Istuttiin iltaa Bordeauxissa amerikkalaisten tyttöjen suosikkibaarissa. Ilta oli lämmin ja valoisa.
Minä ja kolme amerikkalaista. Aron, 20 vuotias hoikka vilkas miehenalku, Amanda, hyvin
amerikkalainen nuori nainen sekä Kathy, pitkä, hoikka, määrätietoisen oloinen ja myös juuri 20
vuotta täyttänyt neitokainen.
Oltiin jo alkuillasta sovittu Aronin kanssa, että tämä olisi hyvä ilta mennä haistelemaan kaupungin
tunnelmia ja, kuten Aron painotti, etsimään meille hyvät muijat. Victoiren aukio, jolla me nyt
istuskeltiin nauttien kesäillan lämmöstä ja lukuisien baarien hälinästä, oli mitä otollisin paikka
aloittaa. Baareista oli varaa valita.
Erosimme siis tytöistä. Heillä oli omat suunnitelmat ja meillä omamme, mutta kaikilla meillä oli
halu kokea jotain muutakin kuin parin oluen maku ja baarien hälyäänet. Olin hieman varovainen
siitä, mitä odottaa, mutta ajattelin, että katsotaan nyt miten käy.
Kävimme ensin parissa baarissa, mutta väki istui omissa päydissään ja sopivasta juttuseurasta ei
näkynyt jälkeäkään. Alku vaikutti siis varsin tylsälle. Juomia, mutta ei muuta. Kukaan ei hirveesti
katsonut kiinnostuneena aloittamaan jutustelun.
Aron kyseli hyvää strategiaa lähestyä tyttöjä. Mietin hetken ja sitten kuin yhdestä suusta totesimme,
että paras keino oli puhua vain englantia, koska silloin olimme omillamme ja itsevarmuus oli
huipussaan. Meillä siis oli strategia, mutta vain tytöt puuttuivat.
Kolmannessa baarissa kaikki vaikutti jotenkin ystävällisemmältä. Baarimikon katse oli
sympaattinen ja baarin väki nosti katseensa meidän saapuessamme.
Aron meni veskiin. Kesti vain tovin ja hänellä oli mukanaan kolme muijaa! Oliko se niin helppoa?
No enää ei tarvinnut etsiä ja asiat kehittyivät nopeasti oikeaan suuntaan. Liityimme tyttöjen seuraan
ja saman pöydän ääressä nautimme yhdessä heidän vahvasta viinistään. Keskustelu oli tiivistä
rönsyilevää.
Minun vieressäni istui hyvännäköinen neito, joka pöydän yli tiiviisti kiusoitteli Aronia, mutta
huomiota, jonka kipeä olen aina, riitti myös minulle. Tunnelma aaltoili. Aronin paljastuttua
amerikkalaiseksi, kuin yhteisenä eleenä tytöt ristivät sormiaan ja buuasivat amerikkalaisuudelle,
mutta tunnelma ei kadonnut, lempeä kiusoittelu jatkui jo pari silmänräpäystä myöhemmin.
Vierustoverini käänty puoleeni, katsahti kohti ja seurustelevaan sävyyn kysyi minulta, olemmeko
me poikakavereita. Häh! Oliko kyse kulttuurierosta, huonosta kielitaidosta vai ymmärinkö väärin?
Vai olinko paljastanut itsestäni jotain? Sisimpäni oli hämmennyksissä ja vastasin kieltävästi vasta
muutaman sekunnin kuluttua.
Keskustelu rönsyili. Käytimme koko ranskan sanavarastomme ja vähän enemmänkin. Pullo tyhjeni
ja oli aika lähteä. Tytöt yksitellen nousivat ylös, tekivät tanssiliikkeitä ja kysyivät, kiinnostaisko
meitä lähteä heidän seurakseen diskoon tanssimaan. Mielestäni se oli hyvä idea. Näin, että Aron
epäröi hetken, mutta tuuma oli hyvä. Näkisimme puolen tunnin kuluttua diskossa.
Tyttöjen autoon ei mahtunut, joten saimme luvan kävellä. Tytöt opastivat vuolaasti ja kirjoittivat
tekstaten Aaronin käteen diskon nimen, Polux. Näkisimme puolen tunnin kuluttua, toki.
Disko ei ollut aivan liki, mutta onnistuimme löytämään sen ilman suurempia kommelluksia.
Paikka oli teknodiskon oloinen. Hieman karu ja varsin moderni. Jotkin yksityiskohdat olivat kyllä
hämmentäviä. Esimerkiksi wc:n käsienpesualtaiden tilalla olivat pikkuriikkiset vessanpöntöt. En
aivan keksinyt, miten niitä oli tarkoitus käyttää.
Vaikka oli arki-ilta, tanssilattia oli täynnä – keskenään tanssivia miehiä. Olin ajatuksissani ja, kun
päästiin baaritiskille Aron keskusteli jo noin 3-kymppisen miehen kanssa. Aron ja minä olimme
koulun heikoimpia ranskan opiskelijoita, mutta yritystä meiltä ei puuttunut. Käytimme juuri
oppimiamme sanontoja ja mies ystävällisesti tarjosi meille juomat. Huh, kalliita ne olivat, varmaan
8 euroa kipale!
Äijä jutteli ranskaa ja ei osannut enkkua näemmä sanaakaan. Erotin hänen suustaan sanoja, - ”boire
bien, manger bien…” ja kaikkea sävytti elekieli, millä hän vahvisti sanomaansa. Juoda hyvin, syödä
hyvin ja loppua oli vaikea tulkita. Äijä ei sanonu enempää, mutta elehti jännästi vedellen käsiään
kroppansa molemmin puolin.
Aron veti mut sivummalle, - ”Hei, kai huomasit, et tää on homodisko”. Hän virnisti ja virnistin
takaisin. ”- Ehkä ne tytöt teki meille pilan, kun eivät pitäneet amerikkalaisista”. Hätäiseen
hyvästelimme äijän ja vaivihkaa lähdimme ulko-ovea kohti.
Saapuessamme ovelle tytöt olivatkin siellä. Öh, ehkeivät he sittenkään pilailleet, jos ne kerran
tulivat paikalle. Mutta emme voineet jäädä. Äijäkin olisi voinu loukkaantua, kun kerran jo
hyvästelimme.
Kadulla satoi. Ilma oli märkä ja matka Victoirelle vaikutti epämieluisalle. Kävelimme muutaman
metrin. Se äijä oli kadulla autonsa luona ja viittoili melle! Se seurasi!
En muista, miten se sen ilmaisi, mutta äijä lupaili meille kyydin ja, kun hämmästyneenä katsoin
Aronia, hän ehti jo vastata myöntävästi! Hetkinen, homon autoon!
No, istuin pakettiauton keskipenkille, Aron mun oikealla puolella ja äijä vasemmalla. Aron selitti
sujuvasti valehdellen, että mun auto oli Victoiren aukiolla ja meidän pitäisi päästä sinne.
Seurasin äijän eleitä. Ei vaaraa, hän vain kai koitti ehdotella, mutta ei tullut liian lähelle. Puhetta
kyllä riitti. Jo baarissa ilmaistut sanat toistuivat ”boire bien, manger bien…” ja ”sex avec les
hommes…” ja oletan, että hän kuvaili muitakin tapoja harrastaa seksiä. Olimme kuin emme olisi
ymmärtäneet ja väänsimme kaiken pilaksi - ”Well, did you say Mexican?”
Äijä vei kuin veikin meidät Victoiren aukiolle. Pääsimme ehjin nahoin koskemattomina perille ja
kiitimme kyydistä töksähtelevällä ranskalla - ”Merci beaucoup”. Lause kuulosti melkein armon
anelulta, mutta olipahan jotenkin ymmärrettävää.
Mutta hei, totuus oli, ettei meillä ollut autoa, satoi ja asuntolaan oli yli tunnin kävelymatka. Ja
amerikkalainen kaveri väitti, että äijä jäi tarkkailemaan meitä.
Kävelimme hetken. Olo oli märkä ja surkea. Takseja ei näkynyt missään. Istuimme katukivetyksellä ja pohdimme, mitä voisimme tehdä. No, ainahan olisivat tytöt ja heidän kämppänsä kaupungin keskustassa.Ehkä heidät raaskisi herättää…
Kävelimme siis puolen keskustaa herättämään tytöt. Sateesta märkänä kuin uitetut koirat
ruikutimme kadulta kuinka meidän on päästävä sisään, ”koska homoäijä seuraa meitä ja koittaa
raiskata, tai ainakin me luullaan niin”. Tytöt olivat hetken empaattisen huolestuneen oloisia, mutta
jo hetken kuluttua, kun he kuulivat tarinamme ilme vääntyi huvittuneeseen virneeseen. Pojat
homodiskossa…
Nukuin Aron kanssa samassa sängyssä turvassa homoista ja seuraavana päivänä koko tarinan tiesi
koko koulu.
