Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Halkeama pimeydessä 2012-11-16 13:02:50 Alapo80
Arvosana 
 
4.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    November 16, 2012
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Kirjoittajalle VMN!

Kirjasin palautteita sekalaisesti paperille, eivätkä ne välttämättä etene tarinasi mukaan. Pahoitteluni siitä.
Alkuun haluan kiittää erinomaisesta tarinasta! Fantasian ystävänä voin sanoa, että se tempaisi mukaansa! Onnistuit pitämään juonen ja käänteet erinomaisesti hallinnassa, eikä novelli ollut ennalta-arvattava (luulin loppuun saakka, että luolasta löytyisi timantteja :D).

Aihe oli hyvin valittu ja suunniteltu!

Sitten muutamia asioita, jotka hieman vaivasivat lukiessa:

Kuten omassa arviossasikin kerroit, sinulla on selvästi ”elokuvamainen näkemys” tapahtumista. Siitä johtuva tapahtumien liiallinen selittäminen häiritsi erityisesti tarinan alussa. Esimerkkinä kohta, jossa kerrot ”…Rahmat käänsi panssaroidun poninsa etenemään alaspäin.”. Voin nähdä mielikuvana kääpiön nykäisevän suitsista ja jatkavan rinnettä alas, mutta turhan tarkka selvittäminen kangistaa tekstiä ja tekee lukemisesta haasteellisempaa.
Kustannustoimittaja sanoi minulle jotakuinkin seuraavasti samasta aiheesta, ”Kerro vain se, mikä on pakko, ja anna lukijan muodostaa itse mielikuva, sillä lukija ei ole tyhmä ja vaikka kuinka selvität mielikuvaasi, on se kuitenkin erilainen kuin lukijalla.”.
Annan esimerkin omasta näkemyksestäni kirjoittaa sama kohta, ”...Rahmat, katseltuaan hetken osaston etenemistä, ohjasi poninsa eteenpäin, rinnettä alas.”. En sano, että tapani on parempi tai oikea, mutta ajatuksena vain.

Mielestäni voisit hieman enemmän hutkia enteriä. Koko jakso on kirjoitettu hyvin tiiviiksi ja suosittelisin että aina, kun aihe tai asiakokonaisuus vaihtuu, jättäisit yhden tyhjän rivin väliin. Näin tekstiä on hieman helpompi lukea. Esimerkkinä kohta sivulla 19 (kirjoittaja sivun tulostusnäkymän mukaan annettu sivu nro.), ”…Talvi on armoton.” Anher nyökkäsi. Kun leiri oli purettu,…”. Itse olisin jättänyt tyhjän rivin ennen kun – sanaa.

Väliin hyvää. Vaikka tarinasi alku oli mielestäni kankea lukea, se parani koko ajan luettavammaksi mitä pidemmälle päästiin. Kuitenkin alusta saakka huomio. Dialogisi oli ilmiömäisiä! Esimerkki, ””Kirotut kivet…” Crane Seter mutisi ja kannusti hevostaan.”, on lyhyt ja ytimekäs lause todentuntuisella kommentilla höystettynä! Raivokkaan kova juttu! Toinen esimerkki sivulla 2, ”Crane hymähti tyytymättömänä… - …, jos emme kuole tänne.”. Aivan mahtavaa! Suorastaan eeppistä tykitystä! :D Hyvä!

Pilkut. Näihin sääntöihin kannattaa tutustua. Niitä saisi olla paikoin enemmän, mutta valitsin esimerkiksi sivulta 23, ”Hän kuuli kirkumista, huutoa, nainen aneli, ettei häntä oteta, ei taas.”. Itse kirjoittaisin virkkeen seuraavasti, ”Hän kuuli kirkumista ja huutoa, jossain nainen aneli ettei häntä otettaisi, ei taas.”. Wikipediat muun muassa antaa melko kovat tiedot kielioppisäännöistä pähkinänkuoressa.

Sanavalinnat. Osassa kohdin käytät mielestäni aika kapulakielisanoja. Esimerkkejä muutama. Sivu 7, ”Rahmat pudisti sanattomana päätänsä.”, josta mielestäni sanattomana voi jättää pois tai korvata sanalla vaiti. Sivu 10, ”…ritarit nytkähtivät liikkeelle…”, vaikka nytkähtivät liikkeelle onkin hauska ilmaus, se sopii mielestäni paremmin panssarivaunulle :D. Sivu 11, ”…kolme poikaa ja huputettu hahmo.”. Huputettu kuulostaa hieman…ööö…väkivaltaiselta. Itse käyttäisin esimerkiksi huppuun verhoutunut tai vast. Sama sana putkahtaa esiin muutamassa muussakin kohdassa. Viimeisenä sivu 23, ”vatsa oli viilletty toista kymmenestä kohtaa,…”, toista kymmenestä voisi olla useasta.
Lisäksi olen muutamalle muullekin kirjoittaja – sivustoon tarinan laittaneelle kehottanut välttämään asti – sanaa ja korvaamaan sen saakka – sanalla.

Viimeistely. Olet selvästi lahjakas kirjoittaja, mutta parissa kohdassa teksti hieman takkuaa. Sain kerran eräältä tutulta kirjailijalta (Tom Arnkil, mm. kirja Kuninkaan korva) vinkin, että oma teksti kannattaa lukea itselleen ääneen, jolloin kaikki kankeus on kuultavissa. Eräs toinen henkilö, joka on omaa kirjaani arvioinut sanoi, että koskaan ei kannata tyytyä ensimmäiseen vaihtoehtoon, jonka saa kirjoitettua, vaan miettiä, voinko sanoa tämän jotenkin toisin, selkeämmin.

Joitain kirjoitusvirheitä löytyi myös, mutta ne ovat kokonaisuutena kovin pieni osa tarinaasi, eivätkä haitanneet. Niistäkin viimeistelyllä pääsee varmasti eroon.

Loppuyhteenvetona seuraavaa:
Kaksi päähenkilöä ja heidän välinen ristiriita toimi, hahmot olivat uskottavia ja mm. Cranen hahmon ajatusten muuttuminen tarinan loppua kohden oli hyvä!
Jääkohtaus oli mieletön! Huomaa, että olit sen monesti visioinut!
Olivatko Branen ja Branen II eri hahmoja? Se hieman toisinaan sekoitti.

Kaiken kaikkiaan nautin kirjoituksestasi valtavasti! Sen lukeminen oli nautinnollista ja ainakin itse kiinnostuin, mitä lopussa tulee tapahtumaan! Hyvää työtä!

Toivottavasti saamme sinulta lisää perusfantasia-aiheista matskua näille sivuille!

Kiitos, että sain lukea novellisi!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
50
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS