Muistan vielä, kuinka nauroit
kukkain niittyhaassa.
Aina murheen verkot katkoit,
kun ol' mielein maassa.
Muistan, kuinka lapsoseni
leikit aamuvarhain,
pieni ilonsäteheni
luona ruusutarhain.
Muistan äänes' kaiun kirkkaan,
kun lauloit tuuleen keväiseen.
Joikus helkkyi, nousi verkkaan
ylös taivoon siniseen.
Muistan hiustes' kukkaistuoksun,
kun kanssain kevään valossa
kuulit kosken pauhun, juoksun
vihreässä salossa.
Muistan silmäis sinilähdet:
ne lailla vetten päilyivät,
tuikkivat kuin kirkkaat tähdet.
Niiss' murheen varjot häilyivät.
Muistan, kuinka herkkä, siro
oli piirtees' jokainen.
Kuolon kylmä, jäinen kiro
vei multa sinut, pikkuinen.
Eräänä yönä kuolon halla
hiipi sieluus', ruumiiseen.
Aamulla päivänsäteen alla
nukuit uneen ikuiseen.
Muistan, hymyn aavistuksen
ruusuhuulillasi näin,
uuden päivän kajastuksen
idän taivaanrannass' päin.
Sielus' vapaan linnun lailla
lensi ylös Taivaaseen,
valkosiivin huolta vailla
eloon, riemuun ikuiseen.
