 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Olipa kerrankin hyvä prologi, yleensä niissä kerrotaan turhan etäisistä tapahtumista. Tässä jännitys säilyi loppuun asti, vaikka puolessa välissä jo arvasi, että näkökulmahenkilö tulee kuolemaan. En kuulu kauhun tai jännityksen ahmintakuntaan, joten arvioni ei täysin vastaa lukijapalautetta. Jos sattuisin olemaan kauhufani, saisit 4 tähteä. Koska en lue aihealueesta, saat 3,5.
Kerronta on sujuvaa ja kieliopilliset perusasiat ovat hallussa, joskin uusi korjauskerta ei olisi haitaksi. Sabe käsitteli korjausehdotuksia, niistä olen pitkälti samaa mieltä. Monimutkaisista ja pitkistä lauserakenteista olisi hyvä päästä eroon, sillä selkeä kerronta puree paremmin. Tietysti selkeyden ja liiallisen yksinkertaisuuden rajaa on vaikea selittää. Vähentäisin lauseenvastikkeita, joskaan kaikkia ei tarvitse poistaa. Kappaleen kirjoitettua mieti tuliko lauseissa mainittua samoja asioita. Jos tuli, karsi ja tiivistä.
Ehkä suurin kritiikkini tulee ennalta arvattavuudesta. Kauhukertomukset pursuavat prologin kaltaisia juonia: mennään pimeässä pelottavaan paikkaan, säikähdetään ja kuollaan. Mitään uutta en murhatapaa lukuunottamatta kerronnasta löytänyt. Nowhere kuulostaa geneeriseltä kauhujen kaupungilta, jossa dystopia kukoistaa. Mitä omaa halusit kertomuksella tuoda julki?
Miten elävöittäisin kertomusta? Alkua kannattaisi hioa. Alun suurin ongelma on kenties se, että se on yleistä kerrontaa ilman henkilökuvia. Kun kaupunkikuvaus on oksennettu, siirrytään henkilöihin ja dialogiin. Kerro yksityiskohtia, jotka tekevät Nowherestä uniikin. Pari yksityiskohtaa riittää, kun sidot ne kerrontaan. Yksityiskohtien ei pitäisi olla kiiltokuvamaisia tarroja, jota liimaillaan sinne tänne. Jos ne ovat, yritä tehdä niistä sellaisia, että tarroista jää liimajälki paperille. Yksityiskohdat on siis integroitu erottamattomasti tarinaan, niitä ei voi poistaa ilman, että juonen ymmärrettävyys kärsii. Parhaiten tämä tapahtuu asioiden sitomisella henkilöiden tekemiseen.
Henkilökuvaukset jäivät ohuiksi ja geneerisiksi. Kaksikymmentävuotias, tummahiuksinen, jolla on ohkaiset kasvot ei jää mieleen. Saattaa olla, ettei prologin henkilöitä enää tapaa tarinan luvuissa, mutta niistä olisi siitä huolimatta voinut tehdä muistettavia. Mustakaapuisista, maskeeratuista tappajista olen taatusti lukenut aikaisemmin.
Toran pari eli Steven. Kerro hänen nimensä aikaisemmin äläkä selitä kunika "Toran pari teki sitä ja tätä". Nimeä ei ole mitään syytä pantata.
Voisin analysoida lisää, mutta ehkä tällä pääset alkuun. Kiitos kertomuksesta!
