Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Romantiikka Peilisalin kronikat 37-41
QR-Code dieser Seite

Peilisalin kronikat 37-41 Hot

Peilisalin kronikat
Peili nro 37, Silitys.

Bimbo keikisteli edessäni ilkosen alasti, mahtavat rinnat tyrkyllä, punaturkin häntä jalkojensa välissä heiluen. Äkisti nappasin ulokkeen valkoisesta tupsusta kiinni ja nykäisin sen kevyesti irti. Huomasin että ketunhäntä ei ollutkaan pyllytappimallia vaan pelkästään blondin piukkojen pakaroiden puristuksessa. "Vai tällaisia ketunhäntiä sinulla on kainalossasi tai oikeastaan kannikoissasi?" naurahdin Muusalle. Nainen jatkoi viehkeän eroottisia tanssiliikkeitään, häntänsä menetyksestä välittämättä. Ilkikurisesti virnistäen kehittelin päässäni omia ketunhäntäisiä kuvioita, bimbon alusvaate-esityksestä kiihottuneena ja kovana. Mieleni teki palauttaa palvelus ja varmistaa että blondi olisi yhtä valmis yhdyntään, koskettamatta kiimainen ja kiihottunut.

Harteitani heilauttaen ravistin punaisen aamutakkini yltäni. Muusa seisahtui keimailustaan, lanteidensa liikuttamisesta, pyllynsä pyörittämisestä edessäni. Utelias ilme kasvoillaan blondi mittaili jäntevän lihaksikasta vartaloani ja seisovaa seitsemän tuumaista sapeliani. Peitin omat entiset ketunnokkani pehmeällä pörröpötköllä ja silitin sitä hyväillen. Valkoista hännänpäätä siveltimen tapaan käyttäen piirsin sisäänpäin pienenevää ympyrää rinnoillani. Rintojen ulkolaitamilta aloittaen, näpöttäviin nänneihin päätyen, hivelin etumukseni kauttaaltaan.

Bimbo tuijotti häntäilyäni kuin hypnotisoituna. Heilutin häntää härnäävästi kädessäni ja toinen pää putosi kutittelemaan penikseni päätä. Blondin katse seurasi haukkana hännän liikahdusta. Kankeaa kulliani himokkaasti silmäillen, liikkeitäni enteillen.

Kierot mielessä, juonet kielessä.
Kosketusta viipyillen, aloitusta hidastellen.
Kumpi ensin liikkuvi, toisen päällä kiikkuvi.
Taisto tahtojen, valta himojen.

Tuijotimme toisiamme sekunnin murto-osan ajan ja kuin yhteisestä päätöksestä syöksyimme kiihkeään syleilyyn. Rajusti suudellen ja toisiimme kietoutuneina kaaduimme läheiseen vaatekasaan. Mielessäni kävi ajatus että tästä tulisi jännittäviä mustelmia, mutta en piitannut pienistä häiriötekijöistä. Himo kävi väkevänä molempien kehoissa, ajatukset olivat vain siinä yhdessä ainoassa asiassa, aktin aloittamisessa ja kliimaksin valmistelussa. Pyörimme toistemme päällä kuin kaksi kiimaista eläintä, vaatteita ympäriinsä levittäen.

Pyöräytin blondin alleni ja pysähdyin hetkeksi. Bimbon posket ja huulet punoittivat seksuaalisesta valmiudesta ja veikkasin että lähde tulvi taas valtoimenaan. Liikahtaessani parempaan asentoon penetraatiota varten, blondin jalat aukesivat salaman nopeasti. Kintuillaan kannikoistani painaen bimbo ohjasi minut sisälleen. Kosteat huulet imaisivat koko sykkivän siittimeni pituuden pillun pohjalle saakka. Blondi lukitsi jalkansa alaselkääni alkaessani tekemään syviä työntöjä, likomärän kolon puristuksessa.

Hyväilin naisen suuria rintoja vapaalla kädelläni, punnertaessani bimbon päällä toisen käden varassa. Nipistelin nännit näpöttämään, rusinat kovina rusottamaan, mahtavat melonit tarkasti tunnustellen ja kourien. Kiimainen voihkinta muuttui kovaäänisemmäksi allani, blondin nauttiessa käsittelystäni ja lanteideni liikkeistä, kovan kullin kiehnäyksestä. Bimbo pani vastaan parhaansa mukaan, häpykukkulallaan ylös puskien ja itseään herkästä paikasta hieroen. Suutelin naista lujaa, kieltäni kyvykkäästi käyttäen, juuri kun hän oli saavuttamassa hekuman huippunsa.

Kouristellen ja selkä kaareutuen bimbo huusi orgasmiaan tukahtuneesti suuhuni, huulestani melkein puraisten. Kietouduin naisen ympärille pysyäkseni kliimaksin rodeossa mukana ja lypsävästi supistelevan onkalon sisällä. Tuntiessani blondin lihasten rentoutuvan laukeamisen jälkimainingeista, jatkoin pillun pumppausta paksulla patukallani. Panemisen läiske ja lätinä kaikui korvissani, märän kolon litistessä kiimanesteistä. Tuokiota myöhemmin värisimme ja tärisimme yhteisen orgasmin kynsissä, lastini liikkuessa ahnaaseen onkaloon, siementen syöksyessä syvälle vaon pohjukoille.

Voipuneena lysähdin naisen päälle, henkeäni tasaten. Blondin valittaessa että painan muka liikaa, kierähdin selälleni ja nainen sujahti luonnollisesti kainalooni. Silitin blondin poskea hellästi ja suutelin häntä pikaisesti. Tuplaorgasmin saanut bimbo kehräsi kainalossani tyytyväisenä, tyydytettynä ja kiimasta vapaana. "Kumpiko meistä on se viekas punakko, ketunhäntä kainalossa, juonet mielessä, kiima kielessä?" utelin Muusalta juuri ennen kuin torkahdin.

Peili nro 38, Nakuilu.

Heräsin säpsähtäen. Ainakaan en kärsinyt unettomuudesta, torkahdellessani usein aktin jälkeen, kuin miehet konsanaan. Kovin maskuliiniseksi en tuntenut itseäni, jalkovälin välineistöstä riippumatta ja roikkumatta. Naisellisen sievät kasvonpiirteet ja riittävän kokoiset rinnat varmistivat että minua ei luultukaan mieheksi. Oletusarvoinen sukupuoleni sai olla vaikka femiininen, yleensä tosin identifioin itseni ihmiseksi enkä tietyksi sukupuoleksi.

Pukeutuminen ja meikkaaminen joko naiseksi tai mieheksi oli yksi harrastuksistani. Molempien sukupuolien rooleja vapaasti shoppaillen ja parhaat puolet hyödyntäen, jatkoin mietteissäni eteenpäin.

Kuin uni todeksi muuttunut, kalu pitkään puuttunut.
Vakoni tilalle ilmestyen, omat tarpeet tyydyttäen.
Kestokykyni kummallinen, varmasti haaveksien sen.
Bimbon himot kyltymättömät, lisälastit lennättämättömät.

Kainaloni oli tyhjä ja etsin blondia katseellani. Havaitsin liikettä sivusilmällä ja käänsin pääni yllättyneen bimbon suuntaan. Pitkät vaaleat hiukset olivat pörröttyneet vaatekasassa pyörimisen ja panemisen tuloksena, muuta naisella ei ollutkaan yllään. Blondi pysähtyi kesken askeleensa ja näytti nololta, jäädessään kiinni hiiviskelystään. "Hups," Muusa totesi naurahtaen. "Mä olin vaan menossa hakemaan syötävää mutta jos sä et nyt otakaan pidempiä iltapäivätirsoja niin voidaan mennä yhdessä murkinalle," blondi sanoi kättään ojentaen.

Nousin vaatekasasta ja hetken verran harkitsin pukeutumista. Bimbo odotti minua Eevan asussa ja päätin seurata esimerkkiä. Silmänruokaa kelpasi nauttia syödessäkin ja siitä ei tulisi lisäkiloja eikä ähkyä. Käsi kädessä kävelimme peilistä läpi, blondin johtaessa askeleitamme. Katselin ympärilleni tutun oloisessa huoneessa. Tajusin Muusan valinneen uudestaan tilan jossa olimme aikaisemmin syöneet sosesopat, salaatit ja leivät. Jäätelö oli maistunut kanssa molemmille jälkiruokana. Mietin pääsisinkö tällä kertaa maistamaan kermapiirakkaa, jälkiruokana tai aterian päätteeksi.

Keskellä huonetta oli valkoisen liinan verhoama pieni pyöreä pöytä ja kaksi tuolia. Kattaus oli tällä kertaa astetta juhlavampi, kynttiläpari pöydällä valaisi muutoin hämärää huonetta. Värikkäät servietit oli taiteltu taitavasti ja aseteltu lautasten viereen käyttöä odottamaan. Juhla-aterian pääosaa esitti uunissa kypsennetty lohifilee ja epäilin että pystyisimme edes kaksistaan sitä määrää kitusiimme ahtamaan. Pöydällä oli lisäksi iso kulhollinen perunamuusia, kylmää kermaviilikastiketta, salaattia, porkkanasämpylöitä ja kannullinen punaista mehua.

Vatsani kurnahti ja suuni vettyi ahmiessani kattausta silmilläni, tuoksujen kutitellessa haju- ja makuaistejani. "Mun vuoro tarjota syötävät, käy vaan kimppuun," Muusa sanoi ja istui alas. Uteliaana kurkkasin salaattikulhoon, siinä näytti olevan jäävuorisalaattia, persikoita ja keitettyjä kananmunia. Blondi huomasi nälkäisen katseeni vetäessäni koko kulhon eteeni. "Enkö mä saa yhtään pääsiäissalaattia?" nainen naurahti mättäessäni salaattia nopeasti napaani. "Saat yllätyksen munasta," virnistin Muusalle haarukallisten välissä ja jatkoin rouskuttamista.

Mikään pääsiäisnoita en kyllä ollut vaan salaatinhimoinen puuma. Päivä ilman rouskuvaa, raikasta salaattia ei ollut patjalta nousemisen arvoinen. Paljon lehtevää salaattia tarvitsinkin, saadakseni jotain muuta nousemaan myöhemmin. Salaatin himoni hilliten, jätin blondille runsaan annoksen vehreää salaattia. Siirsin kulhon keskelle pöytää ja jatkoin kupuni täyttämistä muusilla ja lohella. Viimeiset kolot tilkitsin porkkanasämpylällä ja lasillisella mehua. Liian myöhään tajusin, etten ollut jättänyt tilaa jälkiruoalle.

Muusa oli seurannut ahnetta ateriointiani, mielissään että pöydän antimet maistuivat minulle. "Parempi pitää puuma ruokittuna ettei se syö pientä kettua," blondi nauraa kihersi laskiessani ruokailuvälineet lautaselle. Ketunhäntä kainalossa tai mielessä piilossa, kierot mielessä, hymyilin naiselle nyökäten. Taputin täyttä mahaani tyytyväisenä bimbon julistaessa että jälkiruoka tarjoiltaisiin myöhemmin. "Nyt voisin pienet ruokaperäiset tirsat ottaakin," totesin blondille silmäluomieni alkaessa lupsottamaan ison aterian päälle. Perunamuusin glykeeminen indeksi oli aivan liian korkea elimistölleni.

Raahustin peiliä kohti, bimbo vanavedessäni. Pakaroista punnertaen nainen hoputti askeleitani ja puoliksi unessa kaaduin suurelle, pyöreällä patjalle heti peilin läpi päästyäni. Silmieni sulkeutuessa, kehoni vaipuessa uneen, blondi käpertyi kainalooni.

Peili nro 39, Kiihotus.

Mussutin maukkaita muffinsseja ja massutin mahtavia kermamunkkeja hyvällä ruokahalulla kun jostain kantautui korviini heleää naurua. Avasin silmäni ja tunsin suuni olevan kuivempi kuin Saharan autiomaa. Olin uneksinut makeista jälkiruokaherkuista ja paremman syötävän puutteessa yrittänyt popsia tyynyni. Koetin karistaa unen seittiä silmistäni, kieltä kuivassa suussa liikutellen. Käänsin päätäni vasemmalle ja tuijotin suoraan bimbon munkkeihin, mahtaviin meloneihin, hyllyviin hinkkeihin.

Kikatuksen mukana heilahdellen, katseeni helposti hypnotisoiden.
Suuret rinnat pyöreät, mammuttimaiset kauniit ryntäät.
Naisen naurun raikuessa, kovasti korvissani kaikuessa.
Itsensä lopulta hilliten, naurun tyrskähdyksiin päättyen.

Kaunis blondini makasi vieressäni käsivarteensa nojaten. Suuret rinnat heilahtelivat vielä tovin viimeisen naurun pyrskähdyksen jälkeen, naisen yrittäessä kerätä itseään kokoon. "Noinko pahasti sä haluat jälkiruokaa?" Muusa uteli hymyillen. Silmäilin muhkeita meloneja ja nuolaisin kuivuneita huuliani. Mieleni teki lisää mirrin maukasta maitoa, suun kostukkeeksi ja jälkiruoan alkupaloiksi. Laskeskelin aikaa edellisestä miellyttävän makeasta maitoateriasta ja pohdin olisiko sitä kertynyt jo lisää. Ajatusta seuraten nousin nopeasti istumaan, katse himoisasti rintoihin kiinnittyneenä.

Bimbo heilutti etumustaan kutsuvasti ja en voinut vastustaa houkutusta pidempään. Salamana syöksähdin suuren rinnan kimppuun, nännin suuhuni sulkien. Kevyt imaisu avasi maitotiehyet ja makea maito suihkusi kuin lähteestä. Maiskutellen nautin maitoannokset molemmista nisistä, blondin äännellessä mielihyvästä. Nesteen ehdyttyä jatkoin tissien kiihkeää imemistä, nännejä välillä näykkien. Puna nousi bimbon kasvoille hyväillessäni herkkien rintojen sivuja käsilläni, tarpoen kuin kissanpentu, eritystä lisätäkseen. "M-maito loppu jo," nainen sanoi hengästyneesti.

Erilainen nälkä oli noussut sisälläni ja määrätietoisesti painoin myöntyväisen blondin patjalle alleni. Virnistin ja jatkoin kannujen kourintaa yhdellä kädellä. Toinen käsi lähti tutkimusretkelle parturoituun viidakkoon, sademetsän lomaan seikkailemaan. Bimbo voihkaisi äänekkäästi sormieni löytäessä kovan nappulan häpykummun alta, turvonneiden huulien yhtymäkohdasta. Kiusoittelevasti hipaisin klitorista henkäystä kevyemmin ja blondi puski lanteitaan kättäni vasten, kosketusta kiihkeästi vaatien. Tunsin veren kohisevan jalkoväliini, kovettuvan kullini kaivatessa kontaktia ja huomiota.

Yllättäen vedin käteni pois kostealta kukkulalta, bimbon jäädessä makaamaan hämmentyneenä, halukkaana ja himokkaana. "Mieleni tekisi kermapiirakkaa jälkiruokana," vihjasin blondille huuliani nuolaisten. Nainen ymmärsi sanomani tarkoituksella väärin tai halusi kujeilla kanssani. "Minä sinulle kermaisat piirakat näytän ja täytän," Muusa naurahti. *plop* Bimbon kostea onkalo kääntyi nurin kurin, pullahti pihalle, peruutti penikseksi.

Haluatko vaihtaa simpukkaan, pieneen sievään pimpukkaan?
Kermat sulle pumppaan, päälläsi jos jumppaan.
Piirakkaasi työnnyn, jos alleni myönnyt.
Roolipelattaisko, paneskeltaisko?

Empien katsahdin jalkoväliini, en ollut varma kuinka voisin pysyvän penikseni edes vaihtaa takaisin. Olin tyytyväinen nykyiseen kokoonpanooni ja bimbon alati kosteaan onkaloon. "No ei sitten", blondi totesi virnistäen ja plopsautti tussunsa takaisin. Muutos oli tällä kertaa huomattavasti hitaampi ja haltioituneena jäin tuijottamaan tapahtumaa. Liki omani kokoisen peniksen terska kutistui klitorikseksi samalla kun kivekset muuntuivat pieniksi sieviksi häpyhuuliksi. Naisen aukko muodostui omaa tahtiaan, jääden häpyhuulten taakse piiloon. Häpykukkulan vaalea karvoitus siistiytyi miehisen tuuheasta viidakosta kauniisti muotoilluksi sydämeksi.

Naurahdin ääneen, nainen oli etevä parturoimaan ja muotoilemaan myös alapäiden karvapeitteet. Arvelin blondin käyttäneen peilin muutosmekaniikkaa hyväkseen, kuten aikaisemmissa hiusmalliensa muutoksissa ja värjäyksissä. Haroin pörröisiä lyhyitä hiuksiani ja ihmettelin kuinka olin saanut pitää oman mallini muuttumattomana. Muistin menettäneeni melkoisen määrän karvoitusta alapäästäni, erehtyessäni torkahtamaan hiusten pesun aikana. Napaan asti yltävä seisokki peitti suurimman osan karvoituksesta. Katsoin häpykukkulaani tarkemmin ja tajusin blondin muotoilleen myös minulle sydämen muodon lyhyisiin punaisiin häpykarvoihini.

"Pannaanko sydämet pamppailemaan yhteen?" ehdotin bimbolle, molempien silmäillessä toistensa jalkovälejä. Kova kullini kaipasi blondin kosteaa koloa ja arvelin että nainen oli kanssa vailla kovaa moloa.

Peili nro 40, Kiusaus.

Blondi oli sovitusti vähentänyt omien keinotekoisesti lisättyjen feromoniensa eritystä normaalille tasolle. Siitä huolimatta huone oli kyllästetty kummankin feromoneilla, lisäksi molempien kehot tuottivat suunnattomia määriä oksitosiinia. Bimbo oli aikaisemmin epähuomiossa laittanut itsensä saamaan orgasmin vain siemensyöksystä sisälleen mutta oksitosiini oli voittanut sen esteen. Sain sormeilla naiselle orgasmeja niin halutessani ja totta kai halusin toiselle tuottaa mielihyvää monin eri tavoin. Muistelin blondin onnistuneen hieromaan itselleen klitoraalisen orgasmin tai pari koitoksen aikana, lanteidemme puserruksessa.

Paikoillemme pysähtyneinä, elimet kovina ja kosteina tuijotimme toisiamme patjalla vastakkain istuessamme. Bimbon suuret rinnat kohoilivat kiihkeän hengityksen mukana ja vaaleanpunaiset nännit näpöttivät innokkaana. Naisen posket punoittivat hienoisesti ja hän puri alahuultaan sensuellisti, kuin odottaen jotain merkkisignaalia, haluamatta sännätä suin päin aktiin.

Kuuletko kutsun kolon, litinän märän onkalon?
Näetkö nännit näpöttävät, kosketuksestasi kovasti välittävät?
Tunnetko sykkivän sapelin, sen kovan kuuman epelin?
Siemenet sisällesi kylvää tahdon, avaatko mulle kostean vaon?

Kova elimeni oli taas valmis ajattelemaan puolestani, esihekumatippojen valuessa jo pitkin vartta. Tein aloitteen aktiin rynnistäessäni suurten ryntäiden kimppuun, valmiiksi punehtuneita ja kiihottuneita nännejä suullani kiusaten. Blondi voihkaisi ääneen ja piti päätäni otteessaan, pakottaen huuleni pysymään rinnoillaan. Nuolin, imin ja näykin mahtavia rintoja kunnes kaipasin toisenlaista kontaktia. Katsoin kainosti ylöspäin ja kohtasin kiimasta loistavat siniset silmät, tuuheiden pitkien silmäripsien lomasta minua kiihkeästi tuijottaen.

Olin aikeissa nostaa pääni suurten rintojen välistä, naisen mansikkaisia huulia maistellakseni kun bimbo yhtäkkiä painoi minua patjalle. Blondi vissiin halusi olla päällä ja määrätä panon tahdin tällä kertaa. Suostuvaisena vaivuin selälleni. Saatuaan aseteltua minut sopivaan asentoon, nainen virnisti viekkaasti. Hän asettui tarkasti kehoni päälle makaamaan, suuret rinnat omiani vasten, yhteen painautuen. Vuotava veitikkani osui juuri kostean kolon kohdille ja bimbo hieroi itseään kokeilevasti kovaa kulliani vasten.

Äännähdin tahtomattani, kiihottavan hieronnan aiheuttamasta tunteesta. Blondi naurahti, mielissään tuottamastaan efektistä. Penikseni tiukasti välissämme, paineessa ja puserruksissa, elintäni vatkattiin ja vaivattiin ammattilaisen ottein. Olin kai hieman liian äänekäs, bimbon painaessa huulensa omiani vasten, voihkaisuni tukahduttaen. Kuumat huulet yhtyivät makeaan suudelmaan jossa kielet kamppailivat herruudesta ja dominoinnista. Luovutin vallan blondille menettäessäni viimeisetkin järjenrippeet, kiiman ja hekuman dominoidessa aivojani.

Tunsin kuinka kiimanesteet sekoittuivat jalkoväleissämme blondin jatkaessa intiimihierontaa. Kiitin staminaani etten ollut vielä lennättänyt lasteja, bimbon hinkatessa itseään kohti aallonharjaa. Naisen lantion liikkeet tiuhentuivat ja nopeentuivat kunnes blondin selkä kaareutui orgasmin vyöryessä koko vartalon yli. "Aaa-aaa-aaaa," bimbo huusi saavuttaessaan kliimaksinsa ja täristessään päälläni hallitsemattomasti. Vain vaivoin pystyin pidättelemään omaa orgasmiani, pitäessäni naisesta kiinni.

En halunnut tulla ennen kuin olisin kokenut kuuman pillun puristavat syvyydet ja odotin blondin tokeentuvan nautinnon huipustaan. Hetken kuluttua nainen kierähti päältäni, asettui selälleen jalat auki ja katsoi minua kutsuvasti. "Nyt saat tulla päälle," Muusa kujersi silmiään räpsyttäen ja suutaan suipistaen. En tarvinnut toista kutsua tai kehotusta, kiivetessäni kukkulalle, märän luolan suulle, sisään sukeltaakseni. Suutelin naista voimallisesti asetellessani sapeliani tupen suulle.

Työnnyin juuriani myöten sisälle ja panin kuin heikkopäinen. Tarkoituksena ei ollut enää lykkimisen lykkääminen tai kliimaksin välttely vaan pitkittyneen seisokkini piinasta päästäminen, hekuman huipentuma, lastin lennättäminen. Bimbo työnteli lanteillaan vastaan, pannessani parastani, pusertaessani penistä, pillun perukoille päästäkseni. Yhden erityisen syvän työnnön myötä tunsin kuinka orgasmini irrotti kuumat siemeneni, syösten ne vastaanottavaan vakoon. Vaikeroin siemensyöksyn ja kliimaksin tunteesta, vapauttavasta laukeamisesta samalla kun blondi saavutti oman hekumanhetkensä, allani täristen ja väristen.

Makasimme päällekkäin, henkeä haukkoen ja nesteitä valuen. Nousin naisen päältä ja tahmeat navat maiskahtivat äänekkäästi, vastentahtoisesti toisistaan irrotessaan. Päätin että seuraava etappi saisi luvan olla pesuhuone ja kunnon kuuraus.

Peili nro 41, Kuumotus.

Makasimme vierekkäin punaisten lakanoiden peittämällä pyöreällä patjalla. Bimbo levitteli tahmeita sisäreisiään, siementen ja naisen omien nesteiden sekoituksen valuessa jalkovälistä lakanoille. "Tiiätkö millaista on merenneitoseksi? Kun jalat liimaantuu yhteen ja värkki haisee kalalle," Muusa kikatteli. Naurahdin ajatukselle ja totesin että en kuitenkaan halunnut blondin muuttuvan merenneidoksi saati haiskahtavan vedeneläville. Neutraalin tai miedon tuoksuinen nainen oli enemmän minun mieleeni, tosin en pannut pahakseni mansikanmakuisia suukkosia.

Huulesi makean mansikkaiset, niistä tahdon maistiaiset.
Pususi hellän pehmeä, tahdon sun lempeä.
Suu supussa odottaen, kielesi kohta kohdaten.
Kielari kiihkeä, vähemmän hempeä, penikseni oli taas jähmeä.

Jouduin pakottamaan itseni irti bimbon pehmeiden huulien imusta, pelätessäni ettemme ehtisi pesulle ennen yötä jos jatkaisimme tätä tahtia tai rataa. Päättäväisesti nousin patjalta ja suuntasin peiliä kohti, olkani yli blondille huikaten. "Tulehan kissakalaseni, polskimaan altaaseen kanssani," sanoin kättäni ojentaen. Bimbo kipitti viereeni pelkästään pitkiin vaaleisiin hiuksiinsa pukeutuneena. Pehmeä käsi tarttui omaani ja nainen seurasi perässäni kun kävelimme peilistä läpi.

Astuimme lämpimän kosteaan huoneeseen ja välittömästi huomasin vastapäisellä seinällä uuden oven. Tumma lasi esti näkemästä mitä sen taakse kätkeytyi, tältä etäisyydeltä sitä tarkkaillessani. Blondi myhäili nähdessään uteliaan ilmeeni. Nainen tassutteli määrätietoisesti suihkurivistön äärelle, kättäni tiukasti otteessaan pitäen ja vetäen minua perässään. Aavistelin blondilla olevan taas ketunhäntä kainalossa ja juonet mielessä, kun hän vaihtoi istumapesusta suihkuun. Muusa laski kädestäni irti ja alkoi tutkailla suihkun mekaniikkaa.

Varuillani astuin seuraavaksi lähimmän suihkun alle, bimbon pestessä itseään minusta välittämättä. Vaivihkaa vilkaisin jalkoväliini ja yritin tahdonvoimalla laskettaa seisokkiani, siinä epäonnistuen. Muistin hyvin Muusalle aikaisemmin tekemäni kepposen, yritettyäni hyödyntää kylmän veden kutistavaa efektiä epätoivotun erektion poistamisessa. Ikävä kyllä myös bimbo muisti kyseisen tapahtuman, kuten sain huomata naisen suunnatessa kylmän suihkun jalkoväliini.

Ajatuksiini uppoutuneena en ollut kiinnittänyt huomiota blondin puuhasteluihin viereisen suihkun parissa. Kiljahdin äänekkäästi kylmän veden aiheuttamasta tuntemuksesta ja äkkinäisestä kutistumisesta penikseni jäätyessä pystyyn. Myös nännini päättivät kurtistua rusinoiksi vastalauseena ihokarvat pystyyn nostattavan kylmästä vedestä. Blondi nauroi kovaäänisesti ja virnisti ilkikurisesti. "Montakos astetta vesi oli?" nainen uteli, orgaaniseen lihalämpömittariini viitaten. Katsoin alas ja tuhahtaen totesin sen olleen miinuksen puolella.

"Sun nännit kertoo eri tarinaa," Muusa kommentoi tökäten jäykkänä näpöttävää nänniäni pitkällä punaisella sormenkynnellään. Sähköshokkimainen kuuma välähdys kulki kehoni läpi, lähettäen signaaleja toisiin erogeenisiin pisteisiin. Tunsin värähdyksen jäätyneessä peniksessäni. Bimbon silmät välähtivät idealampun syttyessä naisen päässä. Varoittamatta nainen kävi suullaan rintojeni kimppuun, kylmän ja kuuman vaihtelun nostattaessa ihoni kananlihalle.

Kuuma kieli kiersi nännipihaani pitkin, herkintä kohtaa kiusaavasti vältellen. Blondi näykki rintojeni ihoa ja kokemuksesta tiesin että tästä jäisi jännät jäljet herkkään ihooni. Kosteat huulet sulkeutuivat nännin ympärille, nautinnollisesti imien, kielen kosketellessa kovaa näpötystä. Nostattava tunne otti vallan myös miehisestä elimestäni, veren kohistessa jäykistämään ja kuumentamaan kulliani kovaksi. En pystynyt keskittymään kahteen tuntemukseen yhtä aikaa ja tunsin sulavani bimbon suudellessa rintojani uudelleen.

Viileän ilman tuulahdus kosteilla rinnoillani havahdutti kehoni kaipaamaan blondin kuuman suun kosketusta. Pää takakenossa, silmät puoliksi suljettuina olin nauttinut naisen kiihkeän kovettavasta huomiosta muusta maailmasta tietämättömänä. Etsin blondia katseellani, nähdessäni hunajanvaaleiden hiusten peittämän selän katoavan tumman lasioven taakse. Hölmistyneenä seisoin edelleen suihkun edessä kun ovi avautui uudelleen.

"Liity toki seuraani," Muusa tokaisi naurua kihertäen ja kättään ojentaen. Muutama askel ja seisoin blondin vieressä, kulmat kurtussa, kulli kovana. Mieltäni kutkutti kummastus, tilanne vaikutti kovin tutulta mutta roolit olivat heittäneet häränpyllyä. Bimbo tarttui käteeni ja veti minut lasioven toiselle puolelle.

JATKUU

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS