Hei, kuuma kesä on ohi ja tuli täälläkin taas käytyä lueskelemassa. Tätä sinun tarinasi toista osaa luin nyt hiukan huolellisemmin kuin mitä tein eka osan kanssa, ja siksi oli annettava hiukan huonommat pisteetkin, ikävä kyllä.
Itse tarinahan on mielenkiintoinen ja kulkee ihan mukavasti eteenpäin, ei junnaa paikoillaan liikaa ja tapahtumia on kivasti jatkuvasti. Tämä on plussaa kyllä.
Mutta mielestäni ensimmäinen asia jota kaipasin oli tekstin jaksotus, eli kirjoitat hirmu pitkästi yhteenpötköön. Kaipasin siis juurikin tällaisia yhdenrivin välejä keventämään rakennetta ja helpottamaan lukemista, vaikka ei niitä kaikki oikeatkaan kirjailijat juuri käytä niin itse pidän niistä. Hmmm..piti oikein tarkistaa noita omiakin tekstejä niin huomasin että omissa lyhkäisissä jutuissa käytän noita tyhjiä välejä ehkä liikaakin. Miinus minulle myös. Tyhjiä rivejä laittaessa pitäisi tietysti huomioida että mitä tarinassa juuri tapahtuu, ettei lätkäise tyhjää riviä juuri kuumimpaan taistelukohtaukseen ym.
Jonkin verran on tietysti yhdyssanavirheitä, niitähän meillä kaikilla tulee vahingossa, ei niin paljon että olisi juuri haitannut. Mutta se mikä haittaa paljon on aivan järkyttävät pilkutusvirheet joita tekstisi suorastaan vilisee, siis ihan melkein joka virkkeessä. En edes oikein tiedä minkä esimerkin laittaisin kun niitä on niin tuhottomasti, sinun pitäisi itse tutkia ja opiskella hiukan tuota asiaa huolella. Myönnän että en ole kaikkitaitava itsekkään tässäkään asiassa, mutta sinun tekstissä se pistää silmään ja töksäyttelee tekstiä tosi paljon.
Lisää tulee ikävä kyllä, toivottavasti et nyt ihan masennu kokonaan. Siis tee rohkeasti vaan pidempiä virkkeitä, sinulla on paljon lyhyitä jopa 5-8 sanan virkkeitä peräkkäinkin. Noistakin olisi voinut yhdistelemällä ja pilkutuksilla tehdä pidempiä virkkeitä.
Ja jotta masennuksesi ei ainakaan vähenisi niin sanon että Dyyni tarinassa on jo tuollainen samanlainen mato, olisikohan voinut keksiä muuta? Ja lopuksi vielä...Kuussa ei äänet kuulu, siis räjähdykset ja aseiden korviahuumaava pauke!! Ja tavallisella polttomoottoriautolla joka käyttää polttoainetta ei voi ajaa siellä, koska ne moottorit tarvitsevat happea.
Kyllä ymmärrän että innostuksissaan ei ihan kaikkia "pikkuasioita" tule mieleen siinä kirjoittaessa, ja siinähän sitä oppii kun saa palautettakin. Huolimatta mun palautteesta niin haluan kyllä lukea loputkin tästä tarinasta ihan oikeasti.
1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |