Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Menetetty Vuosi - Osa 1
QR-Code dieser Seite

Menetetty Vuosi - Osa 1

Luku 1 (9.9.2016)

Adam istui rivitalo asuntonsa takapihalla mustassa tuolissa lasisen pöydän ääressä. Hän katseli postiluukusta pudonnutta kuvaa itkien. Joku oli pudottanut kuvan hänen postiluukustaan vain viisi minuuttia aikaisemmin. Kuka sellaista tekisi? Kuka pelleili hänen kanssaan? Kuvassa oli Aria ja Adam käsikädessä yli kolme vuotta sitten läheisellä rannalla.
Aria oli kuollut tasan kolme vuotta sitten. Kuka halusi pilata Adamin aamun tiputtamalla sydäntäsärkevän kuvan postiluukusta? Oli jo muutenkin tarpeeksi kauheaa viettää kuolleen tyttöystävän vuosipäivää.
Varsinkin, kun muistot riidasta onnettomuuspäivänä piinasivat Adamin mieltä, kuin jumiin jäänyt mörkö lukitussa kaapissa.
Adam ja Aria olivat riidelleet juuri ennen Arian lähtöä lentokentälle. Aria oli huutanut hänelle, että Adam oli sekaisin päästään ja että Adam pelleili hänen kanssaan. Antaa hänelle lahjoja ja sitten kahden minuutin kuluttua sanoo, että ei ole antanut mitään. ''Mene hoitoon!' Aria oli huutanut paiskatessaan oven perässään kiinni.
Sitä ennen Adam oli heitellyt suutuspäissään tavaroita ympäri keittiötä huutaen, että Arialla oli päässä vinksahtanut, ja ihan turhaan hän Adamia syytti siitä, että Aria kuvitteli omiaan. Aria oli käyttäytynyt oudosti jo pitkän aikaa ennen viimeistä räjähtävää tappelua. Adam oli nähnyt Arian itkemässä monta kertaa, kirjoittaessaan päiväkirjaansa. Adam oli kysynyt miksi hän itki, mutta Aria kertoi vain, että stressasi koulujuttuja ja vaihto oppilas matkaansa.
Hän oli mennyt omituiseksi sen jälkeen, kun tasan vuosi ennen hänen matkaa joku vieras mies oli tullut juttelemaan heidän kanssaan. Mies oli sanonut, että Arian oli peruttava lento, sillä lentokone tippuisi. Adam oli uhannut soittaa poliisit paikalle. Mies oli ollut selvästi sekaisin, ja kuvitteli tietävänsä mitä vuoden päästä tapahtuisi.
Nyt Adamia kadutti uhkailu. Mies oli ollut oikeassa. Arian lento todellakin rysähti mereen, hukuttaen samalla kaikki Adamin haaveet yhteisestä tulevaisuudesta. Ja nyt joku kehtasi tiputtaa onnettomuuden vuosipäivänä kuvan hänestä ja Ariasta hänen postiluukustaan.
Kuvassa olivat he käsi kädessä. Adam ei ollut nähnyt omilla kasvoillaan niin iloista hymyä kolmeen vuoteen. Jos totta puhutaan niin hän ei ollut nähnyt edes hymyn pilkahdusta, sillä hän ei pystynyt katsomaan itseään peilistä. Heti kun hän näki oman naamansa hänen teki mieli lyödä kuvajaistaan ja kuristaa itsensä hengiltä.
Adamin kädet tärisivät surusta ja kiukusta. Hän ei tiennyt kumpaa tunsi enemmän. Kuka ikinä kuvan olikin lähettänyt saisi maksaa siitä, että pahensi hänen oloaan entisestään. Adam laittoi kuvan pöydälle kuvapuoli alaspäin. Teki liian kipeää katsoa sitä. Miksi hän ei ollut kuunnellut miestä? Hän olisi voinut estää Arian kuoleman. Toisaalta ei kukaan olisi uskonut jotain ventovierasta, joka tulee yhtäkkiä kertomaan, että toisen rakastama ihminen tulee kuolemaan.
Miten hän olikin menettänyt hermot niin pahasti ennen Arian lähtöä? Hänen kyynelen täyttämät silmät kummittelivat Adamia hänen unissa ja joskus hereilläkin. Aria oli kuollut yksin, luullen että Adam piti häntä hulluna. Se ajatus sai Adamin vieläkin, kolmen vuoden jälkeen romahtamaan. Ja se ajatus esti häntä pääsemästä Arian kuolemasta yli.
Adam meni sisälle hakemaan lisää kahvia. Hän tarvitsi jotain muuta ajateltavaa. Hän otti tärisevin käsin kaapista mukin ja täytti sen tummalla höyryävällä vasta keitetyllä kahvilla. Hän otti siitä huikan, jotta ei läikyttäisi kävellessään kahvia lattialle.
Hän meni takaisin pihalle istumaan ja laski mukin pöydälle varomattomasti ja kahvia läikkyi kuvan päälle. Se siitä muiden asioiden ajattelusta. Adam tunsi itsensä säälittäväksi. Hän oli pohjalla, ja tie ylös oli aivan liian jyrkkä kuljettavaksi ilman apukeinoja.
Hän alkoi kääntämään sätkää ja mietti pitäisikö lisätä tupakan sekaan pieni nupullinen pilveä. Aria ei pitäisi siitä. Hän ei pitänyt siitä kolmevuotta sitten vaan oli saarnannut Adamille kannabiksen vaaroista. Adam oli vain nauranut hänelle ja sanonut, että kannabis oli luultavasti vaarattomin päihde mikä löytyi. Siihen Aria sanoi vihjailevaan sävyyn, että se voi laukaista psykoosin. Adam ei ollut kuulevinaan vaan oli pistänyt bongin porisemaan.
Mutta tälläkertaa Adam päätti polttaa pelkkää tupakkaa. Hän oli lukenut aikaisemmin psykoosista ja tunnisti siitä itsensä. Hän ei ikinä löytänyt tavaroita sieltä, minne luuli ne jättäneensä. Hänestä tuntui kaduilla silloin tällöin, että häntä seurattiin, ja pari kertaa hän oli ollut näkevinään tummiin vaatteisiin pukeutuneen miehen talon nurkalla. Hän ei nukkunut, ja Arian puheiden mukaan hän oli jo ennen onnettomuutta tehnyt asioita mitä hän ei muistanut. Vainoharhat olivat iskeneet Arian kuoleman jälkeen. Mutta ääniä hän ei kuullut ja siitä hän päätteli, että ei ollut psykoosissa. Pieniä kolahduksia ja sellaisia hän välillä kuuli, mutta kukaan ei puhunut hänelle. Ainakaan ääneen.
Oliko hän itse pudottanut kuvan postiluukusta kiusatakseen itseään. Tuskin. Hän ei ollut hullu. Aria oli se jonka pää meinasi seota koulustressistä ja vaihto oppilas matkasta. Ja hän luultavasti jännitti myös lentoa. Kuka vaan stressaisi lentoa jos joku sanoisi, että se tippuisi, vaikka ei sitä sataprosenttisesti uskoisikaan.
Adam vilkaisi kahvin tuhraamaa kuvaa ja huomasi, että kuvan takapuolella oli tekstiä. Teksti oli onneksi kirjoitettu vedenkestävällä tussilla joten kahvi ei sotkenut kirjaimia. Adam luki tekstin, ja nyt suru ja viha vaihtuivat hämmennykseksi ja melkein huvittuneeksi. ''Tule hylätylle tehtaalle. Sinulla on mahdollisuus pelastaa Aria.''
Adam luki tekstin uudestaan ja uudestaan. Se ei käynyt järkeen. Aria oli kuollut ja sellaisena pysyi. Hänen ruumiinsa oli jossain meren pohjassa rikkinäisen lentokoneen sisällä. Ja milloin Adamin pitäisi sinne mennä?
Hämmennys muuttui taas suruksi ja suru vihaksi. Hän menisi tehtaalle, mutta ei tyhjin käsin. Hän pistäisi henkilön maksamaan, joka pelleili tälläisellä asialla. Ja kaupungin ainoa hylätty syrjäinen tehdas oli mainio paikka pistää joku maksamaan teoistaan. Henkilö oli varmasti, joku puoli tuttu. Adam ei uskonut, että yksikään hänen ystävänsä pelleilisi tälläisellä asialla.
Adam joi kahvinsa loppuun ja meni sisälle. Hän laittoi television päälle ja sieltä tuli kokkaus ohjelma. Adam istuutui mustalle nahkasohvalle. Hän ei keskittynyt televisioon vaan katseli tyhjyyteen. Hän kuvitteli kuinka kostaisi hänen piinaajalleen.
Kyse oli varmasti henkilöstä, joka tunsi tai tiesi Adamin jotenkin. Ensinnäkin piinaaja tiesi missä Adam asui ja tiesi tarkan päivämäärän milloin Aria oli kuollut. Mutta kuka se oli? Sitä Adam ei tiennyt.
Hän torkahti.
Sitten kuului pamaus.
Adam hätkähti hereille. Hän katsoi kelloa ja se oli puoli kaksitoista illalla. Televisio oli sammunut itsestään neljän tunnin jälkeen. Kuuluiko pamaus ovelta? Adam nousi sohvalta, meni ovelle ja nappasi pesäpallomailan eteisen nurkasta. Hän ei nähnyt kenenkään varjoa paksun lasin läpi, joten hän avasi oven ja kurkisti varuillaan molempiin suuntiin.
Ulkona ei ollut ketään, mutta Adamilla oli silti taas sellainen olo, että häntä vakoiltiin. Hän sulki oven ja laski pesäpallomailan takaisin eteisen nurkkaan. Hän meni olohuoneeseen ja otti kuvan taas käteensä. Tällä kertaa hän ei itkenyt. Tällä kertaa hän oli valmis kostamaan.

Pari tuntia myöhemmin Adam oli kaupungin laidalla erään ränsistyneen kerrostalon kulmalla. Katulamppu välkkyi kymmenen metrin päässä edessäpäin ja loi tunnelman aivan kuin jostain kauhuelokuvasta. Jostain syystä Adamin päässä käväisi mielikuva manaaja elokuvan kohtauksesta.
Adam oli käynyt saman talon nurkalla noin kolme ja puoli vuotta sitten. Silloin lamppu oli vielä toiminut. Hänelle oltiin soitettu ja kerrottu osoite. Hänelle sanottiin, että hän saisi sieltä pilveä pilkkahintaan. Tottakai hän oli mennyt paikanpäälle, mutta pilveä hän ei sieltä saanut. Hän sai vain nyrkin silmäkulmaan ja uhkailut perään. ''Jos kerrot tästä kenellekkään olet kuollut!'' Katukauppias oli huutanut Adamin perään.
Mies ei myynytkään pilveä vaan aseita. Ja sellaisella hän oli uhkaillut Adamia. Adam oli ollut lähellä kusta alleen, mutta tälläkertaa siitä ei ollut pelkoa. Arian kuolema oli kovettanut hänet ja hän ei enää tuntenut muuta kuin surua ja syyllisyyttä. Pelko kuolemasta oli vaihtunut tylsään odotteluun aivan kuin hän olisi sossun luukulla odottamassa omaa vuoroaan. Hän oli käynyt pari kertaa terapiassa, mutta psykologi ei ollut saanut hänen päätään pehmitettyä. Hänen mieltään suojasi paksu tiilimuuri, jonka hän oli itse rakentanut onnettomuuden jälkeen.
Katumyyjä ei tunnistanut häntä. Hän avasi pakettiautonsa oven ja kysyi mitä saisi olla. ''Anna vaa joku pistooli sieltä.'' Adam sanoi ja sai pian sellaisen käteensä. Myyjä ei kahta kertaa miettinyt möisikö Adamille asetta vai ei. Jokin Adamin olemuksessa oli ilmeisesti muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana.
''Kaksisataa euroa.'' Myyjä sanoi. ''Osaatko käyttää sitä?'' Hän kysyi. Adam kaivoi vastaamatta mitään lompakkonsa esiin. Otti sieltä neljä viidenkymmenen euron seteliä ja ojensi ne myyjän kouraan. Sanaakaan sanomatta hän kääntyi ympäri ja poistui kulmalta.
''Nykynuoret.'' Myyjä supisi sulkiessaan pakettiauton ovea. Adam ei välittänyt. Hän ei enää välittänyt mistään. Jos joku jäisi auton alle hänen silmiensä edessä, hän ei silmiään räpäyttäisi vaan jatkaisi matkaa katsomatta taakseen. Paitsi jos tapahtuma saisi hänet ajattelemaan Arian kohtaloa, sitten se olisi eri asia.
Hän käveli pimeitä katuja pitkin rivitalolähiöön missä hän asui. Hän oli laittanut aseen takin alle piiloon. Hän oli valmis ampumaan hänen piinaajansa, jos hän hänet näkisi nyt talon kulmalla. Mutta ketään ei näkynyt. Ei edes varjoa. Eikä Adamista tuntunut, että häntä seurattiin. Säikähtikö hänen piinaajansa asetta?
Adam ei pysähtynyt miettimään oliko hänen ajatuksissaan järkeä. Aria oli huutanut hänelle, että hänen pitäisi mennä hoitoon. Adam oli kuulemma puhunut Arialle kauniisti ja antanut lahjoja. Sitten seuraavan kerran, kun he olivat nähneet Adam oli kieltänyt tehneensä niin. Adam oli alkanut epäillä Arian mielenterveyttä, ja ilmeisesti Ariakin oli alkanut miettimään Adamin täysjärkisyyttä. Kumpi heistä oli sekaisin? Adam ei ollut enää varma. Ainut varma asia oli se, että hän ei saisi ikinä pyydettyä anteeksi raivoamistaan.
Kun Adam kääntyi tielle minkä varrella hänen asuntonsa oli, hän näki oranssia hehkua rivitalon päässä. Se tuli hänen asunnoltaan. Oranssiin hehkuun sekoittui sinisiä valon välkähdyksiä. Paloiko siellä jotain? Oliko paikalla poliisi ja palokunta?
Adam meni lähemmäs ja näki, että hänen asuntonsa oli liekeissä. Palomiehet kantoivat juuri ruumista asunnosta ambulanssin luokse. Adam juoksi paikalle. ''Mitä on tapahtunut? Kuka siinä on?'' Hän ei saanut vastausta vaan ruumis tungettiin ambulanssiin.
Yksi poliiseista tuli ja veti Adamin kauemmas. ''Mene pois täältä. Sinulla on tehtävä.'' Poliisi sanoi. Adam oli kysymässä, että mitä helvettiä poliisi selittää, kun poliisi laittoi jotain Adamin käteen. Adam katsoi esinettä ja se oli puoliksi palanut kuva, joka oli tullut sinä aamuna hänen postiluukustaan.
Adamilla oli kysyttävää poliisilta, mutta kun hän nosti katseensa kuvasta, poliisi oli hävinnyt jonnekkin. Adam katseli hölmistyneenä asuntoa jonka ikkunoista tuprusi savua ja liekkejä. Vaikka Adam oli yli kymmenen metrin päässä tulipalosta, hän tunsi sen kuumuudeen, kuin uunista pöllähtävän kuuman ilman. Kuka oli ollut hänen asunnossaan? Oliko kyse tuhopoltosta vai oliko se vahinko? Adam päätti mennä katsomaan kuka oli kuollut. Oliko kuollut murtautunut hänen asuntoonsa? Oliko se joku hänen tuttunsa?
Kun hän pääsi ambulanssin taakse hän kuuli, kun poliisi joka anoti kuvan hänelle sanoi tunnistavansa uhrin. ''Siinä on asunnon omistaja. Adam.'' Sen jälkeen ambulanssin takaovet suljettiin ja ambulanssi ajoi pois.
Adam oli ihmeissään. ''Se en ollut minä!'' Hän huusi. ''Kenet ikinä te haittekin tuolta se en ollut minä!'' Adam huusi ja ravisteli yhtä palomiestä. ''Se en ollut minä!'' Hän huusi ja palomies katsoi häntä kuin tärähtänyttä.
''No katos sherlocki. Tietenkään se et ollut sinä. Siinähän sinä olet. Onko kaikki hyvin?'' Adam ei vastannut.
Hän oli huutamassa vielä kerran, että se ei ollut hän, kun hänen kylkeen kolahti kivuliaasti jotain kovaa. Hän katsoi maahan ja näki siinä puolen nyrkin kokoisen kiven. Adam katseli ympärilleen nähdäkseen mistä kivi oli lentänyt ja näki rivitalon toisen päädyn nurkalla mustiin pukeutuneen miehen. Miehellä oli kultainen maski päässä ja hän laittoi sormen suuaukon eteen sanoen ääneti, että ole hiljaa. Sen jälkeen mies hävisi nurkan taakse.
Adam näki miehestä vain vilauksen, mutta oli tällä kertaa varma näkemästään. Se oli hänen piinaajansa. Adam lähti juoksemaan nurkalle päin. Mitä oli tekeillä? Kuka kultamaskinen mies oli? Miksi poliisi oli sanonut ambulanssissa, että kuollut ruumis oli Adamin? Kuka asunnosta tuotiin ja miten palo oli syttynyt?
Kun Adam pääsi talon nurkalle hän näki vain aavemaisen hiljaisen parkkipaikan. Adamin asunnon edessä oli ollut hirveä hälinä ja parkkipaikan hiljaisuus oli kammottava. Minne maskimies oli hävinnyt? Adam kiersi parkkipaikan autot ja katsoi niiden alle, mutta ei nähnyt ristinsielua. Sitten hän meni omalle autolle ja näki pyyhkijän alla lapun. ''Löydät minut tehtaalta.''


Luku 2 (10.9.2016)

Adam hyppäsi samantien autoon. Hän painoi tallan pohjaan ja oli kymmenen minuutin kuluttua syrjäisellä hiekkatiellä mikä johti hylätylle tehtaalle. Tehdas oli keskellä metsää.
Adam oli valmiina ottamaan selville kuka hänen piinaajansa oli, ja mitä hän oikein halusi. Adam oli nyt varma, että häntä oltiin seurattu viimeiset kolme vuotta ja hänen vainoajallaan oli jotain mielessä. Ehkä hän houkutteli Adamin tehtaalle ryöstääkseen hänet.
Ei.
Se ei käynyt järkeen. Piinaajalla oli ollut kolme vuotta aikaa ryöstää hänet ja jos hän oli tietoja urkkinut, hän varmasti tiesi myös, että hänellä ei ollut rahaa. Mitä hän oikein halusi? Miksi odottaa kolme vuotta? Miksei piinaaja ollut ruvennut toimiin aikaisemmin?
Sen lisäksi Adamia askarrutti poliisi. Miksi hän oli antanut Adamille kuvan? Olivatko he maskimiehen kanssa yhdessä suunnitelleet Adamin piinaamista? Jos he halusivat säikäyttää hänet se onnistui aikaisemmin, mutta enää Adam ei pelännyt. Hänestä oli tullut immuuni vainoamisen tunteelle ja omituisille äänille. Nykyään hän ajatteli vain kostoa. Ja Ariaa.
Hän vilkaisi puoliksi palanutta kuvaa joka oli viereisellä penkillä. Kuva oli palanut niin, että Adamin kasvot olivat kärventyneet pois kuvasta. Oliko se sattuma? Vai jokin kiero viesti?
Adam oli lähtenyt maskimiehen perään jättäen asuntonsa poliisien ja palomiesten kynsiin. He luulivat, että Adam oli kuollut palossa. Miksi hänen kuolemansa oltiin lavastettu? Adam sulki silmänsä. Liian monta kysymystä hyppi hänen mieleensä samaan aikaan ja sai hänet melkein sekoamaan.
Hän parkkeerasi auton tehtaan pääovien eteen. Tehdas oli suuri ja näytti sellaiselta paikalta mistä voisi löytyä Texasin moottorisaha murhaajan lymypaikka kellarista. Kuu loisti taivaalla kokonaisena värittäen ympäristön ja tehtaan sinertävällä uhkaavalla valolla. Adam veti syvään henkeä ja otti aseen esiin takin alta. Nyt riitti turhat mietiskelyt. Oli aika toimia.
Sitten hän poistui autosta ja käveli rappuset tehtaan oville. Ovet olivat auki. Adam näki pääsy kielletty kyltin maassa sammaleen peitossa rikkinäisen ikkunan alla. Kun hän astui pimeään tehtaaseen askelten äänet kaikuivat tyhjässä tilassa. Adam näki edessään ruosteisen seinän ja seinän molemmin puolin ruosteiset rappuset. Vasemmat portaat johtivat alaspäin ja oikeat ylöspäin. Hetken mietittyään Adam päätti mennä ylös. Ajatus Texasin moottorisaha murhaajasta kellarissa ei ollut häipynyt hänen mielestään.
Rappuset näyttivät siltä, että romahtaisi jos pienen pieni koivunlehti putoaisi niiden päälle. Varovaisin askelin Adam nousi rappuset ylös ja saapui käytävälle joka kiersi tehtaan ympäri. Hän kurkkasi käytävän kaiteen yli ja näki kerrosta alempana vanhoja tehtaan koneita joissa oli paljon erilaisia nappuloita ja vipuja. Katto joka oli korkealla, oli rikki ja sen reijistä vuoti kuunvaloa ympäri tehdasta.
Jokaisessa yläkerran nurkassa oli yksi huone ja jokaisesta nurkasta lähti rappuset alakertaan. Sinne missä työmiehet aikoinaan tekivät töitä. Adam meni häntä lähimpään huoneeseen ja näki siellä kaksi patjaa. Ne näyttivät siltä, että niiden päällä oltiin nukuttu ainakin muutama vuosi. Adam päätteli, että tehtaalla oli asunut ainakin kaksi koditonta pummia. Adam otti askelen oikealle seinän viereen ja astui jonkin kovan ja narskuvan päälle. Maassa oli rikkinäinen viinapullo. Yllätys. Tehtaalla asuneet kodittomat olivat kaiken lisäksi vielä juoppoja.
Miksi maskimies halusi hänet tehtaalle? Halusiko hän tappaa hänet ruosteella ja lialla? Alakerrasta kuului kolahdus, kun tehtaan ovet paiskautuivat kiinni. Adam toivoi, että hänellä olisi taskulamppu, sillä pelkkä kuunvalo ei paljon auttanut. Hän kuuli viheltelyä alakerrasta ja hän pysähtyi paikoilleen. Viheltely jatkui, kuin kutsuen Adamia alakertaan.
Sen enempää miettimättä Adam juoksi huoneesta ulos ja portaat alas, koko ajan tähdäten aseella eteensä valmiina ampumaan maskimiehen. Kun hän saapui rappusten alapäähän, hän kuuli tehtaan pääovien takaa ääniä. Lukitsiko joku hänet tehtaan sisään? Adam meni oville ja yritti työntää niitä auki, mutta jokin oli laitettu kahvojen väliin tehtaan ulkopuolelle.
Kuului taas viheltelyä. Tällä kertaa takaapäin. Adam kääntyi ympäri ja näki maskimiehen vasemmalla puolella olevilla rappusilla. Hän näytti etusormella merkkiä sanoen, että seuraa. Sitten mies katosi varjoihin, pimeään johtavaan portaikkoon. Itse moottorisaha murhaajan kotipesään. Jotain lensi portaikosta Adamia päin ja hän ehti juuri ja juuri napata esineen ilmasta. Se oli taskulamppu. ''Mitä vittua?'' Päästyi Adamin suusta. Maskimies tahtoi, että hän seuraisi häntä ja antoi hänelle vielä taskulampunkin. Selvästi mies piti leikeistä. Sairas paska.
Adam käveli ja yritti pitää niin pientä ääntä kuin vain mahdollista, mutta askelten äänet kaikuivat silti ympäri tehdasta. ''Tämä on ansa.'' Hän hoki mielessään, mutta ei voinut enää perua tehtaalle tuloaan. Hänet oltiin lukittu sinne ja jos hän tahtoi vastauksia hänen täytyisi seurata maskimiestä pimeään portaikkoon. Mitä maskimies tarkoitti sillä, että Adam voisi pelastaa Arian?
Hän saapui portaiden yläpäähän ja katseli alas taskulampun avulla. Hän ei nähnyt kolmea metriä pidemmälle. Hän lähti hitaasti kävelemään alaspäin. Pian hän huomasi, että portaat johtivat pitkään käytävään. Adam näki arviolta noin kilometrin päässä pienen valon pisteen mikä liikkui. Maskimiehen taskulamppu näkyi käytävän toiseen päähän. Miksi tehtaan alla oli kilometrin pituinen käytävä?
Adam lähti kävelemään valoa kohti. Mitä lähemmäs hän sitä pääsi, sitä nopeammin hän alkoi liikkumaan, kunnes hän oli enää kymmenen metrin päässä valosta ja valo käytävän päädyssä katosi. Adam jatkoi matkaa ja kohotti oman taskulamppunsa. Hän näki panssarioven raollaan käytävän päässä. Hän luki ovesta tekstin. ''Pääsy kielletty. Salainen osasto.'' Adam ihmetteli kuka kertoi, että salainen osasto oli salainen. Sitten hän avasi oven, ja se oli painavaa tekoa. Oven toisellakin puolella oli pilkkopimeää. Kellariin ei päässyt mistään kuun valoa. Adam meni oven toiselle puolelle ja yritti valaista huoneen mihin oli tullut, mutta ei nähnyt vieläkään muutamaa metriä pidemmälle.
Sitten hän kuuli taas viheltelyä. Se kuului suoraan edestäpäin. Adam lähti ääntä kohti. Kun hän oli kävellyt pari metriä hänet sokaisi kirkas valo. Huoneen lamput olivat menneet päälle ja kun Adam siristeli silmiään hän tunsi kuinka hänen kädestään revittiin ase pois. Adam yritti pistää vastaan, mutta ei ehtinyt älähtääkkään, kun ase oli poissa. Pian hänen silmänsä alkoivat tottumaan taas valoon ja hän näki edessään kultamaskisen miehen ase kädessä.
''Böö!'' Maskimies sanoi ja sen jälkeen naurahti. Miehen ääni kuullosti robottimaiselta. Ihan kuin hänen äänensä olisi muokattu tietokoneella tunnistamattomaksi.
Adam oli hiljaa ja katseli ympärilleen. Huoneessa oli paljon hyllyjä ja hyllyt täynnä erikoista teknologiaa minkälaista Adam ei ollut ennen nähnyt. Yhdellä hyllyllä oli kypärä jonka sisäpuolella oli johtoja joiden päässä oli piikit. Ei. Ne eivät olleet johtoja vaan letkuja. Adam ei tahtonut tietää mitä nesteitä piikeillä ja letkuilla oikein siirreltiin. Toisella hyllyllä oli laatikko täynnä viittoja. Laatikossa luki ''rikkinäisiä.'' Oliko viitoissa reikiä vai miten ne olivat rikkinäisiä? Adam katseli ihmeissään erilaisia laitteita.
''Huomasit näköjään näkymättömyysviitat.'' Maskimies sanoi konemmaisella äänellä.
Adamilta meni hetki tajuta mitä mies sanoi. ''Näkymättömyysviitat?'' Hän kysyi ääni oktaavia korkeammalla kuin yleensä.
''Kyllä. Täältä löydät kaikenlaista kehittynyttä teknologiaa.'' Maskimies sanoi. ''Mutta se mitä hyllyiltä löydät ei ole tärkeää. Se mikä on tärkeintä on tuon oven takana.'' Mies osoitti Adamin vasemmalla puolella olevaa panssariovea, joka oli samanlainen kuin se ovi mistä hän oli juuri tullut. ''Jos tahdot pelastaa Arian sinun on haettava oveen avain.'' Maskimies sanoi, ja Adamin päässä kiehahti, aivan kuin sanat olisivat olleet vettä ja Adamin korvat kiukaat.
''Mitä sinä sanoit?''
''Jos tahdot pelastaa Arian sinun on haettava oveen avain.'' Mies sanoi, ja Adam suuttui entisestään. Hän lähti juoksemaan maskipäistä miestä kohti, mutta ei päässyt kahta askelta pidemmälle, kun mies osoitti jo häntä aseella. ''Sinun täytyy luottaa minuun.'' Hän sanoi.
Adam laittoi kätensä nyrkkiin. ''Ja miksi minä luottaisin mieheen, joka seisoo maskin takana ääni muunneltuna ja puhuu älyttömyyksiä?''
''Koska minä olen valmistellut sinua tähän tehtävään.'' Miehen puheet kuullostivat heprealta. Mistä tehtävästä hän oikein puhui?
''Kerro mitä sinä haluat ja näytä naamasi!'' Adam huusi. Maskimies laittoi kätensä maskille ja oli aikeissa vetää sen pois päästään. Mutta hän ei kuitenkaan vetänyt sitä pois.
''Henkilöllisyyteni paljastuu sinulle kyllä aikanaan. Mutta vielä ei ole sen aika. Nyt sinun on aika käydä hakemassa se avain.''
''Ja miksi minä tekisin mitään mitä sinä tahdot?''
''Koska nykyinen elämäsi on ohi. Tahdoit sitä tai et. Sinun perässäsi on agentti ja sinut julistettiin tänä iltana kuolleeksi.''
Adam ymmärsi vain puolet. Sen että hänet julistettiin kuolleeksi. Mutta mistä agentista mies oikein puhui? ''Kuka on perässäni?'' Hän kysyi.
''Valtion agentti. On vain ajan kysymys milloin hän saapuu tänne. Sinuna pitäisin kiirettä. Jos et tee sitä minun vuokseni, niin tee se Arian vuoksi.'' Adam alkoi täristä kiukusta. ''Kuka sinä olet? Miksi olet seurannut minua kolme vuotta? Miksi paljastit itsesi nyt? Mitä sinä Ariasta tiedät?'' Adamin suusta sateli kysymyksiä.
''Yksi asia kerrallaan.'' Mies sanoi. ''Käy hakemassa avain. Tuossa on osoite.'' Hän heitti Adamin jalkojen juureen paperinpalan. Adamin teki mieli ottaa hyllyltä kypärä ja laittaa se miehen päähän. Siltä Adamista tuntui. Kuin hänen aivoihinsa oltaisiin työnnetty piikkien avulla tuhat uutta kysymystä kerralla.
''Älä luulekkaan, että tämä jää tähän.'' Adam sanoi raivosta sekaisin. ''Miksi minä?'' Hän kysyi noukkiessa paperinpalaa lattialta.
''Koska sinulla on eniten motivaatiota.''
''Ai pelastaa Aria? Hän on kuollut! Kukaan ei voi pelastaa häntä!'' Adam huusi.
''Siinä sinä olet väärässä. Sinä pystyt siihen, mutta tarvitset ensin sen avaimen.'' Kultamaskinen mies sanoi. ''Hopi hopi.''
Adam lähti pois huoneesta ja pois kellarista. Hän poistui ulko ovista ulko ilmaan. Adam oli päästä pyörällään. Hän ei voinut uskoa tekevänsä mitä maskimies käski hänen tehdä, mutta ainut keino saada vastauksia oli totella.


Luku 3 (10.9.2016)

Adam ajoi taas tuhatta ja sataa. Kuu oli hävinnyt pilvipeitteen taakse ja auton tuulilasi oli sadepisaroista täplikäs. Kuului rasittavaa laahaavaa ääntä pyyhkijöiden liukuessa tuulilasia pitkin ylös ja alas. Adam tuskin näki eteensä. Sää oli muuttunut yhtä rajusti kuin Adamin suunnitelmatkin. Hän oli ollut aikeissa kostaa, mutta päätyikin tekemään jotain mitä maskimies halusi. Eli pelastaa Aria.
Osoite jonka maskimies oli antanut sijaitsi kaupungin toisella laidalla. Adam ei ollut suutuspäissään kysellyt enempää tietoja. Asunnossa minne hän oli menossa saattoi olla mitä tahansa. Poliisille oli turha soittaa, sillä siellä oli ainakin yksi joka pelleili hänen kanssaan. Poliisi pystyisi helposti tekemään Adamin lavertelu yritykset turhiksi.
Adam ei tiennyt mitä ajatella maskimiehestä. Hän vaikutti vakuuttuneelta siitä, että Adam pystyisi pelastamaan Arian. Oliko tehtaan kellarin oven takana jokin laite millä pystyi herättämään kuolleita eloon? Vaikka siellä sellainen laite olisikin, niin siitä ei olisi paljon hyötyä. Arian ruumis oli merenpohjassa. Adam ravisteli itseään. Ei sellaisia laitteita ollut olemassa. Hän oli melkein alkanut uskomaan maskimiehen harhoja. Vai olivatko ne hänen omia harhoja? Oliko maskimies oikeasti olemassa vai oliko Adam sekoamassa? Oliko Aria oikeassa vihjaillessaan, että kannabis saattoi laukaista psykoosin? Ei. Adam oli järjissään ja hän oli sotkeutunut oikeasti johonkin hämärään verkkoon. Oven takana täytyi olla jotain mitä maskimies halusi.
Adam tööttäsi. Hän oli joutunut pysähtymään punaisiin valoihin ja etummainen auto jonka bassot jytisivät lujempaa kuin hirmumyrskyn ukkonen, ei lähtenyt liikkeelle vaikka vihreä valo vaihtui. ''Vitun nulikat!'' Adam huusi ja löi tööttiä uudestaan lujaa. Lopulta etummainen auto lähti liikkeelle. Adam ajeli sateen kastelemia teitä pitkin kaupungin läpi kerrostalo lähiöön. Hän löysi oikean osoitteen helposti ja parkkeerasi auton vierasparkkiin.
Sen jälkeen hän käveli vaalean vihreän talon A-rapun ovelle. Sen vierestä hän etsi numeron 23 ja painoi summeria. Kului minuutti ja toinenkin, kukaan ei avannut ovea. Oliko paikalla ketään vai oliko asunnon omistaja mennyt jo nukkumaan? Adam soitti summeria uudestaan. Tällä kertaa ovi aukesi. Adam meni rappukäytävään ja sieltä hissiin missä oli neljä lamppua katossa, joista vain yksi oli ehjä. Hän painoi nappia kerrokseen 5.
Adam katseli itseään hissin perällä olevasta peilistä. Hämärässä näytti siltä, että hänellä oli silmäpussit ja vihainen, melkein pelottava katse. Hän näytti siltä, että voisi helposti tappaa jonkun. Ja olisi varmaan tappanutkin, jos maskimies ei olisi ottanut häneltä asetta.
Adam naurahti.
Tästä puuttui vain huvittavat hissi musiikit taustalta. Kuinka monta sekopäätä hän vielä tapaisi? Hissi nytkähti paikoilleen ja Adam astui takaisin rappukäytävään. Hän toivoi, että näyttäisi yhtä pelottavalta muidenkin silmissä. Hän ei tiennyt mitä odottaa. Kenellä oli avain tehtaan salaiseen oveen?
Adam meni asunnon oven taakse ja koputti. Ulko ovi aukesi. Se ei auennut kokonaan, koska oven turvaketju oli kiinni. ''Mitä sinä haluat?'' Joku kysyi oven raosta.
Adam astui askeleen vasemmalle, jotta näki kuka oven takana oli piilossa. Hän näki neljäkymppisen miehen jolla oli pyöreät silmälasit ja melkein kalju päälaki. ''Tarvitsen sinulta avaimen.'' Adam sanoi suoraan.
''Miksi?''
''Koska...'' Adam ei tiennyt mitä sanoa. Pitäisikö hänen kertoa, että häntä piinattiin? Vai pitäisikö sanoa, että saisi pelastettua avaimen avulla entisen kuolleen tyttöystävänsä? Kumpikaan ei kuullostanut järkevältä. ''Koska joku pyysi minua tulemaan tänne.''
''Kuka?'' Mies kysyi ja vaikutti levottomalta.
''Eräs mies. Hän pyysi minua hakemaan avaimen mikä menee hylätyn tehtaan kellarin oveen.'' Ja sen sanottuaan miehen silmät pyöristyivät.
''Kuinka sinä siitä tiedät?'' Mies kysyi.
''Minulle kerrottiin siitä. Ja vaikka kuinka hullulta se kuullostaakin sama mies kertoi, että pystyisin pelastamaan kuolleen tyttöystäväni avaimen avulla.'' Adam sanoi ja tunsi kuullostavansa yhtä hullulta kuin maskimies.
''Kyllä se on mahdollista, mutta se on liian vaarallista.'' Mies sanoi.
''Mitä tarkoitat sillä että se on liian vaarallista? Mitä oven takaa oikein löytyy?''
Mies näytti mietteliäältä. ''Vai niin. Sinä et siis tiedä. No tule peremmälle niin katsotaan kerronko missä avain on.'' Hän sanoi ja avasi oven turvalukon. Adam astui asuntoon sisään ja hän ei ollut ikinä ennen nähnyt yhtä siistiä sekasortoa kenenkään asunnossa. Ei asunnossa haissut, mutta paperi ja kirja pinoja oli valtavasti ympäri asuntoa. Sen lisäksi kaikki ikkunat olivat peitelty paksuilla tummilla verhoilla.
Adam käveli miehen perässä eteisen läpi hämärään olohuoneeseen. Kävellessään Adam meinasi kaata ainakin kolme kirjapinoa. Asunnon omistaja sen sijaan käveli huolettomasti pinojen keskellä ja ei ollut lähelläkään kaataa niitä. ''Tota mitä sinä oikein teet työksesi?'' Adamin oli pakko kysyä. Asunnossa oli niin paljon tietoa, että hänen työnsä oli pakko liittyä tutkimiseen tai sitten hänellä oli vain liian paljon vapaa aikaa.
''Olen eläkkeellä. Mutta tein vielä noin kymmenen vuotta sitten tutkijan hommia. Ja varmaan huomaat, että toin työt myös kotiini.'' Mies sanoi. ''Minulla on lievä pakkomielle siihen mitä sieltä oven takaa löytyy.''
Adam käänsi nojatuolin ympäri mikä oli tummanruskean puupöydän äärellä ja istuutui siihen. Hän meinasi taas kaataa pinon papereita. ''Mitä sieltä oven takaa löytyy?'' Hän kysyi. Hän odotti jotain hieman uskottavampaa kuin laite millä voisi herättää kuolleita eloon.
''Siellä on vaarallinen laite. Me tutkimme kymmenen vuotta sitten sitä. Saimme sen toimimaankin, mutta suurimman osan menneisyyden minä sekosi nähdessään tulevaisuuden minän.'' Tutkija kertoi. ''Me päätimme lopettaa niin vaarallisen asian kanssa leikkimisen ja hylkäsimme tehtaan. Laite jäi kellariin.'' Tutkija sanoi istuutuessaan valkoiselle sohvalle.
Adam oli päästään pyörällään. Hän oli saanut entistä uskomattomamman vastauksen tutkijalta. ''Väität siis, että kellarissa on aikakone?'' Adam kysyi.
''Kyllä.'' Tutkija vastasi. Hän vaihtoi television kanavaa ja nyt siellä näkyi tiede dokumentti avaruudesta. Näytöllä näkyi kuva planeettojen ja auringon kokoerosta. ''Olen tehtaan sulkemisen jälkeen yrittänyt keksiä miten sillä pääsisi molempiin suuntiin, mutta se ei ole oikeastaan mahdollista, sillä jos matkustaa liian kauas menneisyyteen konetta ei ole vielä olemassa ja ei ole mahdollista käyttää sitä palatakseen takaisin. Ja emme edes ehtineet keksiä miten sillä pääsisi kulkemaan eteenpäin.''
''Okei. Eli siellä on aikakone millä pääsee vain menneisyyteen?'' Adam sanoi ja sanat kuullostivat uskomattomilta. Pitäisikö hänen uskoa, että oli olemassa näkymättömyysviittoja ja aikakoneita? ''En ymmärtänyt kunnolla, että miksi te lopetitte sen tutkimisen.''
''Lopetimme sen sen takia, koska jos asiota muutti menneisyydessä niin tulevaisuus muuttui myös. Se voi olla vaarallista. Astut yhden perhosen päälle ja tapat samaan aikaan tuhat ihmishenkeä. Ja sen takia, että jos sinä esim. matkustaisit menneisyyteen ja näkisit itsesi. Tai oikeastaan jos menneisyyden sinä näkisi sinut, hän sekoaisi.''
''Ookei. Missä se avain on?'' Adam kysyi. Hän ei voinut kuin ajatella, että tutkija oli nähnyt tulevaisuuden minänsä. Hän oli tärähtänyt. Adam ei tiennyt miksi ei ollut jo lähtenyt asunnosta. Mies oli sekaisin. Mutta sitten hän ajatteli miestä, joka oli tullut vuosi ennen Arian onnettomuutta kertomaan, että Arian lento tippuisi. Olisiko se mahdollista? Oliko mies nähnyt jo tulevaisuuden?
''Avain on tutkijoiden uusissa toimitiloissa. Sinun täytyy mennä sinne luvatta. He eivät päästä sinne ulkopuolisia.''
''Okei. Missä heidän uudet tilat ovat?'' Adam kysyi. Mihin hän itsensä oli taas sotkenut?
''Kaupungin länsipuolella olevalla uudella tehtaalla. Siellä on samanlainen kellari, kuin hylätyllä tehtaalla.''
''Onko sinulla mitään vinkkejä miten sinne pääsisin?''
''Ei ole .'' Mies sanoi. ''Ovet ovat yleensä auki, mutta siellä saattaa olla hälyttimet ja joitain muita turvavarusteita asennettuna. Ja muista, että menneisyyden sinä ei saa nähdä sinua. Muuten hän sekoaa ja tulevaisuutesi on pilalla.'' Tutkija sanoi. Adamin päässä pyöri. Oliko mahdollista, että hän tapasi tunnin sisään kolme tärähtänyttä miestä. Ensin poliisi, sitten maskimies ja nyt tämä tutkija.
''Ymmärretty.'' Adam sanoi, vaikka ei ollut varma uskoiko edes miestä. Ainut todiste siitä, että mies puhui totta oli se, että joku oli tullut kertomaan hänelle ja Arialle, että lentokone tippuisi. Ja se tippui. Adam päätti kuitenkin hakea avaimen ja katsoa mitä maskimies tekisi sen jälkeen. Halusiko maskimies avaimen itselleen ja sai Adamin hakemaan sen valehtelemalla hänelle? Pitikö poliisikin häntä pilkkanaan? Oliko tämä heidän kolmen järjestämä pila?
''Tiedätkö missä päin kellaria avain on?'' Adam kysyi tutkijalta. ''Kuinka suuri kellari oikein on?''
''Löydät avaimen, kun menet ensimmäisestä panssari ovesta sisään, huoneen oikealla laidalla on varasto huone. Siellä roikkuu kaikenlaisia avaimia seinällä. Tunnistat aikakone huoneen avaimen siitä, että se on suuri ja kultainen. Siinä on pyöreä avaimenperä missä lukee aika.'' Tutkija kertoi. ''Mutta ole varovainen. Siellä tehdään paljon erilaisia ja vaarallisia salaisia kokeita mistä minäkään en tiedä mitään. Tehtäväsi on vaarallinen. Ja kellari on tehtaan kokoinen. Sinne mahtuu vaikka minkälaisia kokeita. Toivotan sinulle onnea.'' Ja sen sanottuaan mies näytti kädellä merkkiä ovelle päin. Adamin oli aika lähteä.
''Kiitos tiedoista.'' Hän sanoi astuessaan rappukäytävään. Kun hän pääsi autoon hän vain istui ja mietti kuulemiaan asioita. ''Mä olen psykoosissa. Tää ei voi olla totta.'' Hän mietti. Mutta hänen talonsa oli palanut ja paikalla oli ollut poliisi ja palokunta. Tämä oli totta. Ei hän niin montaa ihmistä voinut kuvitella mielessään. Hän käynnisti auton ja kaasutti kohti uutta tehdasta.

Tehdas oli suljettu. Siellä ei näkynyt valon valoa ja ovi oli lukossa. Ovessa oli kuitenkin ikkuna, jonka Adam sai rikottua. Hän sai käden siitä sisään ja hän avasi lukon. Tehdas näytti täysin identtiseltä hylätyn tehtaan kanssa, sillä erolla että uudessa tehtaassa oli puhtaampaa. Ruostetta ei ollut ja ei ollut myöskään kuunvaloa, koska katto oli ehjä.
Adam otti taskulampun esiin ja käveli vasemman puoleiset rappuset alas pitkään käytävään. Hän oli pian suuren panssari oven luona, joka oli kiinni. Adam väänsi suuren lukon auki ja astui huoneeseen, missä oli paljon hyllyjä. Valot menivät itsestään päälle. Adam katseli hyllyjä ja sielläkin oli paljon erilaisia teknologia välineitä. Kypäriä ja viittoja ei kuitenkaan näkynyt.
Adam meni huoneen oikealla puolella olevalle ovelle ja meni varasto huoneeseen. Sielläkin valot syttyivät itsestään, ja Adam näki avaimet huoneen perällä olevalla seinällä. Huone oli pieni suorakulman muotoinen. Siellä oli vain yksi pitkä pöytä huoneen perällä ja sen päällä oli paljon työkaluja ja yksi laatikollinen viittoja.
Kultainen avain pyöreän avaimenperän kanssa erottui muiden avainten seasta. Adam meni ja otti avaimen käteensä. Siinä samassa hälytys alkoi soimaan ja punaiset valot seinillä alkoivat vilkkumaan. Adam kirosi hiljaa. Kuinka kauan menisi, että joku tulisi tehtaalle? Ehtisikö Adam ajaa auton pois kapealta hiekkatieltä? Jos joku tulisi häntä vastaan, ei olisi vaikea arvata, että Adam oli ollut tehtaalla ja ottanut avaimen.
Mutta sitten Adam kuuli hylly huoneen oikealla puolella olevan oven aukeavan ja kuuli raskaiden askelien kolahduksia betoni lattiaan. Adam katseli ympärilleen ja huoneessa ei ollut yhtäkään nurkkaa tai kaappia minne voisi mennä piiloon.
Kuka ovesta tulikin näkisi Adamin samantien jos vilkaisisi siihen huoneeseen. Adam katseli ympärilleen ja näki laatikon täynnä viittoja. Tässä laatikossa ei lukenut mitään. Oli aika katsoa puhuiko maskimies totta. Oliko näkymättömyysviittoja oikeasti olemassa?
Adam otti yhden tumman vihreän viitan laatikosta ja heitti sen itsensä päälle. Hän tunsi itsensä typeräksi. Ovesta tullut mies tai nainen näkisi hänet aivan varmasti piiloutuneena viitan alle.
Raskaat askelet lähenivät huonetta. Kuullosti siltä kuin lähestyjällä olisi metalliset kengät jalassa. Adam oli kyyryssä paikoillaan ja pidätti hengitystä. Hän oli keskellä huonetta ja hänen sydämmensä hakkasi. Hän jäisi kiinni. Ja näytti kaikenlisäksi typerältä piiloutuessaan viitan alle. Huoneen ovi aukesi ja huoneeseen astui nainen. Adamilla oli vaikeuksia pitää suunsa kiinni. Naisella oli metalliset jalat ja kädet. Omituisinta oli pää. Siinä ei ollut karvan karvaa ja silmät hohtivat samanlaista punaista valoa kuin hälytys valot seinillä. Oliko nainen robotti? Se oli ensimmäinen asia mikä Adamin päähän iski nähdessään naisen. Nainen ei ilmeisesti nähnyt Adamia sillä hän käveli avaimien luokse ja painoi nappia ohimollaan. Hänen silmänsä muuttuivat sinisiksi ja niistä lähti valokeilat seinälle aivan kuin hän skannaisi sitä. Vai oliko se edes hän? Oliko se ihminen vai jonkinlainen ylikehittynyt robotti? Näkikö Adam juuri halluja?
Nainen käänsi katseensa Adamin takana olevalle pöydälle. Valokeila skannasi viitta laatikkoa. Sitten katse siirtyi Adamiin. Näkikö nainen näkymättömyysviitan alle vai oliko Adam edes näkymätön? Ainakaan nainen ei ollut nähnyt häntä tullessaan huoneeseen. Mutta nyt nainen yhtäkkiä liikkui nopeammin kuin Adam ehti reagoida.
Adam ei ehtinyt lähteä juoksemaan, kun nainen nappasi hänestä kiinni ja nosti ilmaan. Naisen käsi oli Adamin kurkulla ja Adam ei saanut henkeä. Hän nappasi ruuvimeisselin pöydältä takaansa ja löi sen naisen ohimoon missä oli nappula. Naisen ote irtosi Adamista, ja hän näki kuinka naisen silmät muuttuivat takaisin punaisiksi. Nainen piteli päätään, ja Adam nappasi maahan pudonneen viitan ja lähti sillä sekunnilla juoksemaan ulos huoneesta pitkälle käytävälle, joka johti yläkertaan.
Hän kuuli puolessa välissä käytävää taas raskaita askelia takanaan. Tällä kertaa juoksuaskelia. Adam juoksi välittämättä siitä, että rintaan sattui. Kun hän pääsi kellarista yläkertaan hän juoksi ovesta suorinta tietä autolle. Hän käynnisti auton ja kuuli kolauksen auton katolla.
Adam painoi kaasun pohjaan ja lähti ajamaan hiekkatietä kohti kaupunkia. Kun hän oli päässyt hyvään vauhtiin hänen päänsä vieressä ikkuna hajosi ja jotain tuli auton sisään. Se oli metallinen käsi. Käsi heilui sinne tänne yrittäen tarrata Adamista kiinni. Kuka nainen oikein oli? Tai mikä se oli?
Adam sai väistettyä kättä nojautumalla niin paljon oikealle kuin pystyi. Hän kaarteli autolla oikealle ja vasemmalle yrittäen heilauttaa naisen pois katolta, mutta naisella oli vahva ote. Adam toivoi, että hänellä olisi ase, mutta se oli jäänyt maskimiehelle. Tiesikö hän naisesta? Siksikö hän ei itse hakenut avainta?
Adam ajoi yhden puun ohi niin läheltä, että sivupeili kolahti siihen ja irtosi. Naisen käsi osui siihen myös ja nainen putosi auton katolta alas. Mutta kun Adam katsoi taakseen hän näki, että nainen oli jo jaloillaan ja juoksi yhtä kovaa kuin Adam ajoi autolla. Eli noin kuusikymmentä kilometriä tunnissa. Adam ei voinut ajaa kovempaa sillä hiekkatie mutkitteli ja oli muutenkin vaikea nähdä, koska oli pimeää ja sataa tihutti.
Pian Adam päätyi takaisin asfalttitielle ja sai kiihdytettyä lisää vauhtia. Nainen pysyi silti perässä ja nyt Adam näki, että naisen käsi oli muuttunut jonkinlaiseksi aseeksi. Nainen ampui Adamia päin ja luodit kolahtelivat auton perään. ''Tuo ei ole ihminen.'' Adam ajatteli.
Kun hän saapui sillalle, yksi naisen luodeista osui auton takarenkaaseen. Auto lähti käsistä ja Adam ehti juuri ja juuri laittaa turvavyön kiinni, kun auto kaartoi sivulle ja kierähti katolleen. Auto pyörähti pari kertaa ympäri ja lopulta pysähtyi ylös alaisin. Adam ei välittänyt kivuista vaan aukaisi turvavyön. Siinä samassa metallinen käsi repäisi hänet aukinaisesta ovesta ulos. Adam lensi maahan ja liukui sitä pitkin pari metriä.
Kun Adam sai taas näkönsä taas toimimaan, hän näki naisen kävelevän häntä kohti hitaasti ja uhkaavasti. Adam nousi seisomaan ja yllättyi siitä, että nainen tai robotti osasi puhua. ''Anna avain takaisin niin saat elää.'' Se oli selvästi robotin ääni. Muistutti hiukan maskimiehen puhetta. Oliko maskimieskin robotti? Mitä helvettiä oli tekeillä?
Adam ei vastannut naiselle mitään, ja naisen käsi muutui taas kiväärin näköiseksi. Adam käveli nopeasti sillan kaiteen viereen ja katsoi sillalta alas. Pudotus oli ainakin kaksitoista metriä. Adamilla oli vain yksi mahdollisuus. Hän ei saisi robottia tuhottua nyrkein. Ainut keino oli kastella se. Ehkä robotti menisi oikosulkuun vedessä. ''Anna tulla!'' Adam huusi naiselle. Robotin käsi muuttui takaisin nyrkiksi ja kun se oli puolentoista metrin päässä Adamista se vetäsi käden taakse ja löi Adamia. Adam oli toivonut, että nainen olisi ollut hitaampi. Nyrkki kolahti Adamia kylkeen ja hän tunsi kuinka kylkiluu murtui. Adam kaatusi maahan polvilleen ja valmistautui uuteen iskuun, kun sivulta kuului pamauksia ja robotin ohimosta kimpoili kipinöitä.
Adam käytti tilaisuuden hyödyksi ja tarrasi robotin kädestä kiinni ja veti itseään päin. Adamilla ei ollut voimia heittää robottia kaiteen yli joten hän vain työnsi itseään robottia päin ja molemmat keikahtivat kaiteen yli ja putosivat kaksitoista metriä jokeen.

Luku 4 (10.9.2016)

Adam heräsi siihen kun hän oksensi. Hän yökkäsi jotain nestemäistä ulos vatsastaan. Vai tuliko neste keuhkoista? Hän ei ollut varma. Hän oli kyljellään ja kierähti selälleen. Kipu kyljessä sai hänet ähkimään. Hänen päässään pyöri vaikka hän oli makuu asennossa ja hän tärisi kylmästä. Ensimmäisenä hänelle tuli mieleen kodittomat. Hän näki yläpuolellaan sillan ja sivusilmällään palavan roskiksen vieressään. Hän muisti pudonneensa sillalta kaksitoista metriä jokeen. Oliko joku koditon pelastanut hänet? Sitten Adam tajusi olevansa käsiraudoissa.
''Heräsithän sinä.'' Joku sanoi ja tuli esille palavan roskistynnyrin takaa. Miehellä oli musta puku päällä. ''Olen etsinyt sinua.''
''Kuka sinä olet?'' Adam kysyi. Hän ei pimeässä nähnyt kunnolla, mutta jotain kiiltävää miehen rinnassa oli. Kun mies tuli lähemmäs Adam näki kirjaimet FBI. ''Sinä. Sinä olet se agentti mistä se puhu.''
''Ai kuka puhu?'' Agentti kysyi. Hänellä oli tumma siilitukka.
''No se maskimies. Se sano et mut julistettiin kuolleeksi, ja että sinä etit minua.''
''Kuule. Sinä sait varmaankin aivotärähdysken. Tietenkin minä olen etsinyt sinua. Olen etsinyt sinua jo kolme vuotta. Väitätkö, että sinä et tiennyt meidän pienestä kissa ja hiiri leikistä?'' Agentti kysyi. ''No ihan sama se ei muuta sitä mitä sinä teit.'' Hän sanoi, kun Adam ei heti vastannut.
''Mistä sinä oikein puhut?''
''Älä esitä tyhmää. Me molemmat tiedämme, mitä sinä menit tekemään ja mitä sinulle tulee nyt tapahtumaan.''
''En minä ole tehnyt mitään.'' Adam sanoi. Sitten hän muisti robotin ja pamaukset ja kipinät robotin ohimossa. ''Sinäkö sitä robottia ammuit?'' Adam kysyi.
''Mitä robottia? Ammuin sitä naista, joka hakkasi sinua. Miksi vedit itsesi ja hänet aidan yli veteen? Siinä tuli tappo sinun tehtyjen asioiden listaan.'' Agentti sanoi. ''En löytänyt häntä mistään. Hän luultavasti hukkui, kiitos sinun.''
''Se oli robotti! Miten sinä selität sen, että ammuit sitä päähän ja se vain jatkoi?''
''Minä ammuin ohi. Siten minä sen selitän.''
''Oletko varma, että se kuoli?'' Adam kysyi hieman peloissaan, että naisrobotti ilmestyisi pian jostain lopettamaan sen minkä aloittikin.
''Ei ole näkynyt. Sinä tapoit hänet.''
''Hän ei ole hän! Hän on se. Ja se on robotti!'' Adam huusi.
''Sinä et ole kunnossa. Sinä tarvitset apua. Siellä minne sinut pian viedään saat oikeanlaista hoitoa. Ei niin kehittyneitä robotteja ole olemassakaan.'' Agentti sanoi ja istuutui nurmikolle Adamin viereen. ''Kuinka kauan olet luullut, että sinua jahtaa robotit?''
''Minä en ole hullu!'' Adam huusi. ''Tässä on jotain kieroa meneillään. Sinä et tiedä mistään mitään ja minä en ole tehnyt mitään. Joten voisitko ystävällisesti avata nämä käsiraudat ja painua vittuun?''
''Noh noh. Ihan rauhassa vaan. Kohta saat apua.''
''Minä en tarvitse apua! Minulla on tekemistä.''
''Sinä et tee enää mitään. Paitsi pelaat ehkä vankilassa korttia tai koripalloa.''
''Vankilassa? Miksi minä vankilaan menisin?''
''Taas sinä teet sitä. Esität tyhmää. Sinä kyllä tiedät mitä teit.'' Agentti sanoi kyllästyneellä äänellä. Hän katsoi rannekelloaan. ''Kuljetus auto on täällä noin kolmessa minuutissa.''
Silloin Adam näki jotain mikä sai hänet samaan aikaan äännähtämään onnesta ja kauhusta. Agentin taakse ilmestyi kultamaskinen mies pesäpallomaila kädessä. Maskimies otti vauhtia ja löi agenttia mailalla takaraivoon. ''Auts!'' Hän sanoi konemaisella äänellään katsellessaan kuinka agentti kaatusi kyljelleen maahan. ''Tule mennään. Meillä on tyttö pelastettavana.'' Hän sanoi Adamille. Adam yritti nousta ylös, mutta se oli yllättävän vaikeaa kylkiluu murtuneena. Maskimies kaiveli agentin taskuja ja lopulta löysi avaimen millä avasi Adamin käsiraudat.
''Kiitos.'' Adam sanoi. ''Kai.''
''Ei mitää. Mennää ennenku noit paskiaisii tulee lisää.'' Maskimies sanoi ja auttoi Adamin ylös. He hölkkäsivät nurmikon poikki autotien reunaan missä heitä odotti keltainen Chevrolet Camaro. Kultamaskinen mies meni kuskin paikalle. ''Ala tulla!'' Hän huusi Adamille, joka oli jäänyt seisomaan pihalle. ''Kai sinä sen avaimen sait?''
''Ky- kyllä.''
''Noni ala sit jo tulla!''
Adam hyppäsi autoon. ''Onko kaikki tämä totta?'' Hän kysyi, kun maskimies painoi kaasua.
''Kyllä. Yhtä tosi kuin kipu jonka tunnet.''
''Joo tosiaa olisit voinu varottaa siitä naisesta.'' Adam sanoi.
''En nyt puhu fyysisestä kivusta. Vaan siitä mitä tunsit aamulla, kun näit sen kuvan.''
''Aa. Joo.''
''Vai saiko toiminta sut ajattelemaa jotain muuta?''
''No kieltämättä ei ollu aikaa murehtia. Tiesitkö sinä siitä naisrobotista?''
''Kyllä.'' Maskimies sanoi. ''Hienosti hoideltu.''
Adamin teki mieli lyödä häntä, mutta se olisi kivuliaampaa hänelle itselleen. ''Miksi et kertonut siitä. Se melkein tappoi minut.''
''Tiesin, että selviäisit siitä. Ja on tärkeää, että opit selviytymään.''
''Miksi sinä muunnat ääntäsi? Pelkäätkö, että tunnistan sinut? Ja miksi kultainen maski? Vai oletko samanlainen robotti kuin se nainenkin?'' Adam kysyi.
''Hehe. En ole robotti. Muunnan ääntäni osittain siksi, että se luo dramaattisemman vaikutelman. Ja osittain siksi, että sinä et tunnista minua. Se on tärkeää. Ja samaan aikaan se ei ole tärkeää. Ja kultainen maski vain siksi, koska se oli ainoa tarjolla.''
''Mitä nyt tapahtuu? Jos kaikki tänä yönä näkemäni ja kuulemani asiat ovat totta niin hyppäänkö minä aikakoneeseen? Pystynkö oikeasti pelastamaan Arian?''
''Kyllä. Sinulla on mahdollisuus siihen, mutta helppoa se ei tule olemaan. Tiedät varmasti itsekkin kuinka jääräpää Aria osaa olla.''
''Joo.'' Adam sanoi. ''Sinäkö sen kuvan pudotit postiluukustani?'' Adam kysyi.
''Kyllä. Ja poltin asuntosi.'' Maskimies kertoi. ''Sekin oli tärkeää. Sinut piti saada siihen mielentilaan, että olet valmis toimimaan. Ja kuolemasi lavastettiin, jotta kukaan ei lähde turhaan etsimään sinua.''
''Mutta FBI etsii minua jo. Mistä siinä on kysymys?''Adam kysyi. ''Hän sanoi, että olen tehnyt jotain, minkä vuoksi minä olisin mennyt vankilaan, jos et olisi tullut pelastamaan minua.''
''Ole hyvä vaan. Mutta tuohon en osaa vastata.'' Maskimies sanoi.
Adam ei uskonut sitä. Maskimies salaili vielä jotain. Adam kuitenkin päätti olla kysymättä. Hän ei uskonut saavansa lisää vastauksia. ''Onko se totta, että jos menen menneisyyteen ja menneisyyden minä näkee minut niin hän tulee hulluksi?''
''Kyllä. Se on mahdollista.''
''Eikö se aina tapahdu?''
''Ei.''
''Ja paluuta ei ole?''
''Ei.''
''Miten minä Arian pelastan?'' Adam kysyi.
''Se sinun on keksittävä itse. Mutta uskon, että pystyt siihen.'' Maskimies sanoi. ''Sinun on kuitenkin oltava varovainen. Et voi muuttaa asioiden kulkua tekemällä hätäisiä päätöksiä.''
''Okei. Tuletko mukaani?''
''En. Minulla on muuta tekemistä. Sinä menet yksin laitteella siihen päivään, kun Aria nousee lennolle, ja estät sen.'' Maskimies sanoi. He olivat juuri tulleet kaupungin keskustaan, mikä oli melkein autio. Kello oli jo paljon ja kohta olisi aamu.
''Saanko levätä ennen kuin menen sinne? Olen ollut hereillä jo aivan liian kauan.'' Adam sanoi.
''Et. Sinulla ei ole aikaa.''
''Miten niin ei ole aikaa?'' Adam kysyi ihmeissään.
''Sinua jahdataan ja sinun täytyy mennä laitteeseen ennen kuin sinut löydetään.''
''Tarkoitatko nyt sitä agenttia. Hänhän makaa tajukankaalla joen rannassa.''
''Älä aliarvioi häntä. Hän on fiksumpi kuin luulet.''
''Tiedätkö sinä miksi hän jahtaa minua?'' Adam kysyi.
''Kyllä. Mutta se ei ole vielä tässä vaiheessa tärkeää.''
Adam katseli kaupunkia. Se oli hiljainen ja aavemainen. Joka puolella näkyi sumua.
''Minusta tuntuu, että olen unessa.'' Hän sanoi. Ja se oli totta. Hän oli nähnyt ja kuullut uskomattomia asiota viimeisen puolen vuorokauden aikana. Ja mikä hulluinta, hän oli alkanut uskomaan, että ne asiat olivat totta. Kenenkään mielikuvitus ei riittäisi siihen, että luo tuollaisia harhoja vaikka olisikin psykoosissa.
Maskimies löi Adamia kylkeen. Kipu vihlaisi ja Adamin silmissä välähti. ''Hereillä sinä olet.''
''Kiitos tuosta.'' Adam sanoi ja pidätteli kyyneliä.
''Eipä kestä.'' Maskimies sanoi.
''Miten sinä sait tietää aikakoneesta?'' Adam kysyi. ''Ja miksi sinä välität miten Arialle käy? Tunnemmeko me toisemme?''
''Sillä ei ole väliä. Sillä vain on väliä, että sinä hoidat homman kotiin.'' Maskimies sanoi. He saapuivat hiekkatielle, joka johti hylätylle tehtaalle. ''Kai sinulla on se näkymättömyysviitta mukana? Sinä tarvitset sitä.'' Maskimies sanoi, ja Adam oli taas kerran ihmeissään. Hän laittoi käden taskuun. Viitta oli siellä mytyssä. Adam ei käsittänyt kuinka pieneksi mytyksi viitan sai taiteltua.
''Mistä sinä tiedät, että otin viitan mukaan?''
''En mistään.'' Maskimies sanoi äänellä, mikä kuullosti siltä, että asia oli loppuun käsitelty.
''Sinä se sitten olet yksi mysteeri.'' Adam sanoi. Hän oli liian väsynyt turhautumaan. Hänen päässään pyöri vieläkin miljoona kysymystä ja oli vaikea valita minkä niistä kysyisi.
He saapuivat hylätylle tehtaalle, ja maskimies parkkeerasi auton sen ulko ovien eteen. ''Tule mennään.'' Hän sanoi. Tehdas näytti vieläkin murhaajan lymypaikalta, vaikka Adam tiesikin, että kellarissa ei asunut moottorisahamurhaaja vaan siellä lymysi hylätty aikakone.
Adam käveli maskimiehen perässä tehtaaseen ja aulasta rappuset alas käytävään. Maskimies käveli reipasta vauhtia Adamin edellä hylly huoneeseen. Siellä Adam meni panssari oven luokse ja otti avaimen taskustaan. ''Jos olet valehdellut ja oven takana ei ole mitään. Minä tapan sinut.'' Adam sanoi maskimiehelle, joka naurahti konemaista naurua. Avain upposi oven kahvaan ja Adam väänsi lukon auki. Ovi aukesi hiljalleen kokonaan auki ja sen takana oli pyöreä huone.
Huone oli yllättävän siistissä kunnossa siihen nähden, että se oli hylätty kymmenen vuotta sitten. Seinillä ei ollut ruostetta ja monimutkaisen näköisen laitteen päällä oli vain pieni pölykerros. Adam meni huoneeseen ja käveli laitteen eteen, joka oli oven oikealla puolella. Siinä oli paljon nappuloita ja pari vipua. Ja näyttö missä oli päivämäärä 10.9.2016.
Keskellä huonetta oli pyöreä lasinen koppi, minkä Adam oletti olevan aikakone. Sinne mahtuisi juuri yksi ihminen kerrallaan. ''Oletko valmis? Meillä ei ole paljon aikaa.'' Maskimies kysyi ja meni monimutkaisen laitteen eteen. Hän paineli nappuloita ja Adam näki kuinka huoneen keskellä olevan kopin eteen syntyi hologrammi, jossa oli sama päivämäärä kuin laitteen näytössä. Maskimies paineli laitteen nappeja, ja päivämäärä muuttui. Nyt siinä oli lentoturman päivämäärä. 9.9.2013.
''Mene koneeseen.'' Maskimies käski, kun koppi aukesi. Siinä oli ovi. Adam nielaisi palan kurkustaan ja katsoi maskimiestä.
''Tämä on hullua.'' Hän sanoi.
''Tiedän. Mutta tämä on välttämätöntä, jos tahdot vielä nähdä Arian.''
''Okei.'' Adam sanoi ja veti syvään henkeä. Hän astui laitteen sisään ja siinä samassa kopin ovi meni kiinni. Tuli painostava hiljaisuus. Adam kuuli äänet kopin ulkopuolelta vaimeana. Maskimies käänsi yhtä vipua ja sitten alkoi kauhea humina. Se sattui Adamin päähän ja hän alkoi hakkaamaan kopin seinää. Hänestä tuntui, että hänen päänsä räjähtäisi.
Hologrammi joka näytti lentoturman päivämäärää vaihtui. Se hyppäsi vuoden taaksepäin. Vuosi ennen lentoturmaa. ''Mitä vittua sinä teet?'' Adam huusi ja hakkasi kopin seinää. Miksi hän vaihtoi päivämäärän? Adam hakkasi ja hakkasi seinää välittämättä kivusta kyljessään.
Sitten hän näki kuinka neljä aseistautunutta miestä tuli aikakone huoneeseen. Kaksi heistä tarrasi maskimiestä kädestä kiinni ja veti pois laitteen luonta. Maskimies kuitenkin ehti vääntää toisenkin vivun alas ja nyt kopissa alkoi välkkymään valoja ja humina vain voimistui.
Adam lopetti kopin seinän hakkaamisen ja keskittyi nyt agentteihin ja maskimieheen. Agentti joka oli vetänyt Adamin pois vedestä oli polvillaan olevan maskimiehen edessä. Agentti tarrasi hänen maskistaan kiinni ja veti sen pois kasvoilta.
Adam oli saada sydänkohtauksen. Mies joka oli maassa polvillaan näytti täysin Adamilta. Samanlainen tukka ja samanlaiset vihreät silmät. Ainut ero oli siinä, että maskimiehellä oli hymy kasvoilla. Maskimies tarrasi agentin kädestä kiinni, missä oli ase, ja väänsi kättä sivulle. Sitten hän painoi liipasinta ja yksi agenteista kaatusi maahan. Loput agentit eivät jääneet odottamaan vaan ampuivat polvillaan olevan Adamin. Silloin kuului räjähdys ja Adamin silmissä pimeni. Vai pimenikö ympäristö? Adamista tuntui kuin hän putoaisi. Sitten kolahti.

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS