Käärme ei kykene lentämään,
ei liioin lisko;
lasinen haava ohimossani
vaihtaa paikkaa.
Ei, en todellakaan tiedä,
että on jonkin loppu.
Virkailija,
(punainen porsas karsinassaan
lasisessa lastenlorussa)
viikonloppu, maailmanloppu,
jonkin muun loppu?
Ei, iltapuku lasinsiruilla täytettynä
huuleni ovat veriset:
olen purrut(hävettää),
en tiedä, onko se kuolema,
sillä nyt on
viimeinen sormi
katkaistu,
niin että
yhteenlasku on sopimatonta,
suorastaan mahdotonta;
kymmenellä voi laskea
rajallisesti,
siis kuinka monta liskoa
leninkini helmassa roikkuu:
valjuina, ankaran jähmettyneinä,
sokeina.
Virkailija,
(sinä typerys, vaikene)
ohimossani haava sykkii
laskien yhteen
reiteni, polveni,
sirot nilkkani.
Miten kaavake täytetään?
Ruumis on kateissa.
Virkailija,
(turpea himoa röhkivä porsas)
pölyttyisinkö arkistossasi
lasinpalasia sylkien?
Ohimoni haava synnyttää
kelmeitä liskoja ja
liukkaita käärmeitä
tahmeana maitovirtana.
Ruumis on kateissa.
Valhe!
mouruaa
byrokratian kiimainen kuoro.
