Kuu taivaalta hopeisena loistaa
järven mustiin syvyyksiin,
joka peilaten tähdet taivaan toistaa
kauas metsän öisiin siimeksiin.
On yössä yksinäinen ja kapea tie,
jota vain valaisee kuu,
kulkijansa se tuntemattomaan vie,
joka sille jalallaan astuu.
Hämy kietoo maiseman kuin sumu
kuun valon sumentaen,
kaukaa vuorilta lähestyy ukkosen kumu
rikkoen yön hiljaisuuden.
Pian jo paukkuvat vuoret,
voimistuu myrskyn jyly,
huojuvat tuulessa koivut nuoret,
joita raatelee rajuilma tyly.
Alkaa luonnonvoimien taisto,
iskevät salamat yössä,
herää yöeläinten pelko ja vaisto
sen synkässä pimeydessä.
Jälleen välähtää salaman valo,
ukkonen jyrisee,
loistaa metsässä liekkien palo,
joita eläimet piiloistaan katselee.
Jo päättyy myrskyn pauhu,
kun se kauas vaeltaa.
Niin päättyy öinen kauhu;
pilvet tuulessa taivaltaa.
