Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Nanorobotit oli jännä keksintö. Hauskasti myös kyläläiset luulee niitä taikuudeksi.

Pääasiallinen kritiikkini tähän tarinaan on sama mitä olen joihinkin muihinkin tarinoihisi kommentoinut. Hahmot ei ole kovin persoonallisia. Tarinan alku oli mukava, mutta Amoksen lähdettyä suorittamaan tehtäväänsä hän tuntuu lukijan näkökulmasta operoivan jotenkin autopilotilla. Tarkoitan, että itse en ainakaan saanut kiinni siitä miksi Amos päättää tehdä asioita joita hän tekee. Valkoista tornia esimerkiksi olisi voinut pohjustaa vähän, nyt Amos vain ottaa sen suunnaksi ilman kovin kummoisia selittelyjä. Samoin kun hän lähtee konevelhojen asuinsijoille, niin siinä on pitkä kohta missä kerrotaan kaikki mitä hän tekee, mutta ei yhtään että miksi.

Tarina loppui aika äkisti. Siihen olisi voinut koittaa saada vähän enemmän jotain jälkipuintia mukaan.

Huomautan vielä yhden asian, joka ei varsinaisesti ole kritiikkiä. Kun konevelhot hyökkäävät kylään, niin ensimmäisenä tulen avaa eräs kyläläisistä. Tässä kohtaa lukija ei vielä tiedä kunnolla mistä on kysymys. Itselle ainakin, kun en ollut vielä varma onko konevelhot oikeasti pahoja, niin iski sellainen tunne että älä nyt hyvä mies ala niitä noin vain ampumaan! Myöhemmin toki varmistuu että pahojahan ne on. En tiedä haitko tuollaista hetkellistä ristiriitaista reaktiota, mutta jos et, niin voisi lukijallekin kertoa miksi konevelhot on pahoja ennen kuin aletaan avaamaan tulta niitä kohti. (Vaikka niiden ampuminen taisikin olla aika turhaa. Hyvä keksintö muuten nuo tulitukseltakin suojaavat nanorobotit.)

Mutta ongelmistaan huolimatta ihan kiva tarina.

Hahah, täähän oli hupaisa! Hauska pohdiskella läpi tarinan että onko Martti tosiaan vastaanottanut viestin Arcturuksesta vai onko tää vaan jotain piinkovan alkoholistin huuruilua. Ja toi epilogin viimeinen repliikki! Kiitos tästä naurusta. :D

Pikkujuttuna huomautan, että tässä sanotaan signaalin kulkevan Arcturuksesta kohti Linnunrataa, mutta itse asiassahan Arcturus on tähti Linnunradan sisällä, aikalailla meidän lähinaapurustossa. Nojoo. Ja eikö tämä muuten olisi luokitukseltaan scifiä? No, miten vain, hyvä tarina oli kuitenkin!

Oi voi Aatos... Tää oli kivasti kirjoitettu, vaikka kovin surullinen loppu. Iski vahvasti tunteisiin. Helppo samaistua pikkupojan fantasioihin. Myöskin joitain mahtavia kielikikkailuja mukana, esim "Mutta todennäköinen ei ole totta, se on vain toden näköistä."

Luin kaikki Geenivaras-sarjan osat, tässä jonkinlainen oma yhteenvetoni.

Tarina sijoittuu mielenkiintoiseen futuristiseen maailmaan. Juoni on hyvä, ja etenee aika sopivasti eteenpäin. Vähän enemmän kuvailua voisi olla mukana tästä oudosta maailmasta. Etenkin joitain ihan perusasioita olisi mielestäni pitänyt kertoa. Useamman kerran viitataan 2000-lukuun menneinä aikoina, mutta missään ei taidettu mainita mitä maailmanaikaa tässä nyt eletään? Ja paikka minne tämä sijoittuu, Europolis, on ilmeisesti jossain Euroopassa? Biomafia jäi myös hyvin epämääräiseksi organisaatioksi. Mikä sen tarkoitus on? Tai mihin geenivarkaiden varastamia geenejä, joita Välittäjälle (joka oli muuten ihan toimiva vastustaja paljastuessaan pääpahikseksi) myydään, sitten käytetään?

Hahmot jäi myös aika pintapuolisiksi, mutta tällaisessa juonivetoisessa tarinassa se ei niin haitannut. Ehkä vähän yllättäen sanoisin että suosikkini oli Viktor Waters, vaikka aika sivuhahmo olikin. Päähenkilöt ei hirveästi häntä arvostaneet, mutta aika kova saavutus kuitenkin kyseiseltä tutkijalta, pysäyttää vanheneminen. Vähän toki häikäilevästi suunnitteli hyötyvänsä tästä. Ei mikään mukavan tuntuinen ihminen, mutta ei silti olisi ansainnut kuolla juuri kun oli keksinyt kuolemattomuuden! (Vaikka on tuossa tiettyä hienoa lyyrisyyttä.)

Sellaista asiaa mietin vielä useaan otteeseen, että miksi geenivarkaiden piti aina viiltää uhriinsa haava. Eikö kohteen geenit voisi varastaa esim vaikka nappaamalla hiuksen päästä?

Luin kaikki Alkemistiruhtinaan osat ja kommentoin tässä nyt koko kokonaisuutta.

Tästä jäi vähän ristiriitainen fiilis. Toisaalta mielestäni luomasi maailma vaikuttaa siistiltä. Tarinan konsepti on oikein hyvä, vaikkakin aika perusfantasiaa. Mutta toteutus tuntuu vähän hätiköidyltä. Allekirjoitan suuren osan siitä mitä L.R. jo kommentoikin.

Olisin halunnut päästä paneutumaan paljon syvemmälle maailmaasi. Tässä kaikki on kuvailtu aika pintapuolisesti. Paikkojen kuvailu on ehkä parasta, vaikka ei tässä hirveän monia paikkoja ehditä nähdä. Hahmot jää myös hyvin ohuiksi eikä niihin pääse kunnolla kiinni, mikä on sääli, koska uskon että tästä olisi voinut rakentaa hyvinkin toimivan kokonaisuuden. Vaikkapa Nimin konsepti vaikuttaa ihan lupaavalta, mutta kovin persoonalliseksi hahmo ei rakennu. Samoin Alkemistiruhtinas itsekin, kun hänet esiteltiin niin vaikutti ihan lupaavalta pahikselta. Tykkäsin kovasti ajatuksesta siitä että hän esittää osaavansa taikoa mutta ei oikeasti osaa mitään silmänkääntötemppuja kummempaa. Tästä olisi voinut rakentaa jotain todella mielenkiintosita, mutta sitten tällä tiedolla ei ollutkaan juurikaan merkitystä tarinassa. Rautakasvo oli ehkä kaikista mielenkiintoisin hahmo, jota myös hyödynnettiin vähän paremmin, vaikka kyseinen demoni lopulta voitettiinkin aika helpon oloisesti.

Varmaan juuri hahmojen pinnallisuuden takia niiden tekemät ratkaisut tuntuu jotenkin konemaisilta. Kerrotaan mitä he päättävät tehdä mutta ei sitä miten he päätyvät kyseisiin ratkaisuihin.

Päähenkilöiden väkivalta tuntuu myös huonosti perustellulta. Vaikka Nimin sanotaankin välttävän turhaa tappamista, niin he tappavat kuitenkin vihollisiaan aika surutta. Syy kai on se että he katsovat Alkemistiruhtinaan syöksemisen vallasta oikeuttavan tämän, mutta tarinassa ei olla nähty Ruhtinaan tekevän mitään muuta pahaa kuin nyt vähän nyhtävän veroja. Itse en ainakaan voi puoltaa sitä että tämä oikeuttaisi soturien surutta surmaamista. Olisi ollut hyödyllistä näyttää enemmän että miksi Alkemistiruhtinas nyt on niin paha että hänet pitäisi saada vallasta.

Tää oli kyllä hyvin kirjoitettu. Ei ihan omaa genreäni tosin. Tekstiä luki mielellään, mutta vähän vaikea saada selkoa tapahtumista. Tai ehkä en vaan ollut riittävän tarkkana. Täytyi loppuun päästyä vielä selata uudestaan läpi että ymmärsin mitä oikein oli tapahtunut. Mutta ihan kiva pikku kertomus, erityisesti dialogi oli hauskasti kirjoitettu ja loppu oli kyllä hyvä. Laittoi suorastaan hymyilyttämään, vaikka tilanne olikin koomisuudestaan huolimatta aika synkkä.

Tämä oli ihan vaikuttava kertomus. Samanlaista Lovecraftmaista kosmista kauhua havaittavissa kuin edellisessäkin novellissasi. Tykkäsin ajatuksesta Malphasista, avaruuden herrasta. Ja ajatus siitä että avaruus ja maailmankaikkeus on paljon suurempaa kuin ihmismieli voi käsittää eikä sitä ole tehty valloitettavaksi iskee kyllä minuun. Olemmehan me lopulta aika pieniä ja mitättömiä. Itse asiassa tämä perusidea on yksi parhaita mitä on tällä sivustolla tullut vastaan.

Jotain kritiikkiä kuitenkin:

Minusta tässä olisi voinut mennä nopeammin itse asiaan. Alku oli joiltain osin vähän tylsää. Toki hahmot oli oleellista saada ensin esiteltyä mutta ne ei kuitenkaan olleet tässä tarinassa mielestäni kovin oleellisia, niin tähän ei olisi tarvinnut käyttää näin paljon aikaa.

Tuntui jotenkin vähän epäuskottavalta että kovan tason tiedemiehet alkavat tuosta vain harjoittamaan spiritismiä kansainvälisellä avaruusasemalla. Olisin ehkä koittanut keksiä jonkun toisen tavan saada Malphas mukaan.

Yksi asia joka ärsytti oli se miten nopeasti näennäinen maailmanloppu sivuutettiin. Todettiin vain että se oli nyt siinä, lähes kaikki tutut maan pinnalla on varmasti kuolleet. Tämä olisi vaatinut vähän enemmän käsittelyä.

Vähän edelliseen liittyen, minulle jäi epäselväksi miten Malphasin Cosmalle esittämä tarjous häntä aiemmin vainonneen yövahdin kuolemasta oli johtanut noihin ydinräjähdyksiin?

Myöskin lopussa jäi vähän epäselväksi mitä oikeasti tapahtui. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta jäi kuitenkin häiritsemään itseäni. Eikö maailmanloppua oikeasti tapahtunutkaan, oliko se vain joku Malphaksen järjestämä harhanäky?

En myöskään hirveästi tykännyt lopusta, missä paljastui että tarinan oli kertonut Martin Varjola. Tämä tuntui vähän jotenkin irralliselta, kun tämä hahmo oli aiemmin vain nopeasti mainittu, ja vaikka olikin kai tavallaan vastuussa kaikesta tapahtuneesta kun oli sen spiritualismilaudan toimittanut, niin ei kai hän voi kaikkea tapahtunutta mitenkään noin tarkasti tietää?

Mutta nämä nyt oli vain tällaisia itseäni ärsyttäviä pikkuseikkoja, kokonaisuutena tykkäsin kyllä ja hyvä maku tästä jäi. Synkkä, epätoivoinen ja merkityksetön, mutta silti hyvä. Laittaa sopivasti miettimään omaa paikkaamme tässä kaikessa. Ja avaruuden herrasta itsestään jäi paljonkin kysymyksiä joita jäin miettimään, mutta ihan hyvä tietysti ettei niihin kaikkiin vastata. :)

Tämä oli mielenkiintoinen eikä mitenkään täysin mahdoton visio ei-niin-kaukaisesta tulevaisuudesta.

Tarinan teema oli hyvä ja aika ajankohtainen. Erityisesti tykkäsin siitä että Lilja nosti esiin heidän kostonsa oikeutusta - aika rankka teko tosiaan yhden yksittäisen teon takia kostaa koko ryhmälle. Ja mukavasti lopussa Amirkin alkoi miettiä että oliko tämä nyt sittenkään niin fiksua. Vähän enemmän olisin kaivannut jälkipuintia loppuun että mihin tuo nyt sitten johtikaan.

Mekaanisesta joutsenesta itsestään tykkäsin kyllä, mutta sen rooli oli sen verran pieni että olisin ehkä nimennyt tarinan jotenkin toisin. Tai sitten käsitellyt vähän enemmänkin joutsenten ja pölyttäjien sukupuuttoa, mikä sekin olisi mielenkiintoinen ja tärkeäkin aihe pohtia tulevaisuudesta.

Kerronta oli hyvää, teksti oli mukavaa luettavaa alusta loppuun. Hahmoihin olisi voinut saada ehkä vähän lisää syvyyttä vielä.

Luin itse vähän aikaa sitten Cthulhun kutsun, ja kieltämättä tämä on tyyliltään aika samanlainen. Tykkäsin kyllä.

Tarina itsessään on oikein hyvä, ja tunnelma pysyy sopivan jännittävänä ja loppua kohti suorastaan hermoja raastavana. Itse en ole koskaan tykännyt tästä kerrontatyylistä, missä yksi henkilö kertoo ääneen lähes koko tarinan. Vaikka kyllä se nyt loppuun päästyäni toimi ihan kohtalaisesti. Vaikea kuitenkin uskoa että Amos muistaisi noin tarkasti yksityiskohtia vuosien takaa. Joissain kohdissa oli myös hankala pysyä mukana kun Amoksen kertomus pomppi ajasta ja paikasta toiseen. Ehkä vähän turhan paljon oli myös turhia yksityiskohtia mukana, jotka kyllä toimi tunnelman luojana, mutta vähän olisin kuitenkin vähentänyt niitä.

Yhdyn omiin kommentteihisi siitä, että tarina on kelvollinen, mutta itsekin olisin vähän eri tyylillä sen kirjoittanut.

Yksi asia jäi tosin ihmetyttämään: kuka on Sammy Nyman?

Mielenkiintoinen tarina. Alun herra Lobov ei ehkä niin iskenyt, mutta mitä pitemmälle luki sen paremmaksi tarina kehittyi. Loppu oli hyvää jännitystä/kauhua, ja ihan hyvä pieni pohjustus sille kun Sasha ihmettelee kadulla ruumiista puuttuvaa kättä. Sashan kauhu oli hyvin kuvattu kun tämä viimein tajusi mistä lihat olivat peräisin. Myös karu johtopäätös että tästä kauheudesta hengissä selvämisellä ei välttämättä ollut mitään merkitystä iski lujaa.

Akulova oli myös hyvä hahmo, herttaiselta vaikuttava vanhus, josta epätoivo on tehnyt tappajan. Mutta joka ilmeisesti kuitenkin vain haluaa että hänen lapsenlapsellaan (?) riittää ruokaa, miten se sitten onkaan hankittu. Sinänsähän jo valmiiksi kuolleiden (?) ihmisten käsien syöminen olisi vain puhdasta voittoa kaikille, tarpeeseen tulevaa lisäravintoa, ja päästäisiin eroon kaupunkia peittävistä, varmaan tauteja levittävistä ruumiista. :D

Jotkut lauseet kaipaisi vielä vähän hiomista. Esimerkiksi:
"Sen verta janoava kärki syöksyen suoraan kohti Sashan kurkkua." "Sasha tuijotti lasta tämä ei voinut olla yli kymmentä vuotta."

Tällaisia pikkukorjauksia.

Ehkä osin näistä pikkuvirheistä johtuen, tai osin alakuloisesta yleistunnelmasta, joutui välillä lukemaan jonkun kohdan useampaan kertaan että sai varmistettua itselleen mitä siinä todella sanottiin. Ei tämä välttämättä aina huono asia ole, mutta ei ollut kuitenkaan kaikkein helppolukuisimpia tekstejä.