Aamu tänne sarastaa,
uusi päivä koittaa,
kun vuoret hohtaa hopeaa
ja valo varjot voittaa.
Tuulee tuuli lempeä
henkäyksen lailla,
soi sävel ilman hempeä;
se vertaansa on vailla.
Tähdet hiljaa katoaa,
taivas vaalenee,
valo pimeyttä patoaa
ja varjot haalenee.
Käy valo aamuauringon
puitten siimekseen,
valaisee se tasangon
ja järven tyynen veen.
Ei tuiki enää tähdet,
kun linnun laulu soi,
ja kun kukkuloille lähdet,
aamun tuntea voi.
