Tulosta
Novellit Romantiikka Peilisalin kronikat 22-26
QR-Code dieser Seite

Peilisalin kronikat 22-26

Peilisalin kronikat
Peili nro 22, Pukuilu.

Makasin oikealla kyljelläni blondin vieressä ja tuijotin häikäisevän sinisien silmien syvyyksiin. Hymyilin raukeasti venytellessäni raajojani nautinnollisesti. Naisen leukaa sormieni otteessani pitäen suutelin häntä hellästi ja erkanin pikaisesti, bimbon himojen heräillessä, hänen suudellessaan minua kiihkeästi takaisin. Tarrasin kiinni naisen käteen, jota hän oli ujuttamassa jalkoväliini. "Kiihottava kyllä olet ja mielelläni koen sun loven."

Palautumisaikaa ma kaipaan, ennen kuin uutta seisokkia saan aikaan.
Suo mulle hetki levon, tovi ennen eteen oton.
Uuteen koitokseen, kullin koetukseen, kalun kovetukseen.
Pääni povellesi painuu, sapelini lovellesi vaipuu.

Bimbolla oli lieviä hankaluuksia ymmärtää että edes feromonit eivät korvanneet fyysisen levon tarvetta. Tokihan koin hänet erittäin haluttavaksi ja himottavaksi mutta pysyvä penikseni tarvitsi enemmän aikaa palautumiseen kuin tahdonvoimalla hallitsemani plopsahtelija. Nainen näytti pettyneeltä ja mietin eikö mikään määrä seksiä riittäisi tälle kiimaiselle bimbolle. "Mitäs jos tekisimme jotain muuta välillä?" kysyin Muusalta samalla kun idea välähti mieleeni. Pukuhuoneeseen oli jäänyt vielä paljon vaatteita joita emme olleet ehtineet kokeilemaan yllemme. Muistelin nähneeni myös melkoisen valikoiman erilaisia koruja omalla puolellani ja taisipa siellä olla meikkauspöytäkin. Ehdottomasti ensimmäinen etappi ennen pukuilua olisi pesu, tai ainakin enempien eritteiden huuhtaisu.

"Mennäänpäs pesulle," tokaisin blondille. Naisen ilme kirkastui ja suupielet kohosivat ylöspäin virnistykseen, murjottavan ilmeen korvaten. Arvasin hänen muistelevan aikaisempia pesutuokioita, luullen tästä tulevan samankaltainen sisällöltään. Hymyilin hyväntahtoisesti ja päätin pitää lopullisen päämäärän ja -tarkoituksen omana tietonani peilin läpi astuessamme. Strippasimme sukkelaan eli riisuimme sukkamme ja siirryimme pesupisteille. Tarkoituksena oli puhdistautua pikaisesti ja pintapuolisesti, tällä kertaa hiuksia pesemättä tai kastelematta.

Päädyin avustamaan blondia, naisella oli ongelmia mammuttimaisten rintojensa kanssa. "Hirveesti pesemistä," bimbo tokaisi ollessaan puolessa välissä mahtavan rintansa vaahdottamista. Nyökkäsin kommentille ja nipistin nänniä kokeeksi, blondi ei edes reagoinut siihen. Pohdin oliko rintojen suurentaminen sittenkään hyvä idea, jos myös tuntoherkkyys oli kärsinyt prosessissa. Pian olimme puhtaita ja valmiita siirtymään eteenpäin.

Kietouduimme puhtaisiin kylpytakkeihin kävellessämme peiliä kohti. Muusan suu oli mutrussa, nainen olisi halunnut tiiviimpää ihokontaktia ja aktia pesun lomassa mutta en ollut lämmennyt hänen yrityksilleen nostattaa nahkiaistani, kohottaa kulliani, naitattaa tattiani. Suunnittelemani aktiviteetit korvaisivat väliin jääneen seksin bimbolle monin kerroin. "Silmät kiinni," sanoin Muusalle ja otin häntä kädestä kiinni. Peilin läpi astuttuamme annoin luvan aukaista silmät. Blondi hihkaisi riemuisasti tajutessaan missä olimme, vaaterekkien väliin innoissaan pomppien, katseeltani kadoten. Kuulin etäistä mutinaa ja jupinaa, "pahuksen tissit" ja arvelin että mahtavat rinnat heiluivat melko epämukavasti ilman tukea.

Tutkaillessani lähimmän vaaterekin valikoimaa kuulin vaimean *puff* äänen, suunnasta jonne blondi oli loikkinut. Kulmakarvaa nostaen pohdin mitä nainen puuhasteli, nyt kun hän osasi käyttää peilejä. Kohautin olkapäitäni ja jatkoin rekin selaamista ja mieluisan päälle pantavan etsintää. Hetken päästä huomioni kiinnittyi kahahtavaan ääneen takanani. Käännyin äkkiä ympäri, hyvin tietoisena blondin taipumuksesta pyrkiä hiipimään iholleni ja yllättämään minut. Olin ällikällä lyöty tyrmistävän kauniin näyn nähdessäni.

Edessäni seisoi blondi versio Jessica Rabbit hahmosta. Pitkä punainen mekko oli koristeltu kauttaaltaan kimaltelevilla paljeteilla. Nilkkapituisessa helmassa oli koko säären ja reiden pituuden paljastava halkio, liikkumisen helpottamiseksi. Iltapuvun yläosa pysyi päällä vain blondin suurten rintojen ansiosta. Pitkät tummanpunaiset samettihanskat käsissään ja punaiset korkokengät jaloissaan bimbo oli upea ilmestys. Huomasin naisen vartalon muuttuneen taas ja nyt tiesin mitä kuulemani puffahdus oli muokannut ja merkinnyt.

"Tuollainen asukokonaisuus ja vartalo vaativat jo jalokiviä koruiksi," henkäisin haltioituneena Muusalle.

Peili nro 23, Ehostus.

Kuolaavan katseeni kauniista blondista irrottaen katsahdin kylpytakin verhoamaa kroppaani. Olin päässyt puoliväliin ensimmäistä rekkiä mutta en vielä ollut löytänyt sopivia vaatteita itselleni. Muusan asun nähtyäni päätin jatkaa samaa sarjaa ja etsiä jotain juhlavampaa puettavaa. Pohdin väriteemaa ja materiaalia, jotta vaatetuksemme sointuisi yhteen. Mietteeni keskeytettiin nopeasti. Bimbon mielessä ei ollut pukeutuminen, naisen käydessä koskettelemaan ja käpälöimään vartaloani. Kylpytakin auki riipaisten hän kävi rintojeni kimppuun, kourien ja puristellen kunnes nännini näpöttivät kovina. Henkäisin ääneen yllättävästä tuntemuksesta ja nautinnosta.

Tunsin kovettuvani veren syöksyessä paisuvaan penikseeni, kokoa kasvattaen ja kattoa kohti kurottaen. Vaikka en tuntenut itseäni varsinaisen kiimaiseksi tai himokkaaksi, kehoni yritti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja penikseni pyrki taas ajattelemaan puolestani. Tuhahdin tyytymättömänä, vartaloni hallinnan pettäessä. Pikaisesti tartuin kylpytakkini liepeisiin, tahtoa tottelemattoman alastoman lihani peittäen. Bimbo virnisti reaktioni ja erektioni nähdessään, mutta ihmeekseni hän ei liikahtanutkaan, estääkseen ihoani katoamasta näkyvistä. Blondi kikatteli ilkikurisesti, ilmiselvästi mielissään feromoniensa efektistä.

Vaatteet pois lentävät, vartalot yhteen entävät.
Tunne kiimani huuma, löydä jalkovälini kuuma.
Kolo kohtaa kalun, nostattaen halun.
Halusta alkaa kontakti, aktin kiivas tahti.

Ravistin päätäni yrittäen selvittää ajatuksiani ja pyrkien irti blondin lumouksesta. Onnekseni toisenlainen näkymä kiinnitti Muusan huomion, hän oli juuri nähnyt suuren meikkauspisteen peileineen ja kimaltavine koruineen. "Mä jätän sut pukeutumaan," nainen sanoi silmät innostuksesta säkenöiden suunnatessaan askeleensa kohti meikkipöytää. Huokaisin helpotuksesta ja päätettyäni pukuni tälle iltaa, lähdin kaivelemaan toisia kauempana olevia rekkejä. Mielessäni oli Klassisen Hollywoodin mustavalkoiset elokuvat ja Fred Astaire. Olin aina halunnut pukeutua frakkiin ja nyt siihen oli täydellinen tilaisuus. Mietin asukokonaisuutta hetkisen, vaatekappaleita eri rekeistä keräillen. Sukista oli hyvä aloittaa ja musta oli ainoa valinta. Alusvaatteiksi valitsin valkoiset hipsterit ja rintojani lievästi litistävän topin, en halunnut turhia kohoumia asuuni.

Valkoinen juhlapaita kovitetulla pystykauluksella ja koristellulla edustalla oli seuraavana vuorossa. Pyöräytin valkoisen solmukkeen kaulaani ja laskin kaulukset alas. Tässä vaiheessa oli parasta vetää mustat housut jo jalkaan jotta henkselit jäisivät valkoisten liivien alle piiloon. Olin valinnut juuri oikean koon, housujen vyötärö jäi piiloon mutta liivit eivät pilkottaisi takin helman alta. Viimeisenä tuli musta vartalonmyötäinen frakkitakki, hännykset ylsivät polvitaipeisiini asti. Takin molemmin puolin sijaitsevat napit olivat vain koristeena, liivin jäädessä näkyville avonaisen takin välistä.

Tarkastelin lopputulosta peilistä. Paidan, liivin ja kalvosimien napit olivat kaikki samaa sarjaa, hopeisen hillittyjä ja elegantteja. Tajusin unohtaneeni kengät ja pikaisesti sujautin nauhattomat, kiiltonahkaiset juhlakengät jalkoihini. Katseeni kiinnittyi takin etumukseen ja pohdin löytäisinkö jostain kukkasen napinläveen tai taskuliinan taiteltavaksi. Ihastelin peilikuvaani ja muistelin mitä muuta olin mahdollisesti unohtamassa asustani.

Musta silinterihattu olisi ehkä turha sisätiloissa enkä ollut varma etiketistä sen käytössä. Ohuet valkoiset hansikkaat eivät myöskään olleet välttämättömät enkä todellakaan edes harkinnut haluavani tahi tarvitsevani kävelykeppiä. Päällystakin sijaan olisin ehdottomasti käyttänyt tummaa viittaa valkoisen kaulahuivin kera, jos aikeenani olisi ollut käyskennellä ulkona. Kurtistin kulmiani ja sipaisin kurittomia kutrejani. Hiusgeeli tekisi ihmeitä ja saisin sliipatun kampauksen, kuten asuni vaati. Olin aikeissa käyskennellä kuin muina miehinä Muusan luokse, hiustuotteita tutkimaan kun tunsin kädet lanteillani.

Hymyillen käännyin ympäri ja henkeni salpaantui hetkellisesti. Jos vaatteet tekevät miehen, niin meikki viimeistelee naisen ulkonäön. Kaunis blondi oli kuin vaalea Jessica Rabbit punaisine mekkoineen ja naisellisine muotoineen. Pitkälle alaselkään asti ulottuvissa, hienoisesti kihartuvissa hunajanvaaleissa hiuksissa oli pari astetta vaaleampia tehosteraitoja. Juhlava ehostus koostui savuisen tummasta silmämeikistä, rajauksineen kaikkineen. Posket punoittivat innostuksesta ja huulilla oli voimakkaan punainen sävy. Koruiksi Muusa oli valinnut timantein koristellut nappikorvakorut ja kaulalleen hän oli löytänyt vihreän sydämenmuotoisen malakiitin. Samettihanskojen päällystämissä käsissään nainen piteli yksittäistä punaista tulppaania.

Kumarsin ja ojensin käsivarteni blondille. "Saanko ensimmäisen tanssin?"

Peili nro 24, Tanssahdus.

Bimbo kikatteli tyttömäisesti, tarttui pitkän punaisen iltapukunsa helmaan ja niiasi viehkosti. Suuret rinnat pullistelivat puvun yläosassa, kankaan ompeleita uhaten, esille ja paljaiksi pyrkien. Viekkaasti virnistäen blondi suoristautui, korjasi asun rintamusta pitämään poven paremmin piilossa ja tarttui tarjottuun koukistettuun käsivarteeni. Juhlavan rauhallisesti askelsimme kuvastimen eteen. Kurtistin kulmiani ja ajattelin äänekkäästi. "Hmm." Rinnatusten emme mahtuneet kulkemaan peilistä, leveydestä jäi puuttumaan noin neljänneksen verran. Irrotin Muusan otteen käsivarreltani, otin naisen hansikkaan verhoamasta kädestä kiinni ja kuljimme peilin läpi.

Saavuimme taas suureen pyöreään peilisaliin. Tämä oli ainoa tietämäni kammio jossa olisi riittävästi tyhjää tilaa, testata tanssitaitoja, pyöriä parkettien partaveitsenä, kalustukseen kompastumatta. Ajatukseni palasivat peilin fysiikkaan ja mekaniikkaan. Mielessäni pohdin josko se totteli samoja lainalaisuuksia kuin muut tähän asti huomioimani ja testaamani teoriat, muutokset ja plopsahtelut jotka olivat tapahtuneet peilisalin sisällä ollessani.

*rousk* Ääni tunkeutui alitajuntaani, ajatusten virtauksen keskeyttäen. Blondi syljeksi tulppaanin varren palasia suustaan. "Mä meinasin että olisi tanssittu niinku ruusu suussa, mutta en löytäny ku tän tulppaanin." Muusa selitti irvistäen, vihreää kieltään suustaan ulkoiluttaen ja roikottaen, läähättämällä kitkerää makua lähdettäen ja lieventäen. Kaivoin taskustani pastillirasian ja tarjosin naiselle parempaa suuhunpantavaa. "Nami salmiakkia kiitos."

Otin herrasmiehen tanssiotteen, käden blondin uuman ympäri kiertäen ja toisella käteensä kevyesti tarttuen, valssiin ja tanssiin alkaaksemme. Tahtiin musiikin olemattoman, tanssahtelimme hetkisen, blondi jalkoihinsa sotkeutuen.

Kukan sulle ojennan, käden mun tarjoan.
Sylihisi kapsahdan, varpaillesi astahdan.
Askeleita taida en, tanssilattialla liikkua sulostellen.
Mieluiten sua viekoittelen, kulliasi kovettelen.
Vaakamamboa harjoitan, pythoniasi lumoan.

Tanssiin ja liikkeisiin keskittyminen ei sujunut ihan odotetulla tavalla, nostokurki pystyssä, penikseni pullotellessa pöksyissäni. Erään hieman liian syvän taivutusliikkeen myötä bimbon punainen silkkimekko kohosi paljastamaan enemmän kuin pelkästään anteliaan määrän reiden yläosaa. Liukas kangas sujahti kokonaan lantion sivuitse, alavartalon paljastaen. Jalassaan blondilla oli punaiset korkokengät ja ihonväriset stay-up sukat mutta yllätyksekseni nainen oli jättänyt alushousut pukematta ja pyörähteli paikat paljaana, tuheroa tuulettaen. Pystyasentoon palauduttuamme mekon yläosa luopui turhasta toivosta, pystymättä pitämään povea peitettynä, vyötärölle valahtaen ja suuret rinnat paljastaen.

Sekosin lopullisesti askeleissani ja seisahduin suosiolla, kiihottavaa näkyä silmilläni ahmien, kullini kasvaessa ja kovettuessa kalsareissani. Silkkimekko oli kääntyillyt blondin yllä ja sivuhalkio oli nyt suoraan edessä. Kauniin kullankeltaisen karvakukkulan juurella näkyi jo kosteutta, kestokiimaisen bimbon mahlojen valuessa huulosten raosta. Puvun yläosa roikkui hyödyttömänä kapean vyötärön ympärillä. Bimbo pyörähteli kiusoittelevasti ja sensuellisti ympäriinsä, kiihkon liekkiäni lietsoen, sisäistä himoani yllyttäen. Olipa aiheuttajana feromonit tahi jokin muu syy, halusin upottaa sykkivän seitsemän tuumaisen sapelini tuppea myöten blondin kosteaan koloon.

Bimbolla oli toiset kuviot mielessään, hänen tanssahdellessaan ympärilläni, juuri kosketukseni ulottumattomissa. Taakseni sipsuttaen blondi riisui frakkitakkini pikaisesti yltäni ja karkasi taas kauemmaksi, yrittäessäni saada häntä käsilläni kiinni. Tästä alkoi erikoinen eroottinen tanssikuvio, jossa Muusa lähestyi minua vain riisuakseen taas uuden vaatekappaleen päältäni ja samalla johdatti liikkeitämme peiliä kohti. Nopeasti ymmärsin tanssin tarkoituksen ja auliisti annoin blondin riisua turhat kuteeni ja nuttuni. Taaksemme jäi vaatevana ja lopulta olin pukeutunut vain sukkiini. Bimbo pysähtyi peilin eteen ja mekkonsa riisuttuaan potkaisi kengät jaloistaan, naisen ylle jäivät vain hansikkaat ja stay-up sukat.

Yllättäen blondi tarrasi penikseeni kiinni ja veti minut perässään peilin läpi. "Mitäs käärme sano hiirelle? Käy peremmälle," bimbo henkäisi naurua kihertäen. En tuntenut tätä huonetta entuudestaan enkä tiennyt missä olin. Silmäni suurenivat hämmästyksestä, lievästä kauhusta ja orastavasta paniikista alkaessani erottamaan yksityiskohtia hämärässä valaistuksessa.

Peili nro 25, Kalustus.

Hetken aikaa luulin päätyneeni keskiaikaiseen kidutuskammioon. Paikoilleni pysähtyneenä, kauhusta kankeana, taistelin pakokauhua vastaan ja yritin hahmottaa ympäristöäni. Tummanpuhuvan huoneen valonlähteinä toimivat seinäpidikkeisiin asetetut soihdut. Elävän liekin ja tulen vilkas välkehdintä tuntui pikemminkin luovan pimeyttä ja syventävän varjoja entisestään kuin valaisevan näkymää. Mielikuvitus ja alitajunta ottivat vallan rationaalisesta mielestäni ja luulin näkeväni liikettä pimeissä nurkkauksissa. Synkän tyrmän illuusiota korosti palavan puun rätinä, jota säesti sihahteleva ääni joka syntyy kun yksinäiset vesipisarat putoilevat roihuavaan soihtuun. Läheisempi tarkastelu paljasti ne kuitenkin vain keinotekoisiksi kopioiksi, aidon puun ja tulen sijaan.

Huoneen silmiinpistävin ja ensimmäisenä havaitsemani isompi objekti oli korkea sänky, jonka laidoilta roikkui nahkavaljaita ja kahleita. Moinen piinapenkki, tai oikeammin piinapeti, ei sytyttänyt minkäänlaisia intohimoja sisimmässäni. Minua ei sidottaisi mihinkään kiinni tai pakotettaisi epämiellyttäviin aktiviteetteihin, enkä sellaista mielinyt tehdä muillekaan. Bimbo oli helposti houkuteltavissa ja suostuteltavissa melkein kaikkeen mitä voisin haluta hänen kanssaan tehdä, hyvän maun rajoissa totta kai.

Katseeni kiersi seinämiä, joista roikkui vaikka ja minkälaisia nahka- ja lateksiasusteita, piiskoja, niittivöitä ja muita eriskummallisia kyseenalaisia seksuaalissävytteisiä esineitä ja tarvikkeita. Osa välineistä näytti kuin ne olisivat kuuluneet keskiaikaisen kidutuskammion rekvisiitaksi tai työkaluiksi, sillä en pystynyt käsittämään kuinka niiden käytöstä olisi saanut nautintoa. Oma ja kumppanin nahka oli ainoa mitä patjalla halusin ylleni, en nähnyt mitään tarvetta ylimääräisille vaatetuksille tai asuille.

Sängyn vieressä hyllyllä näin monenlaisia ja erikokoisia surisevia, väriseviä ja pöriseviä penetroitumiseen ja ulkoiseen käyttöön tarkoitettuja lihan korvikkeita. Värisevät vääpelit ja surisevat sauvat vähemmän mua kiinnostavat.

Lovehesi lankean, kolohosi kopsahdan.
Peniksellä sua porailen, koloasi täyttelen, kulliani käyttelen.
Liiemmälti sijaisia käytä en, aitoa lihaa suosien.
Leluja kokeilla voin, jos niillä sulle orkun toin.

Kuulin jostain kovaäänistä kikattelua ja tietoisuuteni palasi vartalooni, nopeasti ymmärsin missä olin. Bimbo keinahteli kummallisessa katosta killuvassa kiikussa sängyn vierellä. Nainen virnisti ilkikurisesti kysyvän katseeni nähdessään, kauhun kangistuksen kadotessa jäsenistäni. Kovana ei ollut enää kankikaan, sapelini säikähdettyä synkän sellin sisustusta. "Aika todenmukainen eikö?" Muusa kysyi, huoneen kalustukseen viitaten. Vastausta odottamatta nainen jatkoi "mutta ei me kaikkee tätä tarvita," hän totesi kättään heilauttaen.

*puff* Valaistus palasi normaaliksi, sänky oli samanlainen kuin ensimmäisellä kerralla, ilman turhia kiinnipitovälineitä ja seinät olivat taas paljaita. Leluhylly tosin oli edelleen paikallaan ja luonnollisesti myös eriskummallinen keinu, jossa blondi edelleen kiikkui. Huokaisin helpotuksesta, kaunis blondini ei ollut liian perverssi eikä vaatisi minua käyttämään kummallisia kapistuksia. Huojennukseni oli kuitenkin ehkä hieman ennenaikainen, bimbon pyörähtäessä keinussa selälleen, haaransa kutsuvasti levittäen. Mulkaisin omaa haaraväliäni, pelästyksen pehmittämää penistäni pahoitellen. Menisi tovi ennen kuin saisin pehmeän jäniksen taas hyppelehtimään innosta pinkeänä.

"Mutta onhan meillä leluja," blondi kehräsi himokkaana ja halukkaana, onkalo kosteana, mahlaa valuen. Silmäilin hyllyn valikoimaa ja nappasin ensimmäisen dildon käteeni. Violetti, realistisen suonikas keinoelin oli liki omani kokoinen ja portaaton värinäasteikko vaikutti riittävältä bimbon tyydyttämiseen. Olin aikeissa tarjota sitä kosteille huulille, kun huomioni kiinnittyi äkisti toisaalle.

Peili nro 26, Patjailu.

Tunsin nytkähtelyä nivusissani. Tuttu kiihottava näky silmieni edessä toimi erinomaisena pelästyksen poistajana. Kiiman hajujen ja vastustamattomien feromonien leijaillessa nenääni, alkukantaiset vaistoni ottivat vallan, erektioni sykkiessä suuremmaksi. Silmäilin silikonista siitintä sormissani ja pidemmälle pohtimatta pudotin sen patjalle viereeni. Kuka nyt leluilla leikkisi jos tarjolla oli oikeaa lihaa, makkaraa ja metvurstia? Epäluuloisesti tarkastelin keinua, ehtimättä päättämään luottaisinko sen kantokykyyn, kun bimbo pudottautui pikaisesti patjalle ja kaappasi leikkikalun käteensä. Kiimainen katse kumikikkeliin kiinnittyneenä blondi ei ollut huomannut kasvavaa seisokkiani, muutoin olisin ollut naisen leikkikaluna. Sain seurata stimuloivaa show’ta bimbon alkaessa hieromaan itseään värinävääpelillä.

Silmänsä sulkien Muusa keskittyi pelkästään värähtelevän dildon aiheuttamiin tuntemuksiin. Terskanpäätä haaravälissään kuljettaen nainen kiusasi itseään, ensimmäistä penetraatiota pitkittäen. Pitkä suonikas varsi levitti valuvia nesteitä pitkin huulia, häpykielen pullistuessa esille kovana ja turpeana. Kiihotuksesta turvonneet ja avautuneet huulet saivat maistaa purppuraista tekokullia, blondin upottaessa sen syvälle sisäänsä ja jalallaan paikoilleen lukiten. Käsi hapuili leluhyllyllä ja löysi pienemmän kalun, sileän kultaisen vibraattorin. Naisterskaansa väristimellä hangaten bimbo huohotti äänekkäästi.

Hinkkaa ja hankaa, kiillota nupin nahkaa.
Pörisee, surisee, kovasti korisee.
Vääntelehti, kääntelehti, lujaa ääntelehti.
Ei tullut tulos, luisui dildo ulos.
Loppui lelun värinä, alkoi huulten tärinä.

Kulli kivikovana ja hekumatippoja vuotaen istuin sängynlaidalla. En ollut halunnut keskeyttää tai häiritä bimbon sauvailua. Näin kuinka blondi heitti vibraattorin seinään kiukuspäissään. Kahdesta värisevästä ja pörisevästä lelusta ja pitkäkestoisesta hieronnasta huolimatta bimbo ei ollut onnistunut saamaan edes yhtä orgasmia. Kuumeinen katse silmissään blondi näki seisokkini ja kävi salamana kimppuuni. Ennen kuin ehdin tiedostamaan mitä juuri tapahtui, olin jo naisen alla selälläni. Kauniit kannikat olivat juuri laskeutumassa kyrpäni ylle ja hetkessä olin juurta myöten bimbon likomärässä pillussa. Käänteinen lehmityttö aloitti hurjan ratsastuksen päälläni ja pelkäsin penikseni puolesta.

Pystymättä panemaan vastaan päätin nauttia kyydistä täysin siemauksin, pehmeiden pakaroiden iskeytyessä yhä uudestaan alavatsalleni. Pakenevan hetken verran kaipasin suutelointia ja rintojen hyväilyä. Ajatus kaikkosi nopeasti, tunsin menettäväni kaiken kontrollin, himolle ja halulle kokonaisvaltaisesti antautuen. Uudenlainen penetraation kulma hieroi ja hankasi kulliani erittäin hekumallisesti. Aikaisempi kestokykyni katosi taivaan tuuliin bimbon kolon puristuksessa, naisen pumpatessa elintäni raivoisasti, siemeniäni sisäänsä himoiten.

Vartaloa vavahduttava hekumanhuippu saavutti meidät molemmat pikaisesti peräkkäin. Siitin sykähdellen syöksin siemeneni syvälle naisen kosteaan onkaloon. Ääni väristen blondi vaikeroi, sai kauan kaipaamansa orgasmin ja lyyhistyi täriseväksi kasaksi päälleni. Hetkeen emme liikahtaneet, henkeä haukkoessamme, kiivaasta panosta ja hekumasta toipuen. Lopulta nainen kierähti kainalooni ja suuteli minua hellästi. "Kiitti, mä tarvitsin tuota tosiaan. Ei olisi pitänyt laittaa orkkuja pelkästään lastista." Muusa totesi mietteliäänä.

Sulattelin kuulemaani ja kokemaani hetken. Uusi tieto sai minut todellakin pelkäämään penikseni puolesta.

JATKUU

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews