Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Romantiikka Kuunsilta
QR-Code dieser Seite

Kuunsilta Hot

Kuunsilta
Istuin laiturilla jalat veteen laskettuina. Järvi oli uhkaavan musta mutta sen teki turvalliseksi kuun kimalteleva silta veden tyynessä pinnassa. Yö oli hiljainen ja lämmin. Vesi joka liplatteli jalkojeni liikkeestä, oli ainut ääni tuossa äänettömän tyynessä yössä. Kaiken tuon rauhan keskelläkin oli ollut ylitsepääsemättömän hankalaa nukahtaa. Syy siihen oli aivan selvä tuo häikäisevän kaunis kuu joka säteili taivaalla koko komeudessaan. Laskeuduin laiturille makaamaan ja suljin silmäni. Kuun hohtava silta jatkui vedestä jalkoihini ja niitä pitkin koko kehoni yli. Se rauhoitti. Kuun valo siveli silmäluomiani vaipuessani lähemmäs unta, kunnes sively lakkasi ja valo katosi päältäni. Räväytin silmäni auki, mutta liian myöhässä. Silmieni varjoksi, päälleni, suoraa huulilleni oli ilmestynyt tuo tumma tukkainen paidaton hurmuri. Suljin silmäni taas, kun hän alkoi suudella minua intohimoisemmin. Huuleni oli kuin sulaa vahaa hänen omiaan vasten ja kehoni kihelmöi intohimosta. Hänen kätensä vaeltelivat kehoani pitkin kun hän pyörähti ympäri laiturilla nostaen minut päälleen. Hän nousi istumaan koko ajan suudellen. Jalkani eivät enää olleet vedessä vaan ympäröivät nyt tuota komeaa poikaa. Hänen jalkansa kuitenkin olivat laskettuina veteen ja kuun silta pääsi hivelemään kehojamme, mutta se ei tuntunut enää kauniilta säteilevältä valolta vaan siinä oli säihkyvää intohimoa. Koko yö oli muuttunut viattoman tyynestä ja hiljaisesta kiihkeään intohimoon. Nautin siitä. Hän oli pelkissä kalsareissa allani ja selvästi haki tasaväkisyyttä riisumalla yö-paitaani hitaasti selkääni hivellen pois päältäni. Hänen onnistuttua painauduin vain enemmän kiinni häneen hakien lämpöä tuosta kuumasta puoliksi alastomasta vartalosta. Hänen pehmeät ja suuret kätensä pientä kehoani vasten tuntuivat turvallisilta kaiken tuon intohimon keskellä. Pidin hänen niskansa takaa kiinni ja suutelin vain kiihkeämmin, mutta hänen lämpimät huulensa valuivat leukaani pitkin kaulalleni ja siitä alaspäin. Vahvoilla käsillään piti hän minusta kiinni taivuttaessaan minua taaksepäin, kunnes olin melkein kiinni järven pinnassa. Mutta hän ei antanut minun pudota, vaan pussasi napaani ja vetäisi taas takaisin vasten itseään. Syleillessään minua, minä suutelin hänen otsaansa, poskea ja korvaa kuiskaten ”Rakastan sinua”. Hän naurahti vastatessaan: ”minäkin sinua enkeli”. Tuon sanottuaan hän suuteli minua syvään ja tönäisi taaksepäin. Olin märkä. Päästyäni pintaan roiskaisin vettä hänen päälleen ja nauraminen loppui. Menin kaulaa myöten veteen ja otin viimeisenkin vaate kappaleen pois päältäni. Nostin nuo kirkkaan punaiset alushousut kellumaan kuun loisteeseen ja totesin: ”Eihän vaatteet päällä voi uida”. Hänen kasvoillaan kävi tyytyväinen mutta itsevarma hymyn pilke, kun hän riisui kalsarit jalastaan ja sukelsi veteen ottaen lanteistani kiinni veden alla ja nostaen minut syliinsä. Hänen itsevarma alaston läheisyytensä sai kehoni kihelmöimään kiihotuksesta. Hänen kosteat huulensa suutelivat minua nopeasti. ”Kelpaako nyt enkelilleni?” tuon sanottuaan laski hän minua hieman alaspäin ja sekuntinmurto-osassa sai hän koko kehoni tuntemaan kylmiä väreitä juuri ennen kuin se täyttyi puhtaalla nautinnolla. Raotin suutani hieman päästääkseni mielihyvän äänen, mutta nautinto tukahdutti sen. Hän virnisti tyytyväisenä ja nosti minua lanteista ylösalaisin. Hetkessä jo minä olin se joka virnisti ja hän se joka yritti saada ääntä suusta. Hallitsin liikettä, joka kiihtyi kovaa vauhtia. Molempien hengitys oli muuttunut raskaasta, nauttivasta henkäilystä kiihkeän nopeaksi voihkimiseksi. Se oli nautinnon ääni. Hänen kätensä olivat tiukasti kiinni pakaroissani minun kiihdyttäessä vauhtiani hän puristi niitä koko ajan entistä lujempaa, joka sai tuntemaan vain enemmän intohimoa. Vaikka kuinka yritin kiihdyttää vauhtia aloin tuntea suuria nautinnon väreitä kehossani, ja liika alkoi muuttua hitaasti vain pieneksi nopeaksi hytkymiseksi, kunnes en enää liikkunut lähes ollenkaan mutta, vaikka liike oli lakannut kehoni räjähti sisältä päin. Sen valtasi suuri nautinnon aalto ja olisin vain halunnut huutaa, mutta tuo tunne tukahdutti ääneni. Olin tyytyväinen. Tuo tumma tukkainen poika tuijotti minua hymyillen. Punastuin ja katsoin poispäin. ”Anteeksi. Se nautti niin paljon ettei kestänyt kauaa”, tokaisin nolona. Poika nauroi ja ohjasi kädellään leuastani katseeni häneen päin. Hän suuteli minua ja kuiskasi: ”Ei hätää enkeli kestimme saman verran.” Hän vetäytyi pois minun sisältäni ja suuteli minua pitkään ja hartaasti. Tunsin kuun sillan selässäni ja se oli taas kaunis ja viaton. Yö oli laskeutunut taas tyyneen hiljaisuuteen. Se oli täydellistä. Olin rakastunut.

Ylläpidon palaute

 
Kuunsilta 2014-09-26 10:46:40 Alapo80
Arvosana 
 
4.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    September 26, 2014
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moi eJL!

Kauniisti kirjoitettu ja tunnelmallinen kertomus :D Olen samaa mieltä monista asioista TarraLeguaanin kanssa, ja tavallaan tarinan lukeminen saattaa jopa nostattaa hieman punaa poskille :D

Isoin ongelma oli tietyt ilmaukset, jotka mielestäni eivät sopineet muuten tunnelmalliseen ja kauniiseen tyyliisi. Otin kolme lainausta, ja alla niille vaihtoehdot.
"Hän oli pelkissä kalsareissa allani ja selvästi haki tasaväkisyyttä riisumalla yö-paitaani hitaasti selkääni hivellen pois päältäni.".
"...vaan pussasi napaani...".
"...kun hän riisui kalsarit jalastaan...".
Ajatukseni:
"Hänellä oli yllään ainoastaan alushousut ja hän riisui yö-paitaani hitaasti selkääni hivellen.".
"...vaan suuteli napaani...".
"...kun hän riisuutui...".

Ja hieman edelliseen viitaten, niin koeta säilyttää tunnelma sujuvalla kielellä, ja oikeilla ilmaisuilla.
"”Ei hätää enkeli kestimme saman verran.”".
Ajatukseni:
"”Ei hätää enkeli kestimme yhtä kauan.”".

Kiitän hyvästä tunnelmasta! Pidin novellista ja sen vangitsevasta miljööstä. Hieman toistoa pois ja tarkkuutta ilmaisuun, niin toimii!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
1.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kuunsilta 2014-09-01 14:36:27 TarraLeguaani
Arvosana 
 
1.5
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    September 01, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Nyt on 'kuunsiltaa' toistettu niin valtavasti, että se pursuaa korvista, nenästä ja suusta. Hivelyt ja sivelyt tuli kulutettua puhki yön edetessä. Myöskään äänettömässä tyynessä yössä ei voi olla sitä ainuttakaan ääntä, ellei muotoile lausetta 'muutoin äänettömässä'. Veteen joutumista kannattaa ilmaista muilla sanoin, kuin 'olin märkä'. Tämä on harhaanjohtavaa ja jättää miettimään, että johtiko se tönäisy veteen tippumiseen asti? Seuraavaksi puhutaan pintaan palaamisesta, että kaipa se sitten johti...?

"Se oli nautinnon ääni." Tätä ei tarvitse erikseen kertoa. Romanttinen tarina oli ja pääosin teksti selkeää. Vaikka olet saanut mukaan paljon kuvailua, se vaatisi sitä lisää. Millainen laituri on? Miltä iho tuntuu missäkin kohtaa? Onko heidän hiuksensa märät vedessä ja millaista se on? Tarttuuko märät hiukset ihoon?

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS