Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Maalaus
QR-Code dieser Seite

Maalaus Hot

//Kirjoitin ja mietin aika nopeasti -noin viidessätoista minuutissa, joten virheitä on ja pituutta on vähän.//


Taas katseemme kohtasivat keskenään samalla tavoin, mikä toikin oletuksen, että hän ei jostain syystä minusta luovuttaisikaan. Hänen ilmeensä vakavuuskin kertoi, että vitsailu oli kaukana.
Muuan maalaus vanhan olisi rakennuksen yläkerrassa, se olisi arvoton muille, mutta korvaamaton hänelle. Epäilin näin ollen, että se johtunee hänelle kertyneestä tunnearvosta, mutta siihen ei selvinnyt, miksi juuri minun sen täytyisi hakea. Vaikka olenkin pätevä ammatissani: mestarivaras, joka ei herätä epäilystäkään olemassa olollaan, hiljaisuudellaan ja tarkkaavaisuudellaan, joka myös on ansainnut sievoisen summan juuri tätä "ammattia" ja näitä taitoja hyväksikäyttäen. Hänellehän homma olisi suhteellisen helppoa, jos vain uskaltautuisi hylättyyn, mutta kielettyyn rakennukseen tunkeutua ilman, ettei hän huomiota herättäisi, mikä vaatii ainakin semmoisissa hiljalleen hiipuneissa olosuhteissa enemmän. Tuskin rakennus kenelekään oli ykkösprioriteetti, ei todellakaan, jos ei siellä kukaan asunut. Varmasti kaupunkikin jyräisi tontin jossain vaiheessa alleen uutta asutusta varten, jos ei nyt ensin huutokauppaisi sen kalusteita.
Kaikesta tästä huolimatta, otin haasteen vastaan, sillä minua kuulemma odotti ansioikas palkinto, jota rahasummaksi ensin oletin. Joten tehtävä kuulosti ja näytti helpolta, mutta itseasiassa, se oli kaikkea muuta.
Näin kävi iltahämärään, kun saavuin ensin talolle, työhön sopiva vaatetus ja kalustus mukanani.
Rakennuksen sisään tunkeutuessa ei tapahtunut mitään odottamatonta, paitsi minuuttejen jälkeen, kun kipesin ja astuin ullakolle, missä taulun sanojen mukaan pitäisi sijaita. Ensimmäinen merkki oli haju, savun haju, joka kantautui alakerrasta ylös. Silloin tiesin, että jotain oli tekeillä. Tulin alas nopeasti maalaus kanalossa huomatakseni jo roihuavat liekit, jotka ylsivät jo yläkertaan. Teitä ulos ei ollut muita kuin ikkuna. Ikkuna josta mahduin juuri ja juuri ulkopuolelle. Sen takana odotti pudotus, joka mursi onnekseni vain oikean ranteeni. Sairaalassa mietteissäni, olin varma, että tämä tapahtumien sarja oli varmalti suuniteltua. Jopa itse naisen alkujaan miettimä. Ja uskoin, että jos tilanteessa olisi käynyt niin kuin piti, juuri se olisi toiminut sinä "ansioikkaana palkintona". Hän halusi minut hengiltä. Ei ole vaan hajua, että miksi.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.8  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Maalaus 2014-11-18 05:47:14 Arska
Arvosana 
 
3.0
Arska Arvostellut: Arska    November 18, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Vielä muutama sananen aiheesta.

Luulit, että voit viimeistellä kirjoittamaasi vielä esiintuonnin jälkeen. Näin onkin monilla sivustoilla, mutta täällä se mahdollisuus on jätetty pois.

Sinulla on tässä käsissäsi aivan herkullinen alkupala, jonka olet tosin hieman huolimattomasti kypsytellyt. Koko ateria ei suinkaan sen vuoksi ole pilalla, vaan voit laatia maistuvan kirjallisen makunautinnon käsillä olevista raaka-aineista.

Älä nyt niitä heitä roskikseen, vain siksi, että alkuruoka jäi hieman raakileeksi.

Minun mielikuvitukseni jo hytkyy lähtökuopissaan tuon alkupalan jälkeen. Toiveeni tämän suhteen onkin, että pistät kattilan tulille ja kokkaat aloittamasi valmiiksi kaikessa kiireettömyydessä.
Herkkuateria ei synny pelkillä mausteilla. Siihen tarvitaan myös hyvät raaka-aineet, ja riittävä osaaminen. Ne sinulta kyllä löytyvät.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Maalaus 2014-11-17 19:10:43 Jästipää
Arvosana 
 
3.0
Jästipää Arvostellut: Jästipää    November 17, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Mielenkiintoinen teksti. Tässä olisi hyvä alku jollekin suuremmalle. Olen samaa mieltä toisten kanssa, että turhaan tässä olet hätäillyt. Oletan, että kyse on jostain kirjoitusharjoituksesta ja tästä syystä viidessätoista minuutissa on teksti syntynyt, mutta tätä olisi kannattanut siitäkin huolimatta ensin korjata ennen tänne tallennusta. Mutta siitä huolimatta pidin kuitenkin tekstistä, vaikka kieltämättä lukuisat virheet häiritsivät lukukokemusta. Kiinnostava teksti, jolle mielellään toivoisin näkeväni jatkoa...

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Maalaus 2014-11-17 18:20:11 TarraLeguaani
Arvosana 
 
2.5
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    November 17, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Arska on kirjoittanut kommentin Alderyn 'arvosteluun'. Ja se on niin täyttä asiaa! Olen täysin samaa mieltä Arskan kanssa. Miksi tämä piti kirjoittaa niin hätäiseen? Oliko tehtävä tehdä se vartissa ja sekuntiakaan ei saanut käyttää ylimääräistä aikaa? En silti laittaisi niin kiireellistä tarinaa siinä muodossa tänne. Virheitä ei saa enää korjattua, nyt se on ikuisesti menetetty mahdollisuus :(

Juoni on kaikessa lyhykkäisyydessään loistava ja hyvin mielenkiintoinen. Kirjoitusvirheet samentavat sujuvuutta. Ne ovat ärsyttäviä. Lahjakkuus paistaa taustalta, mutta kiireen virheet vetävät sadepilviä päälle.

Vaikea arvioitava. Se on silti arvioitava tässä muodossa, kuin se on täällä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Maalaus 2014-11-17 11:50:57 N.P.Aldery
Arvosana 
 
N/A
N.P.Aldery Arvostellut: N.P.Aldery    November 17, 2014
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tuossa kolmannella rivillä on ihan täysin huolimattomuudesta johtuva virhe, ja sen pitäisi mennä:
"Muuan maalaus oli vanhan rakennuksen yläkerrassa,..."

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS