betoniseinän keltainen valaisee edelleen huoneen
mutta suljemme verhot maailmalta
jossa katseet rikkovat selittämättömät hetkemme
viileät sormet tanssivat pehmeällä iholla
ja hiljaisuus kietoutuu ympärillemme
aika pysähtyy painavien silmäluomien päälle
värit makaavat unisina samassa yössä
vähin äänin hiipuva kysymys meistä
särkee utuisen hämärän harmonian
mutta se piiloutuukin sanattoman huokauksen taakse
äänetön ihme jatkuu käsi kädessä
kunnes riisutut minuutit heräävät jälleen
ja todellisuus saa meidät kiinni saapuvasta huomisesta
