Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Jaeden & Val
QR-Code dieser Seite

Jaeden & Val Hot

Tervehdys. Jostain sisältä sykähti yllättäen hinku kirjoittaa jotain ja ajatus kuulosti mahtavalta. Koneella pari viikkoa mietiskellessä huomasi ettei sitä ihan noin vaan kirjoiteta jotain. :D
Tänään alkoi vihdoin tulemaan edes vähän tekstiä ulos ja tämä onkin ensimmäinen yli 100 sanan kirjoitukseni. Tähän sivustoon törmäsin googletellessani ja alkoi todella kiinnostaa muiden mielipiteet tekstin tasosta. :)



Yön hämärryttyä viimeinenkin Andarian asukas harhaili kotiinsa. Jaeden makasi maassa taivasta katsellen. Vesisade piiskasi hänen kasvojaan. Hyvä, hän ajatteli. Tulevatpahan vaatteet puhtaaksi. Päivän mittaan Jaedenin päälle oli heitelty yhtä ja toista. Jalkapuussa oleminen oli hänelle jo tuttua. Syystä tai toisesta hänen hämärähommansa päättyivät useammin kiinnijäämiseen kuin onnistumiseen.

”Ehkä sinun pitäisi vaihtaa alaa.” kuului tuttu ääni varjoista. ”Eikös tämä ole jo toinen kerta tällä viikolla kun jäät kiinni. Kohta sinut tunnistetaan jokaisessa kylässä ja kaupungissa tältä Akothoniin.”
”Valeria! Lopeta saarnaaminen ja irrota minut.” Jaeden kampesi itsensä istumaan. ”Mikä sinulla kesti?”
Esiin asteli nainen nahkaisessa rintahaarniskassa. Vyötäröllään hänellä oli kaksi koristeellista tikaria. ”Luulitko, että voin marssia tänne keskellä päivää hakemaan sinut kenenkään estelemättä?”
”En luullut, mutta toivoin kyllä. Tietäisit mitä kaikkea olen joutunut kokemaan. Minua on piesty, minua on heitelty ruoalla, kivillä, sonnalla, lähestulkoon kaikella mikä käteen sopii. Lisäksi joku idiootti kusi päälleni.”
Valeria tarkasteli Jaedenia ilkikurinen ilme kasvoillaan. Jaedenin vaatteet olivat tahmaiset ja paikoitellen revenneet. Hänestä huokui karmea löyhkä. ”Miten sinusta lähtee tuollainen haju?”
”Puolenpäivän aikaan joukko torille tulleita maanviljelijöitä lähestyi minua. Jokaisella oli muna kädessään-”
Valeria purskahti nauramaan. ”Ei tarvitse kertoa enempää, kiitos.”
”Tiedät kyllä mitä minä tarkoitan.” Jaeden jatkoi närkästyneenä. ”He viskoivat minua kananmunilla.”
Valeria tuli lähemmäs nenäänsä nyrpistäen ja avasi jalkapuun. Vasta noustessaan ylös Jaeden huomasi kuinka kipeät hänen raajansa olivat. Hitaasti ontuen hän lähti kävelemään Valeria vierellään. Päästyään pois toriaukealta Jaeden avasi suunsa. ”Valeria, minä en onnistunut.”
”Tiedän. Et olisi hengissä, jos olisit onnistunut ja jäänyt kiinni teosta. Ehdimme puhua lisää myöhemmin. Kiirehtikäämme nyt Andarian muurien ulkopuolelle ja mietitään sitten mitä teemme.”
Jaeden nyökkäsi.

He hiipivät pitkin kapeita mukulakivikatuja, kunnes heidän edessään kohosi kaupungin eteläinen muuri. Valeria luikahti raollaan olevasta ovesta vartiotorniin. Jaeden kiirehti varautuneena hänen peräänsä. Sisään astuttuaan hän näki lattialla makaavan vartijan, joka näytti kaatuneen omaan miekkaansa. Verilätäköstä lähti jalanjäljet kierreportaita ylös. Jaeden puhisi rappuset ylös ja päästyään muurille hän näki Valerian heittämässä köyttä muurin ulkopuolelle. Peräkanaa he valuivat köyttä pitkin maan kamaralle ja jättivät kaupungin taakseen.

Ylläpidon palaute

 
Jaeden & Val 2015-02-24 11:50:10 Alapo80
Arvosana 
 
4.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    February 24, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka poisoner!

Kun jatkat kirjoittamista, niin huomaat että pitkiäkin pätkiä voi vain kirjoittaa. Ei ne välttämättä hyviä ole, mutta jos ei mieti muiden mielipiteitä, kirjoittaa vain juonta sitä mukaan, kun se juoksee päässä, niin siinä sitä oppii :D
Mukava kuulla, että löysit sivuston googlesta :D Saankos udella mitä googlasit?

Alku on aina valtavan tärkeä.
"Yön hämärryttyä viimeinenkin Andarian asukas harhaili kotiinsa.".
Tässähän aloitat lauseenvastikkeisella sivulauseella. Sivulauseella aloittamista tulisi aina harkita tarkkaan. Annan tähän pari vaihtoehtoa.
"Viimeinenkin Andarian asukas harhaili kotiinsa, kun yö hämärtyi.".
"Kun yö hämärtyi, viimeinenkin Andarian asukas harhaili kotiinsa.".
tai sitten noin kun sen kirjoitit, mutta
"Yön hämärryttyä, viimeinenkin Andarian asukas harhaili kotiinsa.".
Tässä aloituksessa on vain tietty kankeus. Miten kummassa tämä liittyy mihinkään? Kenties tässä olisi voinut aloittaa suoraan Jaedenista, ja kertoa kappaleen viimeisenä, kuinka tämä oli katsellut viimeisenkin Andarian asukin harhailevan kotiinsa. Silloin ainakin minä mieltäisin sen selvempänä.

Pilkuista pikkuisen. Normaalisti aina ennen konjunktioita (että, jotta, kun, vaikka jne.) tulee pilkku. Siitä kannattaa pitää kiinni.
"...kerta tällä viikolla kun jäät kiinni.".
"...kerta tällä viikolla, kun jäät kiinni.".

Perus sanajärjestys on subjekti (tekijä), predikaatti (toimi) ja objekti (tekemisen kohde). Lisäksi kannattaa miettiä, koska käytetään pistettä ja koska pilkkua, jotta teksti olis mahdollisimman sujuvaa.
Kirjoitat: "Esiin asteli nainen nahkaisessa rintahaarniskassa. Vyötäröllään hänellä oli kaksi koristeellista tikaria.".
Ajatukseni: "Nainen nahkaisessa rintahaarniskassa asteli esiin, vyöllään kaksi koristeellista tikaria.".
Eli selkeä sanajärjestys, turha täyte pois ja selkeä kokonaisuus. En sano, että Sinun vaihtoehto oli huono, mutta siinä oli tiettyä kankeutta.

Kiinnostava tarinan alku! Erityisesti dialogi oli hyvää ja uskottavaa. Erinomaisen kirjoittajan tunnistaa siitä, että ei selittele liikaa, ja luo silti jännitteitä.
"”Valeria, minä en onnistunut.”"
Tuo ja perässä seuraava dialogi olivat mahtava tapa luoda jännitystä, mystiikkaa ja juonen pohja. Ja ihan vain muutamalla sanalla! Loistavaa!

Toivottavasti jatkat tarinaa vielä, sillä tuossa on potentiaalia vaikka mihin!
Sinä kyllä osaat kirjoittaa!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.2  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Jaeden & Val 2015-02-24 13:02:51 TarraLeguaani
Arvosana 
 
3.5
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    February 24, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ensimmäiseksi kirjoitukseksi tämä on hyvä. Ymmärrät juonen esittämisen ideaa. Aloitat hyvin, viet tarinaa eteenpäin pudotellen vähän tiedonmurusia. Minusta tämäkin voi olla alkujohdanto tarinalle, ja vasta seuraavan luvun alussa tehdään pientä henkilöhahmoesittelyä. Eli ensin on luotu tilanne, tapahtumat, avoimet kysymykset ja esitelty kaksi päähenkilöä. Tämä on tällaisenaan suhteellisen hyvä minun mielestäni :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Jaeden & Val 2015-02-22 11:33:14 Jästipää
Arvosana 
 
3.0
Jästipää Arvostellut: Jästipää    February 22, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Kiinnostava teksti! Pidin tästä. Kuten Lil Sparrowkin kommentoi, myös minusta tämä vaikutti enemmän otteelta jonkin isomman kokonaisuuden keskeltä. Jos tämä oli tarkoitettu tarinan aluksi, niin kannattaa taustoittaa tarinaa huomattavasti enemmän eli tuoda esille hahmoja ja miljöötä. Mielestäni erityisesti fantasiatarinoissa tämä on tärkeää, koska ne pohjautuvat keksittyyn ja kuviteltuun maailmaan ja hahmoihin, lukijalla ei siis ole tarttumapintaa reaalimaailmasta, joten vaikeampi samaistua ja päästä sisälle tarinaan, jos sitä ei pohjusteta. Hyvin lyhyt oli tämä pätkä, joten juonesta ei pysty kovin paljoa tämän perusteella vielä päättelemään. Lukjian mielenkiinnon tämä toki herättää, koska niin paljon kysymyksiä jää avoimeksi. Hyvää dialogia tässä oli ja hyvin käytettyä kieltä. Jonkin verran tekstissä on oikolukemisen tarvetta. Hyvää työtä ja hienoa, että päätit julkaista tekstejäsi täällä!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Jaeden & Val 2015-02-22 10:23:43 Lil Sparrow
Arvosana 
 
3.0
Lil Sparrow Arvostellut: Lil Sparrow    February 22, 2015
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Terve!

Tämä kyllä herätti lukijan mielenkiinnon. Lukisin mielelläni lisää Jaedenista ja Valeriasta! Hiukan hämäräksi jäi, keitä he olivat - jos tämä on tarinan alku, heidät olisi hyvä esitellä ennen varsinaisiin tapahtumiin siirtymistä, mutta minusta tuntuu, että ehkä tämä kappale oli keskeltä tarinaa?

Lainausmerkeistä:
" "Ehkä sinun pitäisi vaihtaa alaa." kuului tuttu ääni varjoista."
Piste merkitsee kokonaisuuden loppua. Uusi virke ei ala pienellä kirjaimella. Siis, jos hahmo sanoo jotain, esimerkiksi:
"Hyvää päivää", Pekka sanoi - -
Lainauksen perään tulee PILKKU. Huomasin tämän toistuvan tekstissä monta kertaa. Pilkkusääntöihin kannattaa kirjoittaessa kiinnittää huomiota. Itselläni on paha tapa liikakäyttää pilkkuja... :-D

Pilkuista vielä sen verran, että jos lause on pitkä, se on hyvä jakaa pilkuilla osiin. Alistuskonjunktioiden jälkeen tulee pilkku. Siispä:
"Vasta noustessaan ylös Jaeden huomasi PILKKU kuinka kipeät hänen raajansa olivat."

Lisää välimerkeistä:
"Eikös tämä ole jo toinen kerta tällä viikolla kun jäät kiinni."
Vaikka tämä ei olekaan suora kysymys vaan pikemmin ehkä vahvistus Valerian ajatuksille, kuuluu loppuun silti kysymysmerkki.

Sitten muutamia ilmaisuja:
"Valeria purskahti nauramaan."
Tämän voisi ilmaista: "Valeria purskahti nauruun."
Ja vielä:
"Kiirehtikäämme nyt Andarian muurien ulkopuolelle ja mietitään sitten mitä teemme.”
Lauseesta saa yhtenäisemmän, jos verbimuodot ovat samat - siis siinä tapauksessa, että myös lauseen tekijä on yhteinen. Voisiko ylläolevan ilmaista näin:
"Kiirehtikäämme nyt Andarian muurien ulkopuolelle ja miettikäämme sitten, mitä teemme."

Hieman häiritsi se, ettei henkilöhahmoihin oikein päässyt vielä tutustumaan. Ehkä tarinan edetessä lukija saa tietää heistä enemmän? :-) Dialogi soljui eteenpäin oikein luontevasti. Se on hyvä! Ja vaikka kuvailua oli niukasti, mieleeni syntyi silti kuva siitä, miltä Jaeden ja Valeria näyttävät. Jostain syystä minulle tulee aina nimestä Valeria mieleen vaaleatukkainen nainen... :-D

Kiinnostava aloitus, ja etenkin loppu saa miettimään, mitähän kaksikolle tapahtuu tämän jälkeen! Hyvä teksti!! :-)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS