Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Sateisilla kaduilla 2016-06-21 14:51:03 Alapo80
Arvosana 
 
2.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    June 21, 2016
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka Emilio Terra!

Ihan alkuun haluan sanoa, että kun postaat monia tekstejä putkeen, niin niissä kaikissa voi olla samoja virheitä tai asioita, jotka saatat palautteessa oivaltaa tai oppia välttämään. Suosittelisin, että postailisit parin paivän välein, niin näet mitä muut teoksistasi pitävät, ja ehdit vielä muokata tarvittaessa.

Tämä oli hyvin kirjoitettu ja kaipuuta huutava novelli!

Muista, että ja - sana on konjunktio,joka kuuluu myös pilkuttaa, jos lauseilla ei ole yhteistä selkeää jäsentä, kuten esimerkiksi subjekti (tekijä). Esimerkkinä seuraava:
"On viimeinen yö, jonka saan viettää poissa kotoa, ja tässä karulla tavalla kauniissa kaupungissa.".
Tuossa ennen ja - sanaa kuuluu olla pilkku, sillä yhteistä jäsentä ei ainakaan minun mielestä ole.
Kun taas Matti nousi rinteelle ja katsoi kaukaisuuteen. Tässä Matti on yhteinen jäsen, joten pilkkua ei tarvita.

Hieman epäuskottavalta tuntui, että kertoja oli vasta 18-vuotias, sillä elämän- ja seksikokemus suorastaan huokuivat hänestä. Suhtautuminen kaikkeen oli liian kypsä, sillä jopa vanhempien neuvot oli kuunneltu ja omaksuttu tarkkaan. Päähenkilö oli teini, jolla ei ollut mitään epävarmuuksia. Mielestäni hänen ikänsä lähenteli jo kolmeakymmentä. Käyn itse jo kohti neljääkymmentä, enkä usko että ajatukseni ovat noin kypsät :)

En tiedä olitko tarkoittanut tämän eroottiseksi novelliksi, sillä kaikki pohdinnat ja taustat tuntuivat tyhjänpäiväisiltä ja merkityksettömiltä seksikohtaukseen verrattuna. Petrasta ei ollut kovin syvällisiä ajatuksia, ei kaipausta, ei tarkoitusta löytää tyttöä eikä oikeastaan muuta, kuin kuori, joka kulki laimeana tarinassa mukana.

Jäin kaipaamaan enemmän tunnetta ja draamaa. Koin tämän teinipojan epäuskottavana äijätykityksenä, jossa ei ollut juuri muuta kuin ylidramaattinen pohjustus seksille :)
Älä ota itseesi! Osaat kirjoittaa hyvin! Mielestäni juoni vain jäi tässä draamattomaksi ja merkityksettömäksi...vähän kuin pornoelokuvissakin.

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review

Kommentit

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Järjestys 
Emilio Terra
June 27, 2016
Report this comment
Moikka Aapo!

Paljon kiitoksia huolellisesta palautteestasi – kiitos siis sekä ruusuista että risuista. Oli mukava saada kehittävää palautetta, vaikka olisin kaivannut ehkä jopa aavistuksen enemmän konkreettisia neuvoja siihen, miten voisin pienillä muutoksilla tehdä novellistani paremman.

Tämä ”Sateisilla kaduilla” on vanha novellini vuosien takaa, jonka kirjoitin nuorena miehenä. Novellissa itseasiassa kuvaan itseäni (joskin etäännytetysti) ja tapaani ajatella juurikin 18-vuotiaana. Ikävää kuulla, ettei omakohtainen tekstini ollut mielestäsi uskottavaa sen ikäisen pojan kerronnaksi. Olen kai itse ollut epäuskottava 18-vuotias enkä ole näin ollen fiktiivisenä hahmonakaan ollut uskottava oman ikäni edustaja. Tiedän kyllä, että fiktiossa pätevät hieman eri lainalaisuudet kuin oikeassa elämässä: jos kirjoitan totuuden omasta tavastani ajatella 18-vuotiaana, niin se ei vastaa välttämättä lukijoiden käsitystä siitä kuinka 18-vuotias ajattelee (tai kuinka on uskottavaa kuvata 18-vuotiasta ja tämän ajattelua). Näin ollen luodakseen uskottavan tämän iän edustajan olisi oltava lähempänä keskimääräistä 18-vuotiasta kuin niitä poikkeustapauksia. Tiedät kirjoittajana varmasti, mitä tarkoitan. Itse näemmä olin tuo poikkeustapaus eli jollain elämänalueilla syvällinen jo 18-vuotiaana, vaikka olin silloin puolestani lapsellinen ja vaillinainen sitten joillain muilla elämän ja ajattelun alueilla :D
Halusin jättää novellin juonen täysin merkityksettömäksi, koska tarinan ei ollut tarkoitus olla niinkään juoninovelli vaan enemmän tšehovilaisen novelliperinteen edustaja, jossa hetken havainnot, tuntemukset ja mielentilat ovat pääroolissa. Pidän itse lukijana jopa eniten tšehovilaisista novelleista enkä niinkään juoninovelleista. Nykyaikana mielestäni liioitellaan juonen merkitystä kirjallisuudessa. Tästä novellistani kehkeytyi kuitenkin lopulta aavistuksen omituinen tšehovilaisen tunnekuvauksen ja juoninovellin sekoitelma, jossa mukaan hiipivälle juonelle oli syynsä. Sekoitin siis soppaan tuon seksikohtaukseen johtavat juonikuvion, mutta jätin tarinaan vihjeitä, kuinka tämä koko kuvio saattoi olla pelkästään pojan mielikuvitusta. Harmillista, etten saanut tätä seikkaa avattua onnistuneesti lukijalle. Tein ilmeisesti jotain väärin.

Luepa kuitenkin novellini vielä uudestaan ajatuksella. Ehkä silloin saat paremmin kiinni, mitä yritin sanoa. Halusin katsos saada lukijan pohtimaan, kuinka kaikki ei välttämättä tapahtunut todella vaan että pojan seksiasioihin taipuvainen mielikuvitus oli pääroolissa. Viimeiset lauseet ovat avain novellini ymmärtämiseen ”Kenkäni ovat kuivat. Kukaan ei arvaisi minun kävelleen sateisilla kaduilla”. Miksi päähenkilön kengät ovat kuivat noin pian sateisten katujen jälkeen? Pyrin vihjaamaan, että hän ei todellisuudessa harrastanut seksiasioita muuten kuin mielessään kuten 18-vuotiaat pojat tavallisestikin. Vihjaan novellissani jo aiemmassa vaiheessa myös päähenkilön taipumukseen huijata jopa itse itseään. Voi olla, että minun olisi pitänyt antaa enemmän vihjeitä lukijalle tai ripotella vihjeet tekstiin eri tavoin.

Kaipaisin siis apua siihen, miten saisin lukijan kokemaan, että seksikohtaukset olivat todennäköisesti pojan fantasiaa. En halua kuitenkaan alleviivata asiaa, vaan haluaisin, että tuo seikka olisi fiksun lukijan löydettävissä eikä kaikille lukijoille tarjolla kuin hopeatarjottimella. Haluan että seksiasiat voivat olla tulkitsijasta riippuen joko totta tai tarua.

Jäin muuten ihmettelemään suuresti, että kuinka niin päähenkilöllä ei ollut mitään epävarmuuksia? Voisitko perustella tuon väitteesi tekstistäni käsin? Mielestäni novellini päähenkilö on hyvin epävarma monessakin kohdassa. Haluan myös tehdä novellista sellaisen, joka korostaa päähenkilön keskenkasvuisuutta (seksifantasiat ovat liiaksi mielessä, mikä on mielestäni lapsellinen piirre, kuten myös tietynlainen naisten esineellistäminen).

Tunnen osaavani suomen kielen pilkkusäännöt, mutta olen itse sokea omille teksteilleni, joten virheitä on voinut jäädä tekstiin jopa paljonkin. Tuossa esiin nostamassasi virkkeessä minulle on tullut ajatusvirhe, jonka takia ylimääräinen ”ja”-sana on eksynyt lauseeseen. Otin ja-sanan pois, jolloin tuota ehdottamaasi pilkkua ei siinä virkkeessä edes tarvita. Kyseinen virke on nyt muodossa:
"On viimeinen yö, jonka saan viettää poissa kotoa tässä karulla tavalla kauniissa kaupungissa".
Jos kuitenkin löydät enemmän puutteellisia tai virheellisiä lauserakenteita (niitä voi olla paljon!), niin kerrohan. Korjaan mielelläni kaikki tuollaiset kuntoon.

Näin jälkeenpäin asiaa ajatellessani voin myöntää, että Petra jäi hahmona ja kaipuun kohteena liian ohueksi. Olit siinä täysin oikeassa.

Olet myös oikeassa siinä, että olen postannut jopa liian samanhenkisiä tekstejä tänne Kirjoittaja.fi-sivustolle. Pahoittelen. Itse ymmärrän asian kunnolla vasta nyt. Hävettää vähän. Nämä kaikki tähän mennessä postaamani ovat sellaisia pöytälaatikkooni unohtuneita vanhoja tekstejä, joiden kanssa olen hieman umpikujassa. Näille teksteille olisi mukava saada lukijoita ja niistä olisi kiva saada palautetta, koska olen itse niiden suhteen yhä varsin epävarma. Pidän kuitenkin tekstejä siinä määrin onnistuneina, etten halua jättää niitä kokonaan vaille lukijoita. Parhaimmat ja loppuun asti hiotuimmat novellini löytyvät tekeillä olevasta novellikokoelmakäsikirjoituksestani, jota olen jo tämän kesän aikana lähettämässä kustantamoille. Luulisin, että siitä jää ainakin jokin mielestäni parempi ja valmiimpi novelli yli, joten voin postata ylijäävän mutta laadullisesti pätevämmän tekstin sitten tänne. Tunnen kehittyneeni kirjoittajana paljon viime vuosina, joten haluan koettaa todistaa sen myös täällä mahdollisimman pian. Koetan jatkossa osoittaa paremmin monipuolisuuteni kirjoittajana niin tällä sivustolla kuin muuallakin. Otan mielelläni vastaan kritiikkiä, jota olen jo tottunut ottamaan vastaan kirjoittamisen-oppiaineen perus- ja aineopinnoissani. En säikähdä vähästä, sillä haluan kehittyä kirjoittajana ja olen valmis tekemään paljon töitä kehittymiseni eteen. :)

Palataanhan taas asiaan.

Oikein mukavaa kesää toivottaen ja palautteestasi kiittäen
Emilio
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS