 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hienoa tekstiä vaikeasta aiheesta. Pysyttelet arkisissä asioissa, joista tunnelma ja informaatio välittyy hienovaraisesti ja paisuttelematta. Hienoa työtä.
Jäin miettimään vain muutamaa, mielestäni epäuskottavaa seikkaa muuten hienossa tekstissä. Miten appiukko voi olla vielä elossa ja niin hyväkuntoinen, että voi pilkkoa puita, jos hän on jo kuolleen aviomiehen isä ja päähenkilö on "vanhoilla päivillään", jonka poikakin on jo aikamies, kymmenen vuotta Venäjällä asunut? Myös se tuntui epäuskottavalta, ettei selvästi psykoottinen pääse hoitoon. Jos äiti olisi jotenkin itsekin dementoitunut, niin sitten olisi uskottavaa, ettei hän soita ambulanssia eikä tiedä sairauden hoidosta lääkkeitä enempää.
Kiitos tekstistä.
| 8 kohdetta - näytetään 1 - 8 |
Järjestys
|
| 8 kohdetta - näytetään 1 - 8 |
Minulla on pitkä työura mielenterveyskuntoutujien parissa, ja valitettavasti asia on niin, että hoitoon päästäkseen tulee olla todella sairas. En sano tekstissäni psykoosista mitään; psykoottinen ihminenhän tietysti pääsee M1-lähetteellä hoitoon, mutta edes itsemurhaa yrittäneitä ei välttämättä viedä psykiatriseen hoitoon. Kuten eräs ambulanssikuski taannoin sanoi, kun olin työni puolesta soittanut ambulanssin eräälle asiakkaalle: "Ei ne tätä sisään ota. Täällä saa vapaasti vaikka tappaa itsensä nykyään". Se on totta. Olen ollut monesti todistamassa tilanteita, joissa psykiatrista osastohoitoa tarvitsevaa henkilöä ei ole joko otettu osastolle ollenkaan, tai sitten on otettu pariksi päiväksi ja kotiutettu sitten. Mielenterveyskuntoutujat ovat Suomessa täysin oman onnensa nojassa. Niin ei ollut vielä silloin, kun aloittelin uraani, vaikka eivät asiat silloinkaan hyvin olleet. Niin kuin sanonta kuuluu: "Kun ennen pelkäsi joutuvansa mielisairaalaan, nykyään saa pelätä, ettei sinne pääse".
Anna-Liisa (äiti) ei soittanut apua pojalleen, koska "auttoi" aikanaan hullun miehensä pois päiviltä, ja saman hän teki nyt pojalleen.