Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Herkko sekä Fresko osa kaksi
QR-Code dieser Seite

Herkko sekä Fresko osa kaksi

Aamu on yleensä, varsinkin vapaapäivinä suhteellisen hyvää aikaa. Huolet olivat eripainoisia, erivärisiä ja moniulotteiselta katsantokannalta analysoituna toista luokkaa. Niiden luokitteleminen, niihin vaikuttaminen ja niiltä suojautuminen on onneksi täysin eri juttu juuri näinä, ainakin keskikokoisen tutkimuksen jälkeen kauniiksi todettuina päivinä. Arvaa vain, kuka tänään kehtasi herättää minut. Fresko piti meteliä eteisessä, oli pitänyt jo kotvasen ajan. Mieleeni muistui eräs ruma sana, joka pääsi suustani kovaan ääneen viime yönä nähdyn ankean unen päätteeksi. Hyppäsin tahallaan temppuilutyylillä ylös siirappisen pehmeästä sängystäni, ja lähestyin kultaani tavalla, jonka minä ainakin olisin kokenut uhkaavana. Fresko oli kuitenkin jälleen minua harkitsevaisempi sekä älykkäämpi. Pieni pään kääntö riitti reaktioksi. Olin jälleen erityisen onnellinen omistaessani tämän hienotunteisen neidin.


Harvoin Freskolla on tämänkaltaisia hetkiä, sanoisinko oikein herkkupäiviä. Nyt kun hän niin kovasti on, hetkinen, koko ikänsä kerjännyt, niin tänään hän sai minuutti sitten pienen palan jäätelökakkua. Tosin heti, kun Fresko oli sen hotkinut, alkoi minua ahdistaa. Pieni paniikkikin iski. Meidän Fresko on niin kiltti, eikä koskaan tahtoisi tehdä mitään pahaa kenellekään, vaikka pentuna haukkui tietynlaisille vanhemmille naisille. Johtunee huonoista kokemuksista pentuiällä.


Itkettää. Olin niin varma siitä, että minun oma villakoirani on mennyt lopullisesti sekaisin. Halusin halata Freskoa oikein tiukasti. Jälleen, omien, sekavien tapojeni mukaisesti pussasin Freskoa kuonolle. Jos pussasi tarpeeksi nopeasti, ei Fresko ehdi nuolaista takaisin. Fresko kyllä tiesi milloin tuota yritin, ja usein epäonnistuin yrityksessäni totaalisesti. Jonkinlainen kutkuttava tunne levisi mieleeni, kun muistin, että minun olisi pitänyt muistaa jotain juuri nyt. Nousin ylös tuoliltani, varoen kipeätä selkääni. Jalkani oli puutunut, pääni oli kipeä, vapisin ja miltei kaaduin yrittäessäni lähestyä mikroaaltouunin vieressä odottavaa purkkia. Itketti, koska vihasin niitä inhottavia tabletteja. Tahdottomassa tilassa kiersin purnukan auki ja katsahdin eltaantuneen keltaisiin tabletteihin. Sen jälkeen katsahdin Freskoon. Se vapisi. Fresko kyllä tietää mitä tunnen, sanoin kerran hoitajalleni kiivaan avohoitokeskustelun aikana. Tunsin katumusta siitä että olin ottanut rakkaan koirani mukaan ankeaan, typerään väittelyyn.


Kuitenkin, kaiken tämän sontamassan joukosta saimme molemmat rutiinia ja älliä päähämme. Oli lopultakin siis aika päästä liikkeelle näistä loppumattomista, monesti kuulluista keloista. Kiinnitin hihnan, ja marssin kiusallani tömäyttelevästi rappusia alas. Fresko innostui pelleilystäni, ja Freskon innostus taasen innostutti minua. Oli syksyinen iltapäivähetki, jonka mystiset voimat pumppasivat minuun maanista impulsiivisuutta. Tuntui todella siltä, että Fresko haluaisi käydä juuri nyt, tänään ja mahdollisimman nopeasti lintutornissa piipahtamassa. Sekavuustilassa otin Freskon sylkkyyn ja hyppelehdin jättimäisin askelin portaita ylös, kerroksesta toiseen ja toisesta kolmanteen. Sitten tämä, minua jo vuosia kiusannut aina hetken kerrallaan läsnäoleva mielentila alkoi haihtumaan. Katsahdin alas, näin kaukana olevan maanpinnan, ja pelko täytti sydämeni. Aloin itkeä hytisten, Fresko sylissäni, miettien sitä miten ankealta elämä täältä korkeuksista tarkasteltuna oikein vaikutti.


Ihmetyksekseni Fresko ei pelännyt pätkääkään. Silmät kirkkaina se selvästi luotti minuun, jopa siitä huolimatta että olisin ehkä saattanut lipsua otteeltani matkallani tänne ylös. Hiljaa, varovaisin, vapisevin askelin, ettei vahingossakaan tulisi minkäänlaista vaikeaa, uhkaavaa tai epämiellyttävää tilannetta ei minulle, eikä koirallenikaan. Alas saavuimme hiljaisen rauhallisesti, ja lopulta, kun olimme päässeet kauemmas koko hirveästä hökötyksestä, katsoimme eteenpäin ja näimme suuret määrät ah, niin makeilta ja maittavilta näyttäviä supermarjoja! Päästimme sisäiset eläimemme irtaalleen, ja hyökkäsimme puskiin. Fresko oli paljon nopeampi kuin minä, ja hetken maistelun jälkeen piti niistä paljon enemmän kuin minä. Olin turhan perso ainoastaan miltei raaoille, juurikypsyneille mustikoille.


Kesken ravitsemistuokion katsahdin kauemmas. Kukas muukaan kuin Robin... Tiesin, ettei ollut syytä pelätä. Vuosien opiskelun jälkeen vihdoin olen oppinut olemaan pelotta niiden, inhottavien ja ahdistavien muistonriekaleiden ilmestyessä silmieni eteen. Tuo pulska, parrakas, haulikko kädessä meitä molempia turvallisen matkan takaa tutkaileva ällöttävä ihminen, taino, oikeastaaan haamu, tai ehkä jonkinlainen satu-olento, sai pysyä poissa meidän elämässä. Tiesin, ettei se tulisi lähemmäs, ja kiitos herran, niin tulee olemaan...


...Kunhan vain syön lääkkeeni.

Ylläpidon palaute

 
Herkko sekä Fresko osa kaksi 2018-07-09 08:53:24 Alapo80
Arvosana 
 
2.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    July 09, 2018
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka Herkko888!

Tässä pitkään meni tajuta, että millä muotoa tämä on toinen osa tuolle ensimmäiselle, ja vasta lopussa tuo Robin nimi herätti muistoja aikaisemman osan metsänvartijasta. Ilmeisesti siis kyse oli siitä, että lääkkeet oli ensimmäisessä osassa jääneet ottamatta.

Ensimmäiseen osaan verrattuna tässä ei ainakaan minun silmääni ollut samanlaista tapahtumahakuista juonta, joka ensimmäisessä osassa oli. Tai sitten en vain onnistunut sitä tuolta löytämään. Tässä herätään, syötetään koiralle jäätelökakkua, käydään tornissa ja syödään marjoja. Jos tämä liittyy osana johonkin isompaan kokonaisuuteen, niin toivoisin kenties pidempää saagaa, joka avaisi juonta enemmän.

Rakkaus koiriin paistaa tästä läpi todella vahvasti, eikä se ole paha asia :)

Otan hieman kantaa tuohon aloitukseesi.
"Aamu on yleensä, varsinkin vapaapäivinä suhteellisen hyvää aikaa. Huolet olivat eripainoisia, erivärisiä ja moniulotteiselta katsantokannalta analysoituna toista luokkaa.".
Ajatukseni:
"Aamut ovat yleensä hyvää aikaa, ainakin suhteellisen, ja varsinkin vapaapäivinä. Huolet puolestaan arkena ja pyhinä eripainoisia, erivärisiä ja moniulotteissti analysoituna toista luokkaa.".
En oikein tajunnut mitä tarkoitit tuolla moniuloitteisella analysaatiolla ja mitä tuo toista luokkaa tarkoitti, mutta jätin sen sinne.
Eli sama aikamuoto kaikissa lauseissa, jos ei ole painavaa syytä poiketa siitä (eli on - olivat).

Hieman turhista jutuista. Kirjoitit, kuinka koira oli minuutti sitten saanut jäätelökakkua. En oikein ymmärtänyt tuon minuutin merkitystä, ja mielestäni sen voi jättää pois.

Minun silmiini tuo viimeinen kappale oli parasta. Siinä alkoi tapahtua jotain sellaista, joka todella herätti mielenkiinnon. Joskin kun kirjoitat noin jännän jutun, niin järjestys voisi olla mies aseineen, ulkonäkö, muistot, ei hätää ja koulutus. Nyt kerrot että Robin, mutta heti latistat tunnelmaa kertomalla, että ei ole syytä pelätä. Eli lietso ensin pelko ja mielenkiinto, ja vasta sitten paina tunnelmaa vähän kerrassaan alas.

Tällaisenaan tarina itsessään jäi minulle vähän köyhäksi, koska en pystynyt yhdistämään tapahtumia mihinkään. Siksi ensimmäistä huonompi arvosana.

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS