Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Montako ihmistä tällä sivustolla varsinaisesti on? 2018-03-31 09:03:51 Arska
Arvosana 
 
5.0
Arska Arvostellut: Arska    March 31, 2018
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

No, eipä ole tullut pohdittua, kuinka monta meitä täällä on.

Enempi tai vähempi aktiivisia on kylä melko mukavasti, mutta pohdintasi liittyy pikemminkin siihen, ettei kirjoitetulle tekstille tule palautetta toivotussa määrin.

Ylläpito on kyllä luvannut antaa palauteensa forumille jätetyille teksteille ja vaikka tuo palaute on joskus pitkässä varressa, niin parhaansa siellä varmasti tehdään. Rajalliset ovat ylläpidon voimavarat.

Paremmat mahdollisuudet ovat meillä tänne kirjoittavilla lienee myös palautetekstin laatimiseen. Syy siihen, ettei tuohon kovin mittavasti ryhdytä voi olla siinä, että koetaan oma kyky laatia riittävällä näkemyksellä ja osaamisella arviointi toisten kirjoituksille.
Koen itsekin olevani kieliopillisilta valmiuksiltani siinä määrin rajallinen, etten voi lähteä neuvomaan puhtaampaan tai kerronnallisesti toimivampaan ilmaisumuotoon.

Kommentin voi toki laatia myös niille näkemyksille, joita luettu kertomus mielikuviksi nostaa. Toivottavasti palautteen antaminen alkaisi viriämään aktiivisemmin. Uskon jokaisen kirjoittajan ilahtuvan ja saavan uutta motivaatiota harastukseensa annetun palautteen myötä.

Syitä palautteen antamisen niukkuuteen on varmasti yhtä monta, kuin on niitä, jotka sen jättävät antamatta, mutta jokaiselta varmasti löytyy muutama sana ja oma näkemys arvioinniksi.

Oletetaan niin että, jos itse aktivoituu, niin myös muita lähtee mukaan ja näin omatkin tekstit saavat enemmän huomiota. Kaikki hyötyvät.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
40
Report this review

Kommentit

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Järjestys 
Kirjoittelija
July 27, 2018
Report this comment
Ilmoittaudun joukkoonne. On oikein mukava tavata kirjoittamisesta innostuneita ihnisiä ja vaihtaa mielipiteitä eri kirjoittamiseen liittyvistä asioista
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS