Aurora, aurigonnousun planeetta osa2 Hot

Auroralle laskeutunut neljän hengen miehistö oli vaeltanut vuorokauden, siis maan
vuorokauden verran laskeutuja-aluksen ympärillä. Laskeutumiskohta oli kolmetuhatta
kilometriä päiväntasaajasta pohjoiseen, kohdassa jossa oli tasaista mannerta ja
Auroran aamu alkamassa. Planeetalla ehdottomasti oli elämää. Vihertävää jäkälää
kasvoi laajasti kallion pinnalla. Ehkä jokin, jossakin, mahdollisesti lämpimämmällä
osalla, syö tuota jäkälää. muutamista jäkäläkasveista puuttui pieniä palasia.

K: "ilmaan heitettyjä arvauksia.. meillä ei ole resursseja tutkia tuhatta jäkälän
lehteä mikroskoopeilla- otetaan näytteet ja ylhäällä saavat tutkia. yksi kysymys
kyllä herää...miten tuo jäkälä selviää sadan asteen kuumuudessa? jossain
vaiheessahan aurinko osuu tähänkin kallioon?"

P: "En usko että selviytyy. Kasvaa uudelleen kuin ruoho kerran kesässä, mutta
siemen täytyy olla jossain maan alla, tai sitten siemen kiertää planeettaa
nopeammin kuin aurinko"

Maisema oli karu, kalliota, jäätä, irtokiveä, hiekkaa, jäkälää.
Sarastus näkyi heikkona sinivihreänä hehkuna taivaanrannassa. Valonvahvistin-lasien
avulla näki riittävästi- ja tietenkin oli lamput, mutta yksityiskohtien tutkimista
lukuunottamatta niistä oli nyt enemmän haittaa kun hyötyä. Silmä tottui näkemään
oudossa valossa.

Kaikilla oli tunne että aika on pysähtynyt. Lämpötila pysyi vakaana, niinkuin kaikki
muukin, ei mitään vaihtelua "päivän" eli hereillä olon ja "yön" eli nukkumisjakson
välillä. Hento tuuli sentään vaihteli, ja pienet maaston yksityiskohdat.

K: "Seti, sinähän olet kaiken muun lisäksi navigaattori.montako tuntia menee
sarastukseen?"
S: "Miten sarastus määritellään täällä? Aurinko niin ja niin monta astetta
horisontin alapuolella? tai että näkee horisontin? Meillä ei ole mitään kokemusta
tämän ilmakehän kanssa, tärkeintähän meille ei ole valo, vaan se, missä alkaa olla
liian kuumaa. Itse ehdottaisin että määriteltäisiin aurinko näkyvissä tai
mikä-sitten-nimitys-lieneekään rajaksi sen että milloin aurinko on niin ja niin
monta astetta horisontin yläpuolella, että keskimäärin pintalämpötila ylittää
ihmisen ruumiinlämpötilan kolmekymmentäseitsämän..raja, jota ei ole syytä ylittää..
raja liikkuu, joten rajan ylittämisestä ei voi puhua..ylitseajavasta rajasta..."

Kapteeni oli jo ajat sitten jättänyt setin puhumaan yksinään, ja kysyi "isolla"
radiolla emoalukselta että miten kaukana idässä on paikka jossa pintalämpötila
ylittää ruuminlämpötilan. Emoalus oli lähettänyt satelliitin kiertämään planeettaa,
ja se oli muutaman tunnin kuluttua ryhmän päällä, sen jälkeen se jatkaisi matkaa
vaihtelevalla radalla, kaksikymmentä tuntia per kierros. Satelliitti kiersi lännestä
itään. Tälläkin planeetalla aurinko nousi idästä niinkuin yleensä, paitsi Carillonin
planeetalla se nousi lännestä, siellä se oli vaikeaa, koska osa asumaan muuttaneista
jääräpäisesti kutsui idäksi sitä ilmansuuntaa, josta aurinko nousee, mutta pohjoinen
oli pohjoisessa kaikille, joten sekaannustahan siitä tuli.

Ryhmä majoittui telttaan, jonkun piti olla aina vahdissa, periaatteessa, mutta
sääntöä kierrettiin liiketunnistimilla, eli "jokin" olisi aina vahdissa.
Mitään uhkaa -paitsi liukastumista-ei ollut tähän asti näkynyt.

Seuraavana maa-aamuna ensin tuli tieto että "lämpöraja" oli mitattu noin
neljäsataaviisitoista kilometriä ryhmän sijainnista itään. Sen jälkeen sanottiin että
se raja on laskeutujan kohdalla viiden maapäivän päästä. Kapteeni sitten kysyi AGM:n
jaloista ja maastosta, eikä jaksanut edes kuunnella kiertelevää vastausta loppuun.

K: "Viiden maapäivän päästä aurinko on tässä. Tarkemmin, viiden maapäivän päästä
täällä on liian kuuma olla. Kuitenkin, olisi tärkeää tutkia miten jäkälä muuttuu
kun mennään kuumempaan tai kylmempään."

Kapteeni tajusi että kaiken joka mielii säilyä elossa tällä planeetalla, on jatkuvasti
kuljettava länteen, aurinkoa karkuun. Ja kun Auroran halkaisija on 37 000 kilometriä
hän laski pikaisesti että kuljettava suurinpiirtein vajaa kahdeksankymmentä
kilometriä päivässä! Hän järkyttyi ja kiroili, pään sisällä. Mutta upseerikoulutuksen
ansiosta hän pysyi ulospäin täysin rauhallisena, ja keskittyi sitten muihin asioihin.
oli kaksi pää-ongelmaa: AGM aluksen laskeutumisjalat ja maasto.
Tätä planeettaahan ei ole kartoitettu, mistään ei tiedä mitä on edessä.
AGM:n jalkojen rakentamisesta kapteeni avautui ääneen:

"Perkeleen kanat kun kiertelevät vastauksissaan, yrittääkö ne salata jotakin?
Ehkä ne riitelivät, pirun byrokraatit, että mitä pitäisi purkaa.
Kyllä minä sen tajuan että avaruusaluksella ei ole vara kuljettaa ylimääräistä
painoa eli rautapalkkeja vaan sen takia että jos sattus tarviimaan rakentaa jotain.
Mutta kyllä minä perkele hirtän jonkun jos niitä jalkoja ei viiden päivän sisään
saada tänne!"

Maasto-kysymystä haittasi pilvet, tutkalla näkyi, että mitään suurempaa estettä
ei ollut, satelliitti pystyisi kartoittamaan tarkemmin, matalemmalla lentoradalla
mutta sen kiertoradan muuttaminen ottaa aikansa..
Isot rotkot ei pelottaneetkaan kapteenia, vaan pienet- jos vaikka kymmenen
kilometrin matka olisi täynnä metrin lohkareita tai koloja, saattaisi mennä
koko päivä siihen.

K: "Ei auta kuin jatkaa eteenpäin, Mary menköön vahtimaan laskeutujaa, muut
tutkimaan maastoa. Mennään rivissä niin että näköetäisyys säilyy.
Käytetään LPR lähiradioita, ei ole mitään syytä ilmaista olemassaoloamme.
Suunta lounaaseen."

Ryhmä hajaantui kahden-kolmensadan metrin päähän toisistaan, näköetäisyys tasaisessa
maastossa säilyi kun mitään puita tai puskia ei tällä planeetalla kasvanut.
Kapteeni mietti että jos täällä joku on, niin kyllä se on emoaluksen radioliikenteen
havainnut, suurilla etäisyyksillä oli kertakaikkiaan pakko lähettää isolla teholla.
Ripleyn kanssa oli kahnausta asiasta, hän ei ollut niin varovainen kuin kapteeni
olisi toivonut. Ryhmä käytti "Laser Pointed Radio" eli LPR:ää, joka mittasi laserilla
muiden radioiden suunnat ja etäisyydet, ja lähetti radiopulsseja vain siihen suuntaan
ja vain tarvittavalla teholla.

Paulin skanneri kertoi että etelässä oli jotain magneettista metallia. Tarkemmin
skannattuaan hän huomasi useamman metallin spektrin. Metalliseos. Paul päähän tuli
heti ajatus että joku on tarkoituksella sekoittanut eri metalleja saadakseen
materiaaliin tietynlaiset ominaisuudet. Mutta oliko asia todella niin? Vai voiko
se olla luonnon luomaa? Paul kertoi epäilyksistään radiolla ja kapteeni käski
kaikkien muuttaa suuntaa. Kahden tunnin päästä lähiradiosta kuului Paulin ääni:

"Täällä on luukku"
K: "Nyt en tainnut kuulla oikein..sanoppa uudestaan"
P: "Luukku. Luukku se on. Maassa. Metallinen luukku, jääkerros päällä mutta näkyy
selvästi..neliskanttinen, oisko vajaa metri per sivu...ja saranat. Luukku on siis
vaakatasossa, pysyy kiinni painonsa takia ja kääntyy saranoillaan 180 astetta.
Siis jos ei olis jäätä."
K: "Ota kuva ja lähetä emoalukselle. Älkää koskeko mihinkään. Seti tule sinne.
Korjaan, anna sen radiolähetyksen olla"
S: "kuitti"

Ja kohta kun kapteeni ja Seti oli paikalla:

P: "LPR ei kantanut laskeutujaan asti, käytin 'isoa' pienimmällä mahdollisella
teholla ja ilmoitin laskeutujaan...jos vaikka.."
K: "Teitte oikein."
P: "Mary sanoi että pitäisi ottaa maahan yhteyttä"
K: "Paskan marjat, byrokraatit siellä nahistelee viikon ja me käristymme täällä...
Lopulta luukku pitää kuitenkin avata, että näkee mitä siellä on.
Koputtele Seti ne jäät siitä ja eiköhän se saada luukku auki."

Kapteeni Hansen katseli luukkua ja mietti että jokuhan sen luukun on
tehnyt, mutta miksi? Ja mihin se johtaa ? Ja yhteyden ottaminen valovuosien päähän
maahankin oli hieman hankalaa. Keinot siihenkin oli, mutta se onnistuisi vain kun
lähetin ja vastaanotin olivat jossain tietyssä asennossa toisiinsa nähden, syistä
joitten ymmärtämiseen ei normaalin ihmisen matematiikka riittänyt, puhuttiin
nimittäin valoa nopeammasta tiedonsiirrosta, jossa tavallaan viesti vastaanotettiin
jo ennen kuin sitä on lähetettykään. Ja jäiden väistyttyä:

S:" Tuo on selvä hitsaussauma. Metallin liittämistä sulattamalla. Mekin käytämme
hitsaamista edelleen johonkin materiaaleihin joihin ei MEMS eli suoraan
molekyylitasolla liittäminen..."

K: "Tiedän kyllä. Hae AGM:stä elektroni-skanneri niin tutkitaan onko siinä
jotain rajakytkimiä"
P: "Kestää kaksi tuntia sinne ja kaksi takaisin.. käske Mary tuomaan se
puoleenväliin, sillä on levänneet jalat.."

Kapteenille tuli mieleen Maryn jalat ja että vihjaileeko Paul jotakin.
Aikaa tuollainen järjestely tietysti säästäisi, mutta Maryllä ei ole tietoa
ryhmän sijainnista.

K: "Käske itse, senjälkeen kun olet määrittänyt missä me ollaan ja missä on
se puoliväli, niin osaat opastaa oikeaan paikkaan.
Saisivat kyllä rakentaa tänne satelliittipaikannuksen"
S: "voihan se vaikka lähettää signaalin että vihollisia paikalla...
tai vaikka räjäyttää meidät taivaan tuuliin?"
K: "enpä usko että .."

Että Mary tekisi sellaista, ajatteli kapteeni Peter Hans, mutta onneksi ymmärsi mitä Seti tarkoitti ennekuin sanoi sen ääneen. Luukku voisi hyvinkin olla ansa, mistä sitä ikinä tietää. Paul oli jo mennyt joten kapteeni sanoi LPR-radioon:

"Paul, tuo pitkä keppi ja sitä mustaa narua samalla"