Lumihiutaleet puhtoiset
alas pilvistä leijailevat,
herkän pitsisinä,
erilaisina.
Niitä kielelläni pyydystän,
annan sen kylmyyden
suussani maistua.
Selälleni lumihankeen
heittäydyn,
teen onnessani
lumienkeleitä
siitä yhä nauttien.
Auringonsäteet saavat
lumen välkehtimään
miljoonin valopilkuin.
Valopilkut tanssivat
lumihangella riemuissaan,
säihkyvät timanttien tavoin.
Yhä uudelleen
lumienkeleitä
teen puhtoiseen lumeen.
Monot jalkaani sujahtavat,
hiihtomatkani alkaa
keskellä luonnon ihmeiden.
Rauhallisuus
metsän huomassa
vangitsee ja
tyynnyttää.
Silloin stressi sisimmässäni
hetkeksi hellittää,
voin vaan antautua
siihen rauhaan
ja Jumalan läsnäoloon.
Jumalan rakkaus
pois pyyhkii
katkeruuden ja turhan,
kuluttavan vihan.
Sinä hetkenä
syvä levollisuus
sydämeeni jää.
Edes hetkittäinen
vietetty aika
keskellä metsää,
jo ihanasti
poistaa rintaa
puristaneen vanteen ja
helpottaa pahaa oloa,
kunnes on aika
siirtyä takaisin maailman
kuluttavaan sykkeeseen.
