Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
QR-Code dieser Seite

Annastiina Hot

"Vauhdikasta menoa, Martti!" irvaili Annastiina. Hän oli vielä silloin minun työkaveri, kaunis ja ilkeä ihminen. En tiedä kumpi piirre hänessä oli ollut koukuttavampi. Olin hetkeä aikaisemmin ehdottanut että alkaisimme tapailla, ja saanut pakit, ja mennyt punaiseksi kuin rapu, ja kaatanut autollani liikennemerkin.
"Kiva juttu.", valoi hän vielä minulle suolaa haavoihin. Jätin asian ilmoittamatta ja toivoin että Annastiinakin pysyisi vaitonaisena, enhän minä ollut sitä liikennemerkkiä tahallani särkenyt.

Kaksi viikkoa myöhemmin otti Annastiina yhteyttä työn ulkopuolella ja ehdotti diiliä. Hän ei kertoisi kenellekään että kaadoin liikennemerkin ja minä ostaisin hänelle vastavuoroisesti timanttikorun. Suostuin diiliin. Oikeastaan tunsin jopa masokistista tyydytystä siitä että kaunis nainen kiristää minua ja minä sätkyttelen avuttomana uhrina hänen kynsissään.

Kuukautta myöhemmin fantasiani uhkasi käydä toteen liiankin konkreettisesti. Annastiina otti jälleen yhteyttä ja vaati samanlaista diiliä uudelleen. Tajusin että asiasta uhkasi tulla elinkautinen riesa. Menin hänen luokseen keskustelemaan asiasta. Meille tuli kuitenkin riita ja hän uhkasi minua hummeripihdeillä jolloin jouduin kajauttamaan häntä leivänpaahtimella, ja tulin vielä kuristaneeksi hänet elottomaksi sen johdolla. Olin onnekas koska yleensä keittiön työtasolla ei ole leivänpaahdinta. Yleensä kuluttaja on ostanut leivänpaahtimensa alennusmyynnistä ja käyttänyt sitä tovin alkuinnostuksen vallassa ja sitten kyllästynyt ja sullonut moisen turhakkeen keittiökaapiston ylähyllyjen tavarapaljouteen. Mutta juuri edesmennyt Annastiina oli ollut toista maata, kerran leivänpaahtimen ostettuaan hän oli sitten myös käyttänyt sitä koko lopun ikänsä, ja vielä kuollessaankin. Olin onnekas uudelleen kun onnistuin kantamaan Annastiina-vainaan olkapäälläni alas kerrostalon pihaan ja autooni kenenkään kiinnittämättä asiaan huomiota.

Ruumiin kuljettelu yleisillä paikoilla on vaikeaa ja arkaluontoista puuhaa mutta sen jatkokäsittely omakotiasunnossa on helppoa ja sen kadottaminen ei ole konsti eikä mikään. Nahka ja sisälmykset syötetään pienissä erissä linnuille ja pikkupedoille, luut murskataan jauheeksi ja lihat syödään.

Laskin Annastiinasta veret ja hankin koneliikkeestä tilavan pakastimen. Arkkumallisen. Sain sen sopivasti alennusmyynnistä.
"Nyt kun ei ole metsästysaika ei juuri kukaan tarvitse suuria pakastimia.", valitteli myyjä.

Annastiinaa tuntui riittävän loputtomiin. En ostanut lihaa ruokakaupasta koko kesänä. Järjestin elokuussa puutarhajuhlat koko työporukalle ja jokin oikku sai minut tarjoilemaan niissä juhlissakin Annastiinaa. Grillattuna. Johtajamme, osastopäällikkö, piti kauniin puheen jossa hän kiitti minua yhteishenkeä nostattavasta juhlasta ja pahoitteli että osastosihteerimme Annastiina oli keväällä kadonnut mystisesti eikä voinut osallistua. Itseasiassa Annastiina osallistui juhliin omalla jäljittelemättömällä tavallaan mutta sen yksityiskohdan pidin omana tietonani.

Mutta kaikki loppuu aikanaan, ja niin loppui Annastiinakin pakastimesta. Ei ruumista, ei rikosta, muistelin jossain salapoliisiromaanissa joskus päätellyn.

"Possua, koko rahalla, maksakoot mitä maksaa.", sovelsin vanhaa viinanostajan repliikkiä lähikaupan lihatiskillä. Tuttu naismyyjä katsahti vähän yllättyneenä, ehkä siksi että olin koko kesän kerta kerralta vain tervehtinyt ja kulkenut määrätietoisesti lihatiskin ohi.
"Nyt kannattaakin ostaa, Koistisen possutilalta, ehtaa läskiä, parasta mitä rahalla saa.", pääsi myyjä sitten vauhtiin.

Kolme päivää myöhemmin istuin kaltereiden takana ja ihmettelin miten olin jäänyt kiinni. Sitten minut vietiin kuulusteluhuoneeseen ja sain tietää asian. Yksi vieraistani oli ollut kasvissyöjä ja hän oli ottanut tarjoamani lihapalan salaa mukaansa syöttääkseen sen koirilleen, mutta oli unohtanut sen pakastimeen. Hänen vaimonsa työskenteli, yllättävää kylläkin, lihanmyyjänä lähikaupassa. Pariskunta oli sattunut näkemään minut kadulla ja nainen oli ohimennen maininnut että tuo mies ei ostanut lainkaan lihaa koko kesänä mutta nyt syksyllä alkoi taas ostaa. Mies muisti samassa että samainen laitosmies Martti Viertopuhuri oli järjestänyt elokuussa grillijuhlat koko työporukalle, lihaa säästämättä. Sen lihan alkuperä alkoi kiinnostaa innokasta eläinten oikeuksien puolustajaa: Saiko tämä herra Viertopuhuri jostain lihaa edullisesti? Ei kai vaan laittomia lihankasvatusfarmeja, hämärätuontia, salametsästystä? Miehellä oli tuttu joka oli töissä rikoslaboratoriossa ja joka myös puolusti innokkaasti eläinten oikeuksia. Miehet olivat päättäneet tarttua härkää sarvista eli selvittää lihan alkuperän laboratoriokokeilla. - Ihmistä, tarkemmin sanottuna keväällä kadonnutta Annastiinaa.

Ylläpidon palaute

 
Annastiina 2015-04-23 10:21:38 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    April 23, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka nick53!

Tämä onkin erikoinen tarina. Ällöttävä, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä! :D

Vältä puhekieltä silloin, kun muuten kirjoitat kirjakieltä.
"Hän oli vielä silloin minun työkaveri, kaunis ja ilkeä ihminen.".
vs
"Hän oli vielä silloin minun työkaverini, kaunis ja ilkeä ihminen.".
Puhekielellä: "Hän oli sillon viel mun työkaveri, kaunis ja ilkee.".
Mutta kerrontaan tuo ei oikein sovi :D Dialogiin ehkä

Mietin, että todella nopeasti käyt tapahtumat läpi. Jonkin verran tarkempaa dialogia, mutta muutoin hyvin ylimalkainen kerronta. Olisin toivonut, että tietyt kohtaukset, kuten Annastiinan surma, olisi käsitelty tarkemmin ja dialogi ja tapahtumat olisi kirjoitettu yksityiskohtaisesti.
Muutoin tuo nopeasti etenevä, pluskvamperfektiivissä etenevä kerronta sopii novelliin, mutta avainkohdat ja toiminnalliset kohtaukset olisi voinut olla yksityiskohtaisesti kirjoitettu.

Sinulla on selvästi tarinaniskijän taitoa ja mielikuvitusta! Nyt tuli hieman tunne, että haluat vain äkkiä tarinan paperille. Hieman lisää yksityiskohtia, ja hyvä tulee! :D

Pidin!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

View all user reviews

Käyttäjien arvostelu: 6 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.1  (6)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Annastiina 2015-06-21 20:00:13 peka
Arvosana 
 
3.0
peka Arvostellut: peka    June 21, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Joo varmaan tässä olis paranneltavaa ja korjattavaa mutta eiköhän niistä palautteet ole luettu jo aikoja sitten. Luin tätä hymyssäsuin läpi ja sitten tuli tämä aivan helmi rivi.

"Laskin Annastiinasta veret ja hankin koneliikkeestä tilavan pakastimen. Arkkumallisen."

Räjähdin täysin hervottomaan nauruun. :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Annastiina 2015-05-12 13:57:30 illuusia
Arvosana 
 
3.0
Arvostellut: illuusia    May 12, 2015

Tästä on tullut tosi monia hyviä palautteita jo, ja varmasti niiden pohjalta saat kehitettyä tarinaa eteenpäin halutessasi. Ajattelin että kun kerran tekstin lukaisin kerron kuitenkin myös mielipiteeni siitä, vaikka minulla ei olekaan kauheasti uutta sanottavaa.

Pidän lakonisesta tavastasi jolla kuvailet raakuuksia. En muuttaisi sitä, se tuo hyvällä tavalla mielikuvan psykopaatista jota ei voisi vähempää kiinnostaa, joka todella pystyy ohittamaan tappamisen olankohautuksella. Tappamiskohtaukseen ehkä lisäisin yksityiskohtia, haluaisin tietää mitä hahmon päässä liikkuu kun hän kuristaa Annastiinan ja nauttiiko hän siitä. En kuitenkaan kuvailisi sitä liikaa, säilyttäisin ehdottomasti tuon piittamattomuuden tuossa ja sen että heti tappamisen jälkeen hän alkaa vain miettiä leivänpaahtimia. Juuri se tekee tarinasta hyytävän.

Toisaalta minua alkoi kiinnostaa myös se onko tämä välttämättä hahmon ensimmäinen tappo kuitenkaan, tai mitä olisi tapahtunut jos hahmo ei olisikaan jäänyt kiinni.

Ihmissyöntiin liittyen en välttämättä kaipaa sen kummempia motiiveja, mutta minua kiinnostaisi tietää miltä hahmosta tuntuu syödä työtoveriaan, pitääkö hän lihan mausta, mitä kaikkea hän siitä lihasta kokkailee ja millaista sadistista tyydytystä hän saa siitä, että syöttää tätä työkavereilleen - kaikkia tällaisia pieniä yksityiskohtia jotka lisäisivät hahmon häiriintyneisyyttä..

Mutta kieltämättä varsin herkullinen lähtökohta tarinalle!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Annastiina 2015-04-16 14:48:50 liskomies
Arvosana 
 
3.5
liskomies Arvostellut: liskomies    April 16, 2015
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Minä pidin kepeydestä, jolla käsittelit aihetta kaikessa makaaberiudessaan. Novelli on täynnä pieniä nokkelia oivalluksia.

"Laskin Annastiinasta veret ja hankin koneliikkeestä tilavan pakastimen. Arkkumallisen." :D

En kaivannut ihmissyönnille sen syvällisempää motiivia. Onhan siinä motiivia kyllikseen, kun raato pitää hävittää. Ja miksei sitä samalla käyttäisi hyödykseen? :D

Itse toivoin, ettei tämä kotikutoinen Hannibal Lecter olisi jäänyt kiinni. Olisi miekkosen suonut saavan jatkaa puuhastelujaan gastronomian parissa tulevaisuudessakin. Toki toimii loogisesti näinkin, ja kirjoittajahan se aina päättää tarinansa kulun. :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Annastiina 2015-04-14 17:14:39 TarraLeguaani
Arvosana 
 
3.5
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    April 14, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

- Liikennemerkkejähän ei särjetä, vaan rikotaan. Peilit ja lasit yms. voidaan särkeä.
- Luun murskaaminen jauheeksi kuulostaa aika työläältä. Siihen tarvitaan vahvat koneet ja siihen suunnitellut laitteet. Kirjoitat liian kepeästi tästä vaiheesta.
- vaikka Jästipää ja Taruh ovat kokeneet tämän liian pinnallisena ja selittämättömänä tarinana, koen sen itse selkeämpänä. En jäänyt kaipaamaan selitystä kannibalismille. Lyhykäisyydessään tämä oli ihan toimiva. Parantaahan sitä aina pystyy, mutta minusta tässä ei ollut valtavia puutteita. Pidin kevyestä tunnelmasta ja käsittelytavasta. Loppukin oli hyvä ja perusteltu.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
31
Report this review
Annastiina 2015-04-14 05:18:03 Jästipää
Arvosana 
 
3.5
Jästipää Arvostellut: Jästipää    April 14, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyytävä teksti, joskin hieman veijarimaisesti kirjoitettu. Tästä tuli mieleeni Huovisen novelli pystyyn marinoidusta naisesta, jossa aviomies alkaa syöttää vaimolleen herkkuja, jotta tämän liha marinoituisi hyväksi syöntiä varten... :)

Tarina on oivallisesti kirjoitettu ja vaikka aihe onkin karmea, tyyli kirjoittaa on kepeä. Tässä on minusta hieman hengenheimolaisuutta myös Edgar Allan Poen teksteihin. Juoni on hyvä, mutta siinä on myös mielestäni puutteensa. Minusta tarinan päähahmo ei ihan niin mystiseksi jäänyt, kuin mitä Taruhilla. Ja murhan motiivi on minusta sinänsä selvä. Kyse on selvästi varsin äkkipikaisesta henkilöstä, joka ei juurikaan siedä arvostelua, mistä syystä tilanne johtaa ikävään lopputulokseen. Tällaisia ihmisiä on oikeassa elämässä ja jotkut heistä ovat päätyneet tappamaan toisen ihmisen pikaistuksissaan.

Leivänpaahtimen käyttö astalona on harvinainen ja ehkä hieman epäuskottava. Leivänpaahtimen ulottuvuudet tekevät siitä hankalan käsiteltävän niin, että sillä pystyy lyömään riittävän voimallisesti ottaakseen toiselta hengen. On kai se kuitenkin teoriassa mahdollista silti, mutta ehkä käyttäisin jotain muuta murha-asetta.

Isoin ongelma tässä on mielestäni ihmissyönti. Sille päähenkilön motiivia ei kunnolla perustella. Toki mainitaan, että ruumiista pitää päästä eroon, mutta kuinka moni oikeasti päätyy ihmissyöntiin? Sille ei yleensä ole muita syitä kuin kulttuuriset tai henkiseen sairauteen liittyvät. Vain poikkeuksellinen ihminen tai poikkeuksellisessa tilanteessa sellaiseen ryhdytään. Tässä päähenkilöllä olisi kuitenkin ollut muitakin vaihtoehtoja hävittää ruumis, kaivaa maahan, upottaa johonkin vesistöön, polttaa jossain jne. Kuitenkin päädytään ihmissyöntiin ja se pitäisi minusta paremmin perustella.

Hieman lyhyt tämä tarina on, mutta toimii minusta siitä huolimatta ihan hyvin.

Kielellisesti teksti oli hyvin kirjoitettua, tosin ne pilkkusäännöt kannattaa kerrata, kuten Taruh mainitsee omassa palautteessaan.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä ja kiinnostava tarina, joka koukutti ainakin minut lukijana. Sinulla on taito kertoa tarina.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
30
Report this review
 
View all user reviews
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS