Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Sympaattinen pieni tarina kahden tuntemattoman ihmisen kohtaamisesta ja vaikeiden asioiden jakamisesta toisilleen. Vai olivatko he lopulta sittenkään täysin tuntemattomia? Lopun "älä luota punatukkaisiin ja vihreäsilmäisiin naisiin" vihjaa että taustalla saattaisi sittenkin olla joku yhteys. Ihan täysin se ei auennut vaan jäi melkoisen tulkinnanvaraiseksi, mutta olisiko mahdollista, että Lilyan olisi ollut Anteron aiempi menetetty rakkaus, eivätkä he vuosien jälkeen enää tunnistaneet toisiaan? Joka tapauksessa, hyvä että löysivät toisensa, ja saivat jonkun, vaikka sitten jonkun tuntemattoman, jonka kanssa käsitellä näitä asioita.

Tässä on mielenkiintoinen idea, mutta mielestäni vähän elottomasti kerrottu. Kehittelemällä tätä pitemmälle olisi hahmoihin voinut saada eloa, viedä lukijan syvemmälle Iran pään sisälle, ja herättää paljon enemmän tunteita. Tällaisenaan tämä ei oikein imaissut mukaansa.

Luin ekan luvun jo joskus viikkoja sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi lukea loput. Vähän oli päässyt unohtumaan alku, mutta varsinaisestihan tarina lähti liikkeelle vasta toisessa luvussa.

Olen pitkälti samoilla linjoilla lukeva33:n kanssa. Ihan jännä mysteeri, mitä tuolla Kuussa on tapahtunut. Mutta tiivistämällä tästä saisi helpommin luettavan. Tekstissä on aika paljon toistoa, samoja asioita mainitaan useaan kertaan. Esimerkiksi se miten autio Pääasema oli, vaikka yleensä vilisi ihmisiä. Välillä toisto toki on paikallaan, mutta tässä se pisti jo aika paljon silmään, ja toi tekstille "turhaa" pituutta.

Juoni sinänsä ei ollut erityisen jännittävä, ennen kuin löytyi tuo Kuun asukkaiden päiväkirja. Siinä kohtaa alkoi herätä enemmän mielenkiintoa, että mitähän tuolla onkaan oikeasti tapahtunut. Tuli mieleen Morian kääpiöt Tarussa Sormusten Herrasta, miten he kaivoivat liian syvälle maanalaisia rikkauksia tavoitellessaan ja herättivät balrogin unestaan. Eipä varmaan ole balrog noiden kuuräjähdysten takana, mutta seuraavissa osissa kai sitten selviää mikä tässä tapauksessa... :D

Yksi kenties vähän epäuskottava kohta oli kun kokenut lentäjä ja ison organisaation lähettämä saattue tajuaa vasta just ennen Kuuta, että kun siitä on räjähtänyt iso kappale irti, niin kiertoradalla saattaa olla ylimääräisiä kiviä. Luulisi että maailman johtavat kuulentotahot olisi osanneet ottaa tämän riskin huomioon.

Mutta tsemppiä tarinan jatkamiseen, ja laita ihmeessä tänne loputkin kunhan toivottavasti valmistuu.

Tässä on ilmeisesti alku rikostarinalle. Koska tarina ei vielä ole kunnolla alkanut, niin vaikea kommentoida tämän tarkemmin, mutta ihan hyvä alku, jolla on varmasti mahdollisuudet edetä mielenkiintoiseksi jännäriksi. Jäämme odottamaan.

Se jäi ehkä mietityttämään, että mihin tämä sijoittuu. Johonkin paikkaan nimeltä Blackwater. Ruotsista tullut ammattirikollinen antaa vaikutelman että oltaisi kotisuomessa, mutta Blackwater taas ei kuulosta suomalaiselta paikalta.

Mainion tärähtänyt kirjoitus taas, etenkin loppupuoli! Jotenkin tällä tavoin sitä voisi viettää aikaansa, niin ei tulisi koskaan tylsää. Jostain kumman syystä vain ei koskaan saunassa kulu aika miljoona kertaa nopeammin, saati sitten kävele kuolleita klassikkokirjailijoita vastaan arveluttavia päihteitä tarjoamaan.

Jotain nykypolitiikkaakin mahtui mukaan. Kunhan vai ei Putin keksisi mitään ikuisen elämän reseptiä, joskin masentavan osuvaa että tämän arvo liikkuu samoissa lukemissa kuin Coca Colan resepti. Se on tosin kovin epäuskottavaa, että tiede todistaisi ettei ananas muka kuulu pizzaan. Jyrkkä vastalause tähän! Se on kuitenkin ihan totta, että Iron Maidenia jaksaa kuunnella pitempään kuin Red Hot Chili Peppersiä, ja Nirvana tosiaan sijoittuu johonkin siihen välimaastoon. Näin se nyt vain on.

Ihan ok satu. Ehkä noita otuksia, mytäjyäjäistä ja hapsuntassulaista, olisi voinut kuvailla vähän enemmän. Olihan niistä alussa kuvailu, mutta en silti oikein osaa nähdä niitä edessäni. Jos niiden karvaisilla ominaisuuksilla tai likaisilla kynsillä olisi jotain vaikutusta juoneen, niin se ehkä kävisi helpommin.

Ihan hyvin kirjoitettu. Ainoa mitä kirjoitusteknisesti kommentoin on: "Vihdoin hevosvaunut kulkivat pitkin Muhkurametsän läpi kulkevaa maantietä." Tässä pisti silmään kun "kulkea" toistuu kaksi kertaa ihan peräkkäin, niin siihen olisi voinut keksiä jonkin toisen sanan.

Aika yksinkertainen tarinahan tämä oli, mutta saduksi sinänsä sopiva. Sadussa ei välttämättä olekaan tarpeen selittää miten hapsuntassulainen päätyi tuonne mytäjyäjäisen sillalle. Hämähäkeillä kai muuten on kahdeksan silmää – mutta ehkä tämä oli vähän erikoinen kaksisilmäinen jättiläishämähäkki. Myrkytettiin raukka. :D
Mutta saipahan Hapsuntassulainen perheensä takaisin.

Melankolista. Yleensä runoissa odottaa jonkinlaista rytmiä, säkeiden jakoa eri osiin. Tämä runo rikkoi tätä odotusta, kun kaikki tuli tasaiseen tahtiin, mutta se sopi oikeastaan ihan hyvin tähän melankoliaan.

Tässä odotetaan paljon, mutta odotukset jää kategorisesti toteutumatta. Niinhän se välillä menee. Toivottavasti aina joskus edes jotkut odotukset toteutuu!

Ihan kiva lasten satu kuun olennosta ja salaluolasta löytyvästä aarteesta. Kyllähän lapsena aina oikean aarteen etsiminen olisi kiinnostanut. Aikuiselle ei ehkä antanut ihan niin paljon, mutta mukava tämä silti oli lukea. Kuuhisista olet tarinoinut ennenkin.

Kuuhisen loitsut oli lystikkäitä, etenkin kun keksi lukea ne takaperin. Ja hehe, lopussa äiti ja isä taisivat unohtaa koko asian, mutta mummi ja vaari sen sijaan taitavat muistaa saman kuin lapsetkin.

Tärähtänyt kirjoitus oli taas, mutta olen samaa mieltä Arskan kanssa, että ehkä vähän lievempi täräys tällä kertaa. Ei siis näistä parhaita, mutta silti hauskaa luettavaa. Ehkä tekstiä olisi voinut hioa vielä vähän pitemmälle. Mutta en nyt valita tämän enempää, tässäkin oli mahtavan järjettömiä juttuja, ja jopa opettavaisia, kuten niksi miten tappiollisessa työssä nostetaan tuntipalkkaa, ja mihin manipuloinnin pikakurssin oppeja kannattaa käyttää. :D

Kilrate, mouruvaaralainen itseoppinut kemisti ja raketti-insinööri. Tämä on kyllä suosikkitarinoitani tällä sivustolla, kiitos sen takaisin tuomisesta! Herätti mukavia muistoja. Joskus aikanaan kun tämä oli aiemmin luettavana, niin oli ehkäpä se tarina, jonka luettuani innostuin itsekin ahkerammin tätä sivustoa käyttämään.

Silloin edellisellä kerralla annoin muistaakseni täydet 5 tähteä, mutta nykyään ehkä käytän vähän tiukempia kriteerejä, niin puolikas täytyy ottaa siitä pois toisinaan vähän kömmähtelevästä kieliasusta, koska ainahan löytyy vähän parantamisen varaakin. Vaikka toisaalta löytyy myös paljon hyvin lennokasta ja omaperäistäkin kielenkäyttöä. Tarinahan on mielikuvituksellinen ja mukavaa luettavaa. Hyvää huumoria löytyy myös pulunpaskan katalyytiksi soveltuvista ominaisuuksista tuonpäiväiseen hirsien vetelyyn auringonpimennyksen aikaan, vaikka sitten jättiläisstrutsin nokassa. Seikkailu ja tutkimusmatkailukin on oikein hyvä osa tarinaa, mutta kaikista eniten kuitenkin vetoaa tutkija Turskan leppoisa ja humoristinen suhtautuminen kaikkiin uusiin asioihin.

Mainio kokonaisuus.