Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Sammy Nyman: Malphas 2020-05-25 13:42:16 Oriodion
Arvosana 
 
4.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    May 25, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tämä oli ihan vaikuttava kertomus. Samanlaista Lovecraftmaista kosmista kauhua havaittavissa kuin edellisessäkin novellissasi. Tykkäsin ajatuksesta Malphasista, avaruuden herrasta. Ja ajatus siitä että avaruus ja maailmankaikkeus on paljon suurempaa kuin ihmismieli voi käsittää eikä sitä ole tehty valloitettavaksi iskee kyllä minuun. Olemmehan me lopulta aika pieniä ja mitättömiä. Itse asiassa tämä perusidea on yksi parhaita mitä on tällä sivustolla tullut vastaan.

Jotain kritiikkiä kuitenkin:

Minusta tässä olisi voinut mennä nopeammin itse asiaan. Alku oli joiltain osin vähän tylsää. Toki hahmot oli oleellista saada ensin esiteltyä mutta ne ei kuitenkaan olleet tässä tarinassa mielestäni kovin oleellisia, niin tähän ei olisi tarvinnut käyttää näin paljon aikaa.

Tuntui jotenkin vähän epäuskottavalta että kovan tason tiedemiehet alkavat tuosta vain harjoittamaan spiritismiä kansainvälisellä avaruusasemalla. Olisin ehkä koittanut keksiä jonkun toisen tavan saada Malphas mukaan.

Yksi asia joka ärsytti oli se miten nopeasti näennäinen maailmanloppu sivuutettiin. Todettiin vain että se oli nyt siinä, lähes kaikki tutut maan pinnalla on varmasti kuolleet. Tämä olisi vaatinut vähän enemmän käsittelyä.

Vähän edelliseen liittyen, minulle jäi epäselväksi miten Malphasin Cosmalle esittämä tarjous häntä aiemmin vainonneen yövahdin kuolemasta oli johtanut noihin ydinräjähdyksiin?

Myöskin lopussa jäi vähän epäselväksi mitä oikeasti tapahtui. Ehkä se oli tarkoituskin, mutta jäi kuitenkin häiritsemään itseäni. Eikö maailmanloppua oikeasti tapahtunutkaan, oliko se vain joku Malphaksen järjestämä harhanäky?

En myöskään hirveästi tykännyt lopusta, missä paljastui että tarinan oli kertonut Martin Varjola. Tämä tuntui vähän jotenkin irralliselta, kun tämä hahmo oli aiemmin vain nopeasti mainittu, ja vaikka olikin kai tavallaan vastuussa kaikesta tapahtuneesta kun oli sen spiritualismilaudan toimittanut, niin ei kai hän voi kaikkea tapahtunutta mitenkään noin tarkasti tietää?

Mutta nämä nyt oli vain tällaisia itseäni ärsyttäviä pikkuseikkoja, kokonaisuutena tykkäsin kyllä ja hyvä maku tästä jäi. Synkkä, epätoivoinen ja merkityksetön, mutta silti hyvä. Laittaa sopivasti miettimään omaa paikkaamme tässä kaikessa. Ja avaruuden herrasta itsestään jäi paljonkin kysymyksiä joita jäin miettimään, mutta ihan hyvä tietysti ettei niihin kaikkiin vastata. :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS