Helminauhan monissa väreissä
välkehtii elämäni.
On synkintä mustaa,
sädehtivän valkoista,
paahtavan keltaista.
Puron lailla solisee
ylläni elämän taivas,
siellä kuljeksii
repaleisia pilviä.
Maisemat sielussani
ovat ajoittain
kuin vuodenaikojen kirjo.
Sekaan mahtuu
myös viiltoja,
niin syviä ja haavoittavia,
jotka repivät
sieluani pieniin osiin.
Onnellisuuden loiste
silloin tunkeutuu sisimpääni,
valaisee pimeimmätkin sopukat,
pakottaen pahuuden
väistymään.
Toisinaan rakkaus sydämessäni
antaa voimia jatkaa,
usko Jumalaan
pitää minut
oikealla tiellä.
Aina ei jaksa
uskoa siihen,
että Jumala
jakelisi onnea
runsain mitoin.
Jumala armahtaa
mutta myös rankaisee
syntiä tehdessämme.
Hän meitä rakastaa
niin käsittämättömän paljon,
niin paljon,
ettei sielumme
sitä pysty sulattamaan.
Jumalan hellä rakkaus
lääkitsee sydämemme,
aina kun
ilkeä sana
mieltä pahoittaa,
kun valehdellaan
silmät krkkaina
aivan liian monta kertaa.
Sydämen tyhjyyden
voi ainoastaan
Jeesus täyttää.
Rakkaus on kaikenkantava voima!
