![]() |
![]() |
![]() |
Tärähtäneitä kirjoituksia #11 Uusi
Olin Raukion keskustassa paikallisella kojulla juomassa aamukahveja. Pahoitin mieleni, kun en saanut kahviini mausteeksi valkosipulia. Tiesin, että vampyyreja oli liikkeellä ja halusin suojautua. Koska tämä ei onnistunut, niin tein pienen protestin ja vedin kojusta sähköt poikki. Kojun omistaja soitti paikalle poliisit ja he pidättivät minut ilkivallasta ja pahalta haisevasta hengityksestä.
Jouduin oikeuden eteen ja tuomari antoi minulle ilkityöstä ylävitoset, mutta haisevasta hengityksestä sain kolmetoista tuntia pakollista ranskan kielen oppituntia. En halunnut mennä ranskan tunneille, joten ostin robotin, joka näytti täysin minulta ja lähetin hänet tuuraamaan minua. Se meni opettajalta lävitse. Kolmentoista tunnin jälkeen minun robottini puhui sujuvaa ranskaa ja hän vaati itselleen joka aamu lasin viiniä ja patonkia. Minä vastasin pyyntöön. Jätin robotin asuntooni, kun mieleni teki kovasti tuomaroida snooker ottelu. Lensin Lontooseen ja hain paikkaa tuomariksi paikallisen pubiin. Sain paikan. Koska lähes kaikki joutsenet ovat valkoisia, voin todeta, että snooker on todella hermoja vaativa peli. Minä en kestänyt jännitystä, joten anastin toisen pelaajan mailan ja löin sen pöytään niin lujaa, että se meni säpäleiksi. Sitten kiitin osallistujia ja sanoin, että suomalainen voittaa aina. Varastin palkinto pokaalin ja lähdin taksilla Pariisiin. Pariisissa tutustuin kadulla esiintyvään miimikkoon. Hän sanoi, että koska inflaatio oli selvästi yli kaksi prosenttia, saattoi hän unohtaa haaveet presidentiksi noususta. Hän sanoi tyytyvänsä miimikon uraan. Hän myös tarjosi minulle ison nallekarhun, jolle piti kuulemma antaa rakkautta joka ilta. Vastasin, että noin vaativa tehtävä saattaisi mennä minulta mönkään. Otin nallekarhun kuitenkin itselleni ja menin kuuntelemaan Emmanuel Macronin puhetta. Hurraava ihmisjoukko huusi iloisena, kun Ranskan presidentti saapui paikalle. Huudoista ei tullut loppua, joten Emmanuel hermostui. Hän otti haulikon ja ampui muutaman laukauksen ilmaan. -Nyt turvat kiinni! Minä puhun, hän sanoi ja heitti haulikon yleisöön niin, että se lensi suoraan syliini. Puheessaan hän kiitteli Kuopion Palloseuran huoltajatiimiä siitä, että he olivat onnistuneet pitämään joukkueensa terveenä. Lisäksi hän mainitsi jotain ulkopolitiikan tylsyydestä, valitteli sitä, että presidentit eivät saaneet koskaan rauhassa istua baarissa tuopposen kanssa. Hän lopetti puheen sanomalla, että ihmisille pystyi kaupitella roskaa ja saada heidät syömään sen. -Ihmiset ovat niin tyhmiä! Hän sanoi. Kun puhe oli ohitse, minä menin pyytämään nimmarin haulikkoon. Emmanuel signeerasi sen ja sanoi, että haulikolla pystyi metsästämään Kanadanhanhia. Kiitin vinkistä ja sanoin, että hän olisi tervetullut Raukiolle katsomaan aamu tv:tä kanssani milloin vain. Hän vastasi, että Huomenta Suomi oli paljon parempi ohjelma ja kutsui minua tyhmäksi. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta minun teki edelleen mieli päästä mukaan Monacon seurapiiri elämään, joten patikoin Ranskasta Monacoon. Siellä tapasin Monacon prinsessan. Hän oli kuvan kaunis nainen. Minä pyysin häntä tulemaan joskus vierailulle Raukiolle. Hän torjui nätisti ehdotukseni ja sanoi, että hänellä oli kiireitä. Minä suutelin häntä kämmenelle ja kiitin hänen ajastaan. Koska en tehnyt läpimurtoa Monacon seurapiireihin, päätin lähteä seuraamaan Bob Dylanin Never ending kiertuetta. Kiersin Bobin mukana pitkin maailmaa. Näin kuinka Bob lauloi joka ilta kappaleensa uudella tavalla. Se ärsytti minua, kun en kyennyt laulamaan kappaleita mukana, joten heitin Bobin henkivartijaa hernekeitto purkilla. Hän sai osuman ja hänen silmäkulmansa aukesi. Bob näki tämän ja siitä inspiroituneena julisti, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen tulisi olla kaiken ulkopolitiikan peruskivi. Eräs mies yleisöstä nousi seisomaan ja huusi: -Soita Blowin in the wind! Bob kuuli tämän ja loukkaantui niin, että lopetti konsertin siihen. Kun Dylanin kiertue saapui Australiaan, päätin lopettaa kiertueen seuraamisen. Menin paikalliseen baariin ja tilasin grillattua kengurua sekä tumman oluen. Kenguru maistui oikein hyvälle, kun siihen lisäsi rypsiöljyä ja keräkaalia. Australiassa on ihmisen hyvä olla. Ilmasto on lämmin ja Coopers olutta saa halvalla. Lisäksi naiset ovat kauniita lyhyissä mekoissaan. On myös hyvä huomioida, että Australialaisessa lotossa päävoitto on paljon suurempi kuin Suomen versiossa. Minä lottosin ja sain kaikki oikein, joten minusta tuli miljonääri. Kun Dalai Lama kuuli voitostani, hän soitti minulle kertoakseen, että onnellinen elämä ei vaatinut rahaa vaan empatiaa kanssaihmisiä kohtaan. Minä sanoin, että en ymmärtänyt itämaista filosofiaa, mutta jos hän tarvitsisi rahaa, voisin avustaa häntä oikein mielelläni. Hän pyysi minulta rahaa, että hän voisi palkata itselleen uuden neuvonantajan. Minä lähetin hänen pankkitililleen viisisataa tuhatta. Palkinnoksi, hän antoi minulle nobelin rauhanpalkinnon mitalinsa. Minä heitin sen toivomus kaivoon ja toivoin, että Raukion pallo nousisi 3. divisioonasta 2. divisioonaan. Olin nähnyt tarpeeksi maailmaa, joten matkustin takaisin Raukiolle. Kotona robotti oli siivonnut kotini ja hän istui keittiössä paksu sikarin huulillaan. Hän pahoitteli savua ja tumppasi sikarinsa pöytään. Minä kerroin hänelle matkastani ja hän kuunteli hiljaa välillä välikysymyksiä esittäen. Lopulta totesin ääneen, että en tarvinnut tuota metalli kasaa enää, joten repäisin sen akun irti. Laitoin sen siivouskaappiin odottamaan parempaa päivää. Koska darts ottelussa on vaikeinta saada tripla kaksikymmentä, niin siitä voi päätellä, että joulu on tärkein juhlapyhä koko vuonna. Toisaalta vappuna syödään parempia herkkuja, kuin jouluna, mutta se nyt on makuasia. Makuasia on myös se, että jättääkö vessanpöntön kannen alas vai ei. Nyt, kun kesä on ohi ja syksy tulossa, uskallan väittää, että pehmiksestä on tullut aivan sa****an kallista. Lisäksi käytän yleensä samoja boksereita kolme päivää. Onko se väärin? Muistakaa käyttää heijastinta ja syökää hyvin. Ikinä ei voi tietää milloin häviää kaikki rahansa lotossa. ArvostelutKäyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)
Tärähtäneitä kirjoituksia #11
2025-09-29 19:17:17
Oriodion
Jälleen taas kerran hauska tärähtänyt kirjoitus. Joskus olenkin ihmetellyt miksi kun pitäisi kuunnella jotain isoa henkilöä tai vaikka bändiä, niin osoitetaan suosiota niin paljon ettei päästä sitä oikeaa puhujaa kuuntelemaan. Pitäisi heillä aina olla haulikko mukana, jotta voi hiljentää yleisön kuuntelemaan! :D Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 10
Tärähtäneitä kirjoituksia #11
2025-09-27 06:47:31
Arska
Mukavaa on näitä lueskella. Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 20
Powered by JReviews
|