Tulosta
Novellit Scifi Mustekalan silmä (Luku 11)
QR-Code dieser Seite

Mustekalan silmä (Luku 11) Hot

Luku 11 Seivästetty muukalainen
Charlie kuulee ulkoa pihalta karjaisun. Hän säntää ikkunan viereen ja katsoo ulos. Hän näkee pihalla seisovan kolme poliisia ja seivästetyn muukalaisen. Poliisit ympäröivät seipäätä, jonka kärkeen yksi avaruusolioista on uhrattu. Charlie katsoo näkyä hymyillen. Vihdoinkin yksi niistä sai ansionsa mukaan. Hän ajattelee.
Seuraavaksi, Charlien päähän nousee ajatus, että kuka on tappanut olion. Roseko on teon takana? Hän ajattelee huvittuneena. Voisihan hänen rakas tätinsä pystyäkin surmatyöhön paljain käsin halutessaan. Kenties Rose virkosi pihalla ja tappo yhden niistä. Charlie toivoo Rosen olevan elossa. Voi kunpa ne saisin kaikkien vihollisteni päät noihin aidan seipäisiin kiinni. Silloin oikeus palautuisi tähän maailmaan.
Charlien sisässä itävät viha, kiukku, pelko ja tiedon puute. Hän tahtoo kuulla uutisia Rosesta ja pian. Jos poliisit eivät usko hänen kertomuksiinsa avaruusolioista, he eivät pysty auttamaan ihmisiä oikeasti. Charlie siirtyy ulos pihaan. Hän tervehtii poliiseja. Hän tiedustelee heitä seivästetystä muukalaisesta. Poliisit kohauttavat hartioitaan. Charlie kertoo heille kaiken edellisen illan tapahtumista. Hän kertoo, että joku olioista piikitti häntä tainnuttavalla liuoksella. Poliisit kuuntelevat häntä tarkasti.
He ottavat hänen kertomuksensa vakavasti kerrankin. Seivästetty muukalainen on sentään todiste olioiden olemassaolosta. Poliisit toteavat sen, ettei kyseessä ole mikään eksoottinen villieläin. Kotiin päästyään, Charlie kaivaa viinapullon kotinsa astiakaapista. Hän juo sen suusta. Hänen olonsa on sen verran hätääntynyt. Hän ei kestä todellisuutta selvin päin. Rosen poismeno saa hänet menemään pois tolaltaan.
Poliisit lupaavat Charlielle lähettää poliiseja turvaamaan hänen taloaan. Charlie on heille siitä erittäin kiitollinen. Vartioiden saavuttua, poliisit poistuvat. Charlie menee kellariinsa. Hän alkaa hädissään tutkia tähtitaivasta kaukoputkellaan. Löytämättä merkkejä Rosesta ja avaruusaluksesta, hän vajoaa epätoivoon.
Jokin ääni hänen sisällään ilmoittaa hänelle, ettei Rose ole kuollut. Muukalaiset ovat todennäköisesti riitaantuneet keskenään. Miten muuten yksi niistä olisi löytynyt kuolleena Charlien kotipihasta? Parhaimmassa tapauksessa, Rose on yhä elossa. Heillä on vielä toivoa Charlien kanssa nähdä toisensa.

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews