 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tulihan sitä jatkoa Hyvä!
Tumma sävy kertomuksessa ja kerronnassa jatkuu. Tekstin kuvaileva kieli kiehtoo minua. Tarinaan ja sen juoneen istuu hyvin vertauskuvallinen kerronta, jolla syvennetään tunnelmaa ja juonen surumielistä eteenpäin kulkua. Kaikki se, mitä Elinan tarinassa on edessä, pysyy vielä piilossa, ja juonen suunta on lukijalle täydellisesti arvoitus. Kiehtova ja kiinnostava arvoitus. Tummaa tarinankulkua valaisee hetkittäin muistelot ajasta, jolloin elämä vielä hymyili. Tämä luo kerrontaan omaperäisen sykkeen, jolla lukijaa koukutetaan tiukemmin sisään kertomuksen maailmaan.
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Tarinan edetessä takaumat nousevat isoon rooliin, koska menneisyydellä on juonen kannalta suuri merkitys. Kertomukseen liittyy kaksi muuta ihmistä (ja heidän nykyhetkeen sijoittuva elämänsä), jotka ovat kasvaneet samassa perheessä kuin Elina ja Marcus, mutta heidän tarinansa kerrotaan erillisinä niin, ettei lukijalle paljasteta henkilöiden yhteyttä toisiinsa ennen kuin tarinan lopussa. Koko tuo tosi pitkä tarina on harjoitus, jossa treenaan eri näkökulmia. Sitä, kuinka sama perhe-elämä tragedioineen ja suruineen voidaan kuvailla täysin erilaisena riippuen siitä, kenen näkökulmasta tarinaa kirjoitetaan. Lopussa henkilöt kohtaavat toisensa ja lukija voi tavallaan itse valita, kenen näkökulma on lukijan itsensä mielestä lähimpänä sitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Mutta en tätä kokonaisuudessaan tänne kirjoita. Ihmiset lukevat näitä katkelmia yksittäisinä teksteinä, jolloin on vaikeaa hahmottaa juurikin tuon monen mielestä liiallisuuksiin menevän kuvailun ja pienten turhilta vaikuttavien, mutta myöhemmin merkityksellisten yksityiskohtien tarkoitusta.