Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Selviytyjä
QR-Code dieser Seite

Selviytyjä Hot


Jalkani upposi puhtaanvalkoiseen lumihankeen melkein pol-
veen asti, kirosin suurta suutani ja leveitä puheitani taas kerran.
Nykäisin narunpäässä olevan muovikelkan viereeni, jolloin osa
kyydissä olevista pienistä koivuhaloista vierähti lumelle.
Katselin ympärilleni ja päätin että tämä paikka saisi kelvata, vie-
ressä seisoi iso lehdetön pihlaja, jonka luurankomaiset paljaat
oksat kurottelivat joka suuntaan, siitä ei paljoa suojaa saisi.
Aloin tallaamaan hankeen aluetta leiripaikalle, potkin ja työnsin
lunta valliksi alueen ympärille. Saatuani sopivan kokoisen pai-
nanteen vihdoin tehtyä sytytin pienen nuotion, lämmittelin het-
ken aikaa liekkien loimussa,onneksi pakkasta ei ollut kuin pari
astetta, "eiköhän tämä tästä sujuisi".
Otin kelkasta pienen retkikirveen, ja lähdin kahlaamaan kohti
muutaman kymmenenmetrin päässä olevaa pientä metsikköä.
Rapsin kirveellä tusinan tuuheita männynoksia, ja raahasin ne
leiripaikalle. Huohotin ja hikoilin ponnistuksesta, paksussa han-
gessa olikin yllättävän rankkaa punnertaa eteenpäin, kuntoni oli
päässyt luvattoman huonoksi. Asettelin oksat sopivan matkan
päähän nuotiosta alustaksi makuupussille, niistä tuli hyvä eris-
tekerros maasta huokuvalle kylmälle.
Istahdin oksien päälle ja lisäsin puita nuotioon, se lämmitti mu-
kavasti, "hätäkös tässä", tuumin, "kyllä tästä selvitään".
Tammikuun iltahämärä vaihtui nopeasti pimeydeksi, sulattelin
pikkukattilassa lunta juomavedeksi, ihan niinkuin selviytyjissä
oli opetettu. "Typerä ohjelma, typerä minä" ajattelin, muistellen
miten tämä kaikki sai alkunsa.
Tavallinen perjantai-ilta, katseltiin vaimon ja lasten kanssa tut-
tua ohjelmaa, jossa pari heppua yritti selviytyä viikonverran erä-
maissa. Milloin he olivat jossain kuumassa viidakossa ja milloin
arctisessa pakkasessa lumen keskellä. Tietysti siinä tuli viisaan
oloisena kommentoitua että " miksi se ei tee noin tai näin, niin
minä tekisin". No vaimohan sitten innostui," Jos kerran osaisit
paremmin, niin mene metsään itse kokeileen, vai onko herralla
vain suuret puheet?" No eihän siinä tämä sankari enään perik-
si voinut antaa, joten tässä ollaan, lauantaita viettämässä yksin
lumihangessa. Eväinä hookoon bluuta ja muutama voileipä,ympärillä kylmä Tammikuun yö, seurana nuotio ja varjot.
Pakkanen tuntui kiristyvän, ja tuulemaankin alkoi, ohut irtolumi
kiisi tuulessa pitkin hankea ja piiskasi suojapaikkaani armotta.
Istuin kyyryssä selkä tuulta vasten, ja käristelin lenkin puolikasta
tulessa, jostain kuului koiran haukuntaa. "Tästä tulee pitkä yö, perhanan perhana", kiroilin itsekseni, mutustellen hiiltynyttä len-
kin palasta ja juoden lämmintä vettä päälle."Mutta periksi en an-
na, tämä yö vaikka valvotaan tässä nuotiolla, onneksi oli puhe
vain yhdestä yöstä".
Äkkiä kuulin kuulin pienen vinkaisun, ja sitten muutaman ke-
vyen askeleen jostain tuulen keskeltä, vilkaisin ympärilleni.
Vaimoni seisoi leiripaikkani vieressä saunatakkisillaan, ja pit-
kävartiset talvisaappaat jalassa.
"Tuuhan jo täältä viimasta sisälle ukko, sauna on kuuma, ja tarvitsisin selänpesijää" sanoi vaimo hymyillen leveästi. Sitten hän kääntyi ja palasi sisälle taloomme.
Katselin hetken olohuoneen ikkunasta tulvivaa lämmintä valoa,
Mira ja Jesse kurkkivat nauraen ikkunasta ulos, ja osoittelivat
sormillaan minua. Heitin puoliksi syödyn makkaran lumeen, potkin nuotion sammuksiin ja menin sisälle.

Ylläpidon palaute

 
Selviytyjä 2017-04-16 09:11:44 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    April 16, 2017
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka boxo!

Tässä oli melkiosen humoristinen loppuratkaisu :) Täytyy myöntää, etten todella osannut sellaista odottaa :)

Miksi kirosi taas kerran? Miksi mainitsit sen? Moksi et jättänyt mainitsematta ja nyt kun mainitsit, niin miksi et kertonut, että hän oli usein joutunut paikkailemaan ja todistelemaan sanojaan. Vai oliko? :)

Kymmenen metrin kirjoitetaan erikseen. Jos taas olisi tarkempi mitta, niin tuo luku kirjoitettaisiin yhteen. Esimerkiksi kahdenkymmenen.

Kiitän ja moitin samaan aikaan tuota loppuratkaisua. Se oli erikoinen ja piristävä, mutta samalla tässä pääsi karkuun todella lupaava alku. Tuolla lähtöajatuksella olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin.

Kirjoitat sujuvasti ja tekstiä on helppo seurata. Paikoitellen voisit käyttää pistettä pilkun sijaan ja keventää virkkeitä hieman, mutta se ei ole mikään välttämättömyys. Anna kuitenkin esimerkin.
"Asettelin oksat sopivan matkan
päähän nuotiosta alustaksi makuupussille, niistä tuli hyvä eris-
tekerros maasta huokuvalle kylmälle.".
vs
"Asettelin oksat sopivan matkan
päähän nuotiosta alustaksi makuupussille. Niistä tuli hyvä eris-
tekerros maasta huokuvalle kylmälle.".

Pidän tavastasi kirjoittaa, ja olisi mukava lukea SInulta jotain pidempääkin.

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Selviytyjä 2017-04-16 10:49:27 Ryövärintytär
Arvosana 
 
3.5
Ryövärintytär Arvostellut: Ryövärintytär    April 16, 2017
  -   Kaikki arvostelut

Ensin pelkäsin, että tämä on joku hikinen, tuskainen selviytymistarina jossain Kuusamon korvessa, jossa ei kasva kuin naava ja epätoivo, ja joka päättyy jonkun erämökin löytymiseen juuri ennen hypotermian iskemistä, mutta tarina muuttuikin heti mielenkiintoisemmaksi, kun se sai humoristisia piirteitä. Minäkin olen katsonut niitä erähenkisiä selviytymisohjelmia ja viihtynyt niiden parissa, mutta sellaisesta lukeminen olisi ollut kuin vanhan kertausta. Tällainen parodiahenkinen erätarina oli siis mieluinen juttu. Teksti on hyvä juuri tuollaisenaan. Se on sopivan lyhyt, mutta siinä on tarpeeksi sisältöä ollakseen kokonainen, ehjä tarina. Ja kyllä ainakin minä hymyilin sitä lukiessa!

Tähtiä vähennän puolitoista, koska tekstin ulkoasu, jaksotus ym. oli niin huoletonta, jopa huolimatonta, etten voi täysiä tähtiä antaa. Kielioppivirheisiin en puutu millään tavalla, koska teen niitä itsekin, enkä niistä vielä noissa määrin häiriinny.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS