 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tässä runossa paljastuu karu kuva sielun repaleisesta luonteesta. On yö, aamutossut kuljettava ja kannattelee synkän yö sisäistä olotilaa, joka paisuu vaikenemiseen. Kaiken aikaa runon ytimenä on arkipäiväin sana, joissa huokuu tarpeellisuus ettei jalat palellu, askelille jotka ilmentävät elämänkokemusta omaavan henkilön, alamailla kulkemista. Jokin on täyttänyt hänet ja samalla tyhjentänyt .Rakkauden puute, kosketuksen ja yksinäisyys kun olisi niin paljon, mihin toista tarvitsisi. Jokainen lause on kutsu. Jokainen lause on äänetön huuto postilaatikon ulkopuoliselle maailmalle, jota huutoa ei tullut, vakaa kantani on että huuto tyhjyyteen tuntuisi tilanteessa turhalta, postilaatikolla aamutossuissa. Tuo kuva ei ole lohdullinen se ole koominen. Se ei ole nousevan päivän valo. Se on ihmisen osa, hyvin kirjoitettu ja irrotettu osa elämää
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
