Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Sadetakissa
QR-Code dieser Seite

Sadetakissa Hot

Nainen ei puhunut, mutta kaupungilla aikaa vietettyään hän tuli Annankadulla sijaitsevan kiinteistön porttikäytävään pitämään majapaikkaa. Vaikka kiinteistön asukkaat eivät olleet samaa mieltä, olivat he antaneet naiselle luvan yöpyä porttikäytävässä. Päivisin nainen vietti aikaa kaupungilla ja kohtasi ihmisiä, jotka pitivät häntä outona. Nainen ei puhunut kellekään ja säästä riippumatta piti yllään sadetakkia. Iltaisin porttikäytävästä kuului ääniä, kunnes nainen nukahti.

Eräänä iltana kuulin ääniä porttikäytävästä.
Yöllä oli pakkasta ja nainen valitti. Ajattelin, että pian hän nukahtaisi. En tiennyt, mikä minua vaivasi, mutta menin katsomaan, oliko jokin hätänä. Nainen ei enää pitänyt ääntä ja näytti nukkuvan. Olihan hän ennekin selviytynyt joka säällä, joten en osannut huolestua.

Yöllä näin unta naisesta, jota ihmiset pitivät outona. Se oli sama nainen, ja hän kutsui minua nimeltä.
Säpsähdin... Pukeuduin ja menin porttikäytävään, mutta nainen ei enää ollut siellä. Menin kaupungille etsimään häntä, mutta en löytänyt. Kysyin vastaantulijoilta, tiesivätkö he naisesta jotain, mutta kukaan ei ollut nähnyt häntä.
Jokin oli muuttunut. En ymmärtänyt, miksi halusin löytää naisen. Senhän olisi pitänyt olla helpotus, että nainen ei enää pitänyt majapaikkaa porttikäytävässä. Aamuyöstä palasin huoneistooni väsyneenä, mutta en tahtonut saada nukutuksi.

Aamulla heräsin ratikkakiskojen ääniin. Rakennusten kyljistä kaikuvat kiskojen äänet ajattomuudessaan saivat minut uskomaan, että naisen asiat saattaisivat olla paremmin. Pysäkille jarrutti pullon muotoinen ratikka, johon kiireiset ihmiset pyrkivät mahdollisimman nopeasti, viimein kaikki onnistuneesti istuivat ratikan muovisilla penkeillä.

Ratikka katosi lumihiutaleiden sumentamille kaduille.
Ajatus, että nainen oli kylmissään vaivasi minua, mutta ajaton hetki vei minua. Lumihiutaleet liitivät ilmassa kuin pakkasen hidastamat linnut. Valkoiset hiutaleet liikkuivat niin hitaasti, että olisin voinut noukkia niitä ilmasta ja neuloa niistä naiselle lämpimän takin kylmän sadetakin tilalle - tai sitten vain minä olin rikki, enkä kyennyt tunnustamaan totuutta itsestäni. Olin yksin ja tiesin, että totuus oli niin kivulias, etten kykenisi kohtaamaan sitä. Huoneeni oli ollut kauan täynnä tyhjyyttä, eikä elämässäni ollut mitään minkä puolesta taistella. Se on kivuliasta, mutta totta.

Illalla kiersin yömajoja.
Toivoin että olisin löytänyt naisen, mutta en kohdannut häntä. Naisesta ei tiedetty yömajoissa, eikä häntä kuulunut porttikäytävään. Kotona odottava tyhjyys kutsui minua, mutta en voinut mennä sinne. Ainoa, mihin kykenin, oli etsiä ja kulkea hiutaleiden sumentamia Helsingin katuja.

Esplanadilta puuterilumen päältä viimein löysin sadetakin ja vähän matkan päästä käpertyneen nyytin. Olin löytänyt naisen, joka oli hiipumassa pois. Naisen kohtaama välinpitämättömyys oli hänelle liikaa, ja hän oli antamassa periksi.
Nostin naisen maasta.
Hän nyyhkytti koko matkan, kun kannoin häntä Annankadun huoneistolleni. Laitoin iltapalaa, mutta hän ei syönyt, juonut eikä halunnut minulta mitään. Nainen ei puhunut, mutta vakuutin että olin helpottunut löydettyäni hänet. Kerroin, että olin etsinyt häntä monta päivää Helsingin kaduilta ja yömajoista. Laitoin puhtaat lakanat ja peittelin hänet nukkumaan. Sanoin, että hänen ei tarvitse lähteä pois.

Aamulla kirkas valokiila lävisti tyhjyyden sälekaihtimen välistä. Nainen oli laittanut aamupalan ja hymyili. Hänen kasvoillaan oli valokiilan kirkkautta ja niistä näkyi, ettei hän ollut katkeroitunut. Pitkästä aikaa tunsin, että jokin oli oikein. Jokin joka oli ollut kauan rikki, olisi korjattavissa.
Ymmärsin, että tilanteeni oli huonompi kuin naisella. Olin ollut katkera jo pitkään. Epäonnistumiset ja pettymykset olivat runnelleet sisintäni siinä määrin, etten kyennyt käsittelemään menetyksiäni. Ymmärsin, että olin selviytynyt kovuuteni ansiosta, eikä elämässäni ole ollut mitään kaunista pitkään aikaan.

-Älä pelkää, en mene pois, nainen sanoi.
-Et sinä löytänyt minua, vaan minä löysin sinut -sinulla vain kesti niin kauan, nainen jatkoi.
Naista katsellessani tunsin helpotusta.
Laskin pääni naisen syliin, ja tyhjyyttään odottava huone näytti valoisalta. Hän rohkaisi ja katsoi valokiilamaisen kirkkailla silmillään minusta läpi.

Minusta ei tullut ehjää, mutta hän korjasi ja antoi varaosia itsestään.
Ymmärrän, että olen outo ja että minua ihmetellään. Sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä, koska en ole yksin. Elämässäni on kaiken kipuiluni jälkeen jotain kaunista.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 5 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.9  (5)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Sadetakissa 2021-11-01 12:30:56 Irene
Arvosana 
 
3.5
Arvostellut: Irene    November 01, 2021

Hei! Käyn parhaillaan palautekurssia, jonka eräässä tehtävässä pitää antaa palautetta jollekulle. Tämä sivusto mainittiin yhtenä vaihtoehtona etsiä palautteen saaja, joten päädyin tänne ja valitsin tekstisi palautettani varten. :) Seuraavassa mietteitä novellistasi. Huom. Tekstisi lukee myös opettaja, toivottavasti se ei haittaa!

Ihastelen novellisi nimeä, Sadetakissa. Siinä on jotain tunnelmallista, mieleeni virtaa heti mielikuvia, kysymyksiä ja odotuksia. Pidän otsikon ytimekkyydestä ja siitä, miten se virittää mystisen jännitteen samantien, vaikka kyseessä on arkinen vaatekappale.

Tekstisi lähtee liikkeelle kiinnostavasti. Otsikon asettamat odotukset alkavat täyttyä, ja huomaan, että etsin naista yhtä lailla kuin novellin päähenkilö. En tunne Helsinkiä hyvin, mutta kuvailet kaupunkia uskottavasti. Saat ympäristön heräämään eloon vaivattomasti ilman, että sinun tarvitsee maalailla jokaista yksityiskohtaa näkyviin. Mainio taito. Samoin kuvailet päähenkilön levottomuutta hyvin, mikä saa lukijan miettimään, mikä mahtaa olla hänen tarinansa.

Tekstissäsi on useampi kohta, joista pidän erityisesti, kuten esimerkiksi: Ratikka katosi lumihiutaleiden sumentamille kaduille. Yksinkertaista, mutta tunnelmallista kuvailua. Lumihiutaleet liitivät ilmassa kuin pakkasen hidastamat linnut. Valkoiset hiutaleet liikkuivat niin hitaasti, että olisin voinut noukkia niitä ilmasta ja neuloa niistä naiselle lämpimän takin kylmän sadetakin tilalle - tai sitten vain minä olin rikki, enkä kyennyt tunnustamaan totuutta itsestäni. Kerrassaan upeaa ja kekseliästä. Minulle avautuu päähenkilön sisäinen ja ulkoinen maailma tällaisen kuvailun myötä. Minusta ei tullut ehjää, mutta hän korjasi ja antoi varaosia itsestään. Tämä saattaa olla suosikkini – jollain tavalla surullista, haavoittuvaista, mutta samalla toiveikasta.

Vaikka kirjoitat sujuvasti, tekstistäsi löytyisi jonkin verran hiottavaa. Joissakin kohdissa sanajärjestystä voisi miettiä uudelleen lukemisen sujuvuuden kannalta, mutta nämä asiat ovat monesti makuasioita, itse suosin tietynlaista sanajärjestystä. Mukana on myös aavistus toistoa, joka ei mielestäni ole välttämätöntä. Alussa esimerkiksi sadetakkinaisen outous mainitaan kahdesti – mielestäni kerran riittäisi. Kohdassa, jossa puhutaan päähenkilön kivuliaasta totuudesta tapahtuu sama juttu. Kun päähenkilö etsii naista yömajoista, mielestäni ei tarvitse erikseen todeta, ettei hän kohtaa naista, koska se tulee kappaleessa ilmi joka tapauksessa. Tällaisia pikkuasioita, itse kirjoittajana tiedän, miten helposti tällaiset asiat saattavat jäädä huomaamatta. Tekstin lopussa mieleeni nousi kysymys: olisiko kivuliasta menneisyyttä voinut avata jotenkin? En tarkoita sitä, että se olisi pitänyt kirjaimellisesti mainita, mutta ehkä maalata menneisyyttä metaforilla? Jotain, mikä saisi lukijan miettimään tekstiä jälleen uudesta näkökulmasta. Tekstissäsi kulkee kokonaisvaltaisesti upeaa herkkyyttä, joten olisiko lopussa voinut olla hieman enemmän jotain siihen samaan suuntaan?

Tekstissäsi on erityisen hienoa se, että sen voi lukea kirjaimellisesti sekä vertauskuvallisesti. Ehkä sadetakkinainen ja hänen etsintänsä olivat päähenkilön realiteettia, tai ehkä koko juttu oli päähenkilön metaforista pyristelyä eroon menneisyyden haavoista, itsensä etsimistä, uudelleen syntymistä – ehkä sadetakkinainen oli haalea heijastuma päähenkilöstä itsestään? Tämä kaikki vahvistaa tekstin salaperäisyyttä. Oliko kaikki niin, kuten sanottiin vai jotain muuta? Lopun dialogi voisi viitata siihen suuntaa, että päähenkilö keskusteli itsensä kanssa, samoin hänen toteamuksensa siitä, että hän on "outo", samalla tavalla kuin hän viittasi sadetakkinaiseen alussa, että ihmiset pitävät häntä outona. Vaikka tekstin olisi tarkoitus olla kirjaimellinen, pidän suunnattomasti siitä, että se saa lukijan pohtimaan eri vaihtoehtoja.

Saat lyhyeen tekstiisi ladattua paljon. Se on arvoituksellinen ja tunnelmallinen. Tekstissäsi on valtavasti potentiaalia, ja kirjoittamisessasi on tenhoa. Hyvä teksti kaiken kaikkiaan, kiitos sen jakamisesta.

Terveisin, Irene

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Sadetakissa 2021-09-30 18:19:58 Polanna
Arvosana 
 
5.0
Polanna Arvostellut: Polanna    September 30, 2021
  -   Kaikki arvostelut

Annoin vielä viisi tähteä lisää kun edellisestä arvostelusta jäi lisäämättä vielä tämä tärkeä asia. Tästä kertomuksesta ei sovi unohtaa myöskään miestä joka on rikki. Mies oli rohkea kun pystyi kohtaamaan tuon kipeän asian. Vaikka nainen olikin pääosassa niin mies on yhtä tärkeä koska ilman häntä nainen olisi edelleen yksin ulkona säässä kuin säässä. Mies osoitti välittäjänä silloin kuin muut eivät välittäneet. Hän ei jättänyt naista kylmään ulos yksin. Ehkä me kaikki ihmiset olemme lopulta rikki mutta se kuuluu minusta ihmisyyteen. Ja kiitos jälleen.

T, Paula

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Sadetakissa 2021-09-30 16:54:55 Polanna
Arvosana 
 
5.0
Polanna Arvostellut: Polanna    September 30, 2021
  -   Kaikki arvostelut

Kiitos kauniista kirjoituksestasi. Annoin siksi täydet viisi tähteä koska se kosketti minua henkilökohtaisesti todella paljon. Joskus minäkin tunnen olevani outo nainen sadetakissa ja toivon että joku löytäisi minunkin luokseni viimein etten olisi itsekään enää yksin. Mitäpä siitä jos on outo kunhan ei ole yksin vaan jonkun kanssa joka todella välittää. Kiitos.

T, Paula Senbom

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Sadetakissa 2021-09-23 11:24:03 Arska
Arvosana 
 
3.5
Arska Arvostellut: Arska    September 23, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Todella hieman mystinen juonirakenne, joka omaperäisyydellään sitoo lukijan matkaansa. Kertomuksen kieliasu on tavallaan kaksijakoinen. Osittain jopa hieman kankeaa kerrontaa, joka joissakin kohdin aukeaa yllättäen nautittavaan sanalliseen ilmaisuun.
Mielestäni tuo kaksivaiheinen ilmaisukieli sopii tarinan sisäiseen maailmaan ja tukee kerronnan ja juonellisen rakenteen etenemistä.

Novellikertomuksen lyhyydestä huolimatta olet saanut tarinasi juoneen mahtumaan yllätyksellisen käänteen, joka kääntää alkuasetelman luoman käsitteen päälaelleen, ja joka todella hyvin istuu tarinan sisäiseen olemukseen.

Pienet pahoitteluni palautteen viivästymisestä. Pyrin toki omalta osaltani kommentoimaan ainakin niiden kirjoittajien tekstejä, jotka itsekin jaksavat kommentoida toisten kirjoitelmia.

Kiitos tekstistäsi.

---Arska---

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Sadetakissa 2021-09-13 18:23:32 Oriodion
Arvosana 
 
2.5
Oriodion Arvostellut: Oriodion    September 13, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tässä on selvästi ajatusta. Mutta ihan täysin se ei minulle avautunut. Olisin kaipaillut vähän enemmän lisävihjeitä siitä että mitä tässä halutaan sanoa. Tai sitten täytyy vielä miettiä kovemmin että mikäköhän kaiken tämän merkitys on. :D

Nainen sadetakissa tuo jotenkin mieleen Muumien näkymättömän lapsen. Vaikka sitten lopulta kertoja onkin se joka on rikki, ja nainen auttaakin korjaamaan häntä. Jotenkin noin tiivistäisin tämän, vaikka en ihan täysin jyvälle kaikesta päässytkään. Ihan hienoa symboliikkaa, vaikka en nyt osaakaan tämän paremmin pukea omia ajatuksiani sanoiksi.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
30
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS