Kuin kultavirta verho hiusten
lainehtiva on,
katse kasvoist' kauniiden
kiltti, viaton.
Silmät kirkkaat, harmaat meren
kauniit tuikahtaa,
syvyys tumman metsälammen
niissä asustaa.
Suu kuin kukan nuppu uusi
marjanpunainen,
vihreä kuin joulukuusi
kukkaseppeleinen,
joka kulmat helläst' kiertää
köynnösvarsillaan,
kultatukkaa tuskin hiertää
vehreillä nauhoillaan.
Puku vehryt, kesäinen
hiljaa verhoaa
nuoren neidon sorjan varren
metsäkankaallaan.
Lempeän voiman luonnon villin
hän omistaa,
kesän lämmön kera kukkain
tänne tuoda saa.
