Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Arvostelut käyttäjältä Misto

2 kohdetta - näytetään 1 - 2
 
Muut
 
Arvosana 
 
2.0
Misto Arvostellut: Misto    March 24, 2015
Top 500 Arvostelijat  -  

Ihan ensimmäisenä, tekstiä oli aika hankala lukea sen takia, että kappalejaot puuttuvat. Tai no, okei, kappalejakoja on, mutta esimerkiksi dialogi olisi ollut hyvä irrottaa tekstistä erilleen, että sen näkee helpommin. Lisäksi kirjoitusvirheisiin kannattaa kiinnittää enemmän huomiota jatkossa.

On aina jonkinlainen riski ottaa lapsi kertojaksi, varsinkin jos tarina ei ole lapsille suunnattu. Joissakin kohdissa tuli vähän sellainen tunne, että "reagoisiko viisivuotias oikeasti näin?" Esimerkiksi yleensä jotkut 5-vuotiaat, joille on opetettu, että ei saa valehdella, saattaisi sanoa heti, että hänellä on jo asia, joka annettiin lahjaksi. Lisäksi sana "sammalsi" ei ehkä ihan sovi viisivuotiaan suuhun.

Vaikka nämä asiat vaivasivatkin, tarinan idea oli kohtalaisen hyvä. Tietenkin samankaltaisia tarinoita on kirjoitettu ja julkaistu miljoonia. Aihe on kuitenkin jollain tavalla tyypillinen. Muuten teksti oli hyvää, vaikkakin tietyissä kohdissa vähän kömpelöä ja ehkä hieman liian pitkitettyä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
30
Report this review
Muut
 
Arvosana 
 
4.0
Misto Arvostellut: Misto    March 22, 2015
Top 500 Arvostelijat  -  

Novelli on sopivan lyhyt, ytimekäs ja minimalistinen. Siinä ei ole turhia selityksiä, vaan tarina on mitä on. Lauseet ovat yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä.

Vaikka novelli onkin minimalistinen, siinä oli kuitenkin ideaa. On mielenkiintoista, miten näinkin lyhyeen tarinaan saa kuitenkin niin mielenkiintoisen käänteen. Tästä laivojen murskautumisesta tulee jotenkin mieleen vähän Chuck Palahniukin tekstit. Hienointa on, miten novellin voi tavallaan joko ottaa ns. kirjallisena, tai sitä voi tulkita symbolisena.

Tämän jälkeen tekee ehdottomasti mieli lukea muutkin novellisi.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
2 kohdetta - näytetään 1 - 2
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS