Arvostelut käyttäjältä Arska

Hyvin osuvasti laadittu runo. Sisäänrakennettu symboliikka toimii ja välittää runosn sisäistä kuvaa kiinnostavilla kielikuvilla, joissa siis tuo symboliikka nuosee lukijan tavoitettavaksi.
Toimiva kokonaisuus, jota on boxon sanoin hyvä lukea monta kertaa.

Siis näin se täällä menee. Kommentointi, eli palautteen antaminen on sen verta vaikee taiteenlaji, ettei siihen tunnu monen näppis taipuvan.
Täällä paikallisissa oloissa on oikeastaan hyvä saavutus, kun saa yhden kommentin kirjoitukselleen.

Saattaa alkuun tuntua hieman turhauttavalta kommenttien vähyys, mutta siihen tottuu kyllä.

Itse kirjoittelen vain oppiakseni paremmin ilmaisemaan itseäni ja oppiakseni tekemään kirjallisen itseilmaisuni siedettävässä muodossa. Olen päättänyt helpottaa palautteen antamisen taakkaa omalta osaltani vetämällä sivustolta vanhimpia tekstejäni.

Onhan ilmiselvää se, että mitä useampi kirjoitus sivustolla odottaa kommentteja, sitä harvempi niitä osakseen saa.

Pahoitteluni siitä, että olen syyllistynyt itsekin tuohon tekstien lukemiseen ja kuitenkin jättänyt kommentoimatta.

Tuo liki neljänsadan lukukerran antama yksi kommentointi ei siis ole mitenkään tavatonta. Itselläni taisi olla joku jossa oli ainakin kolminkertainen määrä kilkkauksia ja siitä oli selvitty parilla kommentilla. Kiitos toisesta.

Arska

Mitä ihmettä?

Miksi minulle nousee tässä runossa esiin sellainen surumielinen, jopa apaattinen maku? Onko runoilijalla nousut esiin kevätmasennus? Tulkitsenko väärin runosi sanomaa?

Vai onko niin, että haluat tuoda esiin sen käänteisen tulkinnan, joka alkaa hiipiä vastustamaan tuota alavirettä? Nostat lukijan mielikuvat esiin tavallaan vastakkaiseksi tulkinnaksi?

Siinäpä olisi oivallinen veto. Oivallinen ja rohkea koska voiko kirjoittaja olettaa lukijan kääntävän syntyvän mielikuvan tarkoituksen mukaiseksi.

Mitä elämä siis on?

Se on herkkä hymy ja nauravat silmät.
Kujeileva katse ja kepeä askel.

ja

paljon, paljon muuta.

Iloa ja surua suloisessa sekamelskassa ja silti tasapainossa itsensä kanssa.

Eläminenkö kulkemista kohti kuolemaa? Eipä suinkaan niin, vaan eläminen on kulkemista kohti elämää ja kun se matka on kuljettu, se matka päättyy. Elämää ei pidä jättää elämättä siksi, että murehtii ajan rajallisuutta. Eihän?

Aivan ykkösenä: Tervetuloa kirjoittavaan joukkoomme.

Havaintosi pitää paikkansa. Kirjoitettuja novelleja kommentoidaan niukahkosti, jos edes siinämäärinkään.
Jokaisella kirjoittajalla on toki oma motiivinsa. Saatu palaute tietysti olisi omiaan lisäämään sitä. Asiallisena annettu palaute on myös antamassa kirjoittajalle lisäinformaatiota tekstien edelleen kehittämisessä.

Menee itsellänikin tämä palautteen antaminen vähän kausiluontoisena. Joskus tulee pitkiäkin aikoja, jolloin en saa aikaiseksi kommenttiakaan. Kai se vain laiskuutta on. Kyllä varmaan jokaiseen tekstiin löytyisi muutama sana kommentiksi, jos todellista halua olisi.

Tarinassa on hyvä jännite aivan alkumetreiltä lähtien ja se säilyy ja tiivistyy mukavasti kerronnan edetessä.

TarraLeguaani mainitsee kommentissaan ton taustatyön merkityksen ja olen samaa mieltä. Niille lukijoille joilla on noista yksityiskohdista faktatietoa, näyttäytyy kerronta epäuskottavana ja se vie lukukokemuksesta terävimmän kärjen. Esimerkiksi sen tiedon mukaan mikä itselläni säteilyn vaikutuksista on, en osaisi kyllä oletaa säteilevän riipuksen aiheuttaman oireilun tulevan esiin ensimmäiseksi verisenä oksennuksena. Tosin nämä seikat häiritsevät varmasti vain pientä osaa lukijoista.

Tarina kokonaisuudessaan on todella hyvin sujuvasti laadittu ja sen sisältämä jännite vie lukijaa matkassaan. Kyllä mielelläni lukisin tätä enemmänkin. Tarinaan jää mysteeri: Kuka ja miksi? Ehkä vielä saamme sen selville, ainakin toivon niin.

Hyvä! Sopivasti jännitystä liitettynä scifi maailmaan. Selkeästi kuvailtu ja huolellisesi toteutettu kokonaisuus. Osiris osaa asiansa, samoin tarinan kirjoittaja.

Tässähän on jännitystarinan tarpeet esillä. Ilmaisukieli ei aivan tue täydellisesti juonen etenemistä ja siitä koituu haasteita niin lukijalle, kuin kirjoittajallekin jatkoa ajatellen..
Kielellinen ilmaisusi kehitty kirjoittamalla, joten kirjoita. Lukeminen täydentää sanavarastoasi, joten lue. Mielikuvitusta sinulla riittää ja se on se kaikkein tärkein asia tarinoiden rakentelussa. Kaikkein parasta ja kehittävintä palautetta on se, jossa on mukana rakentavaa kritiikkiä, joten älä karta sitä.

Luku 1 ei vielä salaisuutta paljasta, pienen vijeen sentään antaa siitä, että Korkeasaari taitaa löytyä myös Ähtäristä.
Ilmaisukieli kerronnassa on vielä näin alkumetreillä jäykähköä, mutta kyllä se siitä kertomuksen edetessä varmaan sulaa. Yhdyssanat eivät tunnu aivan hallinnassa olevan, mutta kelläpä ne täydellisesti olisivat.
Pari tähteä siksi, että jakso jäi mitaltaan niin lyhyeksi ettei siihen vielä mahtunut varsinaisesta juonesta kuin pieni aavistus.

Jatkossa on siis odotettavissa yllätys ja sitä tässä jäädään mielenkiinnolla odottelemaan.

Niinpä. Mitä onni oikeastaan on? Onni on hetkellistä mielihyvää ja siinä kaikki. Pysyvää onnea ei siis ole olemassa. Jos se tilanne mitä tänään pidät onnellisenä jäisi kohdallasi pysyväksi, se menettäisi hohtonsa, oli sitten kysymys menestyksestä, rahasta tai rakkaudesta. Se, että puhun hetkellisestä mielihyvästä, ei tarkoita välttämättä lyhyttä ajallista jaksoa vaan sen ajan ohimenevyyttä.
Tähän liittyen: sinut tekee onnelliseksi pohdinta, mutta ellet tekisi mitää muuta sen ohella, sekin menettäisi hohtonsa etkä enää kokisi sitä onnellisuuden lähteenä.

Itse kirjoitelmaasi:

Tarinan sadunomaisuus on kertomuksessasi ilmeisen selkeä ja sadunomaisuuteen liittyen siinä on myös pieni elämänviisaus sisällettynä.

Itse tekstiin liittyviä havaintoja: Selkeimmin minulle nousi esiin nuo yhdyssanaseikat. Vaikka itselleni on hankaluuksia saada kirjallinen ilmaisuni kieliopillisesti kelvolliseen asuun, enkä siksi mielelläni puutu toisten testeissä oleviin kieliopillisiin kömmähdyksiin. Nuo yhdyssanojen hajonnat nousivat jopa jossakin mielessä häiritsevästi esiin, joten maininta niistä. Kiinnitä noihin enemmän huomiota ja saat heti tekstistäsi sujuvaa.

Runossa on hyvä, selkeän yksinkertainen rakenne. Sitä on helppo lukea, mutta sinä on myös sisään rakennettuna sanoma tai ehkä pikemminkin kertomus, joka näyttäytyy alun ja lopun ristiriitaisuudessa:

"Itsenäinen vapaa sielu, jonka ei tarvitse edes yrittää olla vahva."

Tämä ottaa lukijan ajatuskulun kiinni ja pakottaa pohtimaan mitä runo oikastaan haluaa sanoa?

Luulen löytäneeni vastauksen, mutta en suinkaan sitä kerro. Jotenkin tässä runossa on tunne, että tuo vastaus on niin monitahoinen, että se nousee jokaiselle lukijalle henkilökohtaiseksi ja jopa yksilöllisesti erilaiseksi.

Ehkä asia on niin, tai ehkä ei sittenkään. Onko kirjottaja tietoisessti lähtenyt runoaan laatimaan tällä tavoin puhuttelevaksi? Luultavasti ei, mutta runot tahtovat muodostaa itselleen oman roolinsa lukijan kokemusmaailmassa ja siellä ne saavuttavat lopullisen kasvunsa.

Kiitos runoistasi.