Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Siskon varjossa 2013-01-11 17:31:50 Alapo80
Arvosana 
 
4.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    January 11, 2013
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Hei Luinwen!

Helkkarin hyvä novelli! Tässä palautteita napsutellessa ajattelin, että lukaisempa vielä' tuon ensimmäisen luvun ja jatkan huomenna, mutta tässä ollaan!

Koko ajan veit tarinaa välinpitämättömään suuntaan ja painoit tunnelmaa alas itsesyytöksillä ja kertoessasi päähenkilöstä raukkana ja pelkurina! Kunnes lopussa. Lopun ratkaisu ei kuitenkaan ollut mikään liioiteltu tykitys, vaan todenmukaiselta tuntuva ja mahdollinen tilanne tosielämässä! Hyvin kirjoitettu!

Kirjoitustyylisi on kevyt ja helppo. Pieniä kirjoitusvirheitä oli joitain, mutta ne eivät haitanneet. Onnistuit pitämään ainakin minun mielenkiintoni jatkuvasti yllä! Jatkuvasti odotin koska tulee onnellisuus, mutta novellin edetessä hieman jo alkaa epäillä, että näinkö Milla olisi löytänyt jonkun toisen. Aluksi olin varma, että novelli päättyy hyvin, mutta mitä pidemmälle pääsi, sitä epävarmemmaksi tulin ja lopulta ratkaisu olikin yllättävä!

Dialogista olen ottanut pois tuon puolikkaan pisteen. Esimerkiksi "Mee sitten muualle juomaan sen kahvisi!". Lyhentelet sanoja lähemmäs puhekieltä, mutta mielestäni se jää jotenkin puolitiehen. Oma ajatukseni, "Meet sit muualle juomaan sen kahvis.". Tämä onkin mielestäni isoin heikkoutesi, eli dialogit.

En voi muuta sanoa kuin sen, että todella nautin tarinastasi! Kiitos!

Ps. Vieläkö Milla ja Jussi on yhdessä? :D

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review

Kommentit

2 kohdetta - näytetään 1 - 2
Järjestys 
Alapo80
January 11, 2013
Report this comment
Nyt oli vielä pakko jatkaa omaa palautetta hieman, sillä kirjoitushetken kiireestä johtuen se jäi osin puutteelliseksi, ja jää pahamieli siitä, että taiteilija tuntee palautteen puutteelliseksi.

Sanoin, että isoin heikkoutesi on sialogit. En siis tarkoittanut kaikkia dialogeja, vaan ainoastaan muutamia, kuten esimerkki, joka on edellisessä palautteessa.

Luin omaa arviointiani ja koin sen yhtä sekavaksi kuin astraalifyysikon kuvauksen aurinkopaneellin toiminnan filosofiasta :D

Tarkoitin tarinan etenemisellä sitä, että joko olit suunnitellut rakenteen huolellisesti tai sitten sinulla on luontainen taipumus kirjoittaa niin, että jännitys säilyy. Monesti kirjailijalla "lipsahtaa" jotain, joka paljastaa tulevaa, mutta sinulla sellaista ei käynyt. Sait ainakin minut tuntemaan jopa harmia siitä, että päähenkilölle tulee käymään kehnosti!

Pituus ei mielestäni ole haitta, sillä itse olen tarinoinut miltei 30 - sivuisia "eeppisiä teoksia" näille sivuille. Mielest
In reply to an earlier comment
Alapo80
January 11, 2013
Report this comment
Perhana kun painoin liian äkkiä jotain ja kommentti lähti liikkeelle! :D

Koitin tuossa vielä lopuksi sanoa, että mielestäni pituus ei ole haitta, vaan ainoastaan mahdollisuus kirjoittaa pidempään! :D

Kiitos vielä!
2 kohdetta - näytetään 1 - 2
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS