Tumma ihmishahmo töyräällä istuu kumarassa
kuin itseensä käpertyneenä
hän istuu siinä hievahtamatta
sisällänsä niin vahva ahdistus
että minäkin sen saatan tuntea
vaikka etäämpää katselen
Mitä on mielessä kulkijalla
miksi tänne tuli
miksi minun jokeani sousi
mitä siinä nyt suree
miksi minun rauhani rikkoi
Viitta ympärillään varjostaa kasvonsa
mutta minä vaistoan tänne asti hänen mietteensä
ne eivät löydä uomiavaan kiertävät sekavana kehää sielun solmujen ympärillä
Ilma seisoo raskaana kuin paikalleen jähmettyneenä
se paksua vaikka veitsellä leikattavaksi
on kuuma niin jumalattoman kuuma
hiljaisuus huutaa olemassaoloaan
Sade saapuu ensin hiljalleen mutta voimistuen
tuulet nousevat ikäänkuin hahmon tuskasta kummunneina
ja nuo mustat pilvet virran pyörteisiin heittävät tummuvat varjonsa
myrsky nousee raivoisalla voimalla
taivas repeää
sade raiskaa maaperää ja salamat nuolevat kallionlakea
Myrsky leppyy yhtä nopeasti kuin alkoikin
ilma onnyt viileä ja puhdas
leuto kesätuuli havisuttaa haapaa
näen etäältä hahmon töyräältä nousevan
verkkaisesti suoristellen selkäänsä
oikoen kastuneen viittansa liepeitä
kuin uudesti syntyneenä
Ahdistuksensa on kaikonnut sielunsa solmut auenneina
mielensä puhtaana odotusta täynnä
sen näkee hänestä on selkänsä suora
uusi asenne huokuu hänestä
kun hän nostaa katseensa
suuntaa toiveensa uuteen tulevaisuuteen
sade huuhteli tuskan ja viilensi surun
luonto paransi kirvelevät haavat
Hahmo nousee
suuntaa veneelleen
ottaa airot käteensä
soudellen verkalleen minusta poispäin
pysähtyen välillä ihailemaan joen kauneutta
lumpeita ja ulpukoita
kuunnellen savisen veden solinaa töyräiltä jokeen
Hengittäen keuhkojen täydeltä raikasta ilmaa
katsellen kivikossa tanssahtelevaa rantasipiä.
