 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hei Kati Rinne!
Annoin arvosanaksi vain kolme, sillä mielestäni olisit saanut aiheesta aikaan paljon enemmänkin! Kuitenkin, kaikessa lyhykäisyydessään novelliin oli helppo samaistua! Erityisen iso kiitos aloituksesta!
"Kivi, en tiedä mitään sen kauniimpaa.", on kaunis alku! Hyvä!
Hieman kritiikkiä.
Pilkut. Mielestäni niitä saisi olla paljon enemmän. Annan pari esimerkkiä.
Kirjoitat, "Uskon siinä olevan jonkinlaista taikaa ja aina kun olen tukalassa tilanteessa tai minua jännittää sivelen sen kiiltävää ja viileää pintaa ja se rauhoittaa minua."
Oma ajatukseni, "Uskon siinä olevan jonkinlaista taikaa, ja aina, kun olen tukalassa tilanteessa tai minua jännittää, sivelen sen kiiltävän viileää pintaa, se rauhoittaa minua.".
Jätin myös pari "ja" - sanaa pois, jolloin lainaus muuttui mielestäni hieman sulavammaksi. Saa olla eri mieltä! :D
Tuossa "...ja aina..." - kohdassa ei välttämättä tarvitse kahta pilkkua, mutta koin, että pieni "ajatuskatkominen" sopi tuohon kiwasti.
Toistoa kannattaa vältellä ja miettiä vaihtoehtoisia tapoja sanoa sama asia.
Kirjoitat, "Seuraavana aamuna en herännyt kotona vaan pellolla joka oli täynnä kukkasia. Vieressäni seisoi tyttö jonka hiukset olivat täynnä kukkasia.".
Ajatukseni, "Seuraavana aamuna en herännyt kotoa, vaan kauniilla, värikkäällä kukkakedolla. Vieressäni seisoi tyttö, jonka hiukset olivat kiedottuina kymmeniin kukkasiin.".
Eli koetin hieman "monimutkaistaa" sanavalintoja ja tuoda ehkä hiukan lisää mielikuvia väreistä jne.
Hitusen harmittaa, että et kuvaile uutta "toimintaympäristöä" enempää tai jatka siitä mitä elämä tuli pitämään sisällään.
Yhtä kaikki, novellisi oli kaunis ja yksinäisyys, ihmistenkin keskellä, herättää tunteita ja ajatuksia!
Kiitos, että sain lukea tarinasi!
