Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Taivas vai maa? 2016-08-03 12:48:14 E.
Arvosana 
 
3.0
Arvostellut: E.    August 03, 2016

Olet nähnyt vaivaa tekstin eteen, hienoa, se kunnioittaa lukijaa. Lauseesi on oikein hyvä, itse asiassa myös keveistä keveimmällä tavalla itsemurhasta kirjoittaminen on ideana erinomaisen hyvä ja tuore. Ehkäpä nuori ihminen tekee itsemurhan juuri hetkellisestä, romanttisesta päähänpistosta, vaikka juuri tämä tarina onkin epäuskottava.

Itsemurhasta kirjoittaminen tuoreesti on varsin hankalaa, toisenlaisen aiheen parissa olisit luultavasti onnistunut paremmin. Harrastajakirjoittajatekstien lukijat ovat lukeneet lukemattomia tarinoita silloilta, ikkunoita hyppäämisestä, ranteiden viiltämisestä, junaraiteista ja lääkeyliannostuksista, joten sinun tarinasi on juoneltaan mitä tyypillisin. Myös taivaaseen, tähtiin ja lintuihin liittyvä symboliikka on paljon käytettyä, kulunutta. Kirjallisuutta kannattaa lukea paljon, jotta tunnistaa kuluneen kuvakielen. Samaa ajatusta palvelee muiden harrastajakirjoittajien tekstien lukeminen, sillä pian kirjoittaja huomaa itsekin, miten paljon samanlaisia symboleja ja aiheita käytetään - ja oppii parhaimmillaan ilmaisemaan tuoreemmin.

Minun mielestäni vetoapu sitaattisanakirjasta ei juuri koskaan toimi, ei tässäkään, varsinkin, kun valitut ajattelijat ovat summittaisesti valittuja eivätkä sovi filosofialtaan aiheeseesi millään lailla. Muilta lainattua tekstiä ei yleensä kannata omaan tekstiin panna, ei laulunsanoja, ei sitaatteja eikä mitään muutakaan, ellei sitten kyseessä ole hybridimallinen, kokeellinen teos: sellainen voi tietysti olla myös realistista tekstiä.

Tekstisi kulkee hyvin, kiinnostavaa tekstissäsi oli mielestä tuo kevyt ote sekä helppolukuisuus. Lauserakenteesi on oikein hyvä joistakin pienemmistä kielioppivirheistä huolimatta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS