Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Arvostelut käyttäjältä Rosanna

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
 
Romantiikka
 
Arvosana 
 
4.0
Rosanna Arvostellut: Rosanna    August 29, 2016
  -  

Tekstisi tunnelma oli rauhallinen ja aavistuksen alakuloinen, aivan kuten päähenkilökin. Lähiöihin yleensä yhdistetty harmaus välittyi hyvin. Henkilösi olivat onnistuneesti rajattuja ja kuvasivat edustamaansa ihmisryhmää hyvin; Anita oli pubiruusu (pidin nimikkeestä!), jonka elämäninnon vuodet olivat haalistaneet. Sanni edusti puhtautta ja valoisaa tulevaisuutta. Anita oli ehkä nuorena muistuttanut Sannia. Mieshenkilö seilasi näiden kahden välillä ja oli lopussa selkeästi luovuttamassa ja antautumassa. Hän oli valitsemassa Anitan polkua ja jättämässä Sannin kaltaisen tulevaisuuden pois valinnoistaan.

Tekstisi oli tiivistä ja kulki koko ajan eteenpäin. Turhaa ja rönsyilevää infoa ei ollut, kaikki teksti tuki tarinaa. Muutaman yhdyssanavirheen löysin. Erityisesti pidin siitä, miten olit käsitellyt Anitan ja päähenkilön sänkytouhut. Et sortunut yksityiskohtaiseen mässäilyyn vaan lähinnä totesit tapahtuneen.

Lopun tapaamisesta Sannin kanssa olisin halunnut lukea yksityiskohtaisemmin. Kuinka onneton Sanni oli kertoessaan, että suhteella ei ole jatkoa? Oliko hänellä ehkä paineita valita kumppaninsa samasta yhteiskuntaluokasta? Näin tarinassasi potentiaalia moderniin Roomeo ja Juulia –tarinaan. Jäin myös uteliaaksi siitä, miten mies oli alun perin päätynyt kävelylle Sannin kanssa.

Tyylisi on suoraviivainen ja kuvaan miehen ajatusmaailmaa hyvin aidosti. Lukijalle jää mielenkiinto lukea muitakin tekstejäsi!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS