Tyttö istuu penkillä kyynelten valuessa poskilta. Tytön hiukset ovat letitetty, mutta toisesta letistä on pudonnut nauha ja se on purkautumassa. Hänen aiemmin kaunis punainen mekkonsa on nyt aivan riekaleina. Taivaalla paistaa kirkas aurinko, mutta tyttö ei sitä huomaa vaan tuijottaa mutkikasta soratietä. Velho katselee tätä talonsa ikkunasta miettien päänsä puhki, miten hän voisi piristää tätä särkynyttä tyttöä? Aiemmin niin kaunis, mutta nyt pilalla. Ennen velho nautti suuresti katselleessaan tytön leikkivän puisella hevosella, mutta nyt hevosesta ei näy jälkeäkään. Tytön äiti on kuollut ja jättänyt tämän yksin maailmaan. Tyttö ei edes liikahda velhon astuessa mökkinsä ovesta kirkkaaseen ulkoilmaan. Yhä kyyneleet vain valuvat kun velho kyykistyy tytön eteen.
''Mikä sääli ,että näin kaunis ja hento enkeli on muuttunut aivan mustaksi.'' Velho sanoo asettaen ryppyisen kätensä tytön polvelle.
Viimein tyttö kohottaa itkuiset silmänsä ja katsoo velhon kasvoja. Velho pyyhkii hopeisen kyyneleen tytön silmäkulmasta hymyillen.
''Mitäs sanoisit, jos sinun ei tarvitsisi enää koskaa tuntea kipua tai olla yksin?'' Velho kysyy silittäen tytön vaaleaa päälakea.
Tyttö nielaisee äänekkäästi ja katsoo velhoa toiveikkaasti.
''Hyvä herra en tiedä mitään parempaa kuin tarjouksesi. Miten on mahdollista olla tuntematta tätä tuskaa, jonka minä tunnen?''
Velho nousee seisomaan ja viittoo tytön mukaansa tälle vastaamatta.
.
Velho katsoo tyttöä hymyillen. Enää tämä ei itke, hiukset ovat kauniisti letitetyt ja vanha punainen mekko on vaihdettu uuteen kultaiseen. Tytön kädet lepäävät tämän sylissä tämän istuessa levollisesti. Velho astahtaa askeleen taaksepäin ja ihailee työnsä hedelmiä. Hän nostaa tytön syliinsä ja asettaa tämän hyllylle.
''Niin kaunis. Sinun ei tarvitse olla enää koskaan yksin.'' Velho ihailee katsellen tyttöä, jonka aika on pysähtynyt.
Hän on nyt kaltaistensa joukossa. Yksinäisten lasten, jotka hän on pelastanut. Lasten joiden suru on heidät hukuttanut ja velho ottanut siipensä suojaan.
''Minun kauniit nukkeni.''
