 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Pidin tästä tekstistä. Kirjoitus on varsin synkkä lähes loppuun asti, mutta tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Se on enemmän minusta kuin pelkkä auringonpilkahdus, koska päähenkilö oivaltaa tärkeän asian ja päättää korjata tilanteensa. Sanoma on selvä. Epätoivoisimmassakin tilanteessa on vielä toivoa. Pääosin teksti on hyvin kirjoitettua ja melkein virheetöntä. Joitain pieniä juttuja kuitenkin huomasin, kuten siellä täällä oli mielestäni turhia täytesanoja "siitä", "sillä" jne. joita voisi karsia pois.
Parin lauseen osalta muutama huomio:
"Se oli sateinen syyskuun päivä, kun olen kävelemässä koulusta kotiin.". "Se" sanan käyttö alussa on svetisismiä eli jätä "se" sana kokonaan pois -> "Oli sateinen...". Päälause ja sivulause ovat eri aikamuodoissa eli tulisi korjata samaan aikamuotoon -> vrt. "oli" ja "olen".
"Kaivan tutusta kivenkolosta sen pienen esineen, joka on ulospääsytie omista ajatuksistani." -> sana "ulospääsytie" kuulostaa korvaani jotenkin hassulta, ehkä pelkkä "ulospääsy" riittäisi?
Kokonaisuutena hyvä ja ehyt teksti, joka kiinnitti minun mielenkiintoni. Tärkeä aihe ja tässä tapauksessa minusta hyvin käsiteltynä. Kiitoksia!
