 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Ajatuksia ja mielikuvia nostattavaa sanomaa sisältävä runo, jossa jälleen kirjoittajalle tyypillisesti on sisälle rakennettu myös syvällinen sanoma.
Tuon näkemyksen voi toki käätää myös päälaelleen ja sillä perusteella nähdä nykymenon olevan kuitenkin loppupeleissä luomakunnan mahdollisuuksien alkusoitto.
Siinä vaiheessa, kun ihminen on tuhonnut oman elinympäristönsä ja siksi katoaa maapallolta, on aika uuden evoluutiokierron. Luonnolla on aikaa toipua ja kehittyä uuteen kukoistukseen, ja ehkä sitten ei enää nouse kädellisten joukosta apinalajia, joka luulee olevansa luomakunnan herra ja pystyvänsä hallitsemaan elinympäristöään.
