuisiin mietteisiini. Kuivuneet kyyneleet kiristivät silmänympärysihoani. Sormien leikki pakaroillani ja takareisilläni jäykisti vartaloni, ne olivat jo vietelleet hirveän vahingon kohtuuni. Vahingon, josta minun kuului Iirolle kertoa. En vain jaksaisi kinata hänen kanssaan siitä, mitä vauvalle tehtäisiin. Iiro ei kuitenkaan sulattaisi aborttia, vaikka minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. En voinut saattaa tähän maailmaan lasta, jota en halunnut. En halunnut pakottaa itseäni äidiksi. En halunnut antaa lapselleni yhtä hirveää lapsuutta kuin omani oli ollut. Enkä halunnut sitoa itseäni Iiroon koko loppuelämäkseni.

- Meidän pitäisi puhua, sanoin unesta rosoisella äänellä. – Minun pitäisi kertoa sinulle yksi asia.
Iiron sormien piirtämät pyörteet pysähtyivät äkisti. Hänen vartalonsa jännittyi takanani.
- Tiedät varmaan, että noita sanoja ei kukaan halua kuulla aamuun asti venähtäneiden pikkujoulujen jälkeen, Iiro sanoi. Hänen äänestään kuulsi läpi levottomuus.
Hetken mietin hölmistyneenä Iiron sanoja, kun olin itse jo unohtanut tyngäksi jääneet pikkujoulut.
- Itseasiassa ne pikkujoulut loppuivat vähän yhdeksän jälkeen, kun tulin huonovointiseksi, sanoin ja nieleksin hermostuksissani kuvotusta kurkussani. – Jouko tuli meitä hakemaan ja oli käynyt matkalla apteekissa hakemassa raskaustestin.
- Eikö Anna ole vähän yli-ikäinen tulemaan raskaaksi?
- Ei Anna ole raskaana, vastasin ja pudistin päätäni. Kyyneleet polttelivat luomieni takana, kun keräsin rohkeutta kertoakseni asioiden oikean laidan Iirolle. Hengitykseni kiihtyi huohottavaksi ja hikinoro valui pitkin niskaani. – Vaan minä olen.
Hetken huoneessa vallitsi tyrmistynyt hiljaisuus. Iiro mittaili katseellaan kulmat kurtussa lattialistoja kuin toivoisi niiden kertovan, mitä asiasta kuului ajatella. Sydämeni jyskytys täytti korvani, kun odotin hänen reaktiotaan. Toivoin, että hän suuttuisi ja käskisi hankkiutumaan eroon vahinkoraskaudestani. Hiljalleen tyrmistyneille kasvoille kuitenkin nousi varovainen hymy, joka sai sydämeni vierimään portaita alas suoraan kellarikerrokseen.
- Oletko varma? Hän kysyi. Nyökkäsin vaisusti ja näin riemun syttyvän Iiron silmissä, aivan kuten olin pelännytkin. – Sitten meistä tulee perhe. Vähän aikaisemmin, mitä suunniteltiin, mutta mitä sen on väliä.

Tuijotin kattoa sanomatta sanaakaan. Iiron intoilu oli kamalinta, mitä saattoi olla. En voinut edes katsoa häntä. Jossain toisessa perheessä nainen makaa raskausuutisten jälkeen yksin sängyllä, koska mies on päättänyt lähteä. Minun vierelläni pötköttää Naantalin aurinko, mutta itse haluaisin karata niin kauas kuin voisin. Jättää kohtuni sisältöineen päivineen tähän parisänkyyn ja juosta pois. Kenenkään ei tarvitsisi kuolla, kenenkään ei tarvitsisi tappaa ja kaikki saisivat sen, mitä tarvitsivat. Mutta millainen nainen hylkäsi oman lapsensa? Kelvoton, siitä ei ollut epäilystäkään. Maailmassa oli niin paljon naisia, joiden suurin haave oli tulla raskaaksi, mutta sitä ei heille syystä tai toisesta suotu. Oliko minulla oikeutta toivoa enää koskaan tulevaisuudessa lasta, jos tästä raskaudesta luopuisin? Olin vain ajankohdan suhteen nirso hedelmällisen kehoni kanssa. Ei ollut mitään järjellä perusteltavaa syytä, miksi en voinut tulla äidiksi nyt. Sisälläni kuitenkin kaikki huusi pakokauhua ja kieltäytymistä niin kovaa, että korvat soivat. En vain voinut ohittaa sitä.

- Soita sitten heti maanantaina neuvolaan, Iiro sanoi äänellä, jonka takaa edelleen selvästi kuulsi läpi hymy.
- En soita neuvolaan, totesin kuivasti ja tunsin Iiron katseen kasvoillani. – Soitan lääkäriin ja varaan ajan aborttiin.
Iiron nauru täytti huoneen. Hän kuitenkin vakavoitui, kun huomasi, etten minä nauranut. Hän nousi istumaan viereeni enkä voinut vältellä hänen katsettaan.
- Et voi olla tosissasi! Hän huudahti epäuskoisena. – Miksi tekisit abortin, kun me rakastamme toisiamme?
- Ei minusta vain ole äidiksi. En halua tätä lasta.

Iiro harppoi suuttuneena kohti makuuhuoneen ovea ja paiskasi sen kaikin voimin takanaan kiinni. Henkarit rymisivät naulakosta lattialle, kun hän tempaisi takin mukaansa. Pian sen jälkeen paukahti ulko-ovi ja asuntoon laskeutui hiljaisuus. Abortti olisi minun ja Iiron suhteen loppu.

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS